Liberaalin demokratian tappio?

Olimme 20 vuot­ta sit­ten var­mo­ja, että kehi­tys vie kohti markki­na­t­alouden ja lib­er­aalin demokra­t­ian voit­toa. Tämä yhdis­telmä oli tuot­tanut vau­raut­ta ja hyv­in­voin­tia, jota muut kadehtivat.

Enää se ei näytä var­mal­ta. Markki­na­t­alous on yhä ylivoimainen, mut­ta usko hor­juu pahasti siihen, että se olisi sidok­sis­sa lib­er­aali­in demokratiaan.

Minäkin kir­joitin joskus, että Kiina men­estyy taloudessa hyvin niin kauan, kun se voi kopi­oi­da mui­ta, mut­ta uuden kehit­tämi­nen ei tulisi sen­su­urin olois­sa menestymään.

On kolme toisi­in­sa kietoutunut­ta syytä, mik­si lib­er­aalin demokra­t­ian voit­to ei ole enää niin var­ma: val­tio­jo­htoisen markki­na­t­alouden men­estys, keskilu­okan kur­jis­tu­mi­nen ja päätök­sen­teon vaikeutuminen.

Vaik­ka markki­na­t­alous on osoit­tau­tunut suun­nitel­mat­alouteen ver­rat­tuna ylivoimaisek­si, vielä parem­min se näyt­tää toimi­van val­tio­jo­htoise­na. Markki­namekanis­mi löytää lop­ul­ta mon­en mutkan kaut­ta maali­in, mut­ta taita­va val­ti­olli­nen ohjaus löytää oikotien.

Sin­ga­pore on äärikap­i­tal­isti­nen maa mut­ta samal­la aasialainen hyv­in­voin­ti­val­tio, jos­sa val­tio aut­taa markki­noi­ta men­estyk­sel­lis­es­ti ja kansal­lista etua var­jellen. Mekin van­noimme sekat­alousjär­jestelmän nimi­in 1970-luvul­la, mut­ta sit­tem­min markki­na­fun­da­men­tal­is­mi on jyrännyt.

Talous­no­belisti Amartya Sen on valit­tanut, että hänelle kansan­taloustiede on oppia markki­navirhei­den tun­nistamis­es­ta ja kor­jaamis­es­ta, mut­ta nyky­isin kuvitel­laan, ettei markki­navirheitä ole.

Tai ehkä vain tavat, joil­la ohjat­ti­in teol­lis­tu­mista, eivät enää toi­mi. Ohjaam­a­tonkin on parem­pi kuin huonos­ti ohjattu.

= = =

Demokra­tia toi­mi hyvin niin kauan, kun kansan selkeä enem­mistö kuu­lui taloudel­lisen kehi­tyk­sen voit­ta­ji­in. Kansa luot­ti poli­it­tisi­in johta­ji­in­sa, mut­ta ei luo­ta enää. Viime vuosikym­meninä kas­va­va osa ihmi­sistä ja alueista on kokenut jääneen­sä men­estyk­ses­tä syr­jään. Ongel­ma kos­kee kaikkia teollisuusmaita.

Kun hal­li­tuk­set eivät pysty tar­joa­maan äänestäjille parem­paa elämää, kas­vaa houku­tus tukea kan­na­tus­ta kehit­tämäl­lä ulkoisia vihollisia.

Syr­ji­tyik­si itsen­sä tun­te­vat alka­vat häiriköidä vaal­i­u­urnil­la. Trump, Brex­it ja Italia. Nyt hor­ju­vat sel­l­aiset val­tiot kuin Sak­sa ja Ruotsi.

Demokra­t­ian edut eivät vaku­u­ta kiinalaisia. He kum­mas­tel­e­vat, oliko brit­tien järkevää päät­tää brexi­tistä kapeal­la mar­gin­aalil­la ja kuin­ka vilpil­lisiä väit­teitä kam­pan­jas­sa esitet­ti­in. Ei heitä myöskään vaku­u­ta lehdis­tön rajoit­tam­a­ton vapaus levit­tää val­hei­ta, jona sanan­va­paus kiinalaisille näyt­täy­tyy. Eikä hei­dän jär­jestelmän­sä tek­isi ikinä Trump­ista presidenttiä.

