Olen menossa huomenna HUS-yhtymän hallitukseen. Tärkein asia on budjetti, johon pitäisi löytää säästöjä yli 90 miljoonan euron verran.
Tällä kertaa budjetista vain keskustellaan. Kolme asiaa on kuitenkin jo tuotu päätettäväksi:
- HUS nostaa asiakasmaksut maksimiin, mikä tuottaisi neljä miljoonaa
- Liki puolittaisi tutkimusmäärärahat, mistä säästyisi seitsemän miljoonaa.
- Pyrkisi nostamaan tuottavuutta yhdellä prosentilla vuodessa.
Rahat menevät sote-uudistukseen
Sote-uudistuksen piti säästää kolme miljardia. Sanon silloin kylmiltään, että kolme miljardia on taloudellisena vaikutuksena oikean suuruinen, mutta etumerkki on väärä.
Tässä sitä nyt ollaan. Uudistus tuottaa suuria menoja, joita VM ei halua maksaa. Siksi kaikkialla on pulaa rahasta.
Erityisesti sitä on HUS:ssa, koska ensinnäkin Uusimaa ei ylipäänsä ole mikään valtiovarainministerin suosikki ja toiseksi VM antaa rahat Uudellamaalla neljälle hyvinvointialueelle ja Helsingille, joiden pitäisi antaa HUS:lle, mitä HUS:lle kuuluu. Oma rahantarve on näille kuitenkin etusijalla. Tässä asetelmassa HUS saa väkisin liian vähän.
Nuo kaksi ehdotusta, asiakasmaksujen nosto ja tutkimusmäärärahojen raju leikkaus ovat molemmat sellaisia, että jos hyvinvointivaltiota hallittaisiin kokonaisuutena, niitä ei tehtäisi.
Erikoissairaanhoidon asiakasmaksuista on enemmän haittaa kuin hyötyä. Ne rahoittavat erikoissairaanhoidosta aivan mitättömän osuuden. Työterveyshuollossa ei peritä mitään asiakasmaksuja, miksi julkisella puolella peritään? Hauitta siitä, että joku jättää tulematta saamaan tarpeellista hoitoa sairaalassa, koska ei pysty maksamaan maksuja, on paljon suurempi. Yleensä köyhät ovat sairaampia kuin rikkaat, joten tämä menee sosiaalisestikin vähän väärin päin – sen lisäksi, etteivät hyväosaiset maksa mitään työterveyshuollossa.
Tutkimusmäärärahojen leikkaus on todella lyhytnäköistä. Yliopistollisten sairaaloiden pitäisi saada tutkimusmäärärahat suoraan korvamerkittyinä valtiolta, koska nykymallissa niistä säästetään aina ensin – varsinkin kun tutkimuksen tuottama hyöty on julkishyödyke. Jokaisen yliopistollisen sairaalan kannattaa toivoa, että muut eivät säästä tutkimusrahoistaan.
Outo mittari tuottavuudelle
Tuottavuuden osalta yhdenprosentin tavoite on järkevä, mutta mittari on katastrofaalinen: hoitojaksojen keskihinta.
Jos tuo on oikeasti mittari, jota käytetään, tuottavuuden nostamiseen on helppo tie: aletaan hoitamaan flunssapotilaita. Yhden hoitojakson hinta on mitätön ja näitä hoitamalla saadaan keskihinta painetuksi alas.
Minusta pitäisi edetä toiseen suuntaan: yliopistollisen sairaalan pitäisi keskittyä hankalimpiin tapauksiin, siis kalleimpiin, mutta niin ei voida tehdä, jos tavoite on pitää hoitojaksojen keskihinta alhaalla.
Tämä tuo mieleen samanlaisen hupaisan mittariongelman kauan sitten, kun toimin peruspalveluministerinä. Valtiovarainministeriö julisti, että sairaaloiden tuottavuus olisi laskenut merkittävästi. En uskonut ja selvitytin, mihin VM:n laskelmat perustuivat. VM mittasi tuottavuutta sairaalayön hinnalla. Niinpä tuo tuottavuutta todellisuudessa nostanut lyhytkirurgia näkyi tuottavuuden laskuna, sillä potilas kotiutui melkein heti operaation jälkeen, kun ennen jäätiin virumaan pitkäksi aikaa sänkyyn. Sairaalaöitä tuli vähemmän ja niinpä kustannukset sairaalayötä kohden nousivat.
