1960-luvun lopulla levitettiin tarinaa kiinalaisista lääkäreistä, joille potilaat maksoivat ollessaan terveitä, lopettivat maksamisen sairastuttuaan ja alkoivat maksaa taas, kun lääkäri oli saanut heidät terveiksi.
Länsimainen lääkäri taas sai rahaa, kun potilaat olivat sairaita. Siksi kiinalainen lääkäri edisti terveyttä toisin kuin länsimainen.
Tarina ei tainnut olla totta, mutta suomalainen kunta toimii kuin tarinan kiinalainen lääkäri. Kuntalaiset maksavat terveinä veroja, sairastuttuaan eivät maksa ennen kuin paranevat.
Sote-palveluissa yksityiset näyttävät tekevän melkein kaiken halvemmalla kuin julkinen. Julkisissa organisaatioissa skaalaedut ovat negatiivisia, kun yksityisellä puolella suuret ovat tehokkaampia. Vika taitaa olla julkisten organisaatioiden hallinnossa, jolla isot organisaatiot ovat liian vaikeita.
Kuitenkin vakuutusrahotteisen terveydenhuollon maissa, joissa sairaalat ovat yksityisiä, terveydenhuolto tulee kuitenkin kalliimmaksi, vaikka yksityisten piti olla halvempia ja tehokkaampia.
Tätä ristiriitaa olisi hyvä pähkäillä, kun sote-uudistuksessa ollaan päätymässä monituottajamalliin, jossa yksityiset pääsevät tuottamaan osaa verovaroin rahoitetusta terveydenhuollosta.
Olen hahmottavinani neljä perusmallia tuottaa terveyspalveluita. Havainnollisuuden vuoksi vertaan niitä tavaramarkkinoihin.
Stockmann. Kaikki saavat omalla rahallaan mitä haluavat, mutta ilman rahaa eivät mitään. Myyjä ei kanna vastuuta siitä, tarvitsetko sitä mitä olet ostamassa. Tämä on maailmassa yhä yleisin tapa tuottaa terveyspalveluja, erityisesti köyhissä maissa.
Armeijan varusvarasto. Alokkaille jaetaan varusvarastosta kaikki mitä he armeijan mielestä tarvitsevat. Tuotteet ovat tarkoituksenmukaisia ja edullisia. Julkinen terveydenhuolto on edullista ja hoito tuloksellista, mutta valinnanvapauden suhteen on toivomisen varaa.
Kuukausikortti Stockmannille. Koska asiakas tietää parhaiten, mitä hän tarvitsee, on yksinkertaisinta on antaa hänelle kuukausikortti Stockmannille, josta saa kaikkea. Jotain tällaista vakuutusyhtiöt kokeilivat suomalaisilla lapsilla tuodessaan markkinoille edullisen lapsivakuutuksen. Se korvasi kaiken, mitä vain yksityislääkärit halusivat lapsen hyväksi tehdä. Tuli todella kalliiksi. Vakuutusmuotoinen terveydenhuolto ei missään maailmassa ole tällaista, vaikka monet valinnanvapauden puolesta puhuvat niin kuvittelevatkin.
Sota-ajan säännöstely.Valtio jakaa säännöstelykuponkeja taatakseen kaikille, mitä nämä tarvitsevat. Leipää saa vain rajoitetusti, mutta itse saa valita, millaista leipää ostaa ja mistä.
Vakuutusmuotoisen terveydenhuollon ongelma on, miten välttää luisuminen kuukausikortti Stockmannille -tilanteeseen. Pyrkimyksenä olisi sota-ajan säännöstely -asetelma. Kaikki tarvitsevat leipää suunnilleen yhtä paljon, mutta kaikki eivät ole yhtä sairaita. Diagnoosi ja päätös hoidosta tehdään käytännön pakosta hoitoyksiköissä. Niiden ansaintalogiikan kannalta mikään toimenpide ei ole turha, jos joku sen vain maksaa.
Täysin hyödytön hoito tai laboratoriokoe olisi petos. Sellaista tuskin paljon esiintyy, mutta kustannustehokkaan ja hyödyttömän välimaastossa on laaja harmaa vyöhyke, johon yksityinen hoito mielellään venyttää rajaa.
Vakuutusyhtiöillä on sopimussairaaloita, joita ne valvovat tilastollisesti. Yksittäisestä hoitopäätöksestä on vaikea käräjöidä, mutta jos yhdellä sairaalalla hoitokäytännöt muodostuvat kovin kalliiksi, se menettää sopimussairaalan aseman.
Tilanne muistuttaa vähän sitä kuin Stockmann joutuisi kiistelemään kuukausikorttiasiakkaan kanssa siitä, tarvitseeko tämä uutta minkkiturkkia. Jos on liian löperö asiakkaiden toiveiden edessä – tai vain ahne – menettää sopimuksen vakuutusyhtiön kanssa.
Vaikka vakuutusyhtiöt Keski-Euroopassa yrittävät valvoa sairaaloita tiukasti, niissä terveydenhuolto syö selvästi enemmän rahaa kuin verorahoitteisen terveydenhuollon maissa – siis noissa varusvarastomallia noudattavissa.
