Urpo Kangas on esittänyt, että Suomessakin, kuten melkein kaikissa muissa maissa, vastuu omien vanhempien vanhuuden hoivasta tulisi olla lapsilla, ainakin jos nämä ovat varakkaita. Olen itsekin pohtinut enemmän tai vähemmän ääneen samaa asiaa – vuonna 1970 tehty vastuun siirto yhteiskunnalle taisi todella olla virhe – mutta tullut siihen tulokseen, että asian muuttaminen takaisin on kovin vaikeaa, koska ihmiset ovat suunnitelleet elämänsä ja taloutensa nykyisen hoivalupauksen mukaisesti. Suuresti kunnioittamani sosiaalipoliitikot Juho Saari ja Heikki Hiilamo ovat jo ehtineet leimata Urpo Kankaan ajatuksen epärealistiseksi.
Miksi melkein kaikkialla muualla noudatettu käytäntö olisi parempi kuin meidän omaksumamme ulkoistaminen kunnalle?
Suomen vanhustenhoito on kallista ja laadultaan huonoa.
En tarkoita hoito olisi ammatillisesti huonoa vaan, että vanhusten elämä Suomessa on kolkkoa ja epätyydyttävää. Viranomainen on vain harvoin yhtä hyvä omainen kuin oikea omainen. Vanhusten elämä on paljon miellyttävämpää siellä, missä omat lapset ovat heistä hoivavastuussa.
Lapset voivat huolehtia omista vanhuksistaan joko auttamalla heitä itse tai ostamalla nykyistä kunnallista hoivaa vastaava hoito kunnalta tai jostain muualta. Tuo ostettu hoiva olisi kansantaloudellisesti korkeintaan yhtä kallista kuin nykymuotoinen yhteiskunnan järjestämä hoiva, mutta itse järjestetty hoiva voi olla selvästi halvempaa. Missä lapset ovat sen järjestämisestä vastuussa, on kehitetty kaikenlaisia kansalaisyhteiskunnan joustavia ratkaisuja, jotka jäävät meillä käyttämättä. Lähipiirissäni on tapaus, jossa lapset varmaankin maksaisivat alakerrassa töissä olevalle, että tämä piipahtaa pari kertaa päivässä antamassa lääkkeet ja tuomassa ruuan. Nyt kunnan työntekijä tulee jostain kaukaa tekemään saman.
Tässä on tietysti se ongelma, että jos lapset jäävät pois töistä hoitamaan vanhempiaan, he ovat poissa työvoimasta ja siitä on taas omat työn tarjontaan liittyvät ongelmat. Tätähän toisaalta halutaan edistää omaishoidon tuella. Jos joku vetäytyy töistä vanhempiaan hoitamaan, hän on arvioinut tämän kokonaisarviossa edullisemmaksi, vaikka menetetty palkka olisikin suurempi kuin maksu ostetusta hoidosta. Vanhuksen hoidon laadun ottaminen mukaan arvioissa on aivan hyväksyttävää, vaikka se voikin alentaa bruttokansantuotetta. Tähän valintaan kuitenkin vaikuttaa verotus vinouttavasti. Jotta verokiilasta johtuvista syistä ei päädyttäisi päinvastaiseen virheeseen, pitäisi yhteiskunnan subventoida ostettua hoitoa vaikka kotitalousvähennyksellä niin, että verotuksen vaikutus neutraloituu.
Lasten rajoittamaton vastuu vanhuksistaan voisi tietysti johtaa kohtuuttomuuksiin. Joku voi dementoitua kuusikymmentävuotiaana ja elää satavuotiaaksi.