Säästäminen edellyttäisi oikeutta priorisoida
VM aikoo nujertaa terveydenhuollon kulujen nousun sillä, että antaa tarkoitukseen vähemmän ja vähemmän rahaa. Se voi nostaa kustannuksia. (Lue lisää: Terveydenhuollon infarkti.)
Terveydenhuolloista säästäminen tuottaa aina terveyshyötyjen menetyksiä. Ne pysyisivät kuitenkin kohtuudessa, jos sairaaloilla olisi oikeus rationaaliseen priorisointiin. Kun asiasta on tehty terveyspolitiikan sijasta juridiikkaa, priorisointia ei voi tehdä rationaalisesti. Siksi se osuus summittain sinne ja tänne ja tuottaa huomattavasti suurempia terveyshyötyjen menetyksiä.
Optimaalinen priorisointi on matematiikkaa ja todennäköisyyksiä. Lynkatuksi tulemisen uhallakin sanon, että erikoissairaanhoidossa voitaisiin vähän tinkiä äärimmäisestä varmuudesta. Nyt tutkitaan suurin kustannuksin hyvin epätodennäköisiä asioita. Jos tutkitaan tuhannella eurolla varmuuden vuoksi jotain, jonka todennäköisyys on yksi promille , löydöksen hinnaksi tulee miljoona euroa.
Kiinnitin huomiota ansiokkaan tekstin lauseeseen ”…sen lisäksi, etteivät hyväosaiset maksa mitään työterveyshuollossa.”
Oikeastihan näin ei ole, vaan (työssäkäyvät) hyväosaiset maksavat työterveyshuollostaan(kin) keski- ja pienituloisia enemmän. Raha vain kiertää työnantajan ja työntekijän maksamana, palkkariippuvaisena kustannuksena.
Minulle sopisi ratkaisu, jossa työnantaja ilmoittaisi luopuvansa työterveyshuollosta ja maksaisi minulle säästönsä verran enemmän palkkaa. Kasvaneella palkkatulolla hankkisin vakuutuksen/palvelun, jolla pääsen yksityiselle lääkäriasemalle hoitoon kun sitä tarvitsen.
Työterveyshuollon potilaat ovat usein helppohoitoisia ”flunssasaikun” hakijoita. Julkista terveydenhuoltoa kuormittavat he, jotka eivät terveydentilansa takia kykene työhön. Sekä eläkeläiset, joille vanhuus tuo erilaisia, hoitoa vaativia vaivoja.
Kun jokin taho vaatii julkisessa keskustelussa ”lisää rahaa, jotta voidaan lisätä resursseja ja laittaa palvelu kuntoon”, tulee usein mieleen selvittää:
(i) mitä palvelussa oikeasti tehdään ja tapahtuu,
(ii) tekevätkö oikeat ihmiset oikeita asioita ja
(iii) mihin pullonkaulaan tarkalleen tarvitaan lisäresursseja, ja mitä.
Toivottavasti VM:n kuri HYVO-alueiden tulevaisuuden todennäköisiin budjettiylityksiin pysyy niin tiukkana, että edellä mainittuja kysymyksiä päästään pohtimaan.
Työterveydenhuollon asiakkaat eivät maksa palvelujen käytöstä. Se on eri asia kuin maksaa palvelujen olemassaolosta verotuksen kautta.
Työterveyshuollon asiakas on asiaa koskevan lainkin mukaan työnantaja. Ja kyllä mehiläiset palveluista asiakkaalle ihan oikean katteellisen laskun lähettävät ja asiakas maksaa sen euroilla. Kela sitten jälkikäteen maksaa 0%, 50% tai 60% laskutettavasta asiasta. Näin maksajana en pysty ymmärtämään, että palvelua väitetään maksuttomaksi.