Ongelman aikaansaamiseen ei edes tarvita yksityisiä sairaaloita. Sairaanhoitopiirien sairaalat ovat hoidon maksaviin kuntiin nähden samassa asemassa kuin vaikkapa ranskalaiset sairaalat vakuutusyhtiöihin nähden. Tämä lienee merkittävä syy erikoissairaanhoidon kustannusten nousuun suhteessa perusterveydenhoitoon.
Vakuutusyhtiöt pyrkivät ratkaisemaan eturistiriita sairaaloiden kanssa vakuutusyhtiön hankkimalla omia sairaaloita. Näin tehdessään ne pyrkivät samaan asemaan kuin suomalainen kunta. Joka maksaa viulut, omistaa sairaalan. Suomessakin vakuutusyhtiö Pohjolalla on vakuutettujaan varten Oma sairaala.
Mihin tässä tarvitaan sitä vakuutusyhtiötä, jos se kerran pyrkii suomalaisen kunnan asemaan.? Kuntahan on jo olemassa.
Pohjola sanoo säästäneensä tavattomasti rahaa voidessaan nopeuttaa potilaiden hoitoa. Sehän joutuu maksamaan vakuutetuilleen korvausta sairauspäivistä. Hoitoon tulee vauhtia, kun sama taho maksaa sekä hoidon että sen odottamisen.
Miksi maolaisen lääkärin kannusteet toimivat vakuutusyhtiön sairaalassa, mutta eivät julkisessa terveydenhoidossa. Olisihan kunnillekin edullista hoitaa potilaat nopeasti työkykyisiksi!
Julkisen terveydenhuollon puolustajien kannattaisi miettiä, mikä julkisen terveydenhoidon hallinnossa mättää.
= = = =
Tämä kirjoitus perustuu puheenvuoroon, jonka käytin Suomen terveydenhuollon arviontiseuran seminaarissa, jossa käsiteltiin yksityistä ja julkista terveydenhuoltoa. Olen puhunut tästä aiheesta aiemminkin, mutta nyt päätin kirjoittaa tästä kolumnin Suomen Kuvalehteen. Kun sain jutun valmiiksi tajusin kauhukseni, että minähän olen kirjoittanut tästä aiemminkin, siis viime syksynä. Harmi, sillä tämä versio oli minusta parempi. Kuvalehteen jouduin kirjoittamaan aivan muusta aiheesta, mutta julkaisen tämän nyt täällä – toiseen kertaan siis täälläkin.
Itse olen ajatellut samaa asiaa toiselta kantilta. Terveyskeskus on talo ja talossa työskentelee ykityisen vuokralääkärifirman lääkäri. Käytännössä tervetskeskusta operoiva kunta toimii vain laskutuskanavana ja järjestää tilat lääkärille. Tekevätkö vuokralääkärit terveyskeskuksissa kalliimpia hoitopäätöksiä kuin kunnalta palkkaansa nostava lääkärit ? Epäiln että eivät tee. Muuttuisiko tilanne jos sen talon omistaaa yksityinen kiinteistösijoittaja ? Epäilen että ei. Muuttuisiko jos laskutuksen hoitaisi ulkoinen yksityinen operaattori ? Epäilen että ei muuttuisi. Sitten jää enää viimeinen kysymys, muuttuisiko tilanne jos katolle vaihdettaisiin kyltti joss lukee sanan terveyskeskus sijasta lääkäriasema ?
En usko että lääkäri tekee erilaisia hoitopäätöksiä riippumatta mikä kyltti talon katolla on. Olellista on että lääkärillä ei ole taloudellista kannustinta teettää ylimääräisiä tutkimuksia tai hoitoja. Vuokralääkäri ei ansaitse yhtään lisää jos tilaa turhia labroja tai kirjoittaa turhia lähetteitä. Tärkeää on siis varmistaa että intressiristiriitaa ei synny ja laboratorio yms tutkimukset ja hoitotyö olisivat erillisiä yrityksiä joila ei saa olla omistuksellisia yhteyksiä.
Eihän myöskään järkeä ole järjestelmässä jossa tasan saman lääkärin identtisestä palvelusta yhteiskunta maksaa erisuuruisen korvauksen vain sen perusteella minkälainen kyltti on talon katolla.
Vakuutusmalli, jossa lääkäri, tutkimukset ja hoidot ovat kaikki saman yrityksen tuottamia luo voimakkaan insentiivin lääkärille määrätä potilaalle mahdollisimman paljon oman firman palveluita ja periä niistä maksimi hinta. Jos palvelut esimerkiksi laabrat ja röntgeni pidetään erillisinä ja jonkinlaisen viitehintajäjestelmän alaisina pysynee hinnatkin kurissa. Suhdetta voisi verrata lääkäreiden ja apteekkien väliseenn.
Yksityisellä puolella kustannustehottomasta toiminnasta on selvät seuraamukset.
Puuttuuko julkiselta puolelta vastaavanlaiset seuraamukset, eikä siten viitsitä tehdä asioita kunnolla?
