Kun ikäihmiset ja muut riskiryhmät on rokotettu, onko enää perusteita rajoittaa nuorten elämää heidän suojelemisekseen?
Koronapandemian ikäviä puolia on nuorten tulevaisuuden uhraaminen, jotta ikäihmiset eivät sairastu. Korona on ikäihmisille todella vaarallinen tauti, mutta se on alle 30-vuotiaille jokseenkin harmiton – ei täysin harmiton, mutta kuoleman riskiä ajatellen terveelle nuorelle jokseenkin vaaraton. Alle 30-vuotiaiden riski kuolla koronaan on alle tuhannesosa yli 70-vuotiaiden riskistä – niin pieni, ettei sitä oikein pysty tilastoista edes tarkasti laskemaan.
Vuosi ilman kunnollista kouluopetusta ei ole nuorilta ikäluokilta mikään pieni uhraus. Se tulee varjostamaan heidän menestystään meritokraattisessa maailmassamme pitkään. Aivan merkityksetön ei ole nuoruuteen liittyvien riittien – penkkarit, vanhojen tanssit, ylioppilasjuhlat, fuksiaiset ja niin edelleen – jääminen pois. Joulu on joka vuosi, mutta nämä ovat vain kerran elämässä.
Nuorten elämää ei rajoiteta nuorten itsensä, vaan riskiryhmien, lähinnä yli 70- vuotiaiden suojelemiseksi.
Mitä tehdään, kun riskiryhmät on rokotettu?
Käytän Ruotsin tilastoja, koska heidän tilastonsa 12 500 koronakuolemasta ovat tilastollisesti luotettavampia kuin meidän tilastomme 725 kuolemasta.
Ruotsissa kuolleista 90 % on yli 70-vuotiaista, ja 0,2 % alle 30-vuotiaita. Kun yli 70-vuotiaat on rokotettu, koronan tuottama kuoleman riski putoaa väestötasolla kymmenesosaan. Silloin myös argumentit nuorten elämän rajoittamisesta putoavat painoarvoltaan kymmenesosaa. Nuorempien riskirymien rokottaminen pudottaa väestötason riskiä viellä lisää, muutamaan prosenttiin alkuperäisestä.
Ei korona senkään jälkeen ole riskitön, ja tuottaahan se monille viikkojen tai jopa kuukausien toipilaskauden, mutta silti:
Pitäisikö kouluissa ja yliopistoissa siirtyä lähiopetukseen viimeistään huhtikuun alussa?
Aikuisten hoilaamista karaokebaareissa on paljon perustellumpaa rajoittaa kuin varastaa nuorilta nuoruus.