Miltä näyttää tulevaisuuden fiksu kaupunki ja yhteiskunta?

Kävin pitämässä yllä ole­val­la otsikol­la key note ‑puheen­vuoron Tekesin vuo­den pääsem­i­naaris­sa 100 lasis­sa — fik­sut kaupun­git. Palaste­len esi­tyk­seni muu­ta­maan osaan, kos­ka pitkät tek­stit eivät sovi blogi­in. Voi olla, että tähän tulee vähän viivet­tä, kos­ka olen tolkut­toman kiireinen STM:n selvi­tys­te­htäväni kanssa.

= = = =

Kak­si käsi­tys­tä kaupunkien tulevaisuudesta

Inter­netin piti jos­sain vai­heessa lopet­taa kaupun­git, kos­ka tieto siir­tyi rajoituk­set­ta, eikä sik­si mitään osaamiskeskit­tymiä tarvi­ta. Kuitenkin 2000-luvul­la kaupungis­tu­mi­nen on vain kiihtynyt. Siitä, miten tässä lop­ul­ta käy, on esitet­ty kak­si aivan vas­takkaista näkemystä.

Edward Glaeser on kir­jas­saan Tri­umph of the City ennus­tanut, että voit­to aluek­isas­sa kuu­luu suurille kaupungeille. Manuel Castells on sanonut, ettei alle viiden miljoo­nan asukkaan kaupunkien kan­na­ta ilmoit­tau­tua edes kisaan. (Sit­tem­min, kun hänet kut­sut­ti­in Suomeen asiantun­ti­jak­si, hän pudot­ti rajas­ta kohteliaasti pois kak­si nollaa.)

Vastikään Slushissa puhunut Karen Har­ris taas sanoi, että suurkaupun­ki on teol­lisu­usy­hteiskun­nan tuote. Infor­maa­tioy­hteiskun­nas­sa on jo alka­nut muut­to pois kaupunkien keskus­toista niiden laidoille tai pieni­in kaupunkei­hin. Uusi teknolo­gia merk­it­see, että pienis­säkin sar­jois­sa voi tuot­taa tehokkaasti. Sik­si pienis­säkin kaupungeis­sa tulee ole­maan yhtä monipuo­li­nen palve­lu­tar­jon­ta kuin suuris­sa. Suuret kaupun­git tule­vat tyh­jen­emään pieni­in, kos­ka asum­i­nen on niis­sä paljon halvempaa. (?)

Tuo shakki­ana­lyy­seista tut­tu kysymys­merk­ki kuvaa ihme­tys­täni tämän logi­ikas­ta. Jos suuret kaupun­git tyh­jenevät pieni­in, asun­not suuris­sa kaupungeis­sa tule­vat ole­maan halpo­ja eivätkä kalli­ita, niin kuin ne ovat monis­sa kui­h­tu­vis­sa aiem­min suuris­sakin kaupungeis­sa. Asumisen kalleus hidas­taa suurien kaupunkien kasvua, mut­ta se ei pysty kään­tämään niiden kasvua laskuk­si. Detroitista väki kaikkoaa, mut­ta siel­lä ovat halpoja.

Ihmette­len sitäkin väitet­tä, että suurkaupun­ki palveli teol­lista yhteiskun­taa. Ei tehdas tarvitse ympärilleen kovin suur­ta kaupunkia, Myl­lykos­ki riit­ti hyvin paperite­htaalle. Väite­tyt skaalae­dut koske­vat juuri osaamis­in­ten­si­ivisiä luo­van luokan kaupunkeja.

Mut­ta Har­risin väite oli siis, että inter­net pois­taa nämä skaalae­dut myös luo­van luokan keskuk­sil­ta ja lopet­taa suurten kaupunkien kasvun.

Molem­mat voivat olla oike­as­sa yhtä aikaa. Uskon, että Glaeser on oike­as­sa suurten kaupunkien men­estyk­ses­tä, vaik­ka Har­ris olisi oike­as­sa siinä, ettei tiedon väl­i­tys enää vaa­di lähekkäin asum­ista, ja mei­dän kaikkien on syytä toivoa, että myös Har­ris on oike­as­sa siinä, että myös pie­nil­lä kaupungeil­la on hyvät mah­dol­lisu­udet menestyä.

Pien­ten kaupunkien suuri mahdollisuus

Minus­ta on osoitet­tu, että luo­van luokan tuot­tavu­us on suurem­pi isois­sa ja monipuoli­sis­sa keskuk­sis­sa, mut­ta skaalae­dut eivät ole niin muser­tavia, ettei muille näköko­hdille jäisi tilaa. Tiedon ja osaamisen kumu­loi­tu­mi­nen hidas­tu­isi jonkin ver­ran mut­ta ei ratkai­sev­asti, jos vaikka­pa kulku­tau­tien paluu tai rikol­lisu­u­den kasvu kään­täisi suurten kaupunkien kasvun laskuk­si. Paljon suurem­pia tehokku­ustap­pi­oi­ta on oll­tu valmi­ita hyväksymään alueel­lisen tas­apain­on nimissä.

Olen pyöräil­lessäni Kes­ki-Euroopas­sa näh­nyt todel­la viehät­täviä pikkukaupunke­ja, jois­sa voisi hyvin kuvitel­la asu­vansa. Ja aivan oikein, niis­sä asuu arkkite­hte­jä, taiteil­i­joi­ta, kir­jail­i­joi­ta ja mui­ta luovia ihmisiä niin kuin meil­läkin asuu myös esimerkik­si Porvoossa.

Tulen myöhem­min tässä esi­tyk­sessä sanomaan, että nyt on muo­tia pyrk­iä asumaan kaupunkien keskus­tois­sa, down­town ‑alueel­la. Kuo­pi­o­lai­sista keskus­tan ruu­tukaa­va-alueel­la asuu yli puo­let kaupunki­lai­sista, mut­ta Helsingis­sä vain joka kuudes.

Mut­ta suo­ma­laiset kaupun­git eivät ole muu­ta­maa poikkeusta luku­un otta­mat­ta sel­l­aisia kuin tuos­sa yllä olevas­sa kuvas­sa ole­va Riedlin­gen. Mon­et niistä on todel­la rumia. Minkä sota säästi, sen rauha tuhosi. On veikat­tu aivan väärää hevos­ta. Jos kaupun­gin keskus­tan arvokkain alue ei saisi olla Pris­man parkkipaikka.

Täl­lä on suuri merk­i­tys, kos­ka nyky­isin asumisen miel­lyt­tävyys – ja siis myös kaupunkiku­van esteet­tisyys – ovat tärkeä kil­pailu­valt­ti. Telakka­te­ol­lisu­u­den ja muiden teol­lis­ten työ­paikko­jen häviämis­es­tä kär­sivä Rau­ma olisi täysin tuhoon tuomit­tu, ellei se olisi ymmärtänyt säi­lyt­tää Wan­haa Raumaa.

Jatkuu …