Kuukausikortti Stockmannille?

1960-luvun lop­ul­la levitet­ti­in tari­naa kiinalai­sista lääkäreistä, joille poti­laat mak­soi­vat ollessaan ter­veitä, lopet­ti­vat mak­samisen sairas­tut­tuaan ja alkoi­vat mak­saa taas, kun lääkäri oli saanut hei­dät terveiksi.

Län­si­mainen lääkäri taas sai rahaa, kun poti­laat oli­vat sairai­ta. Sik­si kiinalainen lääkäri edisti ter­veyt­tä toisin kuin länsimainen.

Tari­na ei tain­nut olla tot­ta, mut­ta suo­ma­lainen kun­ta toimii kuin tari­nan kiinalainen lääkäri. Kun­ta­laiset mak­sa­vat ter­veinä vero­ja, sairas­tut­tuaan eivät mak­sa ennen kuin paranevat.

Sote-palveluis­sa yksi­tyiset näyt­tävät tekevän melkein kaiken halvem­mal­la kuin julki­nen. Julk­i­sis­sa organ­isaa­tiois­sa skaalae­dut ovat negati­ivisia, kun yksi­tyisel­lä puolel­la suuret ovat tehokkaampia. Vika taitaa olla julk­isten organ­isaa­tioiden hallinnos­sa, jol­la isot organ­isaa­tiot ovat liian vaikeita.

Kuitenkin vaku­u­tus­ra­hot­teisen ter­vey­den­huol­lon mais­sa, jois­sa sairaalat ovat yksi­ty­isiä, ter­vey­den­huolto tulee kuitenkin kalli­im­mak­si, vaik­ka yksi­ty­is­ten piti olla halvem­pia ja tehokkaampia.

Tätä ris­tiri­itaa olisi hyvä pähkäil­lä, kun sote-uud­is­tuk­ses­sa ollaan pää­tymässä moni­tuot­ta­ja­malli­in, jos­sa yksi­tyiset pää­sevät tuot­ta­maan osaa verovaroin rahoite­tus­ta terveydenhuollosta.

Olen hah­mot­tavinani neljä perus­mall­ia tuot­taa ter­veyspalvelui­ta. Havain­nol­lisu­u­den vuok­si ver­taan niitä tavaramarkkinoihin.

Stock­mann. Kaik­ki saa­vat oma­l­la rahal­laan mitä halu­a­vat, mut­ta ilman rahaa eivät mitään. Myyjä ei kan­na vas­tu­u­ta siitä, tarvit­setko sitä mitä olet osta­mas­sa. Tämä on maail­mas­sa yhä yleisin tapa tuot­taa ter­veyspalvelu­ja, eri­tyis­es­ti köy­hissä maissa.

Armei­jan varus­varas­to. Alokkaille jae­taan varus­varas­tos­ta kaik­ki mitä he armei­jan mielestä tarvit­se­vat. Tuot­teet ovat tarkoituk­sen­mukaisia ja edullisia. Julki­nen ter­vey­den­huolto on edullista ja hoito tulok­sel­lista, mut­ta valin­nan­va­pau­den suh­teen on toivom­isen varaa.

Kuukausiko­rt­ti Stock­man­nille. Kos­ka asi­akas tietää parhait­en, mitä hän tarvit­see, on yksinker­tais­in­ta on antaa hänelle kuukausiko­rt­ti Stock­man­nille, jos­ta saa kaikkea. Jotain täl­laista vaku­u­tusy­htiöt kokeili­vat suo­ma­laisil­la lap­sil­la tuodessaan markki­noille edullisen lap­si­vaku­u­tuk­sen. Se kor­vasi kaiken, mitä vain yksi­ty­is­lääkärit halu­si­vat lapsen hyväk­si tehdä. Tuli todel­la kalli­ik­si. Vaku­u­tus­muo­toinen ter­vey­den­huolto ei mis­sään maail­mas­sa ole täl­laista, vaik­ka mon­et valin­nan­va­pau­den puoles­ta puhu­vat niin kuvittelevatkin.

Sota-ajan sään­nöste­ly.Val­tio jakaa sään­nöste­lykuponke­ja taatak­seen kaikille, mitä nämä tarvit­se­vat. Leipää saa vain rajoite­tusti, mut­ta itse saa vali­ta, mil­laista leipää ostaa ja mistä.

Vaku­u­tus­muo­toisen ter­vey­den­huol­lon ongel­ma on, miten vält­tää luisum­i­nen kuukausiko­rt­ti Stock­man­nille ‑tilanteeseen. Pyrkimyk­senä olisi sota-ajan sään­nöste­ly ‑asetel­ma. Kaik­ki tarvit­se­vat leipää suun­nilleen yhtä paljon, mut­ta kaik­ki eivät ole yhtä sairai­ta. Diag­noosi ja päätös hoi­dos­ta tehdään käytän­nön pakos­ta hoitoyk­siköis­sä. Niiden ansain­ta­logi­ikan kannal­ta mikään toimen­pide ei ole turha, jos joku sen vain maksaa.