Tällaiset tapaukset on toki mahdollista kohtuullistaa, mutta lasten vastuuta vielä parempi olisi Singaporen mallin mukainen pakkosäästämisjärjestelmä. Siinä jokaisen on säästettävä tietty osa ansiotuloistaan muun muassa omiin hoivamenoihinsa. Tuon pääoman voi sitoa asuntoon. Kun rahaa tarvitaan, asunto myydään (siihen voi jäädä vuokralle) ja rahoilla kustannetaan hoiva. Jos rahaa jää vanhuksen kuollessa yli, lapset perivät sen. Näin lapsillekin tulee insentiivi huolehtia vanhuksistaan myös itse. Vanhuksen hoitoon ei käytettäisi lasten rahoja vaan vanhuksen omia säästöjä, mutta toisaalta lapsilta voi mennä perintänä odotettu asunto-osake, elleivät he huolehdi vanhemmistaan itse. Nykytilaan verrattuna tämä tarkoittaisi sitä, että käytännössä lasten vastuu rajoittuisi perintöosuuteen tai lähinnä asunnon osuuteen siitä. Toisaalta yhteiskunta takaa kunnollisen hoidon, vaikka sosiaalitililtä rahat loppuisivatkin. Tähän järjestelmään siirtyminen olisi kuitenkin vielä vaikeampaa kuin virolaiseen lasten suoraan vastuuseen vanhemmistaan.
Me olemme valinneet toisin, vanhuksemme hoidetaan huonosti ja kalliisti. Olemme niin tottuneet nykytilaan, että emme osaa muuta kuvitella. Keskimäärin tämä lasten vastuu vanhemmistaan olisi lapsille edullisempi, koska nyt he maksavat sen veroina.
Järjestelmää on erittäin vaikea muuttaa toiseksi kesken kaiken. Tosin näin taidetaan pikkuhiljaa kuitenkin tehdä. Julkisen vallan antama palvelulupaus on kääntymässä niin heppoiseksi, että kelvollisesta hoidosta on maksettava itse. Köyhien sukujen vanhusten kannalta tämä vaihtoehto on huonoin.
Tämä on huonoin ajatus ikinä. Joskus ihmisten välinen perheyhteys purkaantuu ja syystä. Meidän pitää vain yksinkertaisesti tiputtaa vanhustenhoidon taso sellaiseksi että siihen on varaa.
Me emme enää elä maailmassa, missä suku on sosiaaliturvan perusyksikkö, eikä me haluta sinne takaisin. Tervetulua läntiseen maailmaan.
Mä en muuten omalta kohdaltani voi äänestää poliitikkoa, joka pitää tätä edes hiljaisesti hyvänä ideana.
Ongelmat alkaa jo siinä vaiheessa kun perhe alkaa suunnitella usean sukupolven yhteisasumiseen soveltuvan talon rakentamista. Eihän sellaiseen niin vain rakennuslupaa saa.
Saman katon alla asumisessa eri sukupolvien kanssa sopuisasti on omat ”haasteensa”, vaikka oltaisiin erillisissä huoneistoissa. Yhteiskunnan olisi omien kustannustensa vuoksi syytä jopa kehitellä porkkanoita tällaisen asumismuodon suosimiseksi.
Tämä ei tietenkään voi velvoittaa lapsia kaikkeen hoivaan, mitä tuleman pitää. Läsnäolon tunne ja läheisten piipahtelukin voivat pidentää ikääntyvien mahdollisuuksia asua ”laitosten” ulkopuolella.
Se oli kuitenkin varmaankin virhe, jolta oli vaikea välttyä; ja jostain syystä virhe, jota edelleen taidetaan pitää nerokkaana ratkaisuna tuolla muualla maailmassa. Kannustinvaikutuksethan ovat täysin perverssit jos tiedostamme että hyvinvointiyhteiskunta on luonteeltaan luottokortti, jonka lasku maksetaan myöhemmin. Tämähän on hieman kuin kollektiivinen piikki, jonka maksusta seuraava sukupolvi on vastuussa, ja tämän seuraavan sukupolven ”tuottamiseen” ei kuitenkaan ole minkäänlaista velvoitetta.
Se, että tämä asia on jo läpeensä kustu, tarkoittaa nyt lähinnä sitä että tässä tilanteessa on mahdollista joko 1) tarjota ruhtinaallinen loppuelämä hinnalla millä hyvänsä nyt eläköityville tai eläköityneille tai 2) siirryttävä rajoittamaan jo tehtyjä vahinkoja mahdollisimman paljon. Kummallakohan mennään kevään eläkeratkaisuissa?