Selittäisikö julkisen sektorin palkkauksen kaksoisepätasapaino suurimman osan tästä.
Jos tätä rupeaa pähkäilemään, kannattaa aloittaa palkkojen eroista ja sen jälkeen katsoa kuinka paljon selitettävää jää esim. organisaatiorakenteelle. Kunta-alan hoitotyötä tekevät ovat käsittääkseni vanhempia ja paremmin palkattuja kuin yksityisellä
OS: ”Miksi maolaisen lääkärin kannusteet toimivat vakuutusyhtiön sairaalassa, mutta eivät julkisessa terveydenhoidossa. Olisihan kunnillekin edullista hoitaa potilaat nopeasti työkykyisiksi!”
Olen sairastanut hyvin paljon vuodesta 2011, jolloin syöpäni todettiin ja sitten hoidettiin pois. Viime vuoteen saakka olen ollut yli kymmenen kertaa eri sairaaloissa useiden leikkausten ja komplikaatioiden vuoksi. Lisäksi olen saanut pitkän sädehoitojakson ja joutunut käymään päivystyksessä noin 20 kertaa. Olen sairastanut suorastaan päätyökseni Kirralla, Meilahdessa kahdella osastolla, Peijaksessa ja Mariassa. Myös Jorvi, Hartman ja Malmi ovat tuttuja sekä eri terveyskeskukset.
Hoito on ollut tehokasta ja minut on pyritty saamaan terveenä ja työkykyisenä ulos ja siinä on jokseenkin onnistuttu – jokseenkin, sillä lähtökohdat olivat kehnot. Kokemukseni on ollut, että työkykyni eteen on tehty kaikki tarvittava mutta perustellusti – ei mielestäni turhia kokeita ym. ja sairaaloista on kotiutettu hyvin pikaisesti ensimmäisellä hetkellä, kun vuodeosastohoito ei ole ollut tarpeellista. Tai sitten ei ole otettu osastolle lainkaan.
En omalta kohdaltani näe mitään tehostamisen mahdollisuutta ainakaan kliinisellä puolella. Ainoa tapa tehostaa olisi ollut jättää hoitamatta. Julkisen puolen lääkärikunta on omaksunut tehokkuusvaatimukset erittäin hyvin, sen huomaa selvästi. Se ei ole välttämättä lainkaan ristiriidassa hoitotavoitteiden kanssa. Nopea parantuminen kertoo onnistuneesta työstä ja lääkärintaidosta ja edesauttaa urallakin.
Niin, lääkäri en ole, mutta potilas sentään ja kait siitäkin asemasta voi jotain nähdä?
Ps. Tuo maolaisen lääkärin tarina on tullut ensimmäisen kerran tunnetuksi Waltarin Sinuhe egyptiläisestä.
Terveydenhuollosta ja sen kustannuksista puhuttaessa kannattaa aina palauttaa mieleen (tai tutustua) käsitteet resurssitehokkuus ja virtaustehokkuus, joiden ei enää tule kuulua vain tuotantotalouden diplomi-inssin sanastoon.
Myös poliitiikkojen tulisi ymmärtää seuraava:
Pohjolan omasairaala keskittyy virtaustehokkuuteen yksittäisten resurssien käytön kustannuksella siinä missä julkinen terveydenhuoltomme pyrkii vielä tehostamaan yksittäisten resurssien käyttöä aiheuttaen osaoptimointia koko kuntatalouden mittakaavassa.
Maailman yleisin tapa hoitaa terveydenhuolto taitaa vertautua vaikkapa neuvostoaikaiseen Kaubamajaan: jotain saattaa olla hengenpitimiksi tarjolla, kunhan jaksaa tai pystyy jonottamaan. Näin erityisesti köyhissä maissa.
Ja näin toimii nykyaikainen kiinalainen lääkäri — teoriassa. Käytännössä jonottamassa on monia ammattijonottajia, jotka myyvät paikkansa halukkaille. Vielä rikkaammat tai vaikutusvaltaisemmat tietysti käyttävät omia lääkäreitään.
Suomessa jonon ohi pääsee yleisimmin, kun on töissä eli työterveyshuollon piirissä. Tähän ei hallitus muutosta halua joten kyseessä on ilmeisesti tosi hyvä systeemi.
Julkisen sektorin ongelma on tiedon puute. Kustannuslaskenta on erittäin hankalaa ja se on lapsenkengissä.
Kun kunnalla on 500 erilaista toimintaa niin kustannusten kohdentaminen on vaikeaa. Yleensä sinne yhteisten kustannusten puolelle jää helposti 60-70 % kuluista ja niinpä käydään taistelua, miten kulut jaetaan funktioille
Toinen ongelma on vertailukohtien puute.Enpä ole tavannut vielä henkilöä, joka johtaisi jotain yksikköä ja tunnustaisi, että se on tehoton
Vasta kun rinnalle pannaan samantyyppisiä yksiköitä niin voidaan tehdä vertailuja
Aikoinaan 70-luvulla olin mukana tekemässä asiakaspalvelun paevlutasomittareita niin syntyi pitkä kiista , ovatko samat mittarit käypiä koko maahan
Pitkän kiistan lopputulema oli, että etelässä seistään ruuhkissa , idässä kierrellään järviä, lännessä hypitään saarelta saarelle ja pohjoisessa väistellään poroja.
