Tour de Napoli (5) Napoli

Kir­joitin Hesari­in uuden vasti­neen, kos­ka lähet­tämäni oli kuulem­ma ollut liian pitkä. 

Kun mak­soin hotel­lia ja jätin kuitin tiskille, mies vaati otta­maan sen mukaani, kos­ka voi tul­la poli­isi. Aivan oikein. Tässä maas­sa Gar­dia Finanzia väi­jyy hotel­lien ja rav­in­toloiden ulkop­uolel­la ja jos asi­akkaal­la ei ole kuit­tia, asi­akas saa sakot.

Tie Napoli­in oli suurelta osin katukivetys­tä, mikä hidasti matkantekoa.

Kuun­telin kän­nykästä Ele­na Fer­nan­ten romaa­nia, aivan sat­tumal­ta Napolista ker­to­vaa sar­jaa, kun kän­nykkä yllät­täen vaikeni. Siinä oli lähtiessä ollut yllät­tävän vähän vir­taa jäl­jel­lä, joten olin pan­nut sen latauk­seen ajon aikana, mut­ta nyt myös vara-akku tun­tui tyh­jen­tyneen. En menet­tänyt vain hyvää romaa­nia, vaan min­ul­la ei ollut kart­taa. Osat­ti­in sitä tietysti ennenkin luot­sa­ta ilman kän­nykkäkart­to­ja, mut­ta sil­loin han­kit­ti­inkin paperisia.

Olin myös vähän kauhuis­sani sen takia, että jos kän­nykkä oli purkanut oman ja lisäakun vir­ran noin nopeasti, siinä täy­tyi olla jotain pahasti vial­la. Myöhem­min hotel­lis­sa selvisi, että vika oli USB-joh­dos­sa, joka ei ollut ladan­nut kän­nykkää yöl­lä eikä siirtänyt lisäakus­ta siihen mitään.

Ajon vähän Napolin ohi. Kysyin tietä keskus­taan ja min­ut ohjat­ti­in kohti jotain kont­torikeskit­tymää, vaik­ka yritin puhua tur­is­tikeskus­tas­ta. Tääl­lä ei osa­ta englantia.

Palasin län­teen päin läpi aika kur­jien aluei­den. Teil­lä oli yleis­es­ti katukivetys­tä tai sit­ten iso­ja kivi­laat­to­ja, jot­ka oli­vat niin vinksal­laan, että fil­lar­il­la piti ajaa todel­la hitaasti, jot­ta se ei hajoaisi. En pitänyt tästä kaupungista. Olin ajatel­lut olla tääl­lä kak­si yötä, mut­ta päätin olla vain yhden.

Päästyäni hotel­li­in luin sähkö­pos­tia, viimeis­telin Suomen kuvale­hden kolumni­ni sotes­ta ja lähdin kävelemään lähistölle men­näk­seni syömään. Viehä­tyin kapei­den kujien Napolista. Pääti­et oli­vat ikäviä ja rumia, mut­ta kujien elämä oli toisen­laista. Ehkä sit­tenkin ylimääräi­nen päivä täällä?

Yöl­lä kurkku tuli kipeäk­si ja nousi pieni kuume. Tässäkö tämä reis­su siis oli? Ainakin siis olen tääl­lä toisen päivän.

Mitä siis tehdä Napolis­sa? Päätin, että en mene museoihin, kos­ka se ei ole kivaa yksin ja olen kiin­nos­tuneem­pi Napolin nykypäivästä enem­män kuin men­neisyy­destä. Ele­na Fer­nan­ten kir­ja oli vielä lisän­nyt mie­lenki­in­toani siihen. Olen ollut Napolis­sa aiem­minkin, joten yritän vält­tää sitä, minkä olen jo nähnyt.

Aamupäiväl­lä tein pitkähkön käve­lyn alueel­la, jota hotellin vas­taan­ot­tovirkail­i­ja kut­sui keskustaksi. 

 

 

Näitä keskus­to­ja on tääl­lä näköjään enem­mänkin. Myös kaupun­gin län­siosas­sa ole­vaa käve­lykeskus­taa kut­su­taan keskus­tak­si. Min­un piti alun perin ottaa hotel­li sieltä, mut­ta Google maps ker­toi hin­tata­son vai­htel­e­van 150 ja 250 euron välil­lä, joten päätin säästää rahojani.

Kaupunk­i­na ja elämän­muo­tona Napoli on kyl­lä aika eri­lainen kuin Helsinki.

Jos­sain vai­heessa edessä oli työ­maan kaven­ta­ma jalka­käytävä. Joku astui kan­tapääl­leni, ja ryhtyi innokkaasti put­saa­maan lah­jet­tani ja tietysti: samal­la kän­nykkä nap­at­ti­in taskus­tani. Huo­masin sen heti, nos­tin äänekkään metelin. Työ­maan miehet aset­tui­v­at elekielel­lään kon­flik­tis­sa min­un puolel­leni, tasku­varas­jen­gi luovut­ti ja palaut­ti kän­nykkäni. Huh!

Muo­toilin paper­i­nenäli­inoista taskui­hi­ni bar­rika­dit, jot­ka suo­ja­si­vat kän­nykkää ja lompakkoa.

Kurkku oli kun­nos­sa ja kuume pois­tunut. Huomen­na jatkoon