Kurkistus asumisen kristallipalloon

Asukkaiden käyt­täy­tymi­nen yllät­ti Helsin­gin seudun kaavoit­ta­jat vuo­den 2005 tienoil­la. Nur­mi­järvi-ilmiö pysähtyi kuin seinään. Kehyskun­tien osu­us seudun väk­ilu­vun lisäyk­ses­tä putosi lyhyessä ajas­sa 50 pros­en­tista run­saaseen kymme­nen pros­ent­ti­in. Samal­la kan­takaupun­gin suo­sio nousi. Lapsen syn­nyt­tyä ei muutet­tukaan enää pois vaan jääti­in tuot­ta­maan har­mai­ta hiuk­sia päivähoi­dos­ta vastaaville.

Ilmiö on yleismaailmallinen.

Mieli voi tietysti muut­tua yhtä nopeasti uud­estaan. On ehkä jo muut­tunut. Ainakin Richard Flori­da rapor­toi Yhdys­val­loista, että keskilu­ok­ka hakeu­tuu taas kaupunkien ulkop­uolelle omakoti­taloi­hin. Tosin hän vähän ris­tiri­itais­es­ti sanoo, että syynä tähän on hin­to­jen huikea nousu keskus­tois­sa. Sil­loin­han kyse ei ole suo­sion laskus­ta vaan siitä, että kaupunkien down­town ‑alueille ei nyt vain mahdu.

Myös Helsin­gin asukaslu­vun kasvu on hidas­tunut. Kos­ka uusia asun­to­ja tulee napakkaan tahti­in, on asum­isväljyy­den täy­tynyt nous­ta. Asun­nois­sa on siis vähem­män lap­sia ja enem­män sinkkuja.

Yksi asumisen tren­deistä on kysyn­nän pain­ot­tumi­nen yksiöi­hin ja kak­sioi­hin. Nuoret urbaan­it arvosta­vat sijain­tia enem­män kuin neliöitä. Kotona voi elää ahtaasti, kun elämä on kodin ulkopuolella.

Asum­istuen muu­tok­set tuki­vat pien­ten asun­to­jen kysyn­tää. Sata-komitean esi­tyk­ses­tä asum­istues­sa luovut­ti­in neliöhin­to­jen sään­telystä ja annet­ti­in jokaisen itse vali­ta, asuuko isom­mas­sa asun­nos­sa syr­jem­mäl­lä tai pienessä keskemmällä.

Kun opiske­li­jat otet­ti­in yleisen asum­istuen piiri­in, moni val­it­si mielu­um­min kovan rahan yksiön kuin opiske­li­ja-asun­tolan solu­a­sun­non. Se on kyl­lä HOASin oma vika. Kan­nat­taisi hyväksyä, että solu­a­sun­nos­sa asu­vat saisi­vat vali­ta asuinkumppaninsa.

Kela pahen­si asi­aa oudol­la tulkin­nal­la asun­tokun­nas­ta, mikä teki yhteisöa­sumis­es­ta läh­es mah­do­ton­ta. Tämä on nyt perut­tu eikä yhden asukkaan korkeat tulot enää vie asum­is­tukea muilta.

Helsin­ki oli rajoit­tanut pien­asun­to­jen rak­en­tamista, kos­ka halusi puo­lus­taa lap­siper­heitä asun­tomarkki­noil­la. Kun tämä sään­te­ly heikkeni, tuli suo­ranainen ryn­täys yksiöi­den rakentamiseen.

Yksiöi­den aito kysyn­tä kohdis­tuu kuitenkin kan­takaupunki­in, jos­sa on elämää välit­tömästi kodin ulkop­uolel­la. Raken­nus­li­ik­keet eivät oikein ymmärtäneet ilmiötä vaan alkoi­vat rak­en­taa yksiöitä lähiöi­hin. Niitä on nyt myymät­tä paljon. Kuka halu­aisi asumaan yksin pie­neen kop­pi­in syr­jäisessä lähiössä? Lähiöi­hin kan­nat­taa rak­en­taa perheasuntoja.

Vaik­ka minus­ta asum­is­tukea ei ole edelleenkään syytä sitoa asun­non kokoon, muut saat­ta­vat olla eri mieltä ja perua Sata-komiten esit­tämän uud­is­tuk­sen. Kela siis on jo perunut yhteisöa­sumisen estävän ruokakun­ta-tulk­in­tansa. Voi hyvinkin olla, etteivät asumisen tukimuodot jatkos­sa enää suosi nykyiseen tapaan yksiöitä.

 

Gen­tri­fikaa­tiok­si kut­su­taan ilmiötä, jos­sa nuoret keskilu­okkaiset jupit syr­jäyt­tävät van­han työväen­lu­okan asuinalueil­ta. Samal­la asun­to­jen hin­nat nou­se­vat huo­mat­tavasti. Ensin meni Kallio ja Punavuori, sit­ten Vallila. Mikä seu­raavak­si? Joitakin on help­po veika­ta. Laa­jasa­lo Kru­unuratikan ansios­ta, Roi­hu­vuori ja Hert­tonie­mi. Por­voonkadun ympäristö lähel­lä Lin­nan­mäkeä on myös ihme­teltävän edullista. Pasi­la tietysti läh­tee Tri­plan imus­sa nousuun.

Yleen­säkin asun­to­jen arvo nousee siel­lä, minne raken­netaan lisää – aivan toisin kuin asukasak­tivistien mielip­i­teestä voisi kuvitella.

Län­simetron ja kehäradan lähiöt ovat min­ulle arvoitus. Minus­ta oli virhe rak­en­taa ne per­in­teisik­si lähiöik­si, kun olisi ollut mah­dol­lista tehdä Ker­a­van kaltaisia pikkukaupunkeja.

Kun radan­var­teen raken­netaan, muiden aluei­den arvo las­kee. Sää­lik­si käy esimerkik­si Espoon Suurpel­toa, jon­ka rak­en­t­a­mi­nen on jäämässä kesken.

= = =

Kir­joi­tus on julka­istu kolumn­i­na Arvopaperilehdessä