Mutta lopputulema oli , että syntyi yhteinen palavelutasoraportointi ja vertailun tulokset hyväksyttiin
Vähän myöhemmin sama toisti kustannuslaskennan suhteen
Kun puuttuu yhteiset kustannusten ja palvelutason seurantajärjestelmät niin kaikki luuevat toimivansa tehokkaasti ja laadukkaasti
Jos halutaan hyvää seurantaa niin kunnat pitäsi lopettaa ja tehdä vaikka 500 pystyorganisaatiota nykyisten vertikaalien tilalle. Silloin jaettavia yhteisiä kuluja on vähän ja kustannusseuranta tarkkaa
Samoin vastuut
Armeijan varusvarastossa on vähän se ongelma, että sieltä lykätään vaan hirveessä kiireessä liukuhihnalta tavarat miehille, eikä ketään kiinnosta ovatko ne lähellekään oikeaa kokoa. Niin voisi käydä terveydenhuollossakin – edullista on ihan varmasti, mutta jos homma menee liiankin liukuhihnalta, niin kärjistetysti se tarkoittaa sitä, että kaikilta 70 vuotta täyttäneiltä miehiltä hoidetaan eturauhassyöpä, oli sitä tai ei.
Se on tuttua, että keskieurooppalainen malli on aika kallis. Mutta onko se myös parempi kuin meidän mallimme? Onko hoito parempaa, sairastetaanko vähemmän ja lyhyemmän aikaa jne? Investoinneissa puhutaan hyöty/kustannus-suhteesta. Kummassa mallissa H/K nousee korkeammaksi?
Kalliiksi julkisen sairaanhoidon tekee päivystysvelvoite. Palveluita on tarjottava 24/7 useilla erikoissairaanhoidon aloilla ja jossain määrin perusterveydenhuollossakin. Ja ilta-, yö- ja viikonlopputyö maksaa. Tätä seikkaa näissä hintavertailuissa ei yleensä tuoda esiin. Pohjolan Oma Sairaala ei päivystä eikä hoida raskashoitoisia päivystyspotilaita. Päivystysvelvoite on kuin pelastusrengas kansalaisille. Se huomataan vasta, kun se puuttuu.
Jos opäivystysvelvoite nostaa julkisen palvelun muita hintoja, hinnat on laskettu väärin.
O.S:”kun sote-uudistuksessa ollaan päätymässä monituottajamalliin, jossa yksityiset pääsevät tuottamaan osaa verovaroin rahoitetusta terveydenhuollosta.”
Tuossa on paha valuvika. Yksityinen puoli hyödyntää yhteiskunnan rakentamaa infrstruktuuria (kivijalka, laitteisto, Kela-korvaukset, lääkärikoulutus jne.) nimellisellä vuokralla. Yhteiskunnan rakentamasta terveydenhuoltojärjestelmästä tulisi määrittää kaiken kattava kustannuslaskelma, jonka perusteella yksityistä firmaa laskuettaisiin.
Kaiken kukkuraksi tämä yksityinen terveyspalveluita myyvä taho maksaa verosuunnittelun avulla Suomeen vain minimaaliset verot.
Olen nimimerkin kanssa samaa mieltä, mutta haukkumisen osoite on väärä. Tätä järjestelmää hallitus ei uskalla muuttaa, koska se on AY-liikkeen kiristämä, ns. saavutettu etu. Mitään Suomen taloudellisen tilanteen parantamiseksi ei saa tehdä ellei se samalla paranna palkansaajien asemaa. Muuten seuraa lakko, mutta eihän se ole mitään uhkailua eikä pakkoa.
Työttömät, eläkeläiset sun muut toisen luokan kansalaiset joutavat kyllä leikkausten kohteeksi.
Kokonaisuutena julkista terveydenhuoltoa kuormittaa myös yhteiskunnan tarve ja samalla julkiselle terveydenhoitojärjestelmälle asetettu velvoite varautua moniin uhkiin, kuten harvinaisiin mutta mahdollisiin epidemioihin, konflikteihin ja tasaisen harvinaisesti esiintyviin vaikeahoitoisiin sairauksiin, myrkytyksiin ja tapaturmiin. On niitä eristystiloja ja normaalioloissa ”tarpeetonta” koulutusta ja kait myös velvoite johonkin lääkevarastointiin, en tiedä. Luulen, että niitä yksittäisiin hoitosuoritteisiin sijoittamattomia kuluja eli byrokratiakuluja syntyy noista ”hoitamattomista” potilaista, joita on 5,3 miljoonaa ja samalla ei ainoatakaan?
Mukavaa olisi myös tietää, syntyykö yliopistosairaaloille etenkin lääkärikoulutuksesta menoja vai tuloja ja hoitaisiko yksityinen terveydenhoito tuon paremmin? Seuraisiko raha kandidaattia?
Yksityissairaaloissa on paljon taitavia spesialisteja. Olen siinä käsityksessä, että se spesialiteetti hankitaan julkisella puolella työskennellen ja julkisella rahalla mutta usein sitten rahastetaan omaan lompakkoon yksityisellä puolella. Minnehän näiden erikoislääkärien ym. koulutuskustannukset on nyt sijoitettu tai oltu sijoittavinaan?
Kuinka tahansa, enpä usko, että voitonmaksimoinnin tuominen terveydenhuoltoon laskee kustannuksia. Vai tuoko joku meille rinnakkaisen systeemin ilmaiseksi ja ryhtyy leikkaamaan ym. ihan hyväntekeväisyydestä?
Eikä tuollaiseen usko kukaan muukaan, kysehän on vain ideologisesta yksityistämisestä yhteiskunnalle aiheutuvista kuluista ja hyödyistä välittämättä.
10-15 vuodessa kaikki yksityiselle puolelle syntyvä kapasiteetti on ulkomaisissa käsissä, ei kannata muuta edes kuvitella.
Ode: ”Mihin tässä tarvitaan sitä vakuutusyhtiötä, jos se kerran pyrkii suomalaisen kunnan asemaan.? Kuntahan on jo olemassa.
Pohjola sanoo säästäneensä tavattomasti rahaa voidessaan nopeuttaa potilaiden hoitoa. Sehän joutuu maksamaan vakuutetuilleen korvausta sairauspäivistä. Hoitoon tulee vauhtia, kun sama taho maksaa sekä hoidon että sen odottamisen.
Miksi maolaisen lääkärin kannusteet toimivat vakuutusyhtiön sairaalassa, mutta eivät julkisessa terveydenhoidossa. Olisihan kunnillekin edullista hoitaa potilaat nopeasti työkykyisiksi”
Kuntien terveydenhoitoketjun asiakasjakauma poikkeaa käsittääkseni merkittävästi vakuutusyhtiöiden asiakasjakaumasta siten, että vakuutusyhtiöiden asiakasjakaumassa työelämässä mukana olevien osuus on huomattavasti suurempi. Esim. eläkeläisen kuntaveron maksamisessa ei ole eroa onko hän hoitojonossa vai jo hoidon saanut. Inhimillisesti katsoen jonotuttaminen on toki vääryys.
Itse asiassa kuntaveron kertymän kannalta edes sairaspäivärahalla jonottavan (työstä sairaslomalla olevan) verokertymä ei ihan olemattomaksi kuitenkaan romahda. Etenkin kun useimmissa TESeissä on kohtuullisen pitkä palkallinen jakso alussa.
Tilanne olisi täysin toinen, jos sairauspäivärahan tai peräti mahdollisen sairausajan palkan kustannukset menisivät samasta pussista hoidon järjestämisen kanssa.
Kuten olen aikasemminkin todennut, Saksassa on vakuutusmuotoinen järjestelmä – OK, se on kalliimpi kuin suomalainen, mutta ihmiset ovat tyytyväisiä – ja se (kai) pitäisi olla tavoitteena Suomessakin.
Ja vakuutusmuotoisesta järjestelmästä huolimatta puolet Saksan sairaaloista on julkisia.
Ja yksityisen terveyssektorin reipas kasvu osoittaa, että Suomessakin ollaan valmiita maksamaan tyytyväisyydestä. Poliitikot valittavat, mutta oletko joskus kuullut potilaan valittavan järjestelmän kalleudesta?
Raimo
Olen monta kertaa kuullut erityisesti kokoomuslaistemn valittavan.
Vakuutusyhtiöiden omasairaala on ymmärrettävä, sillä julkisen sektorin käytössä yli 70 % kuluista syntyy jonottamisesta.
Kun odottaa leikkausta puoli vuotta niin odotuskulut ovat suuret vakuutusyhtiölle
Ja julkisella puolella on jonotettava aivan tarkoituksella, sillä liian hyvä palveluaso ja jonottomuus johtaa siihen, että yksityisellä ei käy kukaan
Julkisen jont ovat siis tehtyjä, eivät systeemiin rakennettuja
Hyvä esimerkki löytyy Espoosta http://www.hs.fi/kaupunki/a1441169687278
Jonot kataosiavt kun työjonot järjestettiin uusiksi.Yhtään lisähenkilöä ei tarvittu
Mutta mallia ei ole levitetty muualle, se kun sotii tuota ”Julkisen on oltava huonompi kuin yksityinen ” periaatetta vastaan
Terveydenhuoltomenoja kasvattaa tulevaisuudessa vanhukset. Eivät sairauksien takia vaan sen vuoksi, että myös vanhusten muut palvelut lasketaan terveydenhuollon menoiksi.
Muualla terveydenhoidon menoiksi lasketaan vain sairauksien hoitoon tarvittavat resurssit ja vanhustenhuolto on sosiaalipalvelua
Kyllä vanhusten asumispalvelut katsotaan sosiaalimenoiksi.
”Miksi maolaisen lääkärin kannusteet toimivat vakuutusyhtiön sairaalassa, mutta eivät julkisessa terveydenhoidossa. Olisihan kunnillekin edullista hoitaa potilaat nopeasti työkykyisiksi!”
En tiedä onko niiden välillä niin suurta eroa oikeasti, mutta jos on, niin kyse on varmaan siitä että vakuutusyhtiön sisällä joku asioista päättävä saa henkilökohtaisella tasolla hyötyä siitä jos vakuutusyhtiö hoitaa asian tehokkaasti. Kunnan sisällä taas virkamiehen asemaa ei juuri hetkauta sama kuinka tehokkaasti homma pelaa. Mekanismi toimii asiakkaan ja organisaation välillä mutta ei organisaation ja sen muodostavien ihmisten.
Käytännössä tosin varsinkin tarpeeksi isot yritykset toimivat epätehokkaasti kuten kunnat. Väkeä ja sisäistä politisointia on niin paljon että vastuu hukkuu ja laimentuu pikkuhiljaa jossain toimitusjohtajan ja sen työntekijän välillä joka käytännössä toimii asiakkaiden ja yrityksen rajapintana.
Tämä on kohta, joka romuttaa aika lailla totaalisesti koko päättelyketjusi. Tuo pätee vain siihen pieneen ryhmään potilaita, jotka ovat töissä ja sairastuvat sitten pitkäksi aikaa ja niin vakavasti, etteivät voi tehdä töitä. Kaikkien muiden kohdalla tuo ei päde. Etenkään suurimman terveyspalvelujen käyttäjäryhmän, eli vanhusten kohdalla tuo ei päde, vaan se kuntavero tulee kunnalle vanhuksen eläkkeestä ihan riippumatta siitä, onko hän terve vai sairas.
Toinen porukka on sitten sellaiset työssäkävijät, joiden terveysongelma on heille itselleen ikävä, muttei estä heidän työntekoaan, sanotaan vaikkapa urheiluvammat istumatyötä tekevillä. Kunta voi heittää heidät pitkiin leikkausjonoihin, joissa olon aikana he eivät luonnollisesti voi harrastaa urheilua, mutta voivat kyllä tehdä työtään ja maksaa veroja.
En siis ole samaa mieltä, että vakuutusyhtiön maksama eksplisiittinen korvaus hoitoon pääsyä odottavalle vertautuisi suoraan kunnan toimintaan.
OS:”Miksi maolaisen lääkärin kannusteet toimivat vakuutusyhtiön sairaalassa, mutta eivät julkisessa terveydenhoidossa. Olisihan kunnillekin edullista hoitaa potilaat nopeasti työkykyisiksi!”
Yksinkertaisesti siitä syystä, että vakuutusyhtiö on yksityinen ja sen omistajat piiskaavat yhtiön johtoa tekemään voittoa. Tuoli heiluu, ellei tulosta tule. Kunnallisella puolella, m.l. sairaanhoitopiirit, tällaista piiskaajaa ei ole. Toinen merkittävä asia on, että vakuutusyhtiön järjestämä hoito ja sairauspäiväkorvaukset maksetaan samasta pussista.
Olen varovaisen optimistinen uuden sote-järjestelmän suhteen. Sote-alueillehan toivottavasti tulee koko joukko sopimussairaaloita ja -lääkärikeskuksia, joita alue voi kilpailuttaa keskenään. Terveysriskit huomioiva kapitaatioperiaate puolestaan antaa jonkinlaista kannustetta terveydenhoitoon pelkän sairaudenhoidon asemesta.
Juuri näin. Sairauspäivärahan rahoitus ja maksaminen pitäisi saada jollakin aikajänteellä ainakin osittain sote-alueiden vastuulle. Valtion tasauksesta tuskin päästään kokonaan eroon.
Onko jonottamisen käyttäminen mitenkään järkevä tapa rajoittaa terveydenhuoltomenojen kasvua ? Ok, flunssan takia jonoon ei kannata mennä kun tauti paranee moneen kertaan ennen kuin pääsee lääkärille. Entäs jos tauti ei paranekkasn odottamalla vaan pahenee tai vaikka flunssa muuttuukin vakavammaksi jälkitaudiksi ? ilman hoitoa pahentunut tauti vaatii pitempiä sairauspoissaoloja, pitkittynyttä työkyvyttömyyttä ja pitempiä sairaalajaksoja. Kumpi maksaa työnantajalle enemmän, yksinylimääräinen sairauspoissaolopäivä vai lääkärikäynti ?
Miksi yhteiskunnan antaa erisuuruinen korvus kansalaisen saamasta identtisestä lääkärikäynnistä pelkästään sen perustteell kutsuttaanko sitä terveyskeskus, työterveys tai yksityislääkärikäynniksi. Miksi siis edes köyhien pitäisi jonottaa sairaana.
Luultavasti työnantajapuoli olisi ensimmäisenä nousemassa barrikadeille, jos nykyinen järjestelmä haluttaisiin nyt purkaa. Kulut noin 150 €/vuosi/työntekijä. Hyödyt osannet päätellä itse.
Tuo tarina kiinlaisen lääkärin palkkiosta taitaa olla (Y.M. Biesen ?) englannin oppikirjasta.
”The Emperor of China had a physician … His illnesses never lasted long.”
