Viime talvena oli paljon puhetta sähkökapasiteetin loppumisesta. Riski on ilmeinen, koska näissä oloissa kenenkään ei kannatta investoida perinteiseen sähkön tuotantoon. Helsinkikin korvaa hanasaaren voimalaitoksen lämpökattilalla.
Yhdeksi ratkaisuksi on esitetty kapasiteettimarkkinoita. Tarjouskilpailun perusteella maksettaisiin varakapasiteetin ylläpitämisestä.
On arvailujen varassa, mitä tuosta kapasiteetista maksettaisiin. Arvataan siis vaikka, että 60 000 €/MW. (Arvaus on kopioitu sivustolta Uusi energiapolitiikka.) Tuhat megawattia maksaisi siis 60 M€/vuosi. Ihan siedettävä vakuutusmaksu. Ovathan taloudelliset seuraukset sähkön katkeamisesta paljon suuremmat. On siis kehittämisen arvoinen ajatus.
Toisaalta lasketaanpa, mitä tuo varakapasiteetti maksaisi energiayksikköä kohden. Arvataan siis lisää. Oletetaan, että se on käytössä keskimäärin 100 tuntia vuodessa. Arvaus voi olla yläkanttiin, koska viime talvena esimerkiksi ei olisi tarvittu lainkaan.
Energian hinnaksi tulisi näin 600 €/MWh. Aika paljon siis. Aivan varmasti on olemassa kulutusta, joka kannattaa panna pois päältä mieluummin kuin maksaa 600 €/MWh.
Äärivaihtoehtona suljetaan paperitehdas. Se maksaa miljoonia, mutta ei se kymmeniä miljoonia maksa.
Teollisuudessa ollaan varmaankin heräämässä sähkön hinnan voimakkaaseen vaihteluun. Vaikka olisi ostanut tehtaalleen sähköä Mankala-yhtiöstä tai omistaisi peräti oman voimalan, kannattaa silti katsella sähkön pörssihintaa. Ainahan sen sähkön voi myydä.
Olen aika vakuuttunut, että kapasiteettimarkkinoiden sijaan kannattaa kehittää kulutuksen ohjausta. Kapasiteettimarkkinat olisivat taas yksi este markkinoiden vapaalle toiminnalle. Markkinoiden toimintaa tulisi tehostaa eikä estää.
Tämä vaihtoehto edellyttää, että hinta pääsee kunnolla ohjaamaan kulutusta, että kallis sähkö on kallista myös kuluttajalle, siis kotitalouksille ja yrityksille.
= = =
Tämä kirjoitus on osa puheenvuosoa, jonka pidin Enoro-päivillä 31.3.2016