Työterveyshuollon asiakas ei maksa mitään.
Vaikka olet täysin oikeassa siinä, että palvelun olemassaolon maksaminen verotuksen kautta on eri asia kuin siitä maksaminen suoraan käytön mukaan, minulle jää hieman hämärän peittoon se miksi tämän erottelun tekeminen on tässä kohdassa keskeistä? Se on ehkä muille keskustelijoille selvää, mutta itselleni ei, joten arvostaisin jos asian ulottuvuuksien kartoittelua.
Kartoittelu olisi mielestäni tärkeätä siitä syystä, että riippuen näkökulmista, saattaa edellä esitetty kahtiajaottelu olla mielekästä jakaa kahden kategorian sijaan vähintään neljään kategoriaan:
1) Palvelu maksetaan itse tapahtumakohtaisten kustannusten mukaan.
2) Palvelu maksetaan itse vapaaehtoisesti otetun vakuutuksen kautta kertyvistä varoista.
3) Palvelu maksetaan valtion pakottaman vakuutuksen kautta kertyvistä varoista.
4) Palvelu maksetaan veroina kerätystä yhteispotista.
Valitettavasti tämäkään avaus ei mahdollista työterveyhuollon maksupolitiikan tarkastelua selkeästi, sillä Suomen työterveyshuollon rahoitus on jakautunut tavalla, joka vastaa nähdäkseni kohtien 2, 3 ja 4 yhdistelmää. Kohtaa 4 edustaa nähdäkseni palkkaan liitetyt sairasvakuutusmaksut, sekä valtion maksama 50–60% palautus työntekijälle työterveyshuollon kuluista. Kohtaa 3 edustaa se, että työntekijällä on velvollisuus järjestää kaikille työntekijöilleen yhtäläinen työterveyshuolto, joten kustannukset jakautuvat työntekijän näkökulmasta väkisin tasan kaikkien työntekijöiden kesken. Ja kohtaa 2 edustaa se, että työnantajan osuudeksi jäävä kustannus työterveyshuollon järjestämisestä (se 40–50%) on suora työntekijäkohtainen sivukulu, joka vapailla työmarkkinoilla siirtyisi täysimittaisesti jokaisen työntekijän palkkaan, mikäli työnantajalle annettaisiin lain puitteissa mahdollisuus tarjota tällaista optiota työntekijälle.
Koska yhtäläisen työterveyshuollon järjestämisestä syntyvä pakollinen sivukulu on keskimääräisesti yhtä suuri riippumatta ihmisen työtehtävästä, verottaa tämä tasaveron tavoin käyttäytyvä kustannus huomattavasti isomman osan pienipalkkaisen ihmisen palkasta kuin isopalkkaisen ihmisen palkasta. Toki yritykset varmaan kyllä osaavat tätä jonkin verran jo keplotellakin perustamalla tytäryhtiöitä joihin palkataan esim. call center työntekijät, ja heillä on sitten kovin erilainen työterveystarjonta kuin “emoyhtiöllä” — tai sitten vain käytetään työnvälitysfirmoja tai freelancereita, joiden kanssa asia voidaan täysin unohtaa.
Mutta joka tapauksessa minusta näyttää kovasti siltä, että kuvaus “työterveyshuolto ei maksa käyttäjälleen mitään” on harhaanjohtava ilmaisu, jopa siinä tilanteessa että tässä kontekstissa pidettäisiin paikkaansapitävänä lausetta “verovaroin järjestetty palvelu ei maksa käyttäjilleen mitään”.
.. mutta edelleen, en ole ihan varma mikä tämän relevanssi on, vaikka sillä epäilemättä sellaisia onkin 😉
Asiakasmaksulla tarkoitetaan maksua, jonka joutuu maksamaan, jos käyttää palvelua ja ei joudu, jos ei käytä. Jos sanot, että työterveyshuollon asiakkaat maksavat palvelujen käytöstä, koska rahoittavat ne sivukuluina (jotka osin ovat verotuksessa vähennyskelpoisia) on se sama kun jos käyttäjämaksut poistettaisiin julkisesta terveydenhuollosta ja suomalaiset rahoittaisivat terveydenhoitomensa pelkästään veroina.
