Mietteitä verotuksesta (1/2) Perintöverotus

Kävin ykkösaa­mus­sa puhu­mas­sa vero­tuk­ses­ta yhdessä vero­jaos­ton puheen­jo­hta­ja Samp­sa Kata­jan (kok.) ja jaos­ton demar­i­jäse­nen Sir­pa Paateron kanssa.

Keskustelus­ta todet­takoon, että vero­jaos­ton jäsenet ovat vero­tuk­ses­ta keskenään huo­mat­ta­van samaa mieltä – siis ver­rat­tuna siihen, kuin­ka paljon vero­tuk­seen liit­tyvät kysymyk­set kansalaisia yleen­sä jaka­vat. Jos tämä kolmikko saisi päät­tää vero­tuk­ses­ta, tulos olisi var­maankin parem­pi kuin mitä demokraat­tisem­mas­sa pros­es­sis­sa tulisi. 🙂

Joitakin irral­lisia ajatuk­sia keskustelun poh­jal­ta. Aloi­tan perintöverotuksesta.

Nos­tan hat­tua Samp­sa Kata­jalle siitä, että tässä vai­heessa ei ole syytä pois­taa per­in­töveroa, kos­ka on paljon keskeisem­pää alen­taa työn vero­tus­ta. Pienenä myön­ny­tyk­senä puolueen­sa viral­liselle kan­nalle hän tietysti jou­tui totea­maan, että jos­sain kaukaises­sa tule­vaisu­udessa on aika pois­taa per­in­tövero. Kaukainen tule­vaisu­us on vähän sama asia kuin horisont­ti: ete­nee, kun sitä kohti kuljetaan.

Per­in­töveros­ta luovu­tusvoit­toveroon: lukitusvaikutus

Ruot­sis­sa per­in­tövero on pois­tet­tu ja kor­vat­tu omaisu­u­den luovu­tusvoiton vero­tuk­sel­la. Jos per­it yri­tyk­sen tai asun­non, et mak­sa siitä veroa, mut­ta jos myyt, verot­ta­ja iskee myyn­tivoit­toon. Tätä on Ruot­sis­sa alet­ta kat­ua, kos­ka se tuot­taa suuren luk­i­tus­vaiku­tuk­sen. Asun­toa ei kan­na­ta myy­dä, vaik­ka se on per­i­jän tarpeisi­in sopi­ma­ton sekä koon että sijain­nin vuoksi.

Lisäk­si tämä käytän­tö toisi luovu­tusvoit­to­jen veron myös itse han­kit­tuun asun­to­var­al­lisu­u­teen, mikä olisi aivan kohtu­u­ton nou­se­vien asun­to­hin­to­jen aikana niille, jot­ka aloit­ta­vat yksiöstä ja etenevät kohti per­hea­sun­toa. Kaikil­la ei ole varaa ostaa sadan neliön asun­toa ensiasunnoksi.

Entä jos per­i­jästä ei ole yrittäjäksi?

Yri­tys­var­al­lisu­u­den osalta tuo luk­i­tus­vaiku­tus on vielä vaar­al­lisem­pi. Ei ole mitenkään harv­inaista, että yri­tyk­sen luoneen isän poi­ka tai tytär on kovin sopi­ma­ton yrit­täjäk­si. Per­in­töveron vai­h­t­a­mi­nen luovu­tusvoit­toveroon jar­rut­taa huo­mat­tavasti sitä, että kelvo­ton per­i­jä ymmärtää myy­dä yri­tyk­sen. Sitä pait­si eri­laiset yri­tysjär­jeste­lyt ovat arkipäivää nyky­maail­mas­sa. Herkästi käy niin, että Ruotsin malli estää nekin.

Kasautu­va var­al­lisu­us ei ongel­ma Suomes­sa — vielä

Yhteiskun­nal­lista oikeu­den­mukaisu­ut­ta pain­ot­ta­vat varoit­ta­vat per­in­töveron pois­tos­ta, kos­ka omaisuuk­sien kasautu­mi­nen on taloudel­lisen eri­ar­voisuuk­sien lähteistä suurin. (Piket­tyn kir­ja puo­lik­si luet­tuna yöpöy­däl­lä.) Jos kat­soo Yhdys­val­tain tilan­net­ta, varoituk­seen on aihet­ta. Suomen ongel­mana tois­taisek­si on pikem­minkin se, ettei meil­lä ole riit­tävästi yksi­ty­istä var­al­lisu­ut­ta sijoit­ta­maan kas­vavi­in yri­tyk­si­in – siis toistaiseksi.

