Lapset vastuuseen vanhempiensa hoidosta?

Urpo Kan­gas on esit­tänyt, että Suomes­sakin, kuten melkein kaikissa muis­sa mais­sa, vas­tuu omien van­hempi­en van­hu­u­den hoivas­ta tulisi olla lap­sil­la, ainakin jos nämä ovat varakkai­ta. Olen itsekin poht­in­ut enem­män tai vähem­män ääneen samaa asi­aa – vuon­na 1970 tehty vas­tu­un siir­to yhteiskun­nalle taisi todel­la olla virhe – mut­ta tul­lut siihen tulok­seen, että asian muut­ta­mi­nen takaisin on kovin vaikeaa, kos­ka ihmiset ovat suun­nitelleet elämän­sä ja talouten­sa nykyisen hoival­u­pauk­sen mukaises­ti. Suuresti kun­nioit­ta­mani sosi­aalipoli­itikot Juho Saari ja Heik­ki Hiil­amo ovat jo ehti­neet leima­ta Urpo Kankaan ajatuk­sen epärealistiseksi. 

Mik­si melkein kaikkial­la muual­la nou­datet­tu käytän­tö olisi parem­pi kuin mei­dän omak­sumamme ulkois­t­a­mi­nen kunnalle? 

Suomen van­hus­ten­hoito on kallista ja laadul­taan huonoa.

En tarkoi­ta hoito olisi ammatil­lis­es­ti huonoa vaan, että van­hus­ten elämä Suomes­sa on kolkkoa ja epä­tyy­dyt­tävää. Vira­nomainen on vain har­voin yhtä hyvä omainen kuin oikea omainen. Van­hus­ten elämä on paljon miel­lyt­täväm­pää siel­lä, mis­sä omat lapset ovat heistä hoivavastuussa. 

Lapset voivat huole­htia omista van­huk­sis­taan joko aut­ta­mal­la heitä itse tai osta­mal­la nyky­istä kun­nal­lista hoivaa vas­taa­va hoito kunnal­ta tai jostain muual­ta. Tuo ostet­tu hoi­va olisi kansan­taloudel­lis­es­ti korkein­taan yhtä kallista kuin nyky­muo­toinen yhteiskun­nan jär­jestämä hoi­va, mut­ta itse jär­jestet­ty hoi­va voi olla selvästi halvem­paa. Mis­sä lapset ovat sen jär­jestämis­es­tä vas­tu­us­sa, on kehitet­ty kaiken­laisia kansalaisy­hteiskun­nan jous­tavia ratkaisu­ja, jot­ka jäävät meil­lä käyt­tämät­tä. Lähipi­iris­säni on tapaus, jos­sa lapset var­maankin mak­saisi­vat alak­er­ras­sa töis­sä ole­valle, että tämä piipah­taa pari ker­taa päivässä anta­mas­sa lääk­keet ja tuo­mas­sa ruuan. Nyt kun­nan työn­tek­i­jä tulee jostain kaukaa tekemään saman.

Tässä on tietysti se ongel­ma, että jos lapset jäävät pois töistä hoita­maan van­hempiaan, he ovat pois­sa työvoimas­ta ja siitä on taas omat työn tar­jon­taan liit­tyvät ongel­mat. Tätähän toisaal­ta halu­taan edis­tää omaishoidon tuel­la. Jos joku vetäy­tyy töistä van­hempiaan hoita­maan, hän on arvioin­ut tämän kokon­ais­arvios­sa edullisem­mak­si, vaik­ka menetet­ty palk­ka olisikin suurem­pi kuin mak­su oste­tus­ta hoi­dos­ta. Van­huk­sen hoidon laadun otta­mi­nen mukaan arviois­sa on aivan hyväksyt­tävää, vaik­ka se voikin alen­taa brut­tokansan­tuotet­ta. Tähän val­in­taan kuitenkin vaikut­taa vero­tus vinout­tavasti. Jot­ta veroki­ilas­ta johtu­vista syistä ei päädyt­täisi päin­vas­taiseen virheeseen, pitäisi yhteiskun­nan sub­ven­toi­da ostet­tua hoitoa vaik­ka koti­talousvähen­nyk­sel­lä niin, että vero­tuk­sen vaiku­tus neutraloituu. 

Las­ten rajoit­tam­a­ton vas­tuu van­huk­sis­taan voisi tietysti johtaa kohtu­ut­to­muuk­si­in. Joku voi demen­toitua kuusikym­men­tävuo­ti­aana ja elää satavuotiaaksi. 

Täl­laiset tapauk­set on toki mah­dol­lista kohtu­ullis­taa, mut­ta las­ten vas­tu­u­ta vielä parem­pi olisi Sin­ga­poren mallin mukainen pakkosäästämisjär­jestelmä. Siinä jokaisen on säästet­tävä tiet­ty osa ansio­tu­lois­taan muun muas­sa omi­in hoiva­menoi­hin­sa. Tuon pääo­man voi sitoa asun­toon. Kun rahaa tarvi­taan, asun­to myy­dään (siihen voi jäädä vuokralle) ja rahoil­la kus­tan­netaan hoi­va. Jos rahaa jää van­huk­sen kuol­lessa yli, lapset perivät sen. Näin lap­sillekin tulee insen­ti­ivi huole­htia van­huk­sis­taan myös itse. Van­huk­sen hoitoon ei käytet­täisi las­ten raho­ja vaan van­huk­sen omia säästöjä, mut­ta toisaal­ta lap­sil­ta voi men­nä per­in­tänä odotet­tu asun­to-osake, elleivät he huole­h­di van­hem­mis­taan itse. Nykyti­laan ver­rat­tuna tämä tarkoit­taisi sitä, että käytän­nössä las­ten vas­tuu rajoit­tuisi per­in­töo­su­u­teen tai lähin­nä asun­non osu­u­teen siitä. Toisaal­ta yhteiskun­ta takaa kun­nol­lisen hoidon, vaik­ka sosi­aal­i­tililtä rahat lop­puisi­vatkin.  Tähän jär­jestelmään siir­tymi­nen olisi kuitenkin vielä vaikeam­paa kuin viro­laiseen las­ten suo­raan vas­tu­useen vanhemmistaan. 

Me olemme valin­neet toisin, van­huk­semme hoide­taan huonos­ti ja kalli­isti. Olemme niin tot­tuneet nykyti­laan, että emme osaa muu­ta kuvitel­la. Keskimäärin tämä las­ten vas­tuu van­hem­mis­taan olisi lap­sille edullisem­pi, kos­ka nyt he mak­sa­vat sen veroina. 

Jär­jestelmää on erit­täin vaikea muut­taa toisek­si kesken kaiken. Tosin näin taide­taan pikkuhil­jaa kuitenkin tehdä. Julkisen val­lan anta­ma palvelulu­paus on kään­tymässä niin hep­poisek­si, että kelvol­lis­es­ta hoi­dos­ta on mak­set­ta­va itse. Köy­hien suku­jen van­hus­ten kannal­ta tämä vai­h­toe­hto on huonoin.