Olin raivoissani vuoden 1999 eduskuntavaalien vaalivalvojaisissa, vaikka vihreät olivat voittaneet ja olin itse tullut valituksi hyvällä äänimäärällä. Joku turha julkkis — laulunsanoittaja Anni Sinnemäki — oli pudottanut Euroopan ensimmäisen vihreän ministerin Pekka Haaviston. Kuka tämän otti ehdokkaaksi? Eikö ymmärretä, että jos kalastelemme ääniä julkkisehdokkailla, he voivat tulla myös valituiksi? Syyllinen, Otto Lehtipuu, näytti aika nololta.
En olisi ikinä kuvitellut, että Anni Sinnemäestä oli tuleva vihreiden puheenjohtaja, ministeri, apulaiskaupunginjohtaja ja että pitäisin häntä erinomaisena ehdokkaana Helsingin pormestariksi.
Ei päättynyt siihen myöskään Pekka Haaviston poliittinen ura, vaikka siltä juuri sillä hetkellä näytti.
Opin nopeasti eduskunnassa kunnioittamaan Annin erinomaista kykyä oppia uutta. Tämä turha julkkis kohosi lahjakkuuksia vilisevässä ryhmässä nopeasti keskeiseen asemaan. Olen joskus sanonut julkisesti, että eduskunnassa on vain kymmenen kansanedustajaa, jotka ymmärtävät, miten kuntien valtionosuusjärjestelmä toimii, ja Anni on yksi heistä.
Eräs talouselämän vaikuttaja kertoi minulle olleensa Annin ministeriaikana johtamalla viennin edistämismatkalla, eikä ollut ennen tavannut niin hyvää ministeriä. Toinen, jota hän kehui samanlaisista ansioista, oli muuten Timo Soini. Hänen mukaansa joistakin ministereistä ja jopa presidenteistä on keskusteluissa lähinnä haittaa.
Kaikesta tästä huolimatta pidin vääränä sitä, että Anni valittiin kiinteistötoimen apulaiskaupunginjohtajaksi eikä minua, koska tästä asiasta tiesin mielestäni kyllä enemmän kuin Anni. Varmasti tiesinkin valinnan hetkellä, mutta Annin ilmiömäinen oppimis- ja omaksumiskyky näkyi taas.
Yleiskaavan vieminen maaliin on Annin suuri saavutus. Pelkään pahoin, että minä olisin arrogantilla tyylilläni onnistunut ajamaan senkin karille. Enkä olisi mitenkään jaksanut paneutua asioihin niin perusteelliseksi kuin Anni on tehnyt. On myönnettävä, että ryhmä valitsi oikein, vaikka silloin se ei siltä tuntunut.
Virkamiehet ovat Annin valtavan tyytyväisiä. Heidän mukaansa hän on kiinteistötoimen apulaiskaupunginjohtajista selvästi paras, eikä ansio tästä kuulu pelkästään Annin edeltäjille.
Pomon pitää olla itsekin fiksu, mutta se ei riitä. On myös saatava alaiset toimimaan hyvin.
Kiinteistötoimen alaisten virastojen, erityisesti kaupunkisuunnittelu- ja kiinteistöviraston yhteistyö on ollut perinteisesti heikkoa, mutta Annin aikana se on parantunut valtavasti, mikä näkyy paljon parempana toimintana. Tästä kiitän Annin ohella kaupunkisuunnitteluviraston virastopäällikköä Mikko Ahoa. Mutta kyllä kunnia kuuluu myös Annille, joka on johtanut rooteliaan paljon menestyksekkäämmin. Jos pomo ei pidä lankoja käsissään, alaisilla on tapana alkaa riidellä reviireistä.
Nyt kun valitaan kaupungille pormestaria, moni tuntuu suhtautuvan Anniin kuin minä vuonna 1999. Se johtuu yhdestä hänen puutteestaan. Anni ei todellakaan ole karismaattinen esiintyjä. Me emme ole kuitenkaan valitsemassa juhlapuheiden pitäjää vaan päättäjän.
Jan Vapaavuorikin olisi hyvä pormestari, mutta Anni on parempi kolmesta syystä.
Ensinnäkin toimittuaan kaksi vuotta apulaiskaupunginjohtajana hän tuntee kaupungin paljon paremmin kuin ulkomailla investointipankissa ollut Jan Vapaavuori. Pormestarin vaalikausi on neljä vuotta. Siitä ei saisi käyttää liian suurta osuutta kaupungin nykytilaan perehtymiseen.
Toiseksi, vaikka Janne on itse kohtalaisen avarakatseinen henkilö, hän joutuu kuuntelemaan ensisijaisesti oman ryhmänsä taviksia, joista avarakatseisuus ja eteenpäin suuntautuneisuus on kaukana.
Kolmanneksi Annin ja vihreiden näkemys kaupungin kehittämisestä nyt vain on parempi ja uudenaikaisempi ja johtaa parempaan, iloisempaan ja menestyvämpään kaupunkiin.
Tässä vaalissa on kysymys kaupungin suunnasta. Siksi on äärimmäisen tärkeätä, kumpi ryhmä on isompi ja kummasta tulee pormestari.