Veron lykkäys, kun yri­tyk­sel­lä menee huonosti? 

Per­heyri­tys­ten liit­to on (taas) vaat­in­ut per­in­töveron pois­tamista ainakin yri­tys­var­al­lisu­ud­es­ta, ettei yri­tys­var­al­lisu­ut­ta joudu­ta pilkko­maan vero­jen mak­samisek­si. Sinän­sä minäkin kan­natan koti­maista omis­tus­ta. Kun omis­ta­ja­su­vut joutu­vat myymään yri­tyk­sen­sä, osta­ja on melkein aina ulko­mainen, kos­ka sitä kasautunut­ta var­al­lisu­ut­ta on Suomes­sa vielä niin vähän. Kasvo­ton ulko­mainen omis­ta­ja on tyly. Suomen ajau­tu­mi­nen tytäry­htiö­taloudek­si on peräti huono juttu.

On aika vaikeaa pois­taa per­in­tövero suurista omaisuuk­sista ja jät­tää se pieni­in omaisuuk­si­in. Täl­laista yritet­ti­in pari hal­li­tus­ta sit­ten, mut­ta perus­tus­lain tas­a­puolisu­us­vaa­timus­ta tämä ei täyt­tänyt. Per­heyri­tys­ten osalta asia on kyl­lä kun­nos­sa noin nor­maale­ja taloudel­lisia aiko­ja ajatellen. Jos omis­tu­so­su­us on yli 10 %, per­in­töveros­ta saa 60 %:n huo­jen­nuk­sen ja mak­suaikaa muis­taak­seni (?) viisi vuot­ta. Tuo vero on mak­set­tavis­sa aivan tavanomaisu­ista osin­go­ista, vaik­ka siitä pur­jeve­neestä onkin ehkä tin­git­tävä. Mut­ta täl­laisi­na aikoina, kun monil­la yri­tyk­sil­lä menee huonos­ti eikä mitään osinkoa kyetä mak­samaan, per­in­tövero voi vahin­goit­taa suuresti yri­tyk­siä. Voitaisi­in säätää lykkäys­lauseke, jos­sa per­in­töveron mak­su sidot­taisi­in per­i­tyn yri­tyk­sen tulok­seen tai osin­gon­jakoon. Jos yri­tys ei tuo­ta mitään, per­in­tövero siir­tyy tulevaisuuteen.

Per­heyri­tys­ten liiton huoli suurten omis­ta­ja­suku­jen kol­man­sista serkuista, joiden omis­tu­so­su­us ei ylitä kym­men­tä pros­ent­tia, on aihee­ton. Näitä kol­man­sia serkku­ja ei tarvi­ta yri­tyk­sen toiminnassa.

Kohtu­ullisen asun­non per­im­i­nen verot­tomak­si – tai veroon lykkäystä

Taval­liset ihmiset perivät van­hem­mil­taan käytän­nössä vain asun­to­var­al­lisu­ut­ta. Perus­tu­lon kan­nat­ta­ja ei voi vas­tus­taa koti­talouk­sien asun­to­var­al­lisu­u­den kart­tumista, sil­lä vas­taa­han vela­ton asun­to huo­mat­tavaa perus­tu­loa. (Jostain syytä perus­tu­lon laiskistavaa vaiku­tus­ta pelkäävät eivät pelkää asun­to­var­al­lisu­u­den laiskistavaa vaiku­tus­ta.) Voisi harki­ta per­in­töveron alara­jan nos­tamista nor­maalin asun­non tasolle. Toisaal­ta ihmiset perivät van­hempansa yleen­sä ollessaan itse 50 – 70 ‑vuo­ti­ai­ta, jol­loin kovim­paan hätään tämä perit­ty asun­to­var­al­lisu­us ei enää tule. (Perin­nön voi toki siirtää lap­silleen). Voisi ajatel­la per­i­tyn asun­non osalta veron lykkäämistä siihen, kun per­i­jä täyt­tää vaik­ka 40 vuot­ta, jot­ta asun­non­o­mis­tusuran alus­sa ole­va nuori ei jou­tu­isi perin­nöstä veroa maksamaan.