Pyöräilyviikko Ranskassa (3/x): kylät

Voin kuu­lostaa epäisän­maal­liselta, mut­ta pyöräi­ly Ran­skas­sa oli kyl­lä paljon antoisam­paa kuin Suomessa.

Suomes­sa aidol­la maaseudul­la on lähin­nä vain talous­met­sää, jota jatkuu saman­laise­na kilo­metri toisen­sa jäl­keen. Tiheästi asu­tu­il­la alueil­la taas tiet ovat tyl­siä, kos­ka ne ovat uusia ja moderneja.

Tääl­lä pieniä kyliä oli kilo­metrin tai korkein­taan kol­men välein, tiet poh­jau­tu­i­v­at van­haan ja mie­lenki­in­toiseen tiev­erkkoon ja nähtävää oli sik­si paljon. Onnis­tu­misen koke­mus­ta lisäsi käyt­tämäni nav­i­gaat­tori, joka ohjasi mie­lenki­in­toisille pie­nille teille, joille en olisi itse osan­nut, mut­ta nav­i­gaat­torista myöhem­mässä postauksessa.

Ran­skas­sa oli erikoinen tapa merk­itä kylän läpi kulke­va päätie väistövelvol­lisek­si sivutei­hin näh­den – eikä vain väistövelvol­lisek­si. Joka kylässä oli usei­ta Stop-merkke­jä. Stop-merkke­jä ei yksikään pyöräil­i­jä nou­dat­tanut kir­jaimel­lis­es­ti enkä niin tehnyt minäkään, mut­ta vauhti piti silti tap­paa, sil­lä risteyk­seen oli tul­ta­va niin hitaasti, että ehtii tarvit­taes­sa pysähtyä.

Joka kylässä oli sato­ja vuosia van­ha goot­ti­lainen kirkko, ja kyliä oli siis parin kilo­metrin välein. Goot­ti­lainen kirkkoarkkite­htu­uri on kuulem­ma tääl­lä kehitetty.

Maaseu­tu oli paljon elin­voimaisem­paa kuin Suomes­sa. Tämä alue on entistä pien­te­ol­lisu­us- ja kaivos­aluet­ta. Väki van­he­nee ja vähe­nee kylistä tääl­läkin ja kau­pat sekä muut palve­lut kaikko­si­vat. En tiedä kouluista, mut­ta ainakin koul­u­lai­sista varoit­tavia liiken­nemerkke­jä oli kaikkialla.

Yleisin nopeusra­joi­tus oli pikkuteil­lä 30 km/h, joskaan ei sitä aina kovin tun­nol­lis­es­ti nou­datet­tu. Liikenne vaikut­ti kuitenkin kokon­aisuute­na ottaen varsin sivistyneeltä. Kun auto ei päässyt fil­lar­ista tur­val­lis­es­ti ohi, se jäi taakse odot­ta­maan sen enem­pää tööt­täilemät­tä. Pyöräil­i­jä tun­si olon­sa mukavaksi.