Elvytys, investoinnit ja nollakorko

Men­nään­pä vähän syvem­mälle tuo­hon IMF:n suosi­tuk­si­in tehdä julk­isia investoin­te­ja lainarahalla

Lähtöko­htana on, että talous on lik­vidi­teet­tiansas­sa. Edes korko­jen lasku nol­laan ei saa talout­ta elpymään. Nimel­lisko­rko­ja ei käytän­nön syistä voi laskea alle nol­lan eikä nol­las­sa keikku­va inflaa­tio laske myöskään reaa­liko­rko­ja nol­lan alle, vaik­ka pitäisi. Jos ilmainen lainara­ha ei mene kau­pak­si yksi­ty­isille yri­tyk­sille, olisi hyvä, jos se menisi kau­pak­si edes val­tioille. Matal­ien korko­jen tarkoi­tus on tuot­taa taloudel­lista toimintaa.

Täl­laises­sa suh­dan­neti­lanteessa val­tion menoil­la on selvä posi­ti­ivi­nen ker­roin­vaiku­tus. IMF on arvioin­ut sen kolmek­si. Tavanomaises­sa suh­dan­neti­lanteessa ker­roin on selvästi pienem­pi ja voi olla jopa negatiivinen.

Kun val­tio saa velkaa käytän­nössä korot­ta, investoin­nin aikaist­a­mi­nen ei mak­sa mitään. Jos investoin­ti, vaik­ka raidey­hteys, on hyödylli­nen, sitä kan­nat­taa aikaistaa, kos­ka menop­uolelle ei tule mitään, mut­ta tulop­uolelle tulee hyö­ty­jen aikaist­a­mi­nen. Jos se elvyt­tää talout­ta ker­toimel­la, joka on yli yksi, sekin on vain plus­saa. Aikaistaa kan­nat­taa investoin­te­ja, jot­ka ovat joka tapauk­ses­sa edessä, siis vält­tämät­tömiä (sil­ta rom­ah­taa koh­ta) tai kan­nat­taviksi havaittuja.

Velka­elvy­tys kan­natt­taa kohdis­taa investoin­tei­hin, kos­ka jos nousukausi joskus alkaa, tämä rahan­meno on help­po lopet­taa — itse asi­as­sa, kun vält­tämätön investoin­ti on aikaistet­tu, julk­isia meno­ja voidaan supis­taa aio­tus­ta. Jos velka­elvy­tys kohdis­tuu kulu­tus­menoi­hin, on vaikea saa­da ymmär­rystä ajatuk­selle, että olo­jen parantues­sa pitäisi juok­se­via meno­ja supistaa.

Tämä siis siitä, mik­si nyt kan­nat­taisi val­tioiden ottaa velkaa ja investoi­da ne hyödyl­lisi­in kohteisi­in, esimerkik­si järkevään infraan.

Seu­raa­va kysymys on, onko val­tioil­la tapana tehdä järke­viä vai jär­jet­tömiä investoin­te­ja. Edel­lä ole­va päät­te­ly ei toi­mi, jos tehdään hyödyt­tömiä investoin­te­ja. Aika lohdu­ton on ylipään­sä tilanne, jos mei­dän on oletet­ta­va, että val­tion tekemät investoin­nit ovat pääsään­töis­es­ti tyhmiä.

Pes­simis­mi­in on kuitenkin aihet­ta. Arve­lut­tavin­ta eduskun­nan työsken­telyssä on jokavuoti­nen vaalipi­irien suh­muroin­ti tie- ja raidemäärära­ho­jen saamisek­si omaan maakun­taan han­kkeille, jot­ka virkamies­valmis­telus­sa on kat­sot­tu kan­nat­ta­mat­tomik­si ja jot­ka sik­si ovat jääneet vaille rahoi­tus­ta. Jos tähän pros­es­si­in heit­etään lisää rahaa, on vaarana, että tulee lisää huutokoskenratoja.

Vas­taavasti kun raho­jen niukku­us kävi ilmeisek­si, Uuden­maan maakun­takaavas­sa valit­ti­in lyhyi­den rato­jen malli sen sijaan, että olisi vedet­ty pitk­iä rato­ja kauas ja annet­tu rak­en­teen hajau­tua. Niukku­us pakot­ti järkevään rahankäyttöön.

 

Ei kuitenkaan voi lähteä ajatuk­ses­ta, että maas­sa ei kyetä ratio­naaliseen rahankäyt­töön ja sik­si on parem­pi pitää kansan­talous lamassa.