Max Weber ja Mika Waltari saivat pohtimaan uskonnon roolia

Six­ten Kork­manin ylly­tyk­ses­tä luin Max Weberin klas­sikko­teok­sen Protes­tant­ti­nen eti­ik­ka ja kap­i­tal­is­min hen­ki. Se on ollut lukulistal­la pitkään.

En kuitenkaan lukenut kir­jaa lop­pu­un, mikä on min­ul­ta hyvin harv­inaista. Muu­ta­makym­men­tä sivua on yhä luke­mat­ta, enkä usko, että tar­tun kir­jaan enää. Kir­jan anti on sen alus­sa, jos­sa Weber pohtii uskon­non vaiku­tus­ta kan­so­jen taloudel­liseen men­estyk­seen. Lopus­sa hän sotkeu­tuu teol­o­giseen keskustelu­un eri protes­tant­tis­ten uskon­tokun­tien eroista ja sivuaa vain sat­un­nais­es­ti niiden vaiku­tus­ta kap­i­tal­is­min nousu­un. Se ei imenyt lukemaan.

Weberin ana­lyysi on merkit­tävä, mut­ta perus­sanoma oli min­ulle jo on tut­tu, kos­ka siitä on tul­lut yleis­es­ti hyväksyt­ty. Protes­tant­ti­nen usko tai vapau­tu­mi­nen katolisen kirkon hol­houk­ses­ta oli voimakkaasti myötä­vaikut­ta­mas­sa kap­i­tal­is­min nousun ja teol­lis­tu­miseen sekä siihen, että talouden pain­opiste siir­tyi Etelä-Euroopas­ta Kes­ki- ja Pohjois-Euroop­paan ja Yhdysvaltoihin.

Uskon­tokun­tien rajat näkyvät jopa val­tioiden sisäl­lä vau­raamp­ina ja vähem­män vau­raina alueina – kuten myös se, mitkä osat vaikka­pa Puo­laa ja Ukrainaa ovat his­to­ri­an kulues­sa olleet minkäkin val­tion alaisuudessa.

Aika vaikeaselkoista ja sotkuisen tun­tu­ista oli Weberin päät­te­ly, kun hän pyörit­teli mon­isanais­es­ti syy-yhteyk­sien suun­taa.  Mieleeni tuli ystäväni 50 vuo­den takaa, Philippe van Par­i­js, johon olin tutus­tunut kielikurssil­la Hei­del­ber­gis­sä vuon­na 1969 ja jon­ka tapasin vuosikym­meniä myöhem­min eräässä vihrei­den kok­ouk­ses­sa Tukhol­mas­sa. Hän oli opiskel­lut ensin filosofi­aa ja sen jäl­keen pere­htynyt tilas­tol­liseen päät­te­lyyn, jota hän piti filosofi­an täs­mäl­lisem­pänä muo­tona.  Pidin tätä Philip­pen väitet­tä out­ona, mut­ta se tuli etsimät­tä mieleen Weberin paikoin sekavaa tek­stiä lukiessa.

Weber olisi päässyt pohdin­nois­saan helpom­min maali­in, jos hän tun­tenut vaikka­pa vain osit­taisko­r­re­laa­tiok­er­toimen käsit­teen ja ehkä pari muu­takin tilas­tol­lisen päät­te­lyn perusasiaa.

Omas­ta mielestäni löysin Weber­iltä jopa yhden päät­te­lyvirheen. Hän kumosi ajatuk­sen siitä, että osakey­htiön nousul­la olisi ollut jotain tekemistä protes­tant­tisen uskon kanssa sil­lä, että kyseinen yhtiö­muo­to oli kehitet­ty jo ennen uskon­puhdis­tus­ta. Luon­non­ti­etei­den alkeetkin oli kehitet­ty ennen val­is­tuk­sen aikaa. Silti kat­somme, että val­is­tus­filosofeil­la oli osuuten­sa luon­non­ti­etei­den nousu­un Euroopas­sa. Olen­naista on, avit­tiko protes­tant­ti­nen usko osakey­htiön yleistymistä. Var­masti avitti.

Pari tuhatta vuotta sitten osattiin kehittää ihmeen kestäviä oppirakennelmia

Weberin lukem­i­nen sai min­ut pohti­maan uskon­non yhteiskun­nal­lista merk­i­tys­tä yleisem­minkin. Olen viimevi­ikkoina lukenut myös pari Mika Wal­tarin islamia koske­vaa kir­jaa. Vaik­ka niis­sä uskon­to­ja käsitel­lään vähän kieli poskel­la, kir­jat anta­vat hyvän syyn pohtia Lähi-Idän uskon­to­jen kolmea haaraa, kristi­nuskoa, juu­ta­laisu­ut­ta ja islamia.

Oma suh­teeni uskon­toon on tarkkail­e­va. Min­ul­la ei ole mitään kaipu­u­ta mys­ti­ikkaan ja ylilu­on­nol­lisi­in asioi­hin, enkä sik­si oikein pääse uskon­to­jen ytimeen.

Tiedän kuitenkin, että usko­vaiset ihmiset ovat onnel­lisem­pia ja että kaik­ki maail­man kult­tuu­rit ovat kehit­täneet jonkin­laisen uskon­non, jopa kom­mu­nisti­nen Pohjois-Korea. On näis­sä koti­mai­sis­sakin ismeis­sä vähän uskon­non piirteitä.

