Pessimismiä Suomen politiikasta (3): ulospääsyä etsimässä

Jotenkin maa on pelastet­ta­va tästä. Toivon, että nykyi­nen hal­li­tus hajoaa nopeasti, mut­ta pelas­taa maa pitää, vaik­ka hal­li­tus hajoaisi hitaasti.

On pakko päästä takaisin aikaan, jol­loin vas­takkaisia mielip­iteitä voiti­in sovitel­la neu­vot­tele­mal­la. Se taas edel­lyt­tää rohkeut­ta tehdä kom­pro­mis­se­ja, mikä on tietysti some-aikana vaikeata.

Ei kuitenkaan pidä kuvitel­la, että somen äänekkäim­mät huu­ta­jat edus­ta­vat kansaa. Kansa on yhä keskimäärin varsin fik­sua, vaik­ka ei se Twit­ter­iä selaa­mal­la siltä tunnukaan.

On tilausta poliittiselle johtajuudelle.

Kaikkien osa­puolten on tin­git­tävä ääri­po­si­tiois­taan, jopa vihreiden.

Kokoomuk­sen on hyväksyt­tävä, että hei­dän huu­ton­sa Suomen taloudel­lis­es­ta katas­trofista on vah­vasti yliampu­vaa, eikä laman aiheut­ta­mi­nen lukko­jar­ru­tuk­sel­la ole muutenkaan järkevää. Sekin kokoomuk­sen on hyväksyt­tävä, että suo­ma­lais­ten ylivoimainen enem­mistö ei hyväksy itse­tarkoituk­sel­lista köy­hien kyykyt­tämistä eikä tulo­ero­jen kas­vat­tamista. Säästöjä ei voi kohdis­taa pelkästään köyhiin.

Muiden taas on hyväksyt­tävä, että rahan kylvämistä pitäisi rajoit­taa ja tehdä val­tion talouden ter­ve­hdyt­tämis­es­tä kah­den vaa­likau­den ohjel­ma. Tästä ajat­te­len kovin samal­la tavoin kuin Six­ten Kork­man.

Keskus­tan on lopetet­ta­va kaupunkien näivet­tämi­nen ja hyväksyt­tävä, että ilman men­estyviä kaupunke­ja suo­ma­lais­ten elin­ta­so vajoaisi jon­nekin Bul­gar­i­an tasolle.  Urbaanin Suomen kehi­tys­tä on jo vau­ri­oitet­tu pahasti.

Demarei­den taas on hyväksyt­tävä, että suo­ma­laista työelämää on uud­is­tet­ta­va tälle vuosi­tuhan­nelle. Onnek­si Ruot­si ja Sak­sa ovat näyt­täneet esimerkkiä erit­täin onnis­tuneista uudistuksista.

Lähi­aikoina on odotet­tavis­sa niin huono­ja ilmas­touutisia, etten usko kenenkään perus­suo­ma­lais­ten ulkop­uolel­la halu­a­van tin­kiä ilmas­to­tavoit­teista, en edes kokoomuslaisten.

Perussuomalaiset radikalisoitumisen noidankehässä

Voi olla, että olen saanut haa­van sielu­u­ni, mut­ta en usko Perus­suo­ma­lais­ten ter­ve­htyvän toim­intakykyisek­si puolueek­si. Puolue on luiskan­tanut samaan radikalisoi­tu­misen noidanke­hään, joka Ital­ias­sa johti aikanaan vuo­den 1968 iloisen uus­vasem­mis­to­laisu­u­den kehit­tymiseen punaisik­si prikaateik­si ja pää­tymiseen Aldo Moron murhaan.

Mekanis­mi menee niin, että porukas­sa kukaan ei uskalla arvostel­la joukon kuumapäisimpiä, kos­ka pelkää tule­vansa leimatuk­si luo­piok­si. Täysjärkiset vain jät­täy­tyvät pois ja lop­ul­ta joukko on pelkkiä höyrypäitä. Aika moni on jo jät­täy­tynyt, osa näkyvästi lehtien pal­stoil­la, mut­ta suuri osa hil­jais­es­ti. Perus­suo­ma­laiset muut­tuvat poli­ti­ikan murheesta suo­jelupoli­isin murheeksi.

Tun­nistin tämän riskin aikanaan Koi­järvili­ik­keessä, mut­ta osasimme varautua siihen ja hiljen­simme itse omat kuumakallemme.

Meritokraattisen yhteiskunnan hylkäämät

SMP ja myöhem­min Soinin perus­suo­ma­laiset syn­tyi alun perin uno­hde­tun kansan puolueena. Uno­hdet­tua kansaa ei pidä uno­htaa, vaik­ka per­sut aja­vat itsen­sä ulos yhteiskunnasta.

