Oppisisällöistä maksaminen

Kysymys oppikir­jo­jen kier­rät­tämis­es­tä kir­voit­ti niin monipuolisia kom­ment­te­ja, että päätin esit­tää point­ti­ni vähän syväl­lisem­min. Olen kir­joit­tanut tosin samas­ta aiheesta jo viisi vuot­ta sit­ten otsikol­la oppikir­japeli.

Oppikir­jo­jen kier­rät­tämisessä ei ole mitään järkeä. Kir­jan painami­nen mak­saa noin euron, minkä siis kansan­talous säästää, jos kir­jaa kier­rätetään. Mii­nus­puolelle jää, ettei kir­jaa enää ole käytet­tävis­sä seu­raa­vana vuon­na eikä esimerkik­si valmis­taudut­taes­sa yliop­pi­laskir­joituk­si­in. Tästä koitu­va hait­ta on niin suuri, että se euro kir­jaa kohden kan­nat­taa kyl­lä mak­saa. Koko kysymys kir­jo­jen kier­rät­tämis­es­tä läh­tee siitä, että näin voidaan vält­tää mak­samas­ta oppi­ma­te­ri­aalin tuottamisesta.

Vas­taavasti taas oppikir­jo­jen tek­i­jät tekevät kir­joi­hin vuosit­tain tarpeet­to­mia muu­tok­sia, joiden tarkoituk­se­na on tehdä van­ho­jen kir­jo­jen käyt­tö han­kalak­si. Tässäkään ei ole mitään järkeä. Oppikir­jo­jen osalta pelisään­nöt ovat tyh­miä ja niitä on muutettava.

On tun­nustet­ta­va, että oppikir­jo­jen tekemis­es­tä on tek­i­jöille jotain kor­vat­ta­va. Toki kir­jo­ja voidaan tehdä myös isol­la porukalla ilmaisek­si. Jos tästä syn­tyy kansan­li­ike, ei sisäl­löistä tietenkään tarvitse mitään maksaa.

En pidä hyvänä tehtyä ehdo­tus­ta, että val­tio ottaisi vas­tu­ulleen oppikir­jo­jen tuot­tamisen niin, että niitä on koulu­jen valit­ta­vana tasan yhden­laisia. Oppi­ma­te­ri­aalin vaiku­tus oppimis­tu­lok­si­in on niin ratkai­se­va, että tähän kan­nat­taa voimavaro­ja vähän käyt­tääkin. On hyvä että sisältö­jen kehit­tämisessä kil­pail­laan. Kil­pailu­un kuu­luu se, että parem­mas­ta kir­jas­ta saa tulo­ja enem­män kuin huonommasta.

Koulu­jen ei tulisi mak­saa kor­vaus­ta oppi­ma­te­ri­aalien tuot­ta­jille sen perus­teel­la, kuin­ka mon­ta kir­jaa oste­taan, vaan kuin­ka mon­ta oppi­las­ta käyt­tää opin­nois­saan tätä kir­jaa. Kir­jo­jen kus­tan­ta­jat tar­jotkoon oppi­ma­te­ri­aale­ja kouluille niin, että tar­jouk­seen kuu­luu joko kir­jo­jen toimit­ta­mi­nen ilmoite­tulle määräl­lä oppi­lai­ta ilmaisek­si tai vai­h­toe­htois­es­ti sitä noin euron pain­okus­tan­nus­ta vas­taan. Täl­lä ei liene käytän­nön merk­i­tys­tä. Kil­pailu käytäisi­in siis sekä laadul­la että hinnalla.

Toinen vai­h­toe­hto on, että val­tio määrää kir­joille kiin­teän oppi­lasko­htaisen hin­nan, ja tätä kiin­teää hin­taa vas­taan oppikir­jan tek­i­jät saa­vat kir­jo­jaan tar­jo­ta.  Täl­lä kiin­teäl­lä hin­nal­la olisi paljon hyviä puo­lia, mut­ta aja­tus ei oikein istu nyky­isi­in markki­nadok­tri­inei­hin. Täl­löin kil­pailu käytäisi­in vain laadulla.

Kir­jo­ja ei kier­rätet­täisi, kos­ka tuo noin euron suu­runen kir­jako­htainen hin­ta ei siihen kan­nus­taisi, eikä kir­joi­hin toisaal­ta tarvit­sisi tehdä niitä kier­rät­tämistä hait­taavia muu­tok­sia.  Aito­ja paran­nuk­sia sen sijaan kan­nat­taisi tehdä, kos­ka sil­lä voisi lisätä omaa markki­nao­su­ut­taan ja tulojaan.

Kir­jois­sa, joi­ta lukee koko ikälu­ok­ka (perusk­oulun matem­ati­ik­ka) hin­tak­il­pailu var­maankin olisi kova ja oppi­lasko­htainen kor­vaus olisi varsin pieni, kun taas lukion espan­jan kir­jas­ta kor­vaus olisi kohta­laisen iso oppi­las­ta kohden, kos­ka poten­ti­aal­isia luk­i­joi­ta on vähän. Ymmärtäisin, että aito kil­pailu johtaisi siihen, ettei epäoikeu­den­mukaisen suuri­in tuloi­hin voisi päästä ja kuitenkin olisi riit­tävä kan­nustin tehdä parem­pi kir­ja kuin mihin kil­pail­i­ja pystyy.