Ihanteellinen yhdyskuntarakenne (7) Alakeskusten sijoittaminen

Hyvässä kaupungis­sa on tar­jol­la myös hyvää pien­taloa­sum­ista, vaik­ka juuri ylikysyn­tä kohdis­tuu ratik­ka ja hissi ‑asum­is­muo­toon. Vaik­ka kan­takaupunki­maista asu­tus­ta tarvi­taan lisää, kaik­ki eivät sitä halua. Huonoiten Helsin­gin seudun asun­to­tar­jon­ta palvelee niitä, jot­ka halu­a­vat asua pien­talos­sa, mut­ta halu­a­vat silti myös urbaane­ja palveluja.

Helsin­ki on asukaslu­vul­taan (1,2 miljoon­aa) liian suuri ollak­seen yksikeskuksi­nen kaupun­ki. Tarvit­taisi­in toisaal­ta Hyvinkään kaltaisia kun­nol­lisia pikkukaupunke­ja ja toisaal­ta edel­lisessä postauk­ses­sa mainit­tu­ja puu­tarhakaupunke­ja. Lisäk­si tietysti jotkut halu­a­vat asua varsi­naisel­la haja-asu­tusalueel­la, mut­ta sil­loin ei voi ymmärtää, että kaikkea ei voi saa­da. Palve­lut ovat kaukana eikä joukkoli­ikenne ei toi­mi. Ei myöskään voi vaa­tia, että pääsee autoi­neen vapaasti ter­ror­isoimaan niiden elämää, jot­ka halu­a­vat asua kantakaupungissa.

Espoon strate­giana on ollut kehit­tää aluet­taan viiden keskuk­sen mallil­la, mut­ta tämä ei vas­taa sitä, mitä tarkoi­tan. Min­ulle tun­tem­at­tomas­ta syys­tä Espoo ei kehitä Hyvinkään kaltaisia pikkukaupunke­ja keskus­toi­neen, vaan kaavoit­taa erään­laisia lähiöti­hen­tymiä, joiden keskel­lä on kau­pal­lis­es­ti tehokas shop­ping mall takaa­mas­sa sen, ettei minkään­laista kau­pal­lista keskus­taa edes pysty syn­tymään, vaik­ka sel­l­ainen kaavoitet­taisi­in. Kaup­pakeskuk­ses­ta ei ole Espan kaltaisek­si yhteisek­si olo­huoneek­si. Jos kaup­pakeskuk­seen pysähtyy het­kek­si osta­mat­ta mitään, var­ti­ja komen­taa ulos.

On aivan olen­naista, miten nuo keskus­tan ulkop­uoliset alakeskuk­set sijoite­taan. Jos niistä on help­po liikkua joukkoli­iken­teel­lä tois­es­ta toiseen, ne tuke­vat tois­t­en­sa palvelu­ja muo­dostaes­saan yhteisen työssäkäyn­ti, rav­in­tolois­sakäyn­ti ja eloku­vis­sakäyn­tialueen, jol­loin pienen ja suuren kaupun­gin edut yhtyvät. Pidin tästä vuosia sit­ten esitelmän Suomen Pankin tilois­sa. Sanoin, että Mat­ti Van­hasel­la on ideaa siinä, että hän halu­aa keskit­tää pien­taloa­sum­ista puu­tarhakaupunkei­hin. Aja­tus kaatuu kuitenkin siihen, ettei näitä sijoite­ta mil­lään jär­jel­lisel­lä taval­la, vaan laite­taan sikin sokin sinne tänne, jol­loin ne ovat täysin autoli­iken­teestä riip­pu­vaisia, niistä ei saa liiken­teen takia viihty­isiä eivätkä ne toi­mi kuten toimi­vat Kes­ki-Euroopas­sa. Esitin peri­aatet­ta oheisel­la kuval­la (Van­hasen him­meli). On täysin mah­do­ton­ta tehdä hyvä­ta­soista joukkoli­iken­net­tä (vuoroväli max 10 min­u­ut­tia) niin, että kaik­ista kylistä pääsee kaikki­in. Pari päivää sen jäl­keen HS julka­isi Van­hasen oman kuvan esi­tyk­ses­tään. Aika saman­lainen se oli.

