Suomen synkkä tulevaisuus (6) Päätöksentekokyky

Suomen sisäpoli­ti­ikas­ta on oudosti kadon­nut kyky tehdä päätök­siä. Meil­lä ei ole ollut yli kymme­neen vuo­teen hal­li­tus­ta, joka pysty­isi kun­nol­la vas­taa­maan ajan haasteisi­in. Ahon ja Lip­posen hal­li­tusten toimista voi olla mon­ta mieltä, mut­ta ne hal­li­tuk­set sen­tään tekivät jotain. Sen jäl­keen päätök­siä on aina vain lykät­ty. Nykyisel­lä olisi henkistä valmi­ut­ta päätöksin, mut­ta jotenkin ne vain menevät silti sykkyrään.

Yksi seli­tys asialle on vetokra­tia. Liian monel­la tahol­la on veto-oikeus siihen, mitä maas­sa tapah­tuu ja sik­si ei tapah­du mitään.

Maail­ma kuitenkin ympäril­lä muut­tuu ja päätök­siä pitäisi tehdä. Mitä pidem­pään odotel­laan, sitä suurem­mak­si kas­vaa kuilu todel­lisu­u­den ja vaa­timusten välil­lä. Kateel­lise­na kat­soo naa­puri­amme Viroa, joka on ohit­tanut Suomen mon­es­sa asi­as­sa, eri­tyis­es­ti tieto­jär­jestelmien tasolla.

Yksi ongel­ma on juris­ter­ian ja perus­tus­lak­inäköko­h­tien voimakas koros­tu­mi­nen. Kysymys juridis­es­ta puh­da­sop­pisu­ud­es­ta syr­jäyt­tää kovin usein aineel­lisen sisäl­lön. En ole alan asiantun­ti­ja, joten en pysty sanomaan, onko perus­tus­lakimme vain huono ja köm­pelö, vai onko vikaa sen tulkitsijoissa.

Ennen esimerkik­si sote-jär­jestelmää uud­is­tet­taes­sa olisi keski­tyt­ty miet­timään, mil­lainen jär­jestelmä olisi hyvä, taloudelli­nen ja oikei­den­mukainen, nyt mikä tahansa kel­paa, kun­han se täyt­tää perus­tus­lain kovin teo­reet­tiset ja köm­pelöt käsi­tyk­set kun­nal­lisen itse­hallinnon ase­mas­ta. Lain tulk­it­si­joil­la ei selvästikään ole käsi­tys­tä kun­tien toimin­nas­ta, niin kuollei­ta kir­jaimia he puolustavat.

Kovin paljon haaskaavaa käytän­töä syn­tyy myös han­k­in­ta­lain san­gen orjal­lis­es­ta nou­dat­tamis­es­ta. Muis­sa Euroopan mais­sa samat direk­ti­iv­it johta­vat selvästi väl­jem­pi­in tulk­in­toi­hin. Tänään saimme lukea, että markki­natuomiois­tu­in on sulkenut Helsin­gin yleiset käymälät.

Yksi päätök­sen­teon ongelmista liit­tyy kolmikan­taan ja sen moni­ta­hoisi­in veto-oikeuk­si­in. Kolmikan­ta toi­mi hyvin, kun oli aina lisää hyvää jaet­ta­vana, mut­ta ei pysty päätök­si­in ikävistä asioista.

Olen kir­joit­tanut asi­as­ta enem­män kir­jas­sani Jäähyväiset eduskun­nalle.