Mie­lenki­in­toista on, että lähi-Idässä sik­isi samaan aikaan kolme maail­manuskon­toa, tosin toi­sis­taan kehit­tyneinä. Peri­aat­teessa­han ne usko­vat samaan Jumalaan. Ne ovat säi­lyneet ihmeen kestäv­inä aiko­jen muuttues­sa. On niitä vähän kehitet­ty tarkoituk­sen­mukaisem­mik­si, kuten käy ilmi kir­jas­ta Sen­suroitu – Raa­matun muu­tosten vai­et­tu his­to­ria.

Itse olen aina ihme­tel­lyt sitä, mitä kris­ti­tyt oikein usko­vat kuole­man jälkeis­es­tä elämästä. Min­ulle opetet­ti­in rip­pik­oulus­sa, että kuoltuaan ihmi­nen pää­tyy Tuonelan uneen, kunnes Jeesus herät­tää hänet viimeisenä päivänä, siis maail­man­lop­un koit­taes­sa, ja hän pää­tyy Taivaaseen tai siihen toiseen paikkaan.  Tämä tari­na myy niin huonos­ti, että se on jopa pap­pi­en suus­sa kään­tynyt muo­toon, jon­ka mukaan kuolleet omaisemme ovat jo nyt taivaas­sa. Uskon­sodis­sa mart­tyyreille luvat­ti­in myös väl­itön pääsy taivaaseen ilman vuosi­tuhan­sien odotus­ta. En tiedä mil­lä valtuuksilla.

Uskonto vallan palveluksessa

Uskon­nos­sa on kyse myös ihmis­ten hal­lit­semis­es­ta. Sil­lä on oma vaiku­tuk­se­na siihen, mil­laista uskoa ihmisille saar­nataan ja mik­si val­tiot käyvät uskon­so­tia. Kysymys on siitä, kuka saa käyt­tää uskon­toa val­tansa väli­neenä. Tämä ei koske vain kristi­nuskoa. Japanin keis­arikin oli jumalan ase­mas­sa, kunnes hävisi toises­sa maail­man­so­das­sa ydin­pom­mille. Suo­ma­laiset oli­vat järkyt­tyneitä, kun Englan­nin arkkipi­is­pa rukoili Bri­tann­ian liit­to­laisen Neu­vos­toli­iton asei­den puoles­ta, vaik­ka kaikkien piti tietää, että Jumala on Suomen puolella.

Kun Mosko­van patri­ark­ka julis­taa Jumalan tukea Venäjän joukoille, ei ole ihme, että ukrainalaiset halu­a­vat pois sen ala­maisu­ud­es­ta niin, että muut­ta­vat jopa almanakkansa.

Putin esi­in­tyy har­taana kris­tit­tynä, mut­ta jotenkin se ei min­ua vaku­u­ta. Kansan hal­lit­semis­es­ta siinäkin taitaa olla kyse.

Uskon­non nimis­sä on tehty paljon hyvää, mut­ta myös val­ta­van paljon pahaa.

Min­ua kysymys uskon­noista on kiin­nos­tanut paljolti siltä kannal­ta, mil­laisen väli­neen ne tar­joa­vat kan­so­jen hal­lit­semiseen. Siitä saat­toi olla kyse myös protes­tant­tisen uskon vaiku­tuk­ses­sa taloudel­liseen kasvu­un. Seli­tys ei ehkä sit­tenkään löy­dy teol­o­gi­sista opinkap­paleista vaan yhteiskun­tien vapau­tu­mis­es­ta paavin val­lan alta. Teol­o­giset hienoudet ovat vain pienen oppinei­den tiedos­sa ole­va asia, mut­ta val­ti­olli­nen itsenäistymi­nen paavin komen­nos­ta näkyy taval­lisen ihmisen arjessa.

Kristinusko taitaa jäädä toiseksi

En pysty tätä tun­net­tani kun­nol­la perustele­maan, mut­ta min­ul­la on vah­va tunne, että kristi­nusko häviää uskon­to­jen välisessä tais­telus­sa islamille– tosin molem­mat voivat hävitä uskon­not­to­muudelle. Kris­tit­tyjä on nyt vähän yli kak­si mil­jar­dia ja islami­nuskoisia vähän yli puoli­toista mil­jar­dia, mut­ta jos keski­tyt­täisi­in uskon­toa päivit­täin har­joit­tavien määrään, islam taitaa jo nyt voit­taa. Joka sun­nun­tai kirkos­sa käyviä esimerkik­si on Suomes­sa aika vähän.

Eri­tyisen heikoil­la on protes­tant­ti­nen usko, kos­ka se ei ratio­naal­isu­udessaan vas­taa kun­nol­la ihmis­ten mys­ti­ikan ja selkeän maail­manseli­tyk­sen kaipu­useen. Protes­tant­ti­nen usko on häviämässä toisaal­ta uskon­not­to­muudelle ja toisaal­ta eri­laiselle lahko­laisu­udelle. Lahko­laisu­us ja myös ortodoksi­nen kirkko tar­joa­vat syvem­män uskon­nol­lisen kokemuksen.