Nauhakaupun­ki raideli­iken­teen yhdis­tämänä toimii eri­no­mais­es­ti. Nauhakaupungista on tök­erö väären­nys (puumalli) , jos­sa lähiö­nauha sijoit­tuu moot­tori­tien kahdelle puolelle. Joukkoli­iken­teel­lä pääsee vain kaupun­gin keskus­taan, mut­ta ei lähiöstä toiseen. Espoos­sa Län­siväylän var­res­ta joukkoli­iken­teen osu­us on tyy­dyt­tävä matkustet­taes­sa Helsinki­in, mut­ta läh­es olema­ton Espooon sisäl­lä. Raideli­ikenne pystyy men­emään asuinaluei­den läpi ja toimii sik­si olen­nais­es­ti parem­min. Kuvas­sa kaupunk­in­auhan itäpuolel­la kul­kee moot­tori­tie, joka pysyt­telee asuinaluei­den ulkop­uolel­la, kuten pitääkin.

Helsinkiä kehitet­ti­in pitkään sormi­mallin mukaan viitenä keskus­tas­ta ulos kurot­tuvana nauhakaupunk­i­na. Siitä mallista on aika ajanut ohi. Ihmiset eivät liiku nauhaa pitkin edestakaisin vaan myös nauhal­ta toiselle, jol­loin poikit­tais­li­ikenne kas­vaa. Kun kaupunkia ei ole suun­nitel­tu ajatellen poikit­taista joukkoli­iken­net­tä, poikit­tais­li­ikenne perus­tuu melkein pelkästään yksi­ty­isautoi­hin – eri­tyis­es­ti Helsin­gin kaupun­gin ulkop­uolel­la. Ter­veisiä vaan sinne Kehä I:n jonoi­hin. Ne tule­vat pahen­e­maan entisestään

Hyvä kaupunki­rakenne saadaan aikaan sijoit­ta­mal­la asuinalueet niin, että niiden kaut­ta kul­kee pait­si säteit­täi­nen raideli­ikenne (vihreät katkovi­ivat) , myös kehämäi­nen joukkoli­ikenne. Oheises­sa kuvas­sa yhdel­lä vai­h­dol­la pääsee melkein joka paikas­ta jokaiseen paikkaan. Jos vuoroväli on tiheä (3–5 min­u­ut­tia) vai­h­dolli­nenkin yhteys tar­joaa hyvän palve­lu­ta­son. Kehäteitäkin tarvi­taan, mut­ta kun ne ovat melkoinen ympäristöhait­ta, niitä ei voi vetää asuinaluei­den hal­ki. Sik­si ne eivät myöskään sovel­lu joukkoliikenteelle.

Nyt seudulle suun­nitel­laan usei­ta sisäkkäisiä jok­er­il­in­jo­ja. Hyvä niin, mut­ta ne tule­vat liian myöhään, kos­ka paljon on raken­net­tu asu­tus­ta tämän mallin kannal­ta vääri­in paikkoi­hin. Kir­jas­sa Vihreä metropoli kut­suin täl­laista raken­net­ta Triv­ial Pur­suit ‑cityk­si. Peliä pelan­neet tietävät, miksi.

Kär­simme kaik­ki siitä, ettei kaupunki­amme suun­nitel­la kokon­aisuute­na, vaan jokainen kun­ta opti­moi vain omaa raken­net­taan. Eri­tyis­es­ti siitä kär­sivät ne, jot­ka halu­aisi­vat yhdis­tää pien­taloa­sumisen kaupunki­maisi­in palvelui­hin. Se on mah­dol­lista Sak­sas­sa ja Hol­lan­nis­sa, mut­ta se ei ole mah­dol­lista Helsingissä.