Palastelen syntynyttä sote-sopimusta useammassa kirjoituksessa. Siihen voi mennä vähän aikaa, koska on muutakin tekemistä.
Sopimus sote-uudistuksesta on loistojuttu. Asian valmistelu on ollut välillä painajaismaista ja koetellut ainakin minun lojaalisuuttani hallitukselle. Aikamoinen täyskäännös tässä tapahtui, mutta oli syytäkin.
Järjestämisvastuu otetaan pois kunnilta. Järjestämisvastuu (tilaaja) annetaan viidelle ERVA-alueelle, joilla siis tarkoitetaan yliopistollisten keskussairaaloiden alueita. Siinä menee puolet kuntien tehtävistä, siis järjestämisvastuusta. Tuottajina kunnat voivat yhä olla. En osaa vastustaa, koska olen esittänyt tätä aiemminkin. Tosin olen esittänyt, että terveydenhuolto annettaisiin maakunnille, mutta käy se näinkin.
Hyvää tässä on se, että alueet ovat riittävän suuria järkevän työnjaon aikaansaamiseksi erikoissairaanhoidossa (tekonivelkirurgiaa esimerkiksi on noin 60 sairaalassa, missä on noin 55 liikaa.) ja se, että järjestämisvastuu perusterveydenhoidosta on samassa organisaatiossa.
Sosiaalihuollon järjestämisvastuulle ERVA-alueet ovat vähän suuria, mutta niiden on kuitenkin oltava samassa organisaatiossa. Palvelut ovat kuitenkin paikallisia ja ainakin aluksi kuntien tuottamia.
”Uusien järjestämisvastuussa olevien alueiden hallintomalli on kuntayhtymä.”
Voisi olla toisinkin. Tämä taitaa sulkea pois suorat vaalit niiden hallintoa järjestettäessä. Minusta suorat vaalit olisivat paremmat, koska silloin valittaisiin koko alueen edustajia. Kuntayhtymämallissa jokainen edustaa omaa kuntaansa ja hänen velvollisuutensa on ajaa kuntansa etua silloin, kun yleinen etu ja oman kunnan etu joutuvat ristiriitaan keskenään. Pääsisimme paljon nopeammin paljon parempiin käytäntöihin, jos päätöksiä olisivat tekemässä ihmiset, jotka tavoittelevat kokonaisuuden etua.
”Niiden rahoitus tulee kunnilta painotetun kapitaatioperiaatteen mukaisesti.”
Kunnat eivät siis vastaa enää vakuutusyhtiön tavoin asukkaiden terveydenhoitomenoista vaan ikäjakaumalla painotetun asukasluvun mukaan. Toisaalta ne saavat valtionosuuksia terveydenhoidon toteuttamiseen painotetun asukasluvun mukaan niin, että kunnille jää itselleen periaatteessa sama euromäärä asukasta kohden rahoitettavaksi. Jotenkin tuntuisi järkevämmältä antaa valtion rahat noille kuntayhtymille suoraan eikä kierrättää niitä kuntien kautta, mutta käy se tietysti näinkin.
On viisautta, että hallitus on neuvotellut ratkaisusta opposition kanssa. Tämä on liian iso asia vietäväksi läpi yhdessä vaalikaudessa ja aloitettavaksi kenties alusta seuraavalla kaudella, kuten uhkasi tapahtua.
Päätyminen viiteen vastuualueeseen sulkee tien, joka olisi johtanut maakuntien merkityksen kasvuun ja suorilla vaaleilla valittaviin maakuntavaltuustoihin. Ei voi olla, että meillä ovat ensin kunnat, niiden yläpuolella kaupunkiseudut, maakunnat, Erva-alueet ja valtio. Ehkäpä maakunnat ovat tässä listassa liikaa.
Ovatko maakunnat nyt ylipäätänsä nykyaikainen pohja aluejaolle? Toiminnat ovat organisoituneet työssäkäyntialueittain tai kaupunkiseuduittain. Kotka ja Kouvola ovat järkevän aluejaon yksikköjä lähikuntineen, ei kaksinapainen Kymen maakunta.
Hallituksen sote-uudistuksen tavoitteista (niin kuin minä olin ne ymmärtänyt) toteutui riittävän suuret alueet erikoissairaanhoidon järjestämiseen, perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon välisen rajan poistuminen samoin kuin sosiaali- ja terveydenhuollon integraatio. Toteuttamatta jäi se, että nämä olisivat edelleen kuntien vastuulla ja toimet voitaisiin integroida yhteen muiden kunnallisten toimenpiteiden kanssa.
Tämän jälkeen perusteet kuntaliitoksille haja-asutusalueilla katoavat, koska terveydenhoito oli se, mistä pienet kunnat eivät pystyneet vastaamaan. Kaupunkiseutujen hallinnon uudelleen järjestäminen on tämänkin jälkeen yhtä tarpeellista ja yhtä vaikeaa.