Totta, mutta kulut kyllä riippuvat siitä, onko vanhus terve vai sairas.
Kiinalainen juttu ei kyllä koskenut Maon Kiinaa, jossa kymmenet miljoonat eivät enää tarvinneet ikinä lääkäria Maon politiikan takia. Kuopankaivajan kylläkin. Tuo juttu koskee muinaista Kiinaa ja siinäkin on vähän samaa kuin nyt maksetaan ravinto- ja liikuntaohjaajalle. Hovissa tietenkin nautittiin koko ajan hovin eduista. Tuskin Stalinkaan kysyi lääkäriltään, mitä tässä ollaan velkaa.
Asiakas voi tietää parhaiten, mitä hän tarvitsee, mikäli hänellä on lääketieteellinen tausta. Muuten valinnanvapaus tällaisessa asiassa on aika älytöntä, koska asiakas ei oikeasti tiedä, mitä tarvitsee tai mikä on kustannustehokasta. Siinä tilanteessa kilpailussa pärjäävät terveydenhuoltotarjoajat, jotka tuhlaavat resursseja tuottaakseen potilaalle mielikuvan tehokkaasta hoidosta.
Liukuhihnaterveydenhuolto on muuten hyvä ja kustannustehokas, mutta siinä vähemmän rutiininomaista hoivaa tarvitsevat eivät sitä saa. Tämä johtunee kiireestä ja resurssipulasta. Tiedän kaksikin tapausta lähipiiristä, jossa ensimmäisten lääkärien hieman pidempi ajankäyttö ja harjoittama tutkimus lähetteineen (toisessa fyysinen, toisessa kirjallisuuden) olisi jouduttanut hoidon saamista paljon ja vähentänyt lääkärikäyntien ja lääkkeidenkin kokonaismäärää eli siis kokonaiskustannuksia.
Toisaalta liukuhihnahoidossa myös aikaslotit ovat aikataulutuksen vuoksi aina tietyn mittaisia, jolloin (ilman jonotustakin) tuhlataan helposti paljon aikaa, jos itse asiaan ei kulu kauaa tai jos asiaan kuluisi hieman kauemmin kuin yksi aika.
Luulen että tällä hetkellä ollaan tilanteessa, jossa julkisen terveydenhuollon tehostaminen vaatii lisää hoitoresursseja, jolloin päästään pois liukuhihnatilanteesta. Pelkät rakenteethan jo kuluttavat väkisinkin jonkin kiinteän minimimäärän rahaa, vaikkei ketään edes hoidettaisi, joten säästäminen on pois hoitoresursseista ja todennäköisesti myös tuottaa suurempaa hoitotarvetta eli isompia kokonaiskustannuksia. Resursseja pitäisi myös kohdentaa ruohonjuuritasolle ja mahdollisesti myös palkata ”sihteerejä” lääkäreille.
Mutta ovatko he oikeasti myös potilaita?
Eivätkö kokoomuslaiset nimenomaan käy yksityisillä?
Vai eivätkö he vain ymmärrä kuinka kallista terveydenhuolto yleensäkin on?
Kate on väärässä. Samakin lääkäri käyttäytyy aivan eri tasolla julkisessa sairaalassa tai terveysasemassa ja yksityisessä. Toiseen erikoistuvat lääkärit eriytyvät sitäkin enemmän.
Tässä ei muuten käsitelty sitä aivan tärkeintä tehostamiskohdetta, joka ei liity lainkaan hoitoon.
Jollain tapaa ihmiset pitäisi saada pitämään itse huolta terveydestään: olemaan syömättä skeidaa vaikka sitä mainostetaan isoilla tauluilla kadulla, olemaan tupakoimatta, juomaan kohtuudella ja ennen kaikkea harrastamaan liikuntaa kohtuudella. Tähän ihmisillä on suuri insentiivi niin taloudellisesti kuin fyysisen kivun kautta, mutta siitä huolimatta emme ole homo economicuksia, harmi!
Mielestäni ulottuvuudet maksaja + toteuttaja eivät ole riittäviä terveydenhuoltoa tarkastellessa, vaan perusterveydenhuolto ja erikoisterveydenhuolto on hyvä nähdä omana ulottuvuutenaan.
Perusterveyden yksityistäisin, mutta maksattaisin julkisesti, kun taas erikoisterveyshuollon pitäisin kokonaan julkisena.
Tämmöisiä esimerkkejä pitäisi olla enemmän.
Tehokkuus pitäisi huomioida myös säästötarpeissa, eli jos joku onnistuu tehostamaan työtapoja, tällöin ei pitäisi kyseisestä paikasta leikata ja henkilöitä pitäisi jotenkin palkita hyvästä toimintatavasta.
Ongelmana vaan taitaa olla, että julkisella puolella jos teet tehottomasti, niin yksikön koko kasvaa tai sitä on pakko kasvattaa, jotta päästäisiin tavoitteisiin.
Tämä on vähän sama ilmiö kuin julkishallinnon IT-projekteissa: mitä tehottomampi toimittaja, sitä kalliimpi projekti ja sitä isommaksi toimittaja kasvaa – ja mitä isommaksi toimittaja kasvaa, sitä enemmän se saa julkishallinnon projekteja.
