Helsingissä käsitellään maankäytön ja asumisen ohjelmaa. Se on äärimmäisen merkittävä paperi, joka säteilee vähän kaikkeen, mitä Helsingissä tapahtuu.
Olen esitykseen pettynyt. Pitkään on puhuttu siitä, että asuntopoliittista välineistöämme pitäisi modernisoida ja että erityisesti Hitas-tuotannon tilalle pitäisi kehittää paremmin toimiva välimuodon ratkaisu. Kaiken tämämn piti tapahtua AM-ohjelman käsittelyssä, mutta ei siitä ole esityksessä jälkeäkään.
Tässä kirjoituksessa keskityn vain asuntotuotannon määrään. Tähän välineistöön paneudun seuraavassa kirjoituksessa, milloin sen nyt vaan ehdin raapustamaan.
Ei ole mitään tapaa poistaa asuntopulaa, jossa ei rakennettaisi paljon uusia asuntoja. Kaikki muu on hölmöläisten peiton jatkamista. Tietysti voimme tehdä kaupungista niin huonon, ettei siinä haluta asua, mutta en nyt paneudu tähän vaihtoehtoon sen tarkemmin. Mikko Alatalo on tosin ehdottanut tätäkin, tarkoittaen tosin Tamperetta.
Asunto-ohjelmassa asuntorakentamisen volyymi pidetään 7 000 asunnossa uusia asuntoja tai asunnoiksi muutettavia muita rakennuksia. On siihen sentään lisätty sana ”vähintään” kertomassa, että yli saa mennä.
Tämä on liian vähän. Määrää pitäisi lisätä 10 000 asunnolla vuosittain, ellei nopeamminkin. Jos katsomme, miten muut kasvavat kaupungit maailmalla ovat pystyneet asuntotuotantoa lisäämään, pitäisi Helsingissäkin pystyä paljon parempaan.
Nyt pitää puhua rahasta. Suuri syy siihen, ettei kaupunki luovuta tontteja nopeammin on raha, eikä nyt puhuta musteen ostamisesta kaavoittajan kynään. Tontit pitää saattaa rakennuskelpoiseksi rakentamalla tiet, viemärit, vesijohdot, ratikkalinjat ynnä muuta. Uudet asukkaat tarvitsevat koulurakennuksia ja päiväkoteja ja kaikkea muuta kunnan vastuulla olevaa. Vajaa kymmenen vuotta sitten kysyin kaupungin rahakirstun valvojilta, paljonko kymmenen edellisen vuoden aikana on ollut kasvuun liittyviä investointeja. Silloin sain luvun, joka vastasi 750 €/k‑m2 Luku on sen jälkeen varmaankin kasvanut. Täydennysrakentaminen tulee kaupungille halvemmaksi, koska voi tukeutua olemassa olevaan infraan ja kouluihin.
Tuon mukaan 7 000 asunnon asuntotuotanto vaatii kaupungilta investointeja noin 400 M€ ja 10 000 asunnon tuottaminen noin 600 M€. (Asunnon koko 75 k‑m2 eli noin 60 m².)
Kalasatamassa myydään tässä lautakunnan kokouksessa tontti hintaan 1200 €/k‑m2, mutta tämä ei kuvaa tilannetta koko kaupungin alueella ja se kuvaa vain kovan rahan tontteja. Kasvun kiihdyttäminen tulee kaupungille kalliiksi, mutta ei tolkuttoman kalliiksi, koska Helsinki on viisaasti hankkinut kaavoitettavaa tonttimaata itselleen. Näin kaupungin maanomistajana saamat tulot peittävät suuren osan kasvun aiheuttamista investoineista, vaan ei niitä kaikkia.
Lautakunta käsittelee myös budjettiesitystä. Infrainvestointeja on vähennetty niin, että se tulee haittaamaan asuntotuotantoa aikaa myöten. Näin ei pitäisi tehdä. Päinvastoin, kun rakentaminen muualla hidastuu, Helsingin tulisi houkutella vapautuvaa kapasiteettia rakentamaan Helsinkiä.
On jatkuvasti kiistelty siitä, tukeeko kaupunki ARA-tuotanta vai onko se itsensä kustantamaa. Jos katsomme pelkkää taloa ja unohdamme tontin, ei tue. Olennaista kuitenkin on, ettei ARA-tuotanto osallistu yllä mainittuihin infra- ja muiden investointien rahoittamiseen kuin hyvin vähäiseltä osalta. Niinpä, mitä suurempi on ARA-tuotannon osuus, sitä pienempään asuntotuotantoon kaupungilla on varaa.
Nyt esitetyssä ohjelmassa erilaisia ARA-asuntoja on 35 % asuntotuotannosta, eli 2 450 asuntoa vuodessa, jos tuotanto on 7000 as/vuosi.
Mikko Särelä on esittänyt, että kiinnitetään tuo 2 450 asuntoja ja nostetaan asuntotuotanto 10 000 asuntoon lisäämällä kovan rahan tuotannon määrää. ARA-asuntoja tulee tässä vaihtoehdossa yhtä paljon, mutta asuntopula helpottuu 3 000 asunnon verran. Voittajia tässä olisivat ne pienipakkaiset, jotka eivät ole riittävän pienipalkkaisia tai onnekkaita päästäkseen ARA-asuntoon, sillä he ovat asuntopulan varsinaisia maksajia. Tämän perustelen seuraavassa kirjoituksessani.
Tahti tulee tuosta vielä sakkaamaan kun kaupunki lykkää investointejaan tuleville vuosille koronan aiheuttamien tappioiden täyttämiseksi. Rakennusoikeuden hinta (uusilla kovan rahan tonteilla) on auttamattomasti liian pieni kun rakennusliikkeet eri tutkimusten perusteella hilloavat kantakaupungin kohteista useiden kymmenien prosenttien tuottoja.
Jännä, kun rakennusyhtiöiden tulokset ovat järjestäen melko huonoja ja samaan aikaan ne tekevät “kymmenien prosenttien tuottoja”…
Helsinkiin suunniteltujen asuntokohteiden investointilaskelmia nähneenä voin kertoa, että ei niissä mitään kymmenien prosenttien ylituottoja ole.
Otetaan nyt vaikka tuo tämänviikkoisella listalla oleva tontinmyynti, jossa myydään vapaarahoiteisen asuntotuotannon tontti Kalasatamasta hintaan n. 1,5 miljoonaa. Kyseisellä tontilla on talo, jossa kiinteistörekisterin mukainen asuinhuoneistoala on n. 1000 neliötä, eli tontin hinta 1500 euroa per asuinneliö. Kalasatamassa vapaarahoitteisten asuntojen markkinahinta on noin 8000 euroa neliö. Vuokratontilla olevia HITAS-asuntoja myydään Kalasatamassa n. 5500 eurolla neliö, jonka siis pitäisi vastata kohtuullista katetta rakennuskustannusten päälle.
Jonnekin tuossa katoaa vapaarahoitteisesta tuotannosta tuhat euroa neliöltä verrattuna HITAS-tuotantoon, ja tosiaan jo se HITAS-hinta on sellainen, että rakennusliike on sillä suostunut talon oletettavasti voitollisesti rakentamaan. Ja kustannuslaskelmia itsekin nähneenä en suostu uskomaan että tässä vapaarahoitteisessa kohteessa se tonni olisi käytetty parempaan rakentamisen laatuun.
Minua kummastuttaa niin maan kovasti se miksi vuokratontilla olevat uudiskohteet maksavat Helsingissä enemmän kuin vastaavat uudiskohteet omalla tontilla muualla Suomessa? Ovatko tonttihinnat muualla negatiivisia, vai onko betonilaatikon pystyttäminen Helsingissä 2000€/m² kalliimpaa kuin Lahdessa?
Kertokaa minulle te viisaammat!
Sen lisäksi että kaupunki myy tontteja alihintaan, se myös vuokraa niitä liian halvalla. Edullisesta vuokrasopimuksesta kannattaa maksaa rahaa.
Lisäksi väitän että ihmiset eivät oikeastaan ymmärrä ollenkaan mitä vuokratontti tarkoittaa, ja maksavat liikaa vuokratontilla olevasta asunnosta ihan osaamattomuuttaan. Tähän tarvitsi kyllä vähän tutkimusnäyttöä tueksi; käyttävätkö vuokratonteilla asuvat ihmiset suuremman osan tuloistaan asumiseen kuin omalla tontilla asuvat?
Mutta kyllä Helsingissä rakentaminenkin on kalliimpaa; tontit ovat huonompia joka tekee pohjatöistä arvokkaampia, ja pieniä, mikä hankaloittaa työmaalogistiikkaa ja pakottaa tekemään kalliimpia ratkaisuita esimerkiksi pysäköinnin suhteen.
Ilman tutkimusnäyttöä veikkaisin näin olevan, sillä vuokratonteilla asuvat lienevät omistustonttiasukkaita pienituloisempia.
Aika harvassa ovat ne kohteet, joista joku hilloaa useiden kymmenien prosenttien tuottoja. Sellaisiakin kohteita on, ainakin jos joku pääsee ostamaan tontin joltain tietämättömältä myyjältä ohi kilpailutusten, mutta ovat aika harvassa. Viimeksi kun katsoin konkurssirekistereitä, oli aika monta rakennusliikettä mennyt hiljattain nurin. Aiemmin katteita tonteilla oli helpompi saada, mutta nykyisin asunto- ja tonttirahastot sekä eläkeyhtiöt ovat aktiivisia tonttibisneksessä myös, ja hinnoitteluvirheitä on harvemmassa. Seurasin taannoin yhden hyvällä paikalla olevan tontin kilpailutusta. Siitä oli ollut noin 30 kiinnostunut. Markkinahinta löytyi. Toisinaan taas joku perikunta tai taloyhtiö myy tontin jollekin siitä tarjouksen jättäneelle, ja hyväksytty hinta voi olla reilusti alle markkinahinnan, kun myyjä ei tiedä, mikä on nykyhintataso.
“Ei ole mitään tapaa poistaa asuntopulaa, jossa ei rakennettaisi paljon uusia asuntoja. Kaikki muu on hölmöläisten peiton jatkamista. Tietysti voimme tehdä kaupungista niin huonon, ettei siinä haluta asua,”
Uusien asuntojen massiivinen rakentaminen kaupunkeihin on osaoptimoinnin seuraus ja sellaisena virheinvestointi. Kaupungit on suunniteltu lähinnä mahdollisimman tehokkaiksi kulutus- ja huvituskeskuksiksi. Tärkeintä on, että markkinat tuottavat parhaiten, kun väki saadaan koottua samaan paikkaan. Kukaan ei ajattele yli huomisen kestävää kehitystä ja kansalaisten perimmäistä turvallisuutta, elämän jatkumista. Voi kysyä ovatko kaupungit kansalaisia vai markkinataloutta varten?
Pandemioita, sotia ja suuria luonnonkatastrofeja sattuu ainakin kerran sadassa vuodessa, mutta pienestä todennäköisyydestä huolimatta sellainen voi sattua jo vaikkapa huomenna. Väestön kokoaminen suurkaupunkeihin altistaa suurelle tuholle. Taudit voivat levitä kuin kulovalkea, kaupungit on helppo tuhota maan tasalle jopa minuuteissa ja vaikkapa aurinko- tai tulivuorenpurkaus voi nopeasti lamauttaa elämää ylläpitävät järjestelmät. Nykypäivänä ei esimerkiksi Helsingin evakuointi talvisodan tapaan onnistuisi.
Ainoa keino kohdata todella suuria katastrofeja, jotka siis eivät ole mitään kuvitteellisia, on hajauttaa asutus ympäri valtakunnan. Se ei suinkaan tulisi kansalaisille kalliiksi. Ainoastaan liike-elämän kierrokset laskisivat, mutta sehän on joka tapauksessa väistämätöntä tilanteessa, jossa maapallon resurssit on jo nyt ylitetty.
Puolustusmäärärahojen nostaminen muutamalla miljardilla /v tulee halvemmaksi kuin keskustalainen hajasijoitus.
Puolustusmäärärahojen nostaminen on vaihtoehto vain sotilaallisen turvallisuuden kannalta. Kuitenkin asutuksen hajauttaminen — en nyt puhu mistään keskustalaisesta hajasijoituksesta — olisi myös sotilaallisesti erittäin tärkeää. Jo nykyiselläkin kaupungistumisasteella Suomi on lamautettavissa puolessa tunnissa. Riittävällä hajautuksella se olisi mahdotonta eikä se suinkaan tulisi kalliimmaksi. Kaupungeissahan lähes kaikki tulee kansalaisille kalliimmaksi. Esimerkiksi asumistuki on tuhoisa, koska se kustannusten lisäksi kiihdyttää kaupungistumista.
Minusta tuntuu, ettei juuri kukaan noteeraa massiivisen aurinko- tai tulivuorenpurkauksen uhkaa, vaikka sellainen tulee ennemmin tai myöhemmin. Myöskään niiden vaikutuksia ei ole otettu todesta. Esimerkiksi sähköverkon häviäminen vuodeksi aiheuttaisi kaupungeissa suunnattomia ongelmia.
Olet vapaa muuttamaan maalle. Mutta älä yritä pakottaa meitä muita tekemään samoin.
En tietenkään yritä pakottaa ketään mihinkään, mutta jos olen kanssasi eri mieltä, odottaisin asiallista keskustelua. Et millään tavalla yrittänytkään kumota perustelujani vaan väistit ne tyhjillä heitoilla.
Kuulostaa hyvältä!
Muutama ajatus:
Toivottavasti myös keskustaa ja sen lähellä olevia alueita tiivistetään, kaupunki on melko hajautunut ja nyt tuottaa vain hieman lievemmän version Espoon lähiöverkostosta.
Jos kaavoitetaan kovan rahan asuntoja, pitää kaiken mennä kerralla nappiin, koska asunto-osakeyhtiöiden omistamien talojen purkaminen ja uudella korvaaminen on osoittautunut toivottoman hitaaksi ja vaikeaksi.
Miksei kaupunki vuokraa tonttejaan? Mitä etuja myymisestä on vuokraamiseen verrattuna, ja miksei tontteja huutokaupata?
Asuntopulan poistamiseksi ei tarvitse rakentaa uusia asuntoja eikä tehdä kaupungista huonoa — riittää tehdä muista, kilpailevista asuinpaikoista parempia.
Osmo, oletko lukenut tämän: https://worthwhile.typepad.com/worthwhile_canadian_initi/2016/02/anti-urban-economics.html ?
Siinä tehdään ero positiivisten verkostovaikutusten (doo äx doo yy) ja positiivisten ulkoisvaikutusten (doo yy) välillä, mikä usein unohtuu markkinatalousideologiaan pohjautuvassa aluepoliittisessa ajattelussa. Ts. on täysin mahdollista, että positiiviset verkostovaikutukset lisäävät kaupunkiin muuttamisen mielekkyyttä mitä useampi muuttaa kaupunkiin, mutta silti kaikki kärsivät kun joku muuttaa kaupunkiin.
Olen havainnut fiksumpien tyyppien tajuavan tämän mahdollisuuden intuitiivisesti, ja joidenkin väittävän näin myös olevan. Vähemmänkin fiksut jo ymmärtävät tämän kun puhutaan Facebookista kaupunkina. Mutta uskon että Nick Rowen tekemä teoreettinen erittely on myös monelle tarpeen.
Vastustan tällaista tavoitetta. Jo 5000 asunnon tavoite on liian korkea. Syynä se, etten halua oman asuntoni hinnan laskevan. Tämä on tietysti ironiaa, mutta voi vaikuttaa tiedostamatta taustalla monellakin poliitikolla. Niinhän me kaikki väitämme, ettei mainostus tai s‑etukortin kantaminen vaikuta valintoihimme.
Tietysti asuntoja tarvitaan mutta milllaisia ja keille? Työttömyys on Helsingissä lisääntynyt ja työmarkkinat ovat yksipuolistuneet. Helsingistä puuttuvat nykyisin teollisuustyöpaikat, joita muualla Suomessa kehutaan (tai haukutaan siksi että lopettavat). Helsingin seudulla olisi toimivampi infrastruktuuri raskasta teollisuutta ajatellen kuin sisä-Suomessa, koska täällä tavara saadaan suoraan laivaan, tai ainakaan kuljetusmatka ei ole ylipitkä. Työvoimasta jotka täällä ovat vailla töitä harva osaa koodata peliohjelmia tai haluaa alipalkattuna kebab-ravintolaan töihin.
Asunnot saisivat olla voittopuoleisesti omistusasuntoja että asukkaat ymmärtävät pitää yllä ammattitaitoaan että menestyy työmarkkinoilla. Pelkästään puoli-ilmaisia vuokrakämppiä rakentamalla se tavoite ei toteudu.
Itseasiassa hyvä huomio.
Miksi vaikkapa Ponsse siirtäisi tuotantonsa Vieremältä Helsinkiin?
Helsinki ei oikein voi kasvaa ikuisesti ilman, että se kaavoittaa myös raskaalle teollisuudelle ja kokoonpanoteollisuudelle tontteja. Ne ovat hyväpalkkaisten duunareiden työpaikkoja, juuri sitä selkärankaa, jolla kansantalous pysyy vahvana.
Suomessa pitäisi ymmärtää, että suomalaisille duunarin työ tehtaassa sopii kuin nyrkki silmään ja investointien sijoittumista Suomeen pitäisi edistää häikäilemättä.
Helsingistä tulee kuin New York. Kantakaupungissa Bättre folk kivitaloissaan ja ympärillä persaukiset kantasuomalaiset ja maahanmuuttajat neukkukuutioissaan. Keskiluokka ajaa sähköautoillaan kehyskuntien omakotitalolähiöistä töihin jonnekin Helsingin liepeille, minne vielä ruuhkamaksujen jälkeekin voi ajaa ja vielä nastarenkailla.
Turhauttava tulevaisuudenkuva.
Ei ollenkaan. Itse keskiluokan tyypillisenä edustajana ajan bensa-autollani helsinkiläisestä OKT-lähiöstä kehyskuntaan (Vantaa) supermarkettiin, koska toisin kuin Helsingin keskustaan, sinne pääsee helposti ja nopeasti, ja sekä valikoima että hintataso ovat paljon paremmin kohdillaan.
Jotkut ehkä haluaisivat rajoittaa tätäkin, mutta voi voi.
Väestökeskittymän lähelle ei sovi kovin hyvin päästöjä aiheuttava raskas teollisuus tai vaarallisia aineita käyttävä teollisuus. Eikä ole fiksu järjestely, että runsaasti rahtiliikennettä kulkee asuinalueiden läpi. On väärin ajatella, että kaikkien työpaikkojen pitäisi olla Helsingissä. Oikea ratkaisu olisi, että työmatkaliikennettä suuntautuu entistä enemmän Helsingistä ympäristöön päin. Perinteinen esikaupungista keskustaan tapahtuva työmatkaliikenne on muualla maailmassa hiipunut ja juurikin asuminen keskustassa ja työskentely kauempana on yleistynyt.
Jos verotusjärjestelmä aiheuttaa kannusteita, joiden vuoksi Helsingin pitäisi haalia työpaikkoja, pitää muuttaa verotusjärjestelmää.
En nyt tarkoittanut että teollisuuden pitäisi palata kantakaupunkiin, vaan esim Vuosaareen, Vantaalle, Keravalle, Espooseen ja Kirkkonummelle, jossa sitä on jo ennestään ollut, mutta hiipunut.
Jos esim Malmin lentokentän asuntorakentaminen ei lähde käyntiin jostain syystä, niin sinnekin voisi pystyttää teoollisuusrakkennuksia ja jättää yksi kiitorata lentokoneille. Teollisuusalueita eivät taida lentokoneiden melu häiritä.
En toisaalta ymmärrä kuka Punavuoren hipsteri nyt haluaisi tehtaalla käydä töissä, ne työpaikat olisivat kyllä lähilähiöiden asukkaille.
Kuka hyvänsä siinä vaiheessa, kun se prekaarinen elämäntapa-yleiserikoisasiantuntijan pätkäduuni lähenee loppuaan, ja startup-firman rahoitus on ns. kintaalla.
Höpö höpö. Otetaan vaikka globaali top100 lista kaupungeista, niin aivan varmasti pendelöinti on vain lisääntynyt, koska duunarilla ei ole varaa asua keskustassa, jolloin duunareiden tilalle tulee rikkaita. Kiinassa työmatkoihin kuluu jopa 4–6 tuntia päivässä.
Sama tapahtuu Helsingissäkin, joka ei muuten tuolle listalle mahdu. Se toimistoa jynssäävä siivoaja asuu entistä kauempana siitä hipsteritoimistosta jossa hän on totaalisen näkymätön, koska keskustassa asuntojen hinnat nousevat.
Keskustassa asuu vähän väkeä, koska asuntoja kannattaa pitää jopa tyhjillään, ja lopuissa asuvat ne vähät kovatuloiset vuokralaiset ja perijät.
Tampereella haaveillaan ruuhkamaksuista ja keskustan uudet kolmiot ovat luokkaa puolimiljoonaa euroa. Tällä kehityksellä keskustassa ei pian ole kuin venäläisiä miljonäärejä asukkaina ja narkkareita kuseksimassa heidän porttikongeihinsa.
Aamulla duunarit matkaavat bussilla ja ratikalla jynssäämään toimistot ja palvelemaan asiakkaat, ja iltapäivällä takaisin sinne jonnekin perukoille.
Ja surkuhupaisinta on, ettei Helsingissäkään ole edes miljoonaa asukasta ja kaupunki alkaa olla yhtä jakautunut kuin Lontoo.
Tai autolla. Riippuu työajasta.
Eivät aja, koska eivät saa niin paljon palkkaa, että voisivat maksaa pysäköinnistä.
Pysäköinti löytyy joiltakin kiinteistöiltä omasta takaa ilmaiseksi, kuten meiltä. Pointti on siinä, että kaikkia kulkumuotoja kannattaa tilanteen salliessa käyttää silloin, kun siitä on ilmeistä hyötyä. Joidenkin henk. koht. ideologinen jäykkyys estää heiltä tietenkin tämänkin, mutta jääköön se heidän huolekseen.
Moniko virolainen raksaduunari muuten maksaa pysäköinnistään mitään, kun se SUV seisoo siellä työmaan aidan takana jättömaalla?
Maurizio
Ymmärtänet, että kysymys pysäköinnin hinnasta kosdkee alueita, joilla sen järjstäminen on kallista, siis kaupunkimaisessa ympäristössä, jossa hallipaikan rakentaminen maksaa noin 50 000 €. Keskellä autiota aluetta Pohjanmaan lakeuksilla se ei maksa mitään.
Sanoinkin tuossa yllä, että “tilanteen salliessa” silloin, kun siitä on ilmeistä hyötyä (esim. epätyypilliset työajat, työmatkat ruuhka-aikojen ulkopuolella yms.).
Kaupunkiluonto ry katsoo, että sen tehtävänä ei ole ottaa kantaa muuten ohjelman tavoitteisiin tässä vaiheessa kuin toivoa, että AM-ohjelman strateginen ohjailuvaikutus pohjautuu sellaisiin maankäyttötavoitteisiin, joiden viher- ja muihin virkistysalueisiin aiheutuva vaikutus on mahdollisimman vähäinen. Tämän minimoidun luontovaikutuksen eli luontoviisauden – kaupunkiluonnon itseisarvon — olisimme toivoneet myös ohjelman yhdeksi jatkotyöstöä ohjaavaksi teemaksi, mikä olisi helpottanut ohjelman jatkotyöstöä.
Kaupunkiluonto ry toivoo myös, että AM-ohjelmassa nostetaan esiin ilmastoviisauden lisäksi myös luontoviisaus, ja että tarkasteluyksikkönä olisi kunta ja kaupunginosa. Tämä olisi linjassa myös vallitsevan Maankäyttö- ja rakennuslain osallisuustulkinnan kanssa, jossa osallisuus tulkitaan ensisijaisesti maantieteellisen läheisyysperiaatteen mukaisesti.
Kaupunkiluonto ry kiittää siitä, että ilmastoviisaus on mainittu teemojen ingresseissä, mutta yksin ilmastoviisaus ei riitä Helsingin strategiseksi ympäristötavoitteeksi, koska ilmastoviisaat ratkaisut eivät aina välttämättä ole luontoviisaita tai edes ilmastoviisaita koko kunnan saati kaupunginosan tasolla; lähiluontoa eli paikallista ekosysteemipalvelua ei voi ulkoistaa toiseen kuntaan tai kaupunginosaan. Näin kuitenkin tapahtuu, jos yhdyskuntarakennetta levitetään luonto- ja virkistysalueille kutsuen sitä virheellisesti tiivistämiseksi. Oikean tiivistämisen yksi tärkeistä tavoitteista ja syistä tulee olla luontoon rakentamisen välttäminen. Jos luonnon strategisen itseisarvon ohjailuvaikutusta ei nosteta jo teemavaiheeseen, vaarana on että asiaan joudutaan kiinnittämään huomiota kaavoitusvaiheessa, silloin kun AM-ohjelman strategisia linjauksia lähdetään jatkotyöstämään ja implementoimaan.
Ihmismäärän rajoittamisessa ihan niinkuin hiilidioksidipäästöissä Suomen ja Helsingin pitää tehdä osuutensa. Tämä tarkoitaa nykyisestä väestötavoitteesta luopumista (+250 000 asukasta lisää yleiskaavan tarkastelukaudella Helsinkiin, 50000 Suomesta ja 200000 ulkomailta) ja keinona on ylisuuren asuntotuotannon rajoittaminen täällä sekä valtakunnan tasolla sellainen elinkeinopolitiikka, että koko maan alue on elinvoimainen, ei vain Helsingin seutu. Asuntotuotannon painopiste tulee siirtää korjausrakentamiseen ja nykyisille tonteille tapahtuvaan täydennysrakentamiseen. Näin viheralueet säilyvät täällä ja Helsinki säilyy asumiskelpoisempana nykyisille asukkaille. Asuntorakentamisen vaihtoehto ei ole Nurmijärvi vaan esimerkiksi Savonlinna, Pietarsaari, Iisalmi, Mikkeli ja pienemmätkin kunnat.
Paikkakunnat, joilla ei ole mahdollisuuksia työhön ja toimeentuloon, eivät voi olla vaihtoehtoja asuinpaikoiksi niille, jotka aikovat elättää itsensä palkkatyöllä tai muuten ilman yhteiskunnan tukia ja avustuksia. Viime laman jälkeen lähes kaikki uudet työpaikat ovat syntyneet muutamaan suurimpaan kaupunkiin. Työpaikkojen määrän kehitys on myös yleisesti ottaen ollut varsin negatiivista Pietarsaaren ja Iisalmen kokoisissa seutukaupungeissa [1], ja sama kehitys on todennäköisesti jatkunut vuoden 2015 jälkeen. Korkeaan osaamiseen perustuvat työpaikat syntyvät Suomessa lähinnä muutamaan suurimpaan yliopistokaupunkiin. Näihin muuttavat yliopistoon opiskelemaan lähtevät nuoret ja muista nuorista ne, joita pikkukaupunki tai maaseutu ei elätä.
Korkeakoulusta valmistuneelle nuorelle on usein tarjolla muitakin vaihtoehtoja kuin suomalaiset yliopistokaupungit ympäristöineen, seutukaupungit tai maaseutu. Moni korkeakoulusta valmistuva nuori puhuu ja kirjoittaa sen verran hyvää englantia tai jotain muuta kieltä, että myös ulkomaille työllistyminen on mahdollista. Moni koulutettu nuori saattaakin valita muuton ulkomaille, jos Suomessa tarjolla olevat vaihtoehdot ovat työttömyys tai koulutusta vastaamaton työ pikkukaupungissa tai työ suuressa yliopistokaupungissa palkalla, joka ei riitä oman asunnon ostamiseen.
[1] https://www.kuntaliitto.fi/sites/default/files/media/file/T55%20seutukaupunkianalyysi_21.5.2018_1.pdf
Olen muutaman vuosikymmenen aikana kommentoinut asuntoasioita Hesarin yleisönosastossa ja myös täällä Osmon blogissa tavallisen, omat asumismenonsa maksaneen kaupunkilaisen asiantuntemattomuudella. Kokoan tähän muutaman havainnon.
Helsingissä on keskitytty liikaa asumisen omistusmuotojen säätelyyn. Riittää, että asuntoja sinänsä rakennetaan tarpeeksi. Koko pääkaupunkiseudulla asuntoja on riittävästi vasta kun jossain Havukosken laidalla hinnat kääntyvät kohtuullisemmiksi.
Taka-Töölö on aikoinaan rakennettu hyvään kaupungin kaavaan kovalla rahalla juuri oikeaan tarpeeseen yksityisten grynderien (mm. Paavo Nurmi) toimesta. Siellä ei ole juuri kaupungin asuntoja mutta vuokrausaste vastaa kaupungin yleistä vuokrausastetta. Tämä osoittaa, ettei kaupungin tarvitse rakentaa erityisiä omia vuokrataloja, vaan että asunnot vuokrautuvat muutenkin ja hallinnossa säästyy Hekan verran.
Kun kaupunki tukee vuokra-asukkaitaan epäsuorasti laskennallisissa tontinvuokrissa, syntyy tässä tasa-arvo-ongelma niiden suhteen, jotka kustantavat itse asumisensa kokonaan. Kunnon ihmisoikeusjuristi voisi kehittää aiheesta perustuslaillisen ongelman.
Vuokratalo on paikallisen mikrosegregaation lähde, mikä vältetään hankkimalla vuokra-asunnot kovan rahan asuntojen lomasta samoista rakennuksista.
Kaupunki tekee suuressa viisaudessaan suuria päätöksiä, joilla on raskaat seuraukset. Kun kaupunki kaavoittaa korttelin, se samalla päättää, tuleeko tontille vuokra-asuntoja, asoja, hitaksia, opiskelija-asuntoja vai kovan rahan asuntoja ja rakentaako nämä kaupunki, joku yleishyödyllinen taho, luotettu “yhteistyökumppani” vai provinssin rakennusfirma, joka on aina valittanut, ettei kaupungilta saa tontteja. Tämä ennalta määrätty jako lukitsee markkinat siihen tontinhintaan, mikä ylikysyntätilanteessa saadaan siitä pienestä nurkasta, mikä kilpailutetaan aidosti kovan rahan taloksi.
Toinen suuri rakenteellinen kaupungin näkökulma tulee selväksi jokaiselle, joka kiipeää Malminkartanon huipulle ihailemaan urbaania Myyrmäkeä, jonka rakennusten rintama ulottuu tasan Helsingin rajalle asti. Helsingin puolella näkyy vain puiden latvoja vanhan Malminkartanon ja uuden Honkasuon maalaiskaupunkien kohdalla. Kun Martinlaakson kaupunkirata rakennettiin, päätti Vantaa rakentaa kaupunkimaisen Myyrmäen siihen asti rakentamattomalle pellolle kun taas Helsingin kaupungintalolta käsin alue näytti landelta, joten Malminkartanon asema palvelee kartanon maille rakennettua kylää, jonka oma kysyntä ei ole riittänyt edes kunnon palvelutarjontaan. Vastaavanlaisia matalan kunnianhimon kyliä löytyy myös Pukinmäestä, Malmilta ja Tapanilasta, joiden asemien läheisille tonteille olisi mahtunut tuhatmäärin enemmän asuntoja. Samaan aikaan on hehkutettu metron urbaania sykettä mutta ei senkään ulottuville ole suuria asuntokeskittymiä saatu siinä määrin kuin asuntojen kysyntä edellyttäisi. Jotain on siis vinossa.
Välillä hermostun porvarillisesti, kun kaupungin funktionääreillä ynnä muilla hupparihörhöillä on aikaa ja varaa suunnitella asuntolaivoja tai majamajoja kaupungin rantoja pilaamaan tai on tarve suojella erinomaista kalliopohjaa lisärakentamiselta Pihlajamäen tavoin. Toisin sanoen, ohjaako kaupunkisuunnittelua joku ideologinen portinvartijajoukko vai asukkaiden tarve?
Yksi tapa auntojen lisärakentamiseksi olisi nykyisten asemien läheisten vajaasti rakennettujen alueiden tonttien rakennusoikeuksin lisääminen siten, että syntyy motiivi purkaa vanhat ja rakentaa uutta. Kaavamääräyksin voidaan säätää asuntojen koko- ja esteettömyysjakauma. Muuten kaupungin ei tarvitse puuttua, näillä hinnoilla rakentajia luulisi löytyvän.