Sanoisin että työterveyshuollon ja täysin asiakasmaksuttomasti järjestetyn julkisen terveydenhuollon välillä olisi edelleen selkeä ero siksi, että työntekijällä on suora mahdollisuus valita itse työnantajansa.
Eri työnantajat tarjoavat erilaisia työterveyspaketteja, ja jos työntekijä valitsee sellaisen työnantajan, joka tarjoaa halpaa ja kapeata työterveyspakettia, saa työntekijä hyvin toimivassa työmarkkinassa samasta työstä vastineeksi suurempaa rahapalkkaa. Näiden palkkojen erotus on mielestäni laskettavissa selkeäksi maksuksi työterveyshuollosta, ja vastaavaa mekanismia ei verovaroin järjestetyssä julkisessa terveydenhuollossa ole.
Se määrä työterveyspalveluita mitä työnantaja on lain mukaan pakotettu tarjoamaan on ymmärtääkseni lopulta hyvin pieni, ja tällöin se paljonko työntekijä maksaa työterveyshuollosta pienemmän palkan muodossa voi vaihdella merkittävästikin. Esimerkiksi erityislääkärikäytien, mielenterveyspalveluiden ja hammashoidon tarjoaminen työterveyshuollon piirissä on nyky-ymmärrykseni mukaan täysin harkinnanvaraista. En osaa heittää arviota siitä kuinka suurta osaa yritysten terveydenhuoltomenoista nämä “ylimääräiset” palvelut edustavat niissä yrityksissä, joissa on ns. “laajin mahdollinen työterveyshuolto”, mutta olisin yllättynyt jos ne olisivat alle 50%.
Periaatteessa ihmisellä toki on mahdollisuus myös muuttaa toiseen valtioon, jossa on erilainen veroprosentti, ja erilainen julkinen terveydenhuolto, mutta sanoisin että tässä kohdassa ei enää oikein voi puhua hirveän vapaasti ja hyvin toimivasta markkinatalousmekanismista.
Matthew Anthony: “Vaikka olet täysin oikeassa siinä, että palvelun olemassaolon maksaminen verotuksen kautta on eri asia kuin siitä maksaminen suoraan käytön mukaan, minulle jää hieman hämärän peittoon se miksi tämän erottelun tekeminen on tässä kohdassa keskeistä?”
Pointti on, että asiakasmaksuja voi perustella sillä, että ne voivat vähentää vähemmän tarpeellisia käyntejä (joskin mahdollisesti myös tarpeellisia). Näyttää kuitenkin mahdollisesti epäjohdonmukaiselta perustella sillä maksuja HUS:n tapauksessa, kun niitä ei työterveyshuollossakaan ole (jollei kannata niitä myös sinne).
Lisäksi erikoissairaanhoitoon tullaan lähettellä eikä hetken mielijohteesta. Tämä perustelisi maksuja lähinnä vain päivystyksessä.
Hyvinvaltiokäsite on kaatumassa joka maassa. ensin hitaasti ja sen jälkeen nopeasti. Kuinka ekonomiat jotka yhä enemmän perustuvat palveluihin voivat pysyä pystyssä kun enegiapula tästä kasvaa?
https://www.youtube.com/watch?v=lGrZRFDHZOk
Erikoinen fakta: tiukan talouskurin kannattaja Raimo Sailas piti 90-luvun lamassa juuri yliopisto- ja keskussairaaloiden tutkimusmäärärahat ja lisäksi patisti käyttämään niitä juuri tutkimukseen. Vähän vaikea ymmärtää, että miten lääkäreitä ja erikoislääkäreitä saadaan koulutettua, jos tutkimukseen ei ole rahoitusta. Oma tutkimustyö kun on osa koulutusta ja työtä. Tarkoitus on, että pysytään edes muun maailman tasolla uuden tiedon käytössä ja tuotossa.
Säästäminen tuntuu toki hyvältä, tiukka talouskuri ja ilmeisesti verotuksen keventäminen ratkaisee nämäkin haitat.