Elin­ta­son nousun piti syn­nyt­tää vaa­timus demokra­ti­as­ta ja sanan­va­paud­es­ta, mut­ta toisin kävi. Köy­hyys syn­nyt­ti ara­bikevään, kun taas huikea vauras­tu­mi­nen saa kiinalaiset hyväksymään demokra­t­ian ja sanan­va­pau­den puutteet.

Unkaris­sa, Puo­las­sa ja Turkissa kansa on demokraat­tises­sa järjestyk­sessä hylän­nyt demokraat­tiset oikeudet, mut­ta hyvin ei mene demokra­tial­la edes sen ydinalueilla.

Jour­nal of Democ­ra­cy julka­isi vuon­na 2017 shokeer­aa­van tutkimuk­sen (Mounk & Foa), jon­ka mukaan Yhdys­val­lois­sa ja Bri­tan­ni­as­sa van­hem­mista ikälu­ok­ista 70 % pitää demokra­ti­aa olen­naise­na arvona, mut­ta nuorista enää 30 %. Aiem­paa selvästi use­ampi kaipaa vah­vaa johta­jaa, joka ei olisi riip­pu­vainen vaalituloksista.

On loogista pitää demokra­ti­aa huonona jär­jestelmänä, jos ei usko sen pystyvän tuot­ta­maan hyviä päätöksiä.

Sekä Sin­ga­poren että Kiinan ”demokra­tia” on län­si­mai­hin ver­rat­tuna koroste­tun mer­i­tokraat­tista. Kun edus­ta­jat tosi­asi­as­sa nimetään eikä vali­ta, päät­täjik­si valikoituu hyvin osaavaa ja koulutet­tua väkeä. Se antaa niille edun, joka saat­taa Kiinas­sa jopa kumo­ta kor­rup­tion haitat.

On hyvä, jos päät­täjik­si valikoituu parhai­ta kykyjä, mut­ta riskinä siinä on, että he eristäy­tyvät taval­lisen kansan koke­mus­maail­mas­ta. Lop­ul­ta tarvi­taan mel­lakkapoli­ise­ja ja kyynelka­a­sua ja jopa keski­tysleire­jä, kuten Kiinassa.

Suomes­sa kansane­dus­ta­jat edus­ta­vat kansaa ja virkamiehet osaamista. Viime­vu­osi­na poli­itikot ovat otta­neet itselleen valmis­telu­val­taa, jon­ka pitäisi kuu­lua virkamiehille. Sote-uud­is­tuk­sen tuhosi yksi yölli­nen neu­vot­telu poli­it­tis­ten päät­täjien kesken ilman virkamiehiä.

Suo­ma­laisen poli­ti­ikan kyky tehdä päätök­siä on heiken­tynyt viimeisen 15 vuo­den aikana nopeasti. Ehkä inter­net-aikana valmis­telulle ei jää rauhaa, vaan esi­tyk­set ammu­taan alas kesken­eräis­inä. Tai sit­ten päät­tämi­nen on vain vaikeam­paa, kun ei voi­da enää jakaa lisää hyvä kaikille, vaan yhden hyvän asian edis­tämi­nen merk­it­see tois­es­ta tinkimistä.

Fran­cis Fukuya­ma puhuu vetokra­ti­as­ta, siitä, että liian monel­la tahol­la on veto-oikeus päätök­si­in. Vähän huonom­matkin päätök­set ovat parem­pi kuin ei päätök­siä lainkaan. Suomes­sa vetokra­tia oli pahim­mil­laan Kataisen hal­li­tuk­sen aikana.

Demokra­tia tarvit­see puo­lus­tu­so­hjel­man. On paran­net­ta­va päätök­sen­tekokykyä ja nykyaikaistet­ta­va toim­intat­apo­ja. On kehitet­tävä uusia tapo­ja ohja­ta talout­ta, jot­ta se saataisi­in kään­netyk­si taas suun­taan, joka hyödyt­tää koko kansaa.

== =

Olen kir­joit­tanut kolum­ne­ja Suomen Kuvale­hteen vuodes­ta 1996. Tämä oli niistä viimeinen. Teen tilaa uusille kirjoittajille.

Kiitän Suomen Kuvale­hteä min­ulle annetus­ta pal­sta­ti­las­ta ja kiitän luk­i­joi­ta kan­nus­tavas­ta palaut­teesta, jota olen saanut läh­es päivit­täin. Se on läm­mit­tänyt mieltä.