(Kirjoitin tämän postauksen lentokoneessa matkalla taas Suomeen. Ihmettelin, kun kukaan ei ollut kommentoinut. Se taisi johtua siitä, etten ollut muistanut julkaista.)
Kanadan hallitus/parlamentti on päätynyt siihen, että maa ei saa riittävää vastinetta IPU:lle maksamistaan jäsenmaksuista. Siitä, voiko Kanadalle antaa tämän takia alennusta jäsenmaksusta, keskusteltiin ryhmä 12+ n kokouksessa (Lähinnä OECD-maat) tunti. Kyse oli joistain kymmenistä tuhansista euroista. Sälyttämällä kokouksen kustannukset jokaiselle minuutille, keskustelu maksoi enemmän.
IPU kokoontuu kaksi kertaa vuodessa yleiskokoukseen pitämään valtioiden pääpuheita ja hyväksymään joitain julkilausumia. Jos nuo julkilausumat olisivat se tuotos, voisin tarjoutua kirjoittamaan sellaiset ja jopa paremmat promillella IPUn kustannuksista.
Mutta vaikka se minun tai kenen tahansa muun kirjoittamani julkilausuma olisi parempi, sillä ei tietenkään olisi mitään painoarvoa. Näissä julkilausumissa niin kuin puolueohjelmissakin, tärkeintä on se prosessi, jolla se on syntynyt.
Osallistuin työryhmään, joka käsitteli maailman vesiongelmaa. En ryhtynyt tekemään omia muutosesityksiä, koska pohjateksti oli hyvä, mutta oli mielenkiintoista kuulla, millaisia esityksiä muut tekivät ja miten he sitä perustelivat. Venezuela esimerkiksi olisi halunnut pois kaikki maininnat hyvän hallinnon vaikutuksesta veden riittävyyteen. Saatoin ilman omantunnon tuskia hyväksyä vaatimuksen, että kansallisten parlamentien on pyrittävä takaamaan juomavettä kaikille asukkailleen.
Mielenkiintoinen epävirallinen työryhmä käsitteli riskiä, että ydinsota syttyisi vahingossa. Vuonna 1983 kuulemma oli tipalla, kun Neuvostoliiton tutkajärjestelmä antoi väärän hälytyksen ohjusiskusta Neuvostoliittoon. Tämän tarinan mukaan yksi everstin arvoinen ihminen pelasti koko maailman kieltäytymällä toimimasta, kuten olisi ohjesäännön mukaan pitänyt toimia.
IPU perustettiin aikanaan rauhanprojektina Ranskan ja Britannian parlamenttien välille. Nykyisin se oikeastaan on henkistä kehitysapua länsimaiden poliitikoilta vähemmän demokraattisemmille maille.
Naisten asemaa esimerkiksi käsitellään joka kokouksessa. Tässäkin eri maat joutuivat selittämään, miksi heidän parlamenteissaan on niin vähän naisia. Suomalaiset eivät olleet tässä varsinaisesti loopin alla, vaikka ei se meilläkään tasan 50 % ole.
Painostus on toiminut. Arabimaiden delegaatioissa on paljon naisia, eivätkä nämä ole mitään kotiorjuudesta tilapäiseen vapauteen päästettyjä. Olivat todella hyviä argumentoimaan.
Seppo Tiitinen sanoi, että IPUn paras puoli on siinä, ettei pahimpiakaan hylkiömaita eroteta. Jokin keskusteluyhteys kun on hyvä säilyttää. Ja oli se mannaa korville, kun Pohjois-Korean edustaja puolusti demokratiaa ja ihmisoikeuksia.
IPU-kokousten tärkein anti on siinä, että eri maiden parlamentaarikot kokoontuvat. Se, että tunnetaan henkilökohtaisesti, vähentää sotia ja muuta ikävää. Tätä ei todellakaan voisi tehdä nettikeskusteluna.
IPU-delegaatiossa oleminen on joko täysin hyödytöntä tai todella antoisaa. Se riippuu paljolti siitä, kuinka aktiivisesti mahdollisuutta verkostoitumiseen käytetään. Tällaisia järjestöjä kannattaa pitää yllä, mutta toimintatapoja voisi nykyaikaistaa. Suomalaista kansanedustajaa, joka on tottunut vähemmän ylelliseen elämään kuin muiden maiden kansanedustajat, vähän oudoksutti puitteiden ylellisyys.
Virolaisilta kuulin, että he henkilökohtaisesti ja monet virolaiset ylipäänsä pelkäävät Venäjän hyökkäystä maahan aivan tolkuttomasti. Arvioivat, että kymmenen tuntia olisi aikaa pyrkiä pois maasta.
(Istuin illallisella virolaisen kymmenottelun olympiavoittajan, Erki Noolin vieressä. Mies olisi aktiiviaikanaan voittanut Kalevan kisoissa ainakin viisi lajia ja sen kymmenottelun tietysti kuudentena. )
Kun torstaina iltapäivällä lähdin viimeisestä kokouksesta kohti hotellia, ei ollut mitenkään tunne merkkipaalusta elämässäni. Se oli kuitenkin melko varmasti viimeinen virkatehtävänä kansanedustajana.
= = = =
Paluumatka lennettiin Hanoista Pariisiin ja Pariisista Helsinkiin. Lento Pariisi-Helsinki oli pehmeä lasku Eurooppaan, sillä kone oli puolillaan aasialaiaisa. Suorin tie Pariisista Aasiaan kulkee Helsingin kautta. Finnairilla olisi ollut suora yhteys Helsingistä Hanoihin (välilasku Hong Kongissa) mutta se oli eduskunnan budjetille liian kallis. Samssa Pariisi-Helsinki ‑koneessa oli STUK.n väkeä palaamassa Yhdysvalloista. Heidänkin piti tehdä mutka Pariisin kautta, koska valtion kilpailutus ei ollut suosinut omaa lentoyhtiötä eikä sen suoria lentoja. Ranskassa suositaan omaa lentoyhtiötä maksoi mitä maksoi.