“Erikoinen fakta: tiukan talouskurin kannattaja Raimo Sailas piti 90-luvun lamassa juuri yliopisto- ja keskussairaaloiden tutkimusmäärärahat ja lisäksi patisti käyttämään niitä juuri tutkimukseen. Vähän vaikea ymmärtää, että miten lääkäreitä ja erikoislääkäreitä saadaan koulutettua, jos tutkimukseen ei ole rahoitusta.”
Aika yleinen näkemys yliopistomaailmassa on se, että lääketieteellisiin tutkimuksiin on hyvin helposti saatavissa rahaa tutkimukseen verrattuna moneen muuhun alaan. Suomessa on asiaan liittyen niin valtion erityisrahoitusta kuin lukuisia lääketieteen tutkimusten rahoittamiseen erikoistuneita säätiöitäkin. Tutkimusrahoituksen kohdalla on tärkeää, että se käytetään nimenomaan juuri tutkimukseen. Herkästi tutkimukseen korvamerkatutkin rahat kun valuvat vähitellen perustoiminnan pyöritykseen. Lääkäreiden ja erikoislääkäreiden koulutus puolestaan on koulutustat eli sitä koskee yliopistojen koulutukseen annettu rahoitus. Tutkimusrahoituksella ei pitäisi peruskoulutusta tehdä. Monesta muusta alasta poiketen yliopistoille suunnatun rahoituksen lisäksi Sosiaali- ja terveysministeriö korvaa myös julkiselle palvelujärjestelmälle lääkäri‑, hammaslääkäri‑, erikoislääkäri- ja erikoishammaslääkärikoulutuksesta koituvia kustannuksia.
Äärimmäinen varmuus on tie suuriin kustannuksiin. USAssa voi potilas haastaa väärästä diagnoosista oikeuteen ja kun kanssaihmettelijät tekee päätöksen niin usein saa miljoonan. Siksi oikeudenkäyntien pelossa kaikkiin diagnooseihin pitää löytyä testi jolla todistetaan että
koska tämä testi positiivinen niin
on tuo vaiva jolloin
voi määrätä tätä lääkettä
kuten helposti arvaa tämä johtaa rajuun ylitestaukseen.
Hyvä ja tarpeellinen kannanotto. Onko niin että ainakin lyhytaikaisesti tuo 90 m euroa pitäisi rahoittaa HUSin omistajien kautta. Maksajia lienee noin 500 000 aikuista, eli 180€ ”HUS maksu tai ‑vakuutus” per kuntalainen ?
Pidemmässä juoksussa mitä ilmeisimmin erityissairaaloille pitäisi antaa enemmän päätäntävaltaa priorisoinnin osalta. Kuulostaa tärkeältä ja samalla poliittisia intohimoja herättävältä asialta. Riittääkö poliittista rohkeutta? Sote-uudistuksen perusteella ei: puhutaan että säästetään mutta todellisuudessa lisätään kuluja, joille ei sitten löydykään maksajia.
Maksajia olisi kyllä lähes miljoona aikuista, mutta juuri tämän ratkaisun poissulkemiseksi hyvinvointialueilta on evätty verotusoikeus.
Aivan. Eivätkö kunnat maksa HUSin kulut, eli eikö tätä ylimääräistä kulua vii maksaa kunnallisveroista? Jos osuus on 90€/asukas se ei liene kova kunnallisveron korotus?
Kunnat eivät maksa HUS:n kuluja tammikuusta alkaen, koska Sote-uudistus. HUS saa rahat hyvinvointialueiden kautta valtiolta, eikä hyvinvointialueilla ole verotusoikeutta. Helsinki on oma hyvinvointialueensa, mutta myös Helsingin soten pitää tulla toimeen sillä rahalla, jonka valtio tähän tarkoitukseen antaa.
Eikö HUS ole väärän kokoinen ja laajuinen yksikkö uudessa järjestelmässä? Jos Helsinki on hyvinvointialue, niin Helsinki hoitakoon itsensä. Samoin muut. Ymmärsin, että sote-uudistuksen yksi tarkoitus oli päästä eroon ylikunnallisista hallintohimmeleistä ja korvata ne demokraattisesti ohjatuilla hyvinvointialueilla.
