Soten hallinto solmussa

Esitin aikanaan vaalio­hjel­mas­sani, että ter­vey­den­huolto otet­taisi­in pois kun­nil­ta ja annet­taisi­in maakun­nille. Sil­loin ei olisi myöskään niin suur­ta tarvet­ta lakkaut­taa pieniä maalaiskun­tia, jot­ka eivät nyky­i­sistä tehtävistä oikein selviä, mut­ta jot­ka hoita­vat hyvin, tehokkaasti ja joskus demokraat­tis­es­tikin ne tehtävät, jot­ka ovat niille luontaisia.

Ennus­tan, että tähän vielä päädytään.

Mut­ta nyt ter­vey­den­huol­lon jär­jestämis­vas­tuu annetaan viidelle miljoon­api­ir­ille, joiden tehtävänä on ker­ran neljässä vuodessa tila­ta alueen­sa ter­vey­den­huolto kolmelta 3–5 alueel­liselta tuot­ta­jakun­tay­htymältä. Tehtävä ei sisäl­lä kovinkaan mit­tavaa val­lankäyt­töä, kos­ka on pakko tila­ta noi­ta alueil­ta ja vain niiltä.

Varsi­nainen toim­inta annetaan 19 alueel­liselle kun­tay­htymälle, joiden rajo­ja ei ole piir­ret­ty, mut­ta lukumäärä muis­tut­taa kovasti sairaan­hoitopi­irien tai maakun­tien lukumäärää. Niihin ei kuitenkaan tule vaaleil­la valit­tua val­tu­us­toa, mis­tä perus­tus­lakivä­ki var­maankin on hyvin vihainen, vaan ne toimi­vat kuntayhtyminä.

Aika mon­es­sa maakun­nas­sa keskuskaupungille on enem­mistö asukkaista. Varsi­naista äänileikkuria tähän ei kuitenkaan ole suun­nitel­tu. Jot­ta päätök­sen­teosta ei tulisi liian suo­ravi­ivaista, päätök­sen takana on olta­va vähin­tään kak­si kun­taa, tarkem­min enem­mistö vähin­tään kah­den kun­nan edus­ta­jista. Jos siis vaik­ka Helsingillä olisi yksin ään­ten enem­mistö, se on saata­va puolelleen vähin­tään yksi toinen kun­ta, vaikka­pa Por­nainen. Tästä seu­raa mie­lenki­in­toista kau­pankäyn­tiä, joka voi johtaa ter­veyspalvelu­jen kukois­tuk­seen yhdessä pienessä kun­nas­sa, siis vaik­ka Por­nai­sis­sa. Jos suurin kun­taa joutuu osta­maan puolelleen yhden toisen kun­nan, halvim­mak­si tulee ostaa pienin.

Viiden miljoon­api­irin alueel­la taas päätök­sen takana on olta­va pait­si ään­ten enem­mistö, myös vähin­tään kol­ma­sosa kun­nista. Siis kahdel­la kol­ma­sos­al­la kun­nista on veto-oikeus. Koko maas­sa 2/3:ssa pien­impiä kun­tia asuu kuu­dennes asukkaista. Sel­l­ainen suhdeluku on keskimäärin myös noiden viidel­lä miljoon­api­irin alueel­la. Käytän­nössä Suomen Keskustalle on näin annet­tu veto-oikeus miljoon­api­irien päätök­si­in eteläis­in­tä ehkä luku­un otta­mat­ta.  Täl­lainen kah­den kamarin jär­jestelmä johtaa päätök­set hel­posti umpiku­jaan: isot kun­nat eivät suos­tu siihen, mitä pienet vaa­ti­vat ja päin­vas­toin. Ei syn­ny päätöstä lainkaan. Tai jos syn­tyy, menot eivät ainakaan alene, kos­ka noiden vähäväk­isten kun­tien kan­nat­taa vaa­tia itselleen mui­ta korkeam­paa palve­lu­ta­soa. Mak­sa­vathan ne itse vain kuu­den­nek­sen tästä koitu­vista lisäkuluista.

Ennus­taisin, että maakun­nal­lis­ten toim­i­joiden tasolle tulee vero­tu­soikeus ja suo­rat vaalit, ja nuo viisi miljoon­api­ir­iä kuopataan, kos­ka niil­lä ei ole tässä mallis­sa mitään tehtävää.

Val­tio voi pakot­taa erikois­sairaan­hoi­dos­sa kar­si­maan päällekkäisyyk­siä ja kallista kilpavarustelua.