HUS pakotetaan epätarkoituksenmukaisiin säästöihin

Olen menos­sa huomen­na HUS-yhtymän hal­li­tuk­seen. Tärkein asia on bud­jet­ti, johon pitäisi löytää säästöjä yli 90 miljoo­nan euron verran.

Täl­lä ker­taa bud­jetista vain keskustel­laan. Kolme asi­aa on kuitenkin jo tuo­tu päätettäväksi:

• HUS nos­taa asi­akas­mak­sut mak­simi­in, mikä tuot­taisi neljä miljoonaa
• Liki puolit­taisi tutkimus­määrära­hat, mis­tä säästy­isi seit­semän miljoonaa.
• Pyrk­isi nos­ta­maan tuot­tavu­ut­ta yhdel­lä pros­en­til­la vuodessa.

Rahat menevät sote-uudistukseen

Sote-uud­is­tuk­sen piti säästää kolme mil­jar­dia. Sanon sil­loin kylmiltään, että kolme mil­jar­dia on taloudel­lise­na vaiku­tuk­se­na oikean suu­ru­inen, mut­ta etumerk­ki on väärä.

Tässä sitä nyt ollaan. Uud­is­tus tuot­taa suuria meno­ja, joi­ta VM ei halua mak­saa. Sik­si kaikkial­la on pulaa rahasta.

Eri­tyis­es­ti sitä on HUS:ssa, kos­ka ensin­näkin Uusi­maa ei ylipään­sä ole mikään val­tio­varain­min­is­terin suosik­ki ja toisek­si VM antaa rahat Uudel­la­maal­la neljälle hyv­in­voin­tialueelle ja Helsingille, joiden pitäisi antaa HUS:lle, mitä HUS:lle kuu­luu. Oma rahan­tarve on näille kuitenkin etusi­jal­la. Tässä asetel­mas­sa HUS saa väk­isin liian vähän.

Nuo kak­si ehdo­tus­ta, asi­akas­mak­su­jen nos­to ja tutkimus­määrära­ho­jen raju leikkaus ovat molem­mat sel­l­aisia, että jos hyv­in­voin­ti­val­tio­ta hal­lit­taisi­in kokon­aisuute­na, niitä ei tehtäisi.

Erikois­sairaan­hoidon asi­akas­mak­su­ista on enem­män hait­taa kuin hyö­tyä. Ne rahoit­ta­vat erikois­sairaan­hoi­dos­ta aivan mität­tömän osu­u­den. Työter­veyshuol­los­sa ei per­itä mitään asi­akas­mak­su­ja,  mik­si julkisel­la puolel­la per­itään? Hauit­ta siitä, että joku jät­tää tulemat­ta saa­maan tarpeel­lista hoitoa sairaalas­sa, kos­ka ei pysty mak­samaan mak­su­ja, on paljon suurem­pi. Yleen­sä köy­hät ovat sairaampia kuin rikkaat, joten tämä menee sosi­aalis­es­tikin vähän väärin päin – sen lisäk­si, etteivät hyväo­saiset mak­sa mitään työterveyshuollossa.

Tutkimus­määrära­ho­jen leikkaus on todel­la lyhyt­näköistä. Yliopis­tol­lis­ten sairaaloiden pitäisi saa­da tutkimus­määrära­hat suo­raan kor­vamerkit­ty­inä val­ti­ol­ta, kos­ka nyky­mallis­sa niistä säästetään aina ensin – varsinkin kun tutkimuk­sen tuot­ta­ma hyö­ty on julk­ishyödyke. Jokaisen yliopis­tol­lisen sairaalan kan­nat­taa toivoa, että muut eivät säästä tutkimusrahoistaan.

Outo mittari tuottavuudelle

Tuot­tavu­u­den osalta yhden­pros­entin tavoite on järkevä, mut­ta mit­tari on katas­tro­faa­li­nen: hoito­jak­so­jen keskihinta.

Jos tuo on oikeasti mit­tari, jota käytetään, tuot­tavu­u­den nos­tamiseen on help­po tie: ale­taan hoita­maan flun­ss­apoti­lai­ta. Yhden hoito­jak­son hin­ta on mitätön ja näitä hoita­mal­la saadaan keski­hin­ta paine­tuk­si alas.

Minus­ta pitäisi ede­tä toiseen suun­taan: yliopis­tol­lisen sairaalan pitäisi keskit­tyä han­kalimpi­in tapauk­si­in, siis kalleimpi­in, mut­ta niin ei voi­da tehdä, jos tavoite on pitää hoito­jak­so­jen keski­hin­ta alhaalla.

Tämä tuo mieleen saman­laisen hupaisan mit­tar­i­on­gel­man kauan sit­ten, kun toimin perus­palve­lu­min­is­ter­inä. Val­tio­varain­min­is­ter­iö julisti, että sairaaloiden tuot­tavu­us olisi laskenut merkit­tävästi. En uskonut ja selvi­tytin, mihin VM:n laskel­mat perus­tu­i­v­at. VM mit­tasi tuot­tavu­ut­ta sairaalayön hin­nal­la. Niin­pä tuo tuot­tavu­ut­ta todel­lisu­udessa nos­tanut lyhytkirur­gia näkyi tuot­tavu­u­den lasku­na, sil­lä poti­las kotiu­tui melkein heti oper­aa­tion jäl­keen, kun ennen jääti­in viru­maan pitkäk­si aikaa sänkyyn. Sairaalaöitä tuli vähem­män ja niin­pä kus­tan­nuk­set sairaalayötä kohden nousivat.

Säästäminen edellyttäisi oikeutta priorisoida

VM aikoo nujer­taa ter­vey­den­huol­lon kulu­jen nousun sil­lä, että antaa tarkoituk­seen vähem­män ja vähem­män rahaa. Se voi nos­taa kus­tan­nuk­sia. (Lue lisää: Ter­vey­den­huol­lon infark­ti.)

Ter­vey­den­huol­loista säästämi­nen tuot­taa aina ter­veyshyö­ty­jen mene­tyk­siä. Ne pysy­i­sivät kuitenkin kohtu­udessa, jos sairaaloil­la olisi oikeus ratio­naaliseen pri­or­isoin­ti­in. Kun asi­as­ta on tehty ter­veyspoli­ti­ikan sijas­ta juridi­ikkaa, pri­or­isoin­tia ei voi tehdä ratio­naalis­es­ti. Sik­si se osu­us sum­mit­tain sinne ja tänne ja tuot­taa huo­mat­tavasti suurem­pia ter­veyshyö­ty­jen menetyksiä.

Opti­maa­li­nen pri­or­isoin­ti on matem­ati­ikkaa ja toden­näköisyyk­siä. Lynkatuk­si tulemisen uhal­lakin sanon, että erikois­sairaan­hoi­dos­sa voitaisi­in vähän tin­kiä äärim­mäis­es­tä var­muud­es­ta. Nyt tutk­i­taan suurin kus­tan­nuksin hyvin epä­to­den­näköisiä asioi­ta. Jos tutk­i­taan tuhan­nel­la eurol­la var­muu­den vuok­si jotain, jon­ka toden­näköisyys on yksi promille , löy­dök­sen hin­naksi tulee miljoona euroa.