Mitenkähän sydänsiirrot onnistuisivat Kerava-Vantaan hyvinvointialueella?
“Mitenkähän sydänsiirrot onnistuisivat Kerava-Vantaan hyvinvointialueella?”
Varmaan samoin kuin ne onnistuvat Rovaniemellä. Ei kai nytkään ole kaikkea erikoissairaanhoitoa joka paikassa. Jos nuo laitetaan Helsingin velvollisuudeksi, niin se lienee sopimusasia.
En tiedä, oletko Osmo tästä kirjoittanut, mutta sote-uudistus on nyt ilmeisesti tehty ja kiveen hakattu. Jos seuraava hallitus haluaa sitä korjata, mitä pitäisi tehdä? Onko jotain matalalla riippuvia hedelmiä, niin kuin liian pienien alueiden yhdistely saman tien isommiksi kokonaisuuksiksi?
Satoja miljoonia kun olisi laitettu hoitsujen ja lääkäreiden lisäämiseen, niin ongelmat olisi ainakin vähentyneet. Nyt menee miljardeja johonkin uudistukseen josta kukaan ei näytä hyötyvän ainakaan terveydellisesti. Muutama höpöhöpö-johtaja palkattiin lisää sotkemaan ja poliitikot saivat taas uuden pallin jolla istua ja neuvottelevat sitten itsensä kanssa samasta asiasta eri paikoissa samaan aikaan. Hoitsut lähtee Norjaan ja lääkäreiden koulutuksesta leikataan. Suomea johtaa pölkkypäät jotka tekevät uudistuksia kun eivät muuta keksi näyttääkseen aktiivisilta ja tärkeiltä. Lopulta tulee apottia ja uniperia kaikesta. Eikä mikään moka näytä olevan tarpeeksi suuri, että mikään muuttuisi. Lopulta kansa heittää taas molotovin jonkun hakkaraisen muodossa eduskuntaan. Edustuksellisen demokratian itsemurha menossa. Pistää vihaksi.
Kiitos lisätiedosta Osmo. Eli tältä osin ollaan ”pakkopaidassa”. En ollut ymmärtänyt että kunnilta on otettu *kaikki* päätäntävalta ja että rahoituksen suhteen Helsinki ei saa päättää oman alueena puitteissa mitään. Ts jos valtio päättää pienentää Helsingin (tai minkä tahansa) sotealueen budjettia, helsinkiläiset (tai minkä tahansa muun sotealueen asukkaat) eivät voi tehdä mitään vaikka haluaisivat.… ymmärrän nyt huolesi paljon paremmin.
Priorisointia? Ainakin 85+ ikäisille (tai rapakuntoisille +75 v) tehtävät tekonivelleikkaukset ovat täysin älyttömiä. Vaan kuka päättäjistä uskaltaisi puuttua tähän ja vastaaviin ikuisen elämän harhoihin? Vastaan itse: ei kukaan.
Vanhusten omatoimisuutta lisäävät toimet ovat aina kannattavia.
Hetkinen. Onko tämä se sama HUS, joka on niin epäsuosittu, että siellä on huutava pula sekä lääkäreistä että hoitajista? Ja nyt pitää säästää 90 miljoonaa euroa vuodessa? Sillä varmaan pääsee henkilökunnan suosioon, ja uusia lääkäreitä ja hoitajia alkaa suorastaan virrata taloon.
Jos VM haluaa kuluja leikata, niin sen pitäisi myös kertoa, miten se on kulut laskenut. VM voisi myös avata omia kulujaan, eikös VM voisi tehostaa toimintaansa.
Aloittaa vaikkapa vertaamalla sairaanhoitajien palkkojen kehitystä VM:n finanssineuvoksiin. Onko VM tehostanut omaa toimintaansa ja miten aikoo tulevaisuudessa tehostaa. Kai se kulukuri koskee ihan kaikkia?
