Vihreiden sähköpostilistoilla keskustellaan valmistautumisesta kehysriiheen. Palstat ovat suljettuja ja keskustelut luottamuksellisia, mutta oman kirjoitukseni saan toki julkistaa. Tässä vastaukseni kysymykseen, mihin talouspoliittiseen ajatukseen perustuu menojen leikkaaminen ja verojen nosto taantuman oloissa:
Meidän taloudellinen tilanteemme on niin kimurantti, ettei siihen ole tarjolla oikeaa talouspolitiikkaa. Kaikki vaihtoehdot ovat jollain tavoin vääriä.
Uskon analyysiin, jonka mukaan meidän taloudessamme on suhdanneongelmien lisäksi hyvin suuri rakenteellinen epätasapaino niin, että jos nousukausi yllättäisi, se pystyisi alentamaan työttömyyttä vain noin kahdella prosenttiyksiköllä, noin 60 000 hengellä, minkä jälkeen kasvu leikkautuisi työvoimapulaan. Niinpä paraskaan mahdollinen talouskasvu ei pystyisi leikkaamaan nykyistä alijäämää lähellekään nollaa. Tällaisen suuren rakenteellisen alijäämän ylläpitämisessä ei ole oikein mieltä. Jotta alijäämällä elvytys olisi perusteltavissa, pitäisi työvoiman tarjontaa lisätä niin, että työllisyys voisi kohentua vähintään 200 000 hengellä. Se taas edellyttäisi työvoiman tarjontaa lisääviä toimia, joita vastustavat kaikki:
- Eläkeiän nosto on mahdotonta demareille.
- Kotiäitiyden vähentäminen on mahdotonta kristillisille ja vähän muillekin.
- Opintojen jouduttaminen on mahdotonta vihreille ja vasemmistoliitolle. (Toteutetaan heti, kun lähdemme hallituksesta yhdessä vasurien kanssa 🙂 )
- Työperäisin maahanmuuton lisääminen on mahdotonta demareille ja SAK:lle.
- Matalapalkkaisen työn subventointi on mahdotonta demareille, koska kaikkien kuuluu olla korkeapalkkaisissa töissä ja myös kokoomukselle, koska siinä voidaan vahingossa tukea myös osa-aikatyötä tekeviä. Pelkän peruskoulun suorittaneiden työllisyysaste on todella alhainen, joten vähän koulutusta vaativia työtehtäviä tarvittaisiin lisää ja sellaisten työtehtävien on tapana olla huonopalkkaisia.
- Kahden vuoden työttömyyskorvauskauden lyhentäminen on mahdotonta vasemmistolle ja myös osalle vihreitä.
- Ammattirajojen madaltaminen on mahdotonta kaikille.
- Julkisten työpaikkojen vähentäminen on mahdotonta kaikille.
- Työvoiman alueellista liikkuvuutta vastustavat muuttotappioalueet ja sen tekee mahdottomaksi epäonnistunut asuntopolitiikka.
Sitä suurempi alijäämä on perusteltu, mitä radikaalimpia työn tarjontaa lisääviä toimia toteutetaan. Tämä päättämättömyys on johtamassa vaiheittaisiin leikkauksiin, jotka eivät lopu kolmeen miljardiin. Tilapäistä laskusuhdannetta on nyt kestänyt kuusi vuotta.
Silti en hyväksy nyt yli miljardin leikkausta ensi vuodelle, koska ne eivät välttämättä leikkaa alijäämää (työttömyys). Koska kukaan ei tiedä tulevaa suhdannekehitystä, päättäisin nyt ALV:n korottamisesta ja sopisin, että se tulee voimaan, kun suhdanteet vähän paranevat. Nehän voidaan toteuttaa myös kesken vuoden.