Pitäisikö eurosta erota?

Olen ollut vank­ka yhdis­tyvän Euroopan kan­nat­ta­ja. Euroopan tulee puo­lus­taa hyv­in­voin­tiy­hteiskun­taan perus­tu­vaa talous­mall­i­aan raaem­pia kil­pail­i­joi­ta vas­taan Aasi­as­sa ja Amerikas­sa. Pien­inä keskenään torailevina kansal­lis­val­tioina se ei onnis­tu. Yhteisen val­u­u­tan oli määrä olla osa tätä projektia.

Mon­et talousti­eteil­i­jät varoit­ti­vat aikanaan, että euroalueen val­tioiden kehi­tys­ta­so on niin eri­lainen, ettei se muo­dos­ta opti­maal­ista val­u­ut­ta-aluet­ta. Itse ajat­telin, että aika eri­laisia ovat myös Espoo ja Pohjois-Kar­jala. Koke­muk­set itsenäis­es­tä val­u­u­tas­ta 1990-luvul­la oli­vat huonot. Pienen maan kel­lu­van val­u­u­tan arvo voisi heilahdel­la pahasti, mikä toisi yri­tyk­sille suuria suojauskustannuksia.

Yhteis­val­u­ut­ta näyt­ti toimi­van kymme­nen vuot­ta eri­no­mais­es­ti, vaik­ka juuri sil­loin ongel­mat kehit­tyivät. Nyt amerikkalaiset talousti­eteil­i­jät pitävät euroa syynä Euroopan talouden kehnoon tilaan. Suomea maini­taan esimerkkinä maas­ta, joka on tehnyt kaiken oikein, mut­ta on kuitenkin surke­as­sa tilas­sa, kos­ka ei voi devalvoi­da, vaik­ka pitäisi. Suo­mi on hei­dän mukaansa joutunut sijaiskär­si­jäk­si euron rak­en­teel­li­sista ongelmista ja mak­saa siitä kovaa hintaa.

Wash­ing­ton Postis­sa Matt O’Brien ihmettelee val­tio­varain­min­is­teri Alexan­der Stub­bin käsi­tys­tä, että deval­vaa­tio on kuin dopin­gia. Kir­joit­ta­ja piti kan­taa enem­män moraalise­na kuin talousti­eteel­lisenä ja kysyy, mitä vikaa on hel­pos­sa tiessä ulos ongelmista. Onhan se sekä help­po että ennen kaikkea tie ulos.

Epäsym­metri­nen shok­ki edel­lytäisi devalvaatiota

Min­un silmis­säni Suomen ongel­mat johtu­vat siitä, että Nokia-vetoinen talous johti ensin talouden yliku­umen­e­miseen ja nos­ti palkko­ja, mitä hal­li­tus avit­ti ide­ol­o­gis­es­ti perustel­luil­la ja aivan väärin ajoite­tu­il­la veronalen­nuk­sil­la. Sit­ten Nokian rom­ah­dus veti maton alta. Perään tuli­vat Venäjän kau­pan rom­ah­dus ja kan­sain­vä­li­nen rahamarkki­nakri­isi. Korkealle kivun­nut koti­mainen kus­tan­nus­ta­so estää kansan­talouden mui­ta osia paikkaa­maan Nokian ja Venäjän kau­pan jät­tämää aukkoa. Nyt tarvit­taisi­in taval­lista parem­paa hin­tak­il­pailukykyä, kos­ka menetet­ty­jen markki­noiden tilalle pitäisi val­la­ta uusia.

Kel­lu­va mark­ka olisi vuon­na 2007 revalvoitunut vai­men­taen yliku­umen­e­mista ja 2009 sen arvo olisi laskenut palaut­taen kil­pailukyvyn. Näin siis ajat­tel­e­vat ne, joiden mielestä maal­la pitäisi olla oma val­u­ut­ta ja sen pitäisi kel­lua. Tämän mekanis­min puut­tumi­nen on hait­ta, mut­ta hyö­ty­jen vakaas­ta val­u­u­tas­ta piti olla hait­to­ja suurem­pia. Juuri nyt ei siltä tunnu.