Soininvaara:
“Erikoissairaanhoidon asiakasmaksuista on enemmän haittaa kuin hyötyä. Ne rahoittavat erikoissairaanhoidosta aivan mitättömän osuuden. Työterveyshuollossa ei peritä mitään asiakasmaksuja, miksi julkisella puolella peritään?”
Yksi näkökohta tuohon on se, että jos joku Suomen kansalainen hoidattaa itseään muualla EU:ssa, asiakasmaksut määräytyvät Suomessa perittyjen julkisen terveydenhuollon maksujen mukaan. Eli jos ne ovat nollamaksuja, sitten on suomalaisille tie auki yksityiseen hoitoon muualla EU:ssa, ja menopiikki on miltei rajatta auki. Työterveyshuollossa todellakin peritään asiakasmaksuja. Ne vain peritään työnantajalta, koska verosuunnittelu yms. eli koska työnantaja saa tarjota lakisääteistä kattavamman terveydenhuollon työntekijöilleen täysin verovähennysoikeuksin ja ohittaen normaalin henkilöverotuksen.
Kollektiivisesti peritty maksu ei ole asiakasmaksu.
Minkä verran erikoissairaanhoidossa mahdetaan käyttää rahaa näihin kalliisiin tutkimuksiin, joissa positiivinen löydös on hyvin epätodennäköinen? Pelkän heiton sijaan olisi kiva saada tunnuslukuja, joiden avulla voisi hahmottaa näissä piilevän säästöpotentiaalin. Itse tosin olen hyötynyt siitä, että epätodennäköisiäkin asioita tutkitaan, kun minulta erikoissairaanhoidon päivystyksen tutkimuksissa löytyi 0,1 %:n todennäköisyydellä esiintyvä komplikaatio, joka ilman pikaista leikkausta olisi johtanut kuolemaani. Mutta oliko tämä 37-vuotiaan ihmisen pelastamisen veronmaksajille kannattavaa, jos sen hintalappua ruvetaan tuolla tavoin laskemaan — en tiedä.
Kaikenlaisia seulontoja tehdään Suomessa suhteellisen paljon. Yksi esimerkki, jonka seulontojen vaikuttavuustutkimusten ihan tuoreinta kärkeä en kuitenkaan tunne, on mammografia, johon liittyviä kansainvälisiä silloisia tutkimustuloksia vuonna 2013 tiivistettiin Duodecimissa mm. näin:
“Tulosten perusteella mammografioiden voi olettaa pienentävän 39–74-vuotiaiden naisten rintasyöpäkuolleisuutta 15 prosenttia ja lisäävän tarpeettomia hoitoja ja diagnooseja noin 30 prosenttia. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että 2 000 mammografiaan kutsutusta naisesta yksi säästyy mammografian ansiosta rintasyöpäkuolemalta seuraavien kymmenen vuoden aikana, mutta samalla kymmenen tervettä naista joutuu syöpähoitoihin turhaan.”
https://terveysportti.mobi/tyoterveyskirjasto/uutismaailma.duodecimapi.uutisarkisto?p_arkisto=1&p_palsta=10&p_artikkeli=uux16680
Muutama huomio: vaikka komplikaation todennäköisyys olisi kaikkien potilaiden kesken 0,1%, niin sinä hakeuduit päivystykseen (ilmeisesti komplikaatioon viittaavan oireen vuoksi), jolloin kyseisen komplikaatio todennäköisyys on jo huomattavasti suurempi kuin 0,1%, ehkä kymmen- tai jopa satakertaisesti todennäköisempää.
Lisäksi on 37-vuotiaalta harvinaisen sairauden löytäminen lienee kansantaloudellisestikin ja ennenkaikkea inhimillisesti perusteltua, mutta 85-vuotiaalta samanlainen etsintä ei välttämättä ole perusteltua. 85‑v ihminen voi muuten olla niin sairas, ettei hän hyödy harvinaisen ongelman hoidosta, hän voi olla niin vaikeasti dementoitunut ettei ymmärrä koko asiaa jne.
