Nyt voin jo ehkä tunnustaa, että kirjoitukseni vanhusten hoidosta oli tahallinen provokaatio, jonka tarkoituksena oli kirvoittaa sellaisia kommentteja, joita se kirvoittikin. Olin suunnitellut esimerkinluontoista provokaatiota vähän toisesta aiheesta (asuntovarallisuudesta ja sen uusjaosta), mutta Urpo Kankaan haastattelu antoi oivan tilaisuuden. En kiistä pohdiskelustani sanaakaan enkä siis vedä sanojani pois, mutta julkaisin tekstin vain näyttääkseni, millaista palautetta poliitikko saa, jos astuu askeleenkin mukaavuusalueensa ulkopuolelle. Tämä on iso ongelma Suomessa.
Moni suorastaan vimmastui kirjoituksesta, vaikka kirjoitin, ettei tuohon lasten vastuuseen voida enää palata, koska ihmiset ovat suunnitelleet elämänsä ja taloutensa toisin. Koska olemme valinneet vero-keskeisen hoitomallin, toisen mallin hyvistä puolista ei saa sanoa sanaakaan. Sain myös sähköpostiini suoranaista vihapostia.
Yritän luokitella kielteisen palautteen viiteen luokkaan:
1. Ei kelpaa tässä yksityistapauksessa eikä siis voi toteuttaa missään muussakaan tapauksessa. Ei esimerkiksi onnistu, jos lapsi on vaikka työtön, syrjäytynyt ja päihdeongelmainen. Eikä toimi, jos vaatii kallista hoitoa monta vuotta. Erityisesti ei toimi, jos lapsia ei ole. Tällaisia ongelmia on ja ne voi yrittää ratkaista. Vasta jos niihin ei todellakaan ole ratkaisua, voi todeta, että ne kaatavat koko ajatuksen. Niissä maissa, joissa lasten vastuuta lainsäädännössä sovelletaan, on omat pykälät lasten vastuun rajoista ja siitä, missä vaiheessa vastuu siirtyy yhteiskunnalle, jos lapsista ei ole vastuuta kantamaan tai jos vastuu on kertakaikkisesti liian suuri. Onko Ranskassa joukoittain nälkään kuolleita vanhuksia, joilla ei ole lapsia tai joiden lapset ovat varattomia?
2. Ei onnistu nykytilanteessa ymmärtämättä, että nykytilanne olisi erilainen, jos säännöt olisivat erilaiset. Nyt vanhukset asuvat usein kaukana lapsistaan. Eivät asuisi, jos säännöt olisivat toiset. Jos kotiin ostettavat palvelut joutuisi maksamaan itse lasten perintöosuutta pienentäen, moni ostopalvelujen varassa olevakin muuttaisi tiettömien taipaleiden takaa vähän lähemmäs palveluja. Oman alaluokkansa muodostavat ne, joiden mukaan tästä on jo kerran maksettu veroina, miksi pitäisi maksaa toisen kerran. Jos järjestelmä olisi toinen, siitä ei olisi maksettu veroina, verot olisivat selvästi alempia ja kotitalouksilla olisi enemmän rahaa, joita voisi käyttää tähän tarkoitukseen.
3. Ideologinen argumentti. Tämä ratkaisu muoto on aasialainen eikä sovi Eurooppaan. Ranska, Italia ja Viro nyt esimerkiksi eivät ole Aasiassa. Tällaista argumenttia on vaikea käsitellä, koska se sisältää vain leiman. Suomi on asteikolla vastuu suvulla – vastuu veronmaksajilla aivan asteikon ääripäässä. Näin veronmaksajakeskeistä tilannetta ei ole oikein missään.
4. Perustelu jäi ymmärtämättä. Miksi hoitoa ei voisi maksaa yhtä hyvin veroina, eihän se sen kalliimmaksi tulisi? Kun piikki on auki, kannattaa ulkoistaa vähäinenkin apu veronmaksajille, vaikka se tulisi kuinka kalliiksi. Jos itse järjestetty apu maksaisi 100 euroa kuussa ja kunnan järjestämä 500 euroa, tuota sataa euroa ei kannata maksaa itse. Jos sen 500 euroakin joutuisi maksamaan itse, valitsisi varmaankin sen halvemman vaihtoehdon. Noita halpoja vaihtoehtoja on paljon siellä, hoito maksetaan itse. Jos jonkun on käytävä vanhuksen luona kaksi kertaa päivässä antamassa lääkkeitä, tämän voi tehdä joko kunnan työntekijä tullen tätä varten autollaan jostain kaukaa, tai naapuri voi pientä korvausta vastaan piipahtaa vanhuksen kotona lyhyesti kaksi kertaa päivässä. (Ei, lääkkeen antamiseen dosetista ei tarvita vuosien koulutusta. Saahan sen tehdä täysin kouluttamaton omaishoitajakin). Yhteisöllisen kerrostalon rakentajat (esim Loppukiri) tuovat huomattavaa säästöä yhteiskunnalle sopiessaan tosiasiassa keskinäisestä avusta. Tällaisia tulisi paljon enemmän, jos siihen olisi jokin taloudellinen kannustin. Tätä luetteloa voi jatkaa loputtomiin.
5. Minä, minä, minä. Ei haluttu, koska oma asema heikkenisi. Oltiin esimerkiksi sitä mieltä, että lasten ja vanhempien suhde päättyy lapsuuteen eikä sen jälkeen suvulla ole merkitystä eikä se voi siksi tuoda velvoitteita. Jotta ajatus olisi sisäisesti looginen, sen tulisi koskea tietysti myös perintöoikeutta.
=
Esimerkiksi tarkoitettu provokaationi meni sikäli pieleen, että ilahduttavan paljon tuli myös myönteistä palautetta ja jopa sellaista myönteistä palautetta, jossa oli ymmärretty aivan oikein, mitä kirjoitin. Moni kannattaja aliarvioi täysin vaikeudet, joiden vuoksi minusta järjestelmän muuttaminen ei onnistu tai vie todella kauan.
Sitten oli sellaista kannustavaa palautetta, jossa esitystä kannatettiin, koska verovaroin rahoitettu hyvinvointiyhteiskunta pitää purkaa. Tämä ei ilahduttanut, sillä tätä en tarkoittanut.
= = =
Suomalainen hyvinvointiyhteiskunta on vakavassa kriisissä. Siitä selvitään tekemällä aivan mahdottoman kipeitä leikkauksia ja heikentämällä tasaisesti kaikkia järjestelmiä rajusti, tai siitä selvitään korjaamalla joitain haaskaavia rakenteita vähemmän haaskaaviksi. Mitään ei voi muuttaa niin, ettei muutoksella olisi mitään huonoja puolia
Julkisessa keskustelussamme vallitseva lynkkausmenttaliteetti, joka kohdistuu kaikkiin, jotka yrittävät tuoda keskusteluun jonkin uuden ajatuksen, koituu tämän maan turmioksi. Tätä halusin demonstroida. En siinä täysin onnistunut, koska ihan järkevää kannustavaa palautettakin tuli.
Mitä sille vanhustenhoidolle pitäisi oikeasti tehdä? Parempi on, että en kerro. 🙂