Miksi muuten vanhusten hoito Suomessa on erityisen kallista?
Minusta on tärkeää, että vahainkodeissa ja muissa hoitolaitoksissa asuu myös sellaisia ikäihmisiä, joista omaiset pystyisivät tiukan paikan tullen huolehtimaan. Näitä omaisia kiinnostaa silloin hoidon laatu. Ei ehkä kaikkia, mutta merkittävää osaa kuitenkin. Jos yhteiskunta hoitaa vain sellaisia ihmisiä, joista kukaan ei välitä, hoitolaitoksissa voi tapahtua ties mitä kaltoinkohtelua, mikä ei ikinä tule ilmi.
Eli mieluummin vähän huonompaa hoivaa kaikille kuin että osa jätetään ihan heitteille.
Julkisen vallan palvelulupaus on ollut pelkkää tuulen huminaa jo vuosikausia.
Juuri tämän suuntaisia ehdotuksia tarvitaan. Nyt vain lainsäätäjä töppöstä toisen eteen. Tässä on huomattava kansantaloudellinen potentiaali, eikä vaatimusta huolehtia vanhemmistaan voi pitää kohtuuttomana vaatimuksena.
Suomella ei ole oikeasti rahaa nykyisen kaltaiseen sosiaaliturvaan. Minusta on kuitenkin parempi tehdä muutos takaisin normaaliin järjestelyyn nyt, kuin muutamien vuosien päästä kun järjestelmä on konkassa.
Tähän muutokseen toki liittyy myös veroasteen lasku. Veroasteen lasku meidän on joka tapauksessa pakko tehdä.
Italiassa vanhustenhuolto on lukemani mukaan aika pitkälti laittomien maahanmuuttajien varassa. Jokin mekanismi, jolla Suomeen saadaan jälleen toimiva kodinhoitajien ammattikunta, on pakko tehdä.
Päätökset ovat kipeitä. Yhden sukupolven poliitikot joutuvat myöntämään, ettei tämä unelma toimi. Vielä kipeämpää se on kansalaisille, jos päätöksiä ei kyetä tekemää. Kuuntelin eduskuntakeskustelua asasta toisella korvalla ja minua hirvitti!!! Ei minkäänlaista kykyä tehdä tarvittavia päätöksiä.
Vanhustenhoidon kulut maksetaan veroista ajatuksella, että kyseessä on pakollinen vanhustenhoitovakuutus, eikä se onnellinen joudu vararikkoon, jonka kohdalle osuu pitkään elävä dementiamummu.
Vanhusten omaa omaisuutta voidaan käyttää hoidon kustantamiseen. Perinnön kokoon voi tuuri mielestäni kyllä vaikuttaa.
Kuten todettu, miksi laittaa muita vastuuseen, miksi ihmisiä ei laiteta itse vastuuseen omasta elämästään? Aina pitää löytää joku muu, jonka vastuulle asiat laitetaan, yhteiskunta, lapset, jne.
Ehdotus on täysi susi. Perustavanlaatuinen möhläys siinä on, ettei sen tekijä ole tainnut ymmärtää, ettei lapsi voi valita vanhempiaan. Sitä saa, mitä sattuu tulemaan.
Toinen moka on, ettei sen ehdottaja myöskään ymmärrä, että. monet lapset jos pitävät vanhemmistaan huolta. Välittävät lapset pitävät huolta vanhempiensa hoidon laadusta. Yksinäisemmät vanhukset jäävät kunnan välittämisen varaan.
Tällaisten sammakoiden sijaan olisi parempi huolehtia, että kunnilla on tarpeeksi resursseja varmistaa vanhusten saavan heille lakisääteisesti määrätyt palvelut.
p.s. Näitä lakisääteisiä palveluita voisi kyllä karsia. Nyt kunnat säästävät niistä pimittämällä niitä. Vaativalle annetaan, hiljaiset jäävät ilman.
Tämän päivän Metro-lehdessä oