Kenelle kuuluu hyöty innovaatioista?

Jos Edi­son ei olisi keksinyt sähkölamp­pua, kat­selisim­meko tele­vi­sio­ta kynt­tilän valossa?

Helsin­gin Sanomien eri­no­mainen amerikkalaisen talousti­eteil­i­jän Philippe Aghion haas­tat­telu kir­voit­ti ajatuk­sia inno­vaa­tioiden omis­tamis­es­ta. Merkit­tävänä syynä tulo­ero­jen kasvu­un ja jät­tiomaisuuk­sien keskit­tymiseen liit­tyy siihen, että inno­vaa­tioiden osu­us kansan­tu­lon kakus­ta kas­vaa. Toinen syy on niin san­ot­tu verkos­to­vaiku­tus, joka tuot­taa monop­o­lis­tisia voittoja.

Teol­lisu­us­maid­en talouskasvu syn­tyy lähin­nä inno­vaa­tioista, mut­ta kuu­lu­vatko inno­vaa­tiot sel­l­aisi­naan niiden kehit­täjille? Kyse on vähän samas­ta asi­as­ta kuin kuu­luuko suuri malmiesi­in­tymä sen ensim­mäiselle löytäjälle. Jos tämä ensim­mäi­nen ei olisi sitä löytänyt, joku toinen olisi. Löytäjä ei syn­nyt­tänyt malmiesi­in­tymää. Siel­lä se olisi pysynyt löytäjään­sä odot­ta­mas­sa. Tämän takia pidän Suomen löytäjä saa pitää ‑peri­aat­teeseen perus­tu­vaa kaivoslain­säädän­töä aivan pölvästinä.

Tietyt tek­nol­o­giset inno­vaa­tiot syn­tyvät vääjäämät­tä. Eivät yhtä vääjäämät­tä kuin malmiesi­in­tymän löy­tymi­nen, mut­ta kuitenkin. Yleinen tieteelli­nen ymmär­rys ja teknolo­gian kehi­tys ovat taustal­la kaikissa huo­mat­tavis­sa inno­vaa­tiois­sa. Sen eteen val­tiot ja yliopis­tot käyt­tävät sato­ja mil­jarde­ja. Lop­ulli­nen kehit­täjä on tehnyt vain pienen osan inno­vaa­tion taustal­la olev­as­ta työstä. Sik­si kehi­tyk­sen tuo­mat hyödyt kuu­lu­vat suurim­mal­ta osin kaikille. Ensim­mäiselle kek­si­jälle pitää mak­saa jotain, jot­ta inno­vaa­tioiden kehit­tämisessä olisi mitään ideaa, mut­ta nyt osu­us on liian suuri.

Käytän­nössä tek­isin tämän niin, että jokaiseen patent­ti­in liitetään korkein sal­lit­tu lisenssi­mak­su keksin­nön lisen­sioimis­es­ta. Tätä mak­sua vas­taan se on annet­ta­va kenen tahansa käyt­töön. Mak­su olisi vielä regres­si­ivi­nen niin, että jos  lisenssi­mak­sun mak­sajia olisi hyvin paljon, mak­su alenisi. Näin myös estet­täisi­in se, että joku ostaa patentin keksin­töön, joka veisi poh­jan van­hal­ta teknolo­gial­ta, johon tämä yri­tys on investoin­ut paljon rahaa.

Verkos­to­vaiku­tus

Toinen ongel­ma liit­tyy verkos­to­vaiku­tuk­seen ja sen syn­nyt­tämi­in tosi­asial­lisi­in monopolei­hin. Face­book esimerkik­si on sitä parem­min toimi­va palvelu, mitä enem­män sil­lä on käyt­täjiä. Näin ollen mar­gin­aa­likus­tan­nus uud­es­ta käyt­täjästä on yri­tyk­selle negati­ivi­nen, ei siis nol­la vaan peräti negati­ivi­nen. Sama kos­kee Googlea, Ama­zo­nia ja moni mui­ta val­ta­van kan­nat­tavia yrityksiä.

Voisi tietysti ajatel­la, että nämä monop­o­lit pitäisi hajot­taa. Jos esimerkik­si täl­lä perus­teel­la ilmoitet­taisi­in, että Face­bookil­la saa olla vain sata miljoon­aa käyt­täjää, jot­ta markki­noille jäisi tilaa muillekin, vietäisi­in tietysti Face­book­il­ta sen monop­o­liase­ma, mut­ta tuotet­taisi­in harmia myös käyt­täjille. Verkos­to­vaiku­tus on todel­li­nen etu myös kuluttajille.

Käytän havain­toes­imerkkiä, jon­ka tiedän ontu­vak­si. Olete­taan, että eri tahot omis­taisi­vat oikeuk­sia eri­laisi­in raideleveyk­si­in rautateil­lä. Se, jon­ka raidelevey­destä tulisi stan­dar­di, saisi siitä tietysti suuret tulot ja voisi laskut­taa rautatiey­htiöitä mielin määrin. Kovin hyvä ratkaisu ei olisi, että Euroopan rautateil­lä on olta­va vähin­tään 20 eri raideleveyt­tä, eikä niistä yhdenkään osu­us saisi olla yli 10 %.

Minus­ta verkos­to­vaiku­tuk­sen tuot­ta­ma keskit­tymi­nen pitäisi sal­lia, mut­ta pitäisi säätää monop­o­liv­ero, jota yri­tys­ten pitäisi mak­saa sitä enem­män mitä suurem­pi on sen markki­nao­su­us. Tämä tietysti oma­l­la taval­laan raivaisi tilaa myös kilpailijoille.

Ei ole hyvä sel­l­ainen yhteiskun­ta, jos­sa muu­ta­ma suuryri­tys kah­mii kansan­tu­losta merkit­tävän osan kassaansa.