Helsingin on kiihdytettävä asuntotuotantoa

Helsingis­sä käsitel­lään maankäytön ja asumisen ohjel­maa. Se on äärim­mäisen merkit­tävä paperi, joka säteilee vähän kaik­keen, mitä Helsingis­sä tapahtuu.

Olen esi­tyk­seen pet­tynyt. Pitkään on puhut­tu siitä, että asun­topoli­it­tista välineistöämme pitäisi mod­ernisoi­da ja että eri­tyis­es­ti Hitas-tuotan­non tilalle pitäisi kehit­tää parem­min toimi­va välimuodon ratkaisu. Kaiken tämämn piti tapah­tua AM-ohjel­man käsit­telyssä, mut­ta ei siitä ole esi­tyk­sessä jälkeäkään.

Tässä kir­joituk­ses­sa keski­tyn vain asun­to­tuotan­non määrään. Tähän välineistöön paneudun seu­raavas­sa kir­joituk­ses­sa, mil­loin sen nyt vaan ehdin raapustamaan.

Ei ole mitään tapaa pois­taa asun­top­u­laa, jos­sa ei raken­net­taisi paljon uusia asun­to­ja. Kaik­ki muu on hölmöläis­ten peiton jatkamista. Tietysti voimme tehdä kaupungista niin huonon, ettei siinä halu­ta asua, mut­ta en nyt paneudu tähän vai­h­toe­htoon sen tarkem­min. Mikko Alat­a­lo on tosin ehdot­tanut tätäkin, tarkoit­taen tosin Tamperetta.

Asun­to-ohjel­mas­sa asun­torak­en­tamisen volyy­mi pide­tään 7 000 asun­nos­sa uusia asun­to­ja tai asun­noik­si muutet­tavia mui­ta raken­nuk­sia. On siihen sen­tään lisät­ty sana ”vähin­tään” ker­tomas­sa, että yli saa mennä.

Tämä on liian vähän. Määrää pitäisi lisätä 10 000 asun­nol­la vuosit­tain, ellei nopeam­minkin. Jos kat­somme, miten muut kas­va­vat kaupun­git maail­mal­la ovat pystyneet asun­to­tuotan­toa lisäämään, pitäisi Helsingis­säkin pystyä paljon parempaan.

Nyt pitää puhua rahas­ta. Suuri syy siihen, ettei kaupun­ki luovu­ta tont­te­ja nopeam­min on raha, eikä nyt puhuta mus­teen ostamis­es­ta kaavoit­ta­jan kynään. Ton­tit pitää saat­taa raken­nuskelpoisek­si rak­en­ta­mal­la tiet, viemärit, vesi­jo­hdot, ratikkalin­jat ynnä muu­ta. Uudet asukkaat tarvit­se­vat koulu­raken­nuk­sia ja päiväkote­ja ja kaikkea muu­ta kun­nan vas­tu­ul­la ole­vaa. Vajaa kymme­nen vuot­ta sit­ten kysyin kaupun­gin rahakirstun valvo­jil­ta, paljonko kymme­nen edel­lisen vuo­den aikana on ollut kasvu­un liit­tyviä investoin­te­ja. Sil­loin sain luvun, joka vas­tasi 750 €/k‑m² Luku on sen jäl­keen var­maankin kas­vanut. Täy­den­nys­rak­en­t­a­mi­nen tulee kaupungille halvem­mak­si, kos­ka voi tukeu­tua ole­mas­sa ole­vaan infraan ja kouluihin.

Tuon mukaan 7 000 asun­non asun­to­tuotan­to vaatii kaupungilta investoin­te­ja noin 400 M€ ja 10 000 asun­non tuot­ta­mi­nen noin 600 M€. (Asun­non koko 75 k‑m² eli noin 60 m².)

Kalasa­ta­mas­sa myy­dään tässä lau­takun­nan kok­ouk­ses­sa tont­ti hin­taan 1200 €/k‑m², mut­ta tämä ei kuvaa tilan­net­ta koko kaupun­gin alueel­la ja se kuvaa vain kovan rahan tont­te­ja. Kasvun kiihdyt­tämi­nen tulee kaupungille kalli­ik­si, mut­ta ei tolkut­toman kalli­ik­si, kos­ka Helsin­ki on viisaasti han­kkin­ut kaavoitet­tavaa tont­ti­maa­ta itselleen. Näin kaupun­gin maan­omis­ta­jana saa­mat tulot peit­tävät suuren osan kasvun aiheut­tamista investoineista, vaan ei niitä kaikkia.

Lau­takun­ta käsit­telee myös bud­jet­tiesi­tys­tä. Infrain­vestoin­te­ja on vähen­net­ty niin, että se tulee hait­taa­maan asun­to­tuotan­toa aikaa myöten. Näin ei pitäisi tehdä. Päin­vas­toin, kun rak­en­t­a­mi­nen muual­la hidas­tuu, Helsin­gin tulisi houkutel­la vapau­tu­vaa kap­a­siteet­tia rak­en­ta­maan Helsinkiä.

On jatku­vasti kiis­tel­ty siitä, tukeeko kaupun­ki ARA-tuotan­ta vai onko se itsen­sä kus­tan­ta­maa. Jos kat­somme pelkkää taloa ja uno­hdamme ton­tin, ei tue. Olen­naista kuitenkin on, ettei ARA-tuotan­to osal­lis­tu yllä mainit­tui­hin infra- ja muiden investoin­tien rahoit­tamiseen kuin hyvin vähäiseltä osalta. Niin­pä, mitä suurem­pi on ARA-tuotan­non osu­us, sitä pienem­pään asun­to­tuotan­toon kaupungilla on varaa.

Nyt esite­tyssä ohjel­mas­sa eri­laisia ARA-asun­to­ja on 35 % asun­to­tuotan­nos­ta, eli 2 450 asun­toa vuodessa, jos tuotan­to on 7000 as/vuosi.

Mikko Särelä on esit­tänyt, että kiin­nitetään tuo 2 450 asun­to­ja ja nos­te­taan asun­to­tuotan­to 10 000 asun­toon lisäämäl­lä kovan rahan tuotan­non määrää. ARA-asun­to­ja tulee tässä vai­h­toe­hdos­sa yhtä paljon, mut­ta asun­top­u­la helpot­tuu 3 000 asun­non ver­ran. Voit­ta­jia tässä oli­si­vat ne pieni­pakkaiset, jot­ka eivät ole riit­tävän pieni­palkkaisia tai onnekkai­ta päästäk­seen ARA-asun­toon, sil­lä he ovat asun­top­u­lan varsi­naisia mak­sajia. Tämän peruste­len seu­raavas­sa kirjoituksessani.