Inflaa­tio-deval­vaa­tiok­ier­teen aikoina meil­lä tehti­in paljon talous­poli­it­tista ”pahaa”, joka vinout­ti rak­en­tei­ta, vääristi tulon­jakoa ja tuot­ti tehot­to­muut­ta. Mut­ta sil­loin kuitenkin talous kasvoi, toisin kuin nyt. Myön­nän, että tämä on epäreilu huomio, kos­ka tuol­loin kasvu perus­tui maat­aloud­es­ta vapau­tu­vaan työvoimaan ja muiden maisen tek­nol­o­gisen etu­matkan kuromiseen kiinni

Enää on jäl­jel­lä sisäi­nen deval­vaa­tio, eli palkko­jen alen­t­a­mi­nen. Se sat­tuu enem­män kuin oikea deval­vaa­tio, joka leikkaa heti myös velko­ja, vuokria ja suur­in­ta osaa hin­noista. Palkko­jen alen­tu­mi­nen heiken­täisi koti­maista kysyn­tää tuot­taen lisää lamaa. Sik­si edes EK:ssa ei ajatuk­ses­ta oikein pidetä.

Ennen sisäisek­si deval­vaa­tiok­si olisi riit­tänyt, että olisi pidät­täy­dyt­ty palkanko­ro­tuk­sista ja odotet­tu, että muiden maid­en kus­tan­nus­ta­so nousee. Ei toi­mi ilman inflaa­tio­ta. Liian mata­la inflaa­tio on yksi Euroopan ongelmista. Eri­laisia rak­en­teel­lisia kor­jauk­sia olisi helpom­pi tehdä, jos EKP aset­taisi inflaa­tio­tavoit­teen neljään pros­ent­ti­in ja pitäisi siitä kiin­ni. Kun hin­nat ja palkat ovat jäykkiä alaspäin, suh­teel­lis­ten hin­to­jen kor­jauk­sia ei voi­da tehdä, jos inflaa­tio on pieni tai sitä ei ole lainkaan.

Juha Sip­ilä esit­ti työa­jan piden­tämistä keinona alen­taa palkko­ja. En pidä ajatuk­ses­ta, vaik­ka myön­nän, että se voisi ter­ve­hdyt­tää talout­ta. Se toimii vain nousukau­den olois­sa. Muuten viiden pros­entin säästö syn­tyy vain irti­sanom­al­la viisi pros­ent­tia työvoimas­ta. Työa­jan piden­tämisen ajatel­laan paran­ta­van kil­pailukykyä alen­ta­mat­ta koti­maista kysyn­tää, mut­ta kyl­lä koti­mainen kysyn­tä heikke­nee, jos työa­jan piden­nys merk­it­see työt­tömyy­den roimaa nousua.

Työa­jan piden­tämi­nen olisi askel väärään suun­taan. Kansalaiset hyö­tyvät lisään­tyvästä vapaa-ajas­ta enem­män kuin lisään­tyvistä kulu­tus­mah­dol­lisuuk­sista. Vai­h­taa­han enem­mistö voidessaan lomara­hat vapaaseen. Kun robot­it tekevät työtä puolestamme, kan­nat­taa mei­dän tehdä työtä vähem­män ja naut­tia elämästä. Talouden nyt kuitenkin pitäisi palvel­la ihmis­ten hyvinvointia.

Yhteisen talous­poli­ti­ikan puute

Euro edel­lyt­täisi men­estyäk­seen talous­poli­ti­ikan koor­di­naa­tio­ta, mut­ta sitä ei ole näkyvis­sä. Sak­salais­ten out­o­jen pelko­jen vuok­si keskus­pankista tehti­in täysin käde­tön. Ero vaikka­pa Yhdys­val­tain, Bri­tann­ian tai Japanin keskus­pankkei­hin on iso. Erk­ki Liika­nen selit­ti tämän niin, että Sak­san his­to­ri­an kauhuku­va on hyper­in­flaa­tio ja Yhdys­val­tain suuri lama.

EKP on alka­nut venyt­tää man­daat­ti­aan, ja hyvä niin. Hin­tavakau­den nimis­sä se tor­juu deflaa­tio­ta kaata­mal­la euroalueelle puo­lessatoista vuodessa tuhat mil­jar­dia euroa osta­mal­la markki­noil­ta omis­ta­javal­tioiden­sa lain­o­ja. Minus­ta olisi parem­pi, että val­tiot samal­la lisäi­sivät taloudel­lista toimeli­aisu­ut­ta kas­vat­ta­mal­la ali­jäämiään investoimal­la infra­struk­tu­uri­in tai alen­ta­mal­la tilapäis­es­ti arvon­lisäveroa, mut­ta täl­laisen sään­nöt kieltävät. Täl­laista helikopteri­ra­hoi­tus­ta ovat esit­täneet mon­et min­ua viisaam­mat talousti­eteil­i­jät. Nyt rahoite­taan osake- ja kiin­teistöku­plia. Niistähän tämä lama alkoi.