Täysin hyödytön hoito tai lab­o­ra­to­riokoe olisi petos. Sel­l­aista tuskin paljon esi­in­tyy, mut­ta kus­tan­nuste­hokkaan ja hyödyt­tömän väli­maas­tossa on laa­ja har­maa vyöhyke, johon yksi­tyi­nen hoito mielel­lään venyt­tää rajaa.

Vaku­u­tusy­htiöil­lä on sopimus­sairaaloi­ta, joi­ta ne valvo­vat tilas­tol­lis­es­ti. Yksit­täis­es­tä hoitopäätök­ses­tä on vaikea käräjöidä, mut­ta jos yhdel­lä sairaalal­la hoitokäytän­nöt muo­dos­tu­vat kovin kalli­ik­si, se menet­tää sopimus­sairaalan aseman.

Tilanne muis­tut­taa vähän sitä kuin Stock­mann jou­tu­isi kiis­telemään kuukausiko­rt­ti­asi­akkaan kanssa siitä, tarvit­seeko tämä uut­ta minkki­turkkia. Jos on liian löperö asi­akkaiden toivei­den edessä – tai vain ahne – menet­tää sopimuk­sen vaku­u­tusy­htiön kanssa.

Vaik­ka vaku­u­tusy­htiöt Kes­ki-Euroopas­sa yrit­tävät valvoa sairaaloi­ta tiukasti, niis­sä ter­vey­den­huolto syö selvästi enem­män rahaa kuin verora­hoit­teisen ter­vey­den­huol­lon mais­sa – siis nois­sa varus­varas­tom­a­llia noudattavissa.

Ongel­man aikaansaamiseen ei edes tarvi­ta yksi­ty­isiä sairaaloi­ta. Sairaan­hoitopi­irien sairaalat ovat hoidon mak­savi­in kun­ti­in näh­den samas­sa ase­mas­sa kuin vaikka­pa ran­skalaiset sairaalat vaku­u­tusy­htiöi­hin näh­den. Tämä lie­nee merkit­tävä syy erikois­sairaan­hoidon kus­tan­nusten nousu­un suh­teessa perusterveydenhoitoon.

Vaku­u­tusy­htiöt pyrkivät ratkaise­maan etur­i­s­tiri­ita sairaaloiden kanssa vaku­u­tusy­htiön han­kki­mal­la omia sairaaloi­ta. Näin tehdessään ne pyrkivät samaan ase­maan kuin suo­ma­lainen kun­ta. Joka mak­saa viu­lut, omis­taa sairaalan. Suomes­sakin vaku­u­tusy­htiö Pohjo­lal­la on vaku­utet­tu­jaan varten Oma sairaala.

Mihin tässä tarvi­taan sitä vaku­u­tusy­htiötä, jos se ker­ran pyrkii suo­ma­laisen kun­nan ase­maan.? Kun­ta­han on jo olemassa.

Pohjo­la sanoo säästäneen­sä tavat­tomasti rahaa voidessaan nopeut­taa poti­laiden hoitoa. Sehän joutuu mak­samaan vaku­ute­tu­illeen kor­vaus­ta sairaus­päivistä. Hoitoon tulee vauh­tia, kun sama taho mak­saa sekä hoidon että sen odottamisen.

Mik­si mao­laisen lääkärin kan­nus­teet toimi­vat vaku­u­tusy­htiön sairaalas­sa, mut­ta eivät julkises­sa ter­vey­den­hoi­dos­sa. Olisi­han kun­nillekin edullista hoitaa poti­laat nopeasti työkykyisiksi!

Julkisen ter­vey­den­huol­lon puo­lus­ta­jien kan­nat­taisi miet­tiä, mikä julkisen ter­vey­den­hoidon hallinnos­sa mättää.

= = = =

Tämä kir­joi­tus perus­tuu puheen­vuoroon, jon­ka käytin Suomen ter­vey­den­huol­lon arvion­tiseu­ran sem­i­naaris­sa, jos­sa käsitelti­in yksi­ty­istä ja julk­ista ter­vey­den­huoltoa. Olen puhunut tästä aiheesta aiem­minkin, mut­ta nyt päätin kir­joit­taa tästä kolumnin Suomen Kuvale­hteen. Kun sain jutun valmi­ik­si tajusin kauhuk­seni, että minähän olen kir­joit­tanut tästä aiem­minkin, siis viime syksynä. Har­mi, sil­lä tämä ver­sio oli minus­ta parem­pi.  Kuvale­hteen jouduin kir­joit­ta­maan aivan muus­ta aiheesta, mut­ta julkaisen tämän nyt tääl­lä — toiseen ker­taan siis täälläkin.