Kuinkakohan suuren säästöpotentiaalin HUS:ssa muodostaa kaikkiin organisaatioihin kasvavat rönsyt, jotka kuitenkin aiheuttavat kustannuksia? Esimerkkinä googlen mukaan HUS:lla on oma taidetoimikunta (ehkä perusteltua ettei sairaalat muistuta vankiloita) ja museotoimikunta ja Töölön sairaalan museo sekä Kellokosken sairaalamuseo. Jos säästöjä etsitään, niin voitaneen perustellusti kysyä onko museoiden pyörittäminen kaikkine oheistoimintoineen Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin ydintoimintaa. Ehkä voisimme luopua sinänsä arvokkaasta museotoiminnasta, jos sillä saisimme tulevaisuudessa edes muutaman paremmin koulutetun lääkärin hoitamaan sairauksiamme.
https://www.google.com/search?q=HUS+museo&rlz=1C1GCEA_enFI1023FI1023&oq=HUS+museo&aqs=chrome..69i57.3087j0j4&sourceid=chrome&ie=UTF‑8
Tykkäisin priorisoida vähemmåksi esim:
Huippu-urheilua
Viihdettä
Koulutuksestakin turhia pois. Liika koulutus maksaa rahaa ja vähentää työssäkäyntiä
Lohjan synnytysten ja Porvoon päivystyksen sulkeminen on myös katastrofaalinen keino säästää. Pelkästään Porvoon sisällä matka jo nykyiseenkin päivystykseen voi olla 30 km, ja kun tuohon lisäisi vielä matkan Peijakseen tai Helsinkiin, matkalla ehtii jo kuolla. Puhumattakaan Lapinjärvestä tai Myrskylästä. Eikä täälläkään ole kaikilla autoa.
Porvoossa asuessa on muutenkin jo tuntunut synnytysosaston sulkemisen — mikä on palauttanut jo katoavan kansanperinteen eli matkasynnytykset — siltä, että te siellä Isolla Kirkolla ihan tosissanne yritätte sammuttaa valoja täältä. Ehkä sitten kaikkien on tarkoitus asua Helsingissä, niin että nyt tajuan, miksi on se Lisää Kaupunkia Helsinkiin.
Ajattelen muutaman vuoden takaista tilannetta, kun silloin 4‑vuotiaan tyttäreni sormi jäi putkipihtien väliin ja siitä leikkautui iho irti. En kyllä suoraan sanottuna tiedä enkä ymmärrä, miten me olisimme selvinneet, jos täällä ei olisi ollut päivystystä (olemme autoton perhe, ja asumme 2 km päässä päivystyksestä).
Mutta ei sillä kai ole väliä. Kai reuna-alueet sitten sietää tyhjentää Helsingin kaupunkimetsiin rakennettaviin kolhooseihin.
Tällaisten kirjoitusten tulo oli ennustettu aika hyvin jo vuonna 2016 tässä kirjoituksessa:
“Maakuntien toiminnan rahoittaminen valtion rahalla saisi aikaan karsean mankumis-organisaation, kun maakuntien ei kannattaisi käyttää rahaa säästeliäästi vaan yrittää mankua sitä valtiolta.”
https://www.soininvaara.fi/2016/01/18/soten-rahoitus-ei-ole-rakettitiedetta/
Nyt sote-rahoitus tulee valtiolta. Kaikkien alueiden on edullisempaa esittää epärealistisia säästöjä, ja koittaa näitä julkisuuteen tuomalla painostaa valtiota aikomatta edes toteuttaa kaikkia esityksiä, ja koittaa mankua rahoitusta lisää kuin koittaa aidosti löytää ongelmakohtia prosesseista, joissa palaa turhaan rahaa. Jälkimmäisiä on joka organisaatiossa. Soten rahoitusmalli mahdollistaa sen, että aina voi mankua lisää. Perusteita löytyy joka alueelta: jossain on tutkimusta toisia enemmän, toisessa epäterveempi väestö kuin malli huomioi, kolmannessa kielistä tulevia huomioimattomia lisäkustannuksia, neljännessä lääkäreiden saaminen on hankalaa ilman korkeamman palkan maksamista, viidennessä on pitkät etäisyydet jne.