Elvyt­tävää ei voi, elleivät maat pysty sopi­maan siitä keskenään. Ei yksi maa voi vetää nousu­un koko Euroop­paa. Joka sel­l­aista edes yrit­tää tuhoaa vain oman val­tion­talouten­sa. Niin­pä suh­dan­tei­ta ei voi hal­li­ta rahapoli­ti­ikalla eikä finanssipolitiikalla.

Sak­sa on har­joit­tanut defla­torista palkkapoli­ti­ikkaa yli kymme­nen vuot­ta. Se on hyö­tynyt siitä kil­pailukyvyn nousuna, mut­ta on samal­la tuot­tanut suur­ta hait­taa muille euro­maille. Jos kaik­ki euro­maat tek­i­sivät samoin, seu­rauk­se­na olisi syvä lama. Euroaluet­ta uhkaakin kil­paile­vien sisäis­ten deval­vaa­tioiden kierre, joka ajaisi maanosan taloudel­liseen tuhoon. Suo­mi ei ole ain­oa maa, joka valmis­telee sisäistä devalvaatiota.

Kreikan mak­samat­tomat lainat ovat pieniä ropo­ja ver­rat­tuna siihen, mitä koko Euroop­pa joutuu tästä lamas­ta mak­samaan menetet­tynä tuotantona.

Sak­san Euroopalle tyrkyt­tämä talous­poli­ti­ik­ka nojaa talousti­etei­den sijas­ta out­oon moraaliop­pi­in. Jokainen ymmärtää, ettei voimalaitos ei säästä ener­giaa, jos se juok­sut­taa vet­tä ohi tur­bi­inien. Työt­tömyyt­tä aiheut­ta­va talous­poli­tik­ka on kuin veden juok­sut­tamista ohi tur­bi­inien. Jos koko Euroop­pa elvyt­täisi sen sijaan, että koko Euroop­pa säästää, maat eivät velka­an­tu­isi sen pahem­min kuin säästäessään, mut­ta kansan­taloudet voisi­vat paljon parem­min ja kansalaiset.

Sak­sa muuten rikkoo euroalueen sään­töjä. Ne aset­ta­vat rajat pait­si maid­en ali­jäämille myös yli­jäämille. Tämä siitä yksinker­tais­es­ta syys­tä, että yhden maan yli­jäämä on jonkin toisen maan alijäämä.

Euron voisi yhä olla hyvä pro­jek­ti. Näyt­tää kuitenkin siltä, ettei euro­mail­la ole poli­it­tisia valmiuk­sia toimia niin kuin yhteinen val­u­ut­ta edel­lyt­täisi. Jos tämä on reali­teet­ti, euro on riip­pakivi, joka pitää Euroopan lamas­sa vielä pitkään. Todel­la sääli. Tästä emme voi syyt­tää mui­ta: Suo­mi on ehkä fanaat­tisin talous­poli­it­tisen koor­di­naa­tion vas­tus­ta­ja EU:ssa, vaik­ka Suo­mi kär­sii sen puut­teesta ehkä pahimmin.

Eroami­nen tai euron hajottaminen?

Juridis­es­ti eurosta ei tai­da voi­da ero­ta. Tosin ei Ruotsin liit­tymis­sopimuk­ses­sakaan ei ole eri­oikeut­ta jäädä euroalueen ulkop­uolelle, mut­ta ulkop­uolel­la se kuitenkin on.

Eurosta eroami­nen olisi val­ta­van kallista, ehkä niin kallista, että euron hai­tat on vain kär­sit­tävä. Ehkä koko yhteis­val­u­ut­ta oli virhe, joka kan­nat­taisi perua. Kansal­lisi­in val­u­ut­toi­hin palaami­nen olisi samal­la antau­tu­mista. Miten me pien­inä toraisi­na kansal­lis­val­tiona puo­lus­tamme hyv­in­voin­ti­val­tio­ta raaem­pia kansan­talouk­sia vastaan?

Pienelle vien­nistä riip­pu­vaiselle Suomelle EU:n hajoami­nen pro­tek­tion­is­tisik­si kansal­lis­val­tioille olisi katastrofi.

Mei­dän kan­nat­taisi edis­tää eikä vas­tus­taa ajatuk­sia talous­poli­ti­ikan koordinoinnista.

 

[Lyhyem­pi ver­sio tästä kir­joituk­ses­ta on julka­istu näkökul­ma ‑artikke­li­na Suomen Kuvale­hdessä. Julkaisen tämän alkku­peräise­na siinä muo­dos­sa kuin se oli ennen kuin karsin sydän ver­ta val­u­en 3000 merkkiä pois, jot­ta syn­ty­isi oikeampi kuva siitä, miten tämän näen.]