Kaupunkien voitto: 5. pienellä kaupungilla monia etuja – periaatteessa

Pienel­lä kaupungilla on peri­aat­teessa puolel­laan monia etu­ja. Van­hois­sa kaupungeis­sa on toimi­va ruu­tukaa­va ajal­ta ennen auto­ja. Sen ansios­ta jok­seenkin kaik­ki on saavutet­tavis­sa kävellen, tai olisi, jos kaupunkisu­un­nit­telus­sa tätä olisi ymmär­ret­ty pitää päämääränä.

Pienen kaupun­gin on jok­seenkin vält­tämätön­tä suo­jel­la keskus­tansa elin­voimaisu­ut­ta pel­tomar­ket­te­ja vas­taan. Valitet­tavasti kaik­ki kaupun­git eivät oival­ta­ne­et tätä ajois­sa, vaik­ka jokainen kaupun­ki nyt panos­taa keskus­tan elävöittämiseen.

Kon­tak­tikaupunkeina pienet kaupun­git toimi­vat parem­min kuin suuret, vaik­ka ne menet­tävätkin työ­markki­noiden toimivu­udessa suurille työssäkäyntialueille.

Pien­ten kaupunkien ilmapi­iri on kotoisampi. Ne koetaan tur­val­lisem­mik­si. Paikallis­demokra­tia toimii parem­min, kos­ka päätök­set tapah­tu­vat lähempänä.

Tiheästi asu­tus­sa Kes­ki-Euroopas­sa pienet kaupun­git men­estyvät hyvin. Lyhyi­den etäisyyk­sien ja kat­ta­van raideli­iken­teen ansios­ta ne muo­dosta­vat keskenään ison ja elin­voimaisen työmarkkina-alueen.
Suomes­sa tämä on mah­do­ton­ta Uut­ta­maa­ta, Varsi­nais-Suomea ja pääradan vart­ta luku­un otta­mat­ta. Tämäkin mah­dol­lisu­us kan­nat­taisi käyttää.

Sak­sas­sa pyöräil­lessäni olen oppin­ut tun­nista­maan kaupun­git, jot­ka säästyivät pom­mi­tuk­sil­ta niistä, jot­ka on raken­net­tu sodan jäl­keen uud­estaan. Vaik­ka Sak­sas­sa yritet­ti­in kun­nioit­taa tuhot­tu­jen kaupunkien henkeä, aidosti van­hat kaupun­git ovat tavat­toman paljon viehät­tävämpiä ja sik­si asuinympäristönä vetovoimaisempia.

Jos ei tietäisi, luulisi, että Suomes­sa läh­es kaik­ki pienet kaupun­git pom­mitet­ti­in sodan aikana maan tasalle. Minkä sota säästi, sen rauha tuhosi. Juro ja hengetön betoni­bru­tal­is­mi heiken­tää suo­ma­lais­ten pikkukaupunkien vetovoimaa rutkasti ver­rat­tuna siihen, mitä se voisi olla.

Poikkeuk­sia toki on, esimerkik­si Rau­ma, Tam­misaari ja Por­voo. Elinkeino­rak­en­teen mur­rokses­sa esimerkik­si Rau­man tilanne olisi jok­seenkin toiv­o­ton, ellei kaupun­ki tar­joaisi niin miel­lyt­tävää asuinympäristöä.

Pienelle paikkakun­nalle aset­tumi­nen on aina pieni ris­ki. Työ­paikan vai­h­to merk­it­see suurel­la toden­näköisyy­del­lä asun­non vaihtoa.
Omis­tusasum­ista suo­si­va asun­topoli­ti­ik­ka lisää tätä riskiä. Kaiken huip­puna on varain­si­ir­tovero – aivan käsit­tämätön muut­tamista ehkäi­sevä vero – joka merk­it­see samaa kuin jos asuin­paikkaa vai­h­ta­va jou­tu­isi mak­samaan tyhjästä asun­nos­ta puolen vuo­den vuokran.

Pie­nil­lä kaupungeil­la on peri­aat­teessa suuri poten­ti­aali halvois­sa asun­nois­sa. Niistä ei pienen työ­markki­na-alueen vuok­si pysty kehit­tymään insinööri­pain­ot­teisen luo­van luokan keskuk­sia, mut­ta luo­va luok­ka ei rajoitu insinööreihin.

Pienet kaupun­git voivat tehdä suurem­mas­sa mit­takaavas­sa sen, minkä Fiskars on tehnyt pienessä mit­takaavas­sa: houkutel­la jonkin luo­van alakult­tuurin edus­ta­jat luok­seen. Poril­la esimerkik­si on hyvää yri­tys­tä tähän suuntaan.