Nelipäiväinen työviikko kaikille?

Bri­tan­ni­as­sa laa­jas­sa nelipäiväisen työvi­ikon kokeilus­sa on saavutet­tu Hesarin mukaan ällistyt­täviä tulok­sia. Neljässä päivässä saati­in yhtä paljon aikaa kuin viidessä. Mik­si emme siis tek­isi näin?

Tulok­ses­sa ei ole mitään ällistyt­tävää. Tuo on tiedet­ty kauan. Luo­vaa työtä har­va pystyy tekemään 40 tun­tia viikos­sa. Kos­ka työa­jan on olta­va tas­a­puolisu­u­den vuok­si yhtä pitkä kuin muil­la, lop­puaikaa varten on kek­sit­ty kok­ouk­set. Niin­pä kokeilus­sa tuot­tavu­us saati­in nouse­maan kar­si­mal­la esimerkik­si turhia kokouksia.

EK oli pan­nut laki­asi­ain­jo­hta­ja Markus Äimälän tyr­määmään ajatuk­sen nelipäiväis­es­tä työvi­ikos­ta. Voihan niitä turhia kok­ouk­sia kar­sia ilman työa­jan lyhen­tämistäkin. Hän ei tain­nut oival­taa, että ne kok­ouk­set tarvi­taan täyt­tämään se aika työa­jas­ta, jol­loin aja­tus ei oikein enää juokse. Voihan sen ajan tietysti myös somet­taa, jos on niin tärkeätä olla työ­paikalla, vaik­ka ei saa enää mitään aikaan.

Olen lehti­ti­eto­jen varas­sa, mut­ta ole­tan, että Bri­tann­ian kokeilua ei ollut tehty suorit­tavas­sa työssä vaan nimeno­maan luo­vas­sa työssä. Niin­pä havait­ti­in, että ihmi­nen saa 32 tun­nis­sa aikaan yhtä paljon kuin 40 tun­nis­sa, tai uutisen mukaan jopa hie­man enemmän.

Yritän itse kir­joit­taa kir­jaa. En voisi kuvitel­lakaan kir­joit­ta­vani sitä kahdek­san tun­tia joka päivä. Jos edes yrit­täisin, tek­stistä tulisi todel­la huonoa.

Tilanne on aivan toinen vaikka­pa kau­pan kas­sal­la tai laa­jem­min SAK-lais­ten ammat­tien joukos­sa. Jos luo­vas­sa työssä ymmär­retään lyhen­tää työaikaa, suorit­tavaa työtä tekevät ovat ymmär­ret­tävästi harmissaan.

Sik­si taitaa olla turha haikail­la sel­l­aisen työaikalain perään, jos­sa viikon mak­sim­i­työa­jak­si sovi­taan 32 tun­tia kaikille. Aika pahal­ta näyt­täisi myös sel­l­ainen laki, joka määrää lyhyem­män työa­jan akavalaisille aloille, mut­ta ei muille. Lain­säädän­nön tie ei tule kyseeseen.

Kohti lyhyem­pää työaikaa kan­nat­taa men­nä, sanovat talouskasvuhaukat mitä tahansa. Tiedot työu­upumuk­sen yleistymis­es­tä ja kansan­taloudel­lis­es­ta hin­nas­ta ovat sen ver­ran paho­ja.  Taloudel­lisen kasvun idea on tehdä elämästä mukavam­paa. Sitä ei kan­na­ta tehdä mie­len­ter­vey­den kustannuksella.

Tämä pitäisi kuitenkin tehdä yri­tysko­htais­es­ti tai alako­htais­es­ti sopi­en tai itse kunkin henkilöko­htaisil­la ratkaisuil­la. Sil­loin työai­ka lyhenisi niil­lä, joil­la sama tai parem­pi työ­panos saadaan lyhyem­män työa­jan puit­teis­sa, mut­ta niil­lä, joil­la näin ei käy, työai­ka lyhenisi vain ansio­ta­sos­ta tin­kimäl­lä. Senkin pitäisi olla mah­dol­lista muillekin sitä halu­aville kuin pien­ten las­ten van­hem­mille, joille on säädet­ty sub­jek­ti­ivi­nen oikeus kuu­den tun­nin työaikaan oma­l­la kus­tan­nuk­sel­la. Toisil­la on varaa ja halua tin­kiä ansio­ta­sostaan vapaa-ajan hyväk­si, toisil­la taas ei ole mah­dol­lisu­ut­ta ja vaik­ka olisi mah­dol­lisu­ut­ta, ei ole halua.

Kos­ka yri­tys­ten tuot­tavu­us määrää niiden palka­n­mak­sukyvyn, on varsin vääjäämätön­tä, että työa­jan lyhen­tämi­nen tapah­tu­isi palkoista tin­kimäl­lä aloil­la, joil­la lyhyem­mässä työa­jas­sa todel­la saa vähem­män aikaan. Julkises­ta sek­torista en sano mitään.

Sil­loin kun työ­panos on mitat­tavis­sa, pitäisi sopia siitä, mitä työaikana tulee saa­da aikaan eikä siitä, kuin­ka kauan sen aikaansaamiseen pitää käyt­tää. Urakkatyön hyviä puo­lia on, että siinä saa määrätä itse työaikansa ja työ­tahtin­sa. Moni on ryhtynyt yrit­täjäk­si juuri tästä syys­tä. Yrit­täjä on oman ajankäyt­tön­sä valtias.