Sote-sopimus (2) Mistä maksetaan?

Hal­li­tuk­sen tiedo­nan­to sote-sopimuk­ses­ta on niin yli­malkainen, ettei siitä oikein voi päätel­lä, mis­tä on sovit­tu. Tätä on kuitenkin tiet­tävästi valmis­tel­tu pitkään merkit­tävien asiantun­ti­joiden kanssa, joten paljos­ta muu­takin se sisältää. Toiv­ot­tavasti valmis­telus­sa ollut riit­tävään taloudel­lista asiantun­te­mus­ta, sil­lä suuret organ­isaa­tiot nou­dat­ta­vat niitä taloudel­lisia kan­nus­timia, joi­ta pelisään­töi­hin sisäl­tyy – suun­nitel­lusti tai suunnittelemattomasti.

Monikanavais­es­ta rahoituk­ses­ta toiv­ot­tavasti päästään.

Viiden kun­tay­htymän kulut mak­se­taan pain­ote­tun kap­i­taa­tiope­ri­aat­teen mukaan, eli kun­nat mak­sa­vat vuo­tu­ista mak­sua asukaslu­vun ja ikä­jakau­man perus­teel­la. Tämä muis­tut­taa kovasti sitä peri­aatet­ta, jol­la erikois­sairaan­hoito rahoitet­ti­in run­sas 20 vuot­ta sit­ten. Sil­loin täl­lainen rahoi­tus johti varsin uneli­aisi­in organ­isaa­tioi­hin, kos­ka rahan­tu­lo ei riip­punut lainkaan annet­tu­jen hoito­jen määristä.

Toimen­piteinä mitat­tuna sairaaloiden tuot­tavu­us nousi tavat­tomasti, kun siir­ryt­ti­in toimen­pide­lasku­tuk­seen. Aivan yhtä suur­ta ei ollut tuot­tavu­u­den nousu ter­veyshyö­ty­inä, kos­ka toimen­piteitä tehti­in välil­lä vähän liikaakin. Sitä saa mis­tä maksaa.

Nyt on tarkoi­tus, että Erva-yhtymä tilaa hoitoa eri­laisil­ta tuot­ta­jil­ta. Tässä on aivan ratkai­se­vaa, mis­tä tuot­ta­jille mak­se­taan. Ter­veysasemille laskun mukaan pelkästä ole­mas­saolosta? Se johtaisi nopeasti kas­vavaan tehot­to­muu­teen. Pelk­istä suorit­teista mak­sami­nen johtaisi samaan haaskauk­seen, jota näemme vaku­u­tus­ra­hoit­teises­sa hoi­dos­sa. Peruster­vey­den­hoi­dos­sa jonkin­lainen kap­i­taa­tion ja toimen­pitei­den välimuo­to lie­nee toimivin, on ollut ainakin Ruotsissa.

Olisi toiv­ot­tavaa, että vai­heit­tain päästäisi­in eroon nyky­i­sistä kun­tapo­h­jalle luo­duista palveluista, poti­laat saisi­vat vapaasti ylit­tää kun­tara­jat ja yksi­tyi­nen vai­h­toe­hto voisi kirit­tää kun­tapo­h­jaisia siel­lä, mis­sä ne hais­ta­vat tehot­to­muut­ta ja kankeut­ta toimin­nois­sa. Tässäkin on keskeistä, mis­tä mak­se­taan. Yksi­tyi­nen men­estyköön, jos toimii parem­min kuin kun­nalli­nen organ­isaa­tio, mut­ta ei ker­mankuorin­nan ja epäreilun hin­noit­telun seu­rauk­se­na. Siinä ei ole mitään vikaa, että joku keskit­tyy help­poi­hin tapauk­si­in, kun­han help­pous ja vaikeus näkyvät hin­nois­sa oikein.

Oikein toteutet­tuna tämä malli voi johtaa palvelu­jen tuotan­nos­sa evoluu­tioon, jos­sa toim­intata­vat kohen­tu­vat, työn­jako ratio­nal­isoituu ja kankeat organ­isaa­tiot kui­h­tu­vat kil­pailun mukana pois.

Mut­ta tämä taas edel­lyt­tää hallintoa, joka ei ryhdy puo­lus­ta­maan van­ho­jen kun­nal­lis­ten organ­isaa­tioiden itse­tarkoituk­sel­lista olemassaoloa.

Uuden­laisia toim­inta­malle­ja voisi­vat olla esimerkik­si sairaalat, jot­ka erikois­tu­vat tuot­ta­maan volyymi­tuot­tei­ta hyvin ja hal­val­la. Siis muu­ta­ma tekonivelkirur­giaan erikois­tunut sairaala, pieni määrä sydän­leikkauk­si­in erikois­tunei­ta ja niin edelleen.

Tästä saa joko erit­täin hyvän tai kohta­laisen huonon tai jotain siltä väliltä.