Julkishallinnon algoritmi siis pitäisi näiltä osin korjata: tehokkuudesta pitäisi palkita ja tehottomuudesta taas jotenkin rangaista.
Itse asiassa Tampereen tunnelia tehdessä oli tämmöinen algoritmi kai käytössä. Eli toimittaja saa ikäänkuin ”bonuksen”, jos se pääsee alle tavoitebudjetin – tämä vastaisi sitä että jos sairaala saa kaikki potilaat läpi tavoiteajassa, henkilökunnalle maksettaisiin puhdasta riihikuivaa säästyneestä budjetista.
Myös oman ja tuttavapiirini kokemuksen mukaan julkinen erikoissairaanhoito ja varsinkin vaativa erikoissairaanhoito on Suomessa korkealla tasolla.
Ongelmana on se, että ei-akuuteissa tilanteissa joudut julkisessa systeemissä jonottamaan ensin sairaanhoitajalle, sitten yleislääkärille, sitten erikoislääkärille, sitten hänen määräämiinsä erikoistutkimuksiin, sitten hoidosta päättämiseen ja sitten lopulta jonotat esim. leikkaukseen.
Samantapainen jonotustilanne toistuu sitten kuntoutuksen puolella.
Jonotussysteemin takia esim. syöpähoidon aloittaminen saattaa viivästyä puolesta vuodesta vuoteen verrattuna työterveyshuollon tarjoamaan oikotiehen. Työterveyshuollossa pääset ei-akuuteissakin tilanteissa parissa päivässä työterveyslääkärille, seuraavalla viikolla erikoislääkärille, sitä seuraavalla viikolla erikoistutkimuksiin ja samantien hoitopäätökseen. Ainoa pitkä odotus on julkisen puolen leikkaus tms jonossa, ellet sitten itse tai työnantajasi yksityistä hoitoa muutaman viikon päähän maksa.
Osa jonotuksesta on puhtaasti tuotannonohjaus-, ei resurssiongelma. Liian Vanha on asiasta kirjoittanut.
Ainakin Yhdysvaltalaiset valittavat kokemukseni mukaan suht herkästi järjestelmänsä kalleudesta.
Tuo on totta, mutta jospa työntekijä kustantaisi terveyshuoltonsa itse , hlökohtaisilla vakuutuksilla. Tuonkaltaisia malleja on käytössä esim USA:ssa : ”Janicella ei ollut sairausvakuutusta, joten laskut hoidosta lähetettiin hänelle itselleen: ambulanssi 800 euroa, lääkärit 2 300 euroa, sairaala 13 000 euroa, yhteensä 16 100 euroa.”…. lainaus Hesarin jutusta. Silloin yrittäjät tuskin nousisivat barrikaadeille, SAK kyllä.
Toiset ihailevat vapaata kilpailua ja uskovat markkinavoimien ratkaisevan kaikki ongelmat. Suomalaiset talousliberalistit , lähinnä kokoomuslaiset, haluavat yksityistä terveysbisnestä. Se muka saa valtion terveyden- ja sairaanhoitojärjestelmän kulut kuriin. Kyse on sumutuksesta ja suuresta puhalluksesta.
Yksityisen terveysbusineksen tavoitteena on hyötyä yhteiskunnan rakentamasta järjestelmästä omat voitot maksimoiden.
Juuri noin se meni minunkin kohdallani. Jonotusta oli joka väliin ja se oli tuskallista – lopussa niin että kävelin päivä- ja yökaudet 12 askelta keittiöön ja 12 takaisin. Ruonansuuta lainatakseni: välillä pelkäsin, että kuolen ja välillä etten kuolekaan.
Tuohon jonojenpurkamiseen ja jononohjaamiseen pitäisi kiinnittää huomiota. Tuota tuotannonohjausta on kyllä ostettavissa. Se on kyllä insinööritieteiden puolelta ja soveltajana olisivat alkuun perus- ja sairaanhoitajat, joille opetettava matematiikkakin on tasoa ”Lääkäri määräsi Pentille 600 mg ibuprofeenia ja Ossille puolet Pentin annoksesta. Paljonko Pentille jää?”
Eli systeemi pitäisi rakentaa tuollaiset lähtökohdat huomioiden. Ilmeisesti jonoa juoksuttavaa dataa pitäisi tuoda myös ”kovana datana” mm. labratuloksista ja analysoida muullakin kuin kovilla korvilla tai hyvällä sydämellä. Eli tietotekniikka mukaan ja tietyllä indikaatioilla ohjelmisto ehdottaisi vaikkapa potilaiden keskinäistä järjestystä jonossa. Liekö tuollaista jo harrastettu jossakin päin?
He maksavat sen suoraan omasta pussistaan. Tällöin järjestelmän kustannukset ovat joko suoraan omia kustannuksia tai ihmisiä, joilla ei ole varaa tarvitsemaansa hoitoon. Lisäksi siellä asia on politisoitu naurettavuuksiin asti. Siellä ei oikeasti valiteta järjestelmän kustannuksista vaan omista kustannuksista.