ABC-baarien katkeru­u­teen on monia syitä, mut­ta keskeisenä pidän, että mer­i­tokraat­ti­nen yhteiskun­ta kohtelee jul­masti vähem­män mer­i­toitunei­ta. Tois­t­en osaamis­es­ta kil­pail­laan kymp­pi­ton­nien kuukausi­palkoil­la, tois­t­en työ­panok­ses­ta ei mak­se­ta edes palkkaa, jol­la tulisi toimeen. Eri­tyis­es­ti vähän koulutet­tu­jen miesten ase­ma yhteiskun­nas­sa on huonon­tunut jyrkästi.

Katkeru­ut­ta lisää se, että huonos­ti koulute­tut miehet eivät men­esty huonos­ti vain työ­markki­noil­la vaan tilas­to­jen mukaan myös parisuhdemarkkinoilla.

Eri­ar­voisu­u­den kasvu­un työ­markki­noil­la voi suh­tau­tua kahdel­la taval­la, nos­ta­mal­la alimpia palkko­ja sol­i­daarisel­la palkkapoli­ti­ikalla tai tuke­mal­la pieni­palkkaisia täy­den­tävil­lä tulonsiirroilla.

Pidän jälkim­mäistä tapaa olen­nais­es­ti parem­pana kuin edel­listä. Jos johonkin osaan työvoimas­ta kohdis­tuu alikysyn­tää, ei ole järkevää sulkea ihmisiä työ­markki­noiden ulkop­uolelle yli­hin­noit­tele­mal­la hei­dät. Sik­si olin pöl­lämystynyt siitä, että hal­li­tu­so­hjel­mas­sa halu­taan eri­tyis­es­ti vähen­tää pieni­palkkaisten täy­den­täviä tulon­si­ir­to­ja. Sil­loin ei jää muu­ta keinoa kuin korot­taa alimpia palkko­ja, vaik­ka se johtaakin korkeaan rak­en­teel­liseen työt­tömyy­teen. Onko tämä nyt mietit­ty siel­lä kokoomuk­ses­sa lop­pu­un asti?

Kir­joi­tan tästä aiheesta huomen­na oman kir­joituk­sen­sa, jos Ruotsin rautati­et tar­joa­vat riit­tävän tasaista menoa.

Todet­takoon, että mata­lasti koulute­tun työvoiman yli­tar­jon­taa voisi tor­jua nos­ta­mal­la väestön koulu­tus­ta­soa. On ollut todel­la tyh­mää päästää suo­ma­lais­ten koulu­tus­ta­so laske­maan selvästi alle EU:n keski­ta­son. Kaik­ki säästöt eivät vahvista taloutta.

Voisi myös ajatel­la, että kun vähän koulutet­tu­jen suo­ma­lais­ten on vaikea löytää töitä, ei pitäisi tuo­da mata­la­palk­ka-aloil­la ulko­maista työvoimaa. Joka näin ajat­telee, uno­htaa huolto­suh­teen. Jos Suomes­sa on koh­ta lähin­nä vain van­huk­sia, tarvit­semme tänne enem­män veron- ja ennen kaikkea eläke­mak­su­jen maksajia.

Pieni­palkkaisia kurit­ta­mal­la kokoomus tekee seu­raav­ista vaaleista punikit — lahtar­it asetel­man. Siinä he häviävät ja suo­ma­lainen poli­ti­ik­ka polar­isoituu entisestään.

Urbaanissa liberaalissa keskustassa on tilaa

Per­su­un­tunut kokoomus on tehnyt poli­it­tises­sa keskus­tas­sa kun­nol­la tilaa urbaanille, sosi­aalilib­er­aaliselle puolueelle. Ennen kuin Suomen keskus­tas­sa silmät alka­vat kiiltää, muis­tu­tan sanas­ta. Äänestyk­set kahdessa viimeisessä vihrei­den puoluekok­ouk­ses­sa osoit­ta­vat, että puoluekent­tä halu­aa myös ase­moi­da puolueen enem­män poli­it­tisen keskustaan.

Jos vihreät eivät tuo­ta tyhjiötä täytä, joku muu täyt­tää sen. Korvi­i­ni on kan­tau­tunut huhu­ja han­kkeista perus­taa kun­non sosi­aalilib­er­aali puolue Suomeen. Tietysti ole­mas­sa ole­va lib­er­aali puoluekin voi sen aukon täyt­tää, mut­ta sil­loin se tarvit­see paljon henkisiä voimavaro­ja ja ohjel­man muut­tamista sosiaaliliberaaliksi.

= = = =

Tämä kir­joi­tus­sar­ja näyt­tää paisu­van kuin pul­lataik­i­na. Kun yhden aiheen saa valmi­ik­si, syn­tyy tarvet­ta kahdelle uudelle. Seu­raavak­si täy­den­tävistä tulon­si­ir­roista ja siitä, että hal­li­tu­so­hjel­mas­sa tor­ju­taan oikeaa ongel­maa, mut­ta väärin.