Mitä soten raunioille?

Alkaa näyt­tää siltä, että hal­li­tuk­sen sote-esi­tys kaatuu eduskunnassa.

Maakun­nis­sa tehty työ soten eteen ei menisi hukkaan, vaik­ka nyt ei tulisi valmista, sil­lä jok­seenkin kaikille on selvää, että maakun­ta on oikea yksikkö hoita­maan julk­ista ter­vey­den­huoltoa – paljon oikeampi kuin kun­nat, joiden medi­aanikoko on 6 000 asukasta.

Läh­es yhtä yleinen on käsi­tys, että 18 maakun­taa on liikaa, kos­ka pien­im­mät niistä ovat elinkelvot­toman pieniä. Jos sota kaatuu tässä eduskun­nas­sa, päästään aloit­ta­maan järkeväl­lä määräl­lä maakuntia.

Suomen ter­vey­den­huolto on pääsään­töis­es­ti hyvää ja kus­tan­nuste­hokas­ta. Sik­si sitä on vaikea paran­taa mil­lään uud­is­tuk­sel­la, mut­ta aika help­poa huonontaa.

Yksi paha vika meil­lä kuitenkin on. Yleis­lääkärille pääsy on monin paikoin anteek­sianta­mat­toman vaikea­ta. Tämän vuok­si Suomen ter­vey­den­huolto on mitat­tu yhdek­si OECD-maid­en eri­ar­voisim­mista. Mit­ta­ri­na oli juuri tuo lääkärille pääsy, ei oikeas­t­aan mitään muu­ta. Hyvin tasa-arvoinen ja laadukas erikois­sairaan­hoit­o­mme sivu­utet­ti­in siinä tutkimuksessa.

Jos kun­nat ovat joutuneet tin­kimään ter­vey­den­huoltomenois­taan, ne ovat joutuneet heiken­tämään ter­veyskeskuk­si­aan, kos­ka erikois­sairaan­hoidon menot on mak­set­ta­va laskun mukaan. Tässä sitä sit­ten ollaan.

Mart­ti Kekomäen mukaan riit­täisi, että ter­veyskeskuk­si­in palkat­taisi­in tuhat lääkäriä lisää. Se mak­saisi sata miljoon­aa vuodessa, eli aika vähän ver­rat­tuna ter­vey­den­huol­lon kah­denkymme­nen mil­jardin kokonaismenoihin.

Tapah­tuu Sotelle mitä hyvän­sä, peruster­vey­den­hoitoon on saata­va lisää rahaa. Pääsy ter­veyskeskuk­seen kohtu­ua­jas­sa on tur­vat­ta­va vaik­ka normiohjauksella.

Suurin osa ihmi­sistä on suh­teel­lisen ter­veitä. Heille riit­täi­sivät kevyet palve­lut, joi­ta monis­sa mais­sa anta­vat per­helääkärit. Nyky­is­ten ter­veyskeskusten kan­nat­taisi ottaa osak­si toim­intaansa ammat­in­har­joit­ta­ji­na toimivia per­helääkäre­itä. Nämä toimi­si­vat taval­laan ter­veyskeskusten ali­hankki­joina ja voisi­vat ohja­ta ter­veyskeskuk­sen laa­jem­pi­en palvelu­jen pari­in poti­lai­ta, joille kevyet palve­lut eivät riitä, tai jot­ka tarvit­se­vat sosi­aali­palvelu­ja. Siitä olisi hyö­tyä, että koko per­he olisi saman lääkärin potilaina.

Vaik­ka sote toteu­tu­isi, maakun­nan ter­veyskeskuk­set voisi­vat tehdä näin kil­pail­lak­seen asi­akkaista yksi­ty­is­ten palvelun­tar­joa­jien kanssa.

Ehdotet­tuun peruster­vey­den­huol­lon yksi­ty­istämiseen, valin­nan­va­pau­teen, on vaikea luo­da toimivia taloudel­lisia pelisään­töjä. Sote-keskuk­sen taloudelli­nen men­estys on läh­es kokon­aan peräisin onnis­tu­mises­sa poti­laiden valikoin­nis­sa – kuten Pih­la­jalin­na jou­tui kar­vaasti koke­maan Jyväskylässä.

Ruot­sis­sa parhaat tulok­set yksi­ty­istämis­es­tä on saatu elek­ti­ivisessä hoi­dos­sa. Kil­pailu­tuk­seen on liitet­ty kovat taloudel­liset sank­tiot epäon­nis­tu­mi­sista. Esimerkik­si tekonivelkirur­gias­sa on päästy näin parem­paan laatu­un ja selvästi alem­pi­in kus­tan­nuk­si­in. Yksi­ty­is­ten yri­tys­ten jous­tavu­us ja parem­pi joht­a­mi­nen ovat tuot­ta­neet menestystä.

Maakun­taa ei voi­da kuitenkaan vaa­tia alis­ta­maan kaikkea elek­ti­ivistä hoitoa kil­pailulle, kos­ka se sotk­isi lak­isääteisen päivystyk­sen ja johtaisi kokon­aiskus­tan­nusten nousu­un. Julkisel­la sairaalal­la on velvol­lisu­us varautua suuron­net­to­muuk­si­in ja ylläpitää päivystys­tä. Tätä varten sil­lä on olta­va peruska­p­a­siteetis­sa leikkaus­sale­ja ja osaavaa henkilökun­taa. Näi­den kap­a­siteet­ti on käytet­tävä kokon­aan ja kil­pailutet­ta­va loput.

Entä jos maakun­nat eivät kil­pailu­ta mitään, vaan pitävät mus­ta­sukkaises­ti kiin­ni jokaises­ta potilaasta?

Maakun­nat tule­vat ole­maan taloudel­lis­es­ti tiukoil­la. Jos kil­pailu­tus johtaa alem­pi­in kus­tan­nuk­si­in, ne kil­pailut­ta­vat. Jos se taas nos­taa kus­tan­nuk­sia, niiden ei pidäkään kilpailuttaa.

= = =

Kir­joi­tus on julka­istu kolumn­i­na Lääkärilehdessä