Kasvun pullonkaula on riskirahoituksessa ja yrityskulttuurissa

Kävin Tekesin aamupäiväsem­i­naaris­sa kuun­tele­mas­sa kasvun rajoista. Tulin aika vaku­ut­tuneek­si, että mei­dän ongel­mamme ei ole koulu­tuk­ses­sa eikä tutkimus­ra­hoituk­ses­sa eikä inno­vaa­tioym­päristössä, vaan yri­tyskult­tuuris­sa ja rahoituk­ses­sa. Jos Suomes­sa kehitetään lupaa­va tuote, siitä ei saa­da suo­ma­laista men­estys­tuotet­ta, kos­ka hyvä keksin­tö ei löy­dä taak­seen hyvää yri­tysosaamista eikä riske­jä sietävää kär­siväl­listä rahoitusta.

Lupaa­va idea men­estyy parem­min muual­la. Sik­si suo­ma­lainen inno­vaa­tio kan­nat­taa myy­dä ulko­maille – yleen­sä vielä aivan liian aikaisin, jol­loin siitä saa huonon hinnan.

Kat­sokaa nyt vaikka­pa nyhtökau­raa. Sen kehit­täjät ovat osuneet varsi­naiseen kul­ta­suoneen. Tuotet­ta voisi vaik­ka heti myy­dä sadoil­la miljoonil­la euroil­la vuodessa. Nyt sitä ei saa mis­tään. (Minä tiedän yhden paikan, mut­ta en ker­ro!) Netis­sä on jokin nyhtäkau­ratut­ka, jos­sa ihmiset ker­to­vat toisilleen, mis­tä sitä mil­loinkin saa.

Nyhtökau­rayri­tys on luvan­nut kaksinker­tais­taa tuotan­non vuo­den sisäl­lä. Siis kaksinker­tais­taa, ei kak­sisa­taak­er­tais­taa ja senkin vas­ta vuo­den kulut­tua. Toisen­laisen yri­tyskult­tuurin olois­sa tähän kul­ta­suoneen olisi käy­ty kiin­ni heti ja aivan toisen­laisel­la volyymilla.

Olin aivan var­ma, että jos­sain vai­heessa liian heiveröi­nen omis­ta­ja ymmärtää myy­dä yri­tyk­sen ulko­maille, jol­loin siitä tulee jät­tibisnes. Veikkasin Ruot­sia, mut­ta onnek­si suo­ma­lainen Paulig osti sen pois kulek­si­mas­ta — tai tarkem­min lähti yri­tyk­seen osaavak­si osakkaak­si. Nyt sen takana on kun­non muske­lit ja riit­tävästi alan osaamista. Pian nyhtökau­raa siis saa kau­pas­ta ihan nor­maal­ista eikä var­maankaan vain Suomes­sa. Tämä tari­na siis päät­tyi onnel­lis­es­ti, mut­ta suurin osa tari­noista ei pää­ty näin onnellisesti.

Ero Suomen ja Ruotsin välil­lä on, ettei meil­lä ole Wal­len­berge­jä eikä muutenkaan isän­maal­lista suuromis­tus­ta, jota star­tupit tarvit­si­si­vat. Omis­ta­jan tulee olla kär­sivälli­nen – eli rahaa pitää olla riit­tävästi. Alku­vai­heessa start­up ei voi mitenkään mak­saa pääo­ma­lle 15 pros­entin tuot­toa. Ovathan meil­lä tietysti Her­lin­it. En tiedä, mihin he raho­jaan käyt­tävät pait­si tietysti, että mainio kus­tan­ta­mo Teos saa kiit­tää Koneen men­estys­tä olemassaolostaan.

(Ruot­sis­sa varakkaiden suku­jen omaisu­ut­ta pide­tään niin tärkeänä voimavarana, että se on vapautet­tu per­in­töveros­ta, kun taval­lis­ten pul­li­ais­ten per­im­istä asun­noista yleen­sä menee per­in­tövero(!). Sitä ei sil­loin kut­su­ta per­in­töveroksi, vaan vero kohdis­tuu muodol­lis­es­ti myyntivoittoon)

Pankki­tileil­lä kyl­lä lojuu sata mil­jar­dia euroa korot­ta­mana. Moni voisi sijoit­taa säästöjään riit­tävän hajaute­tusti riskiyri­tyk­si­in. Se on mah­dol­lista joidenkin pankkien hallinnoimien rahas­to­jen kaut­ta, mut­ta noiden rahas­to­jen palkkiot ovat niin tähti­ti­eteel­lisiä, että ei pelitä. Enkä tiedä, onko pankki­taus­ta sovel­tu­va val­it­se­maan rahas­to­jen sijoituskohteita.

Hyvän keksin­nön tehneen on myös hyväksyt­tävä liikekump­panei­ta sen sijaan, että vahtii mus­ta­sukkaises­ti, ettei vain kukaan toinen pääse hyö­tymään hänen innovaatiostaan.

Tämä olisi tarpeek­si vaikea­ta ilman verot­ta­jan myötä­vaiku­tus­ta, mut­ta myös verot­ta­ja kan­nus­taa myymään lupaa­vat yri­tyk­set ulko­maille. Myn­tivoit­toa verote­taan olen­nais­es­ti kevyem­min kuin sitä osinko­tu­loa, jon­ka yrit­täjä saa, jos säi­lyt­tää yri­tyk­sen omis­tuk­ses­saan Suomes­sa.  Olen kir­joit­tanut tästä ennenkin: Vero­tus kan­nus­taa myymään kasvuyri­tyk­set ulko­maille.

Mut­ta näkyykö tun­nelin päästä val­oa? Päivän Tekni­ik­ka ja Talous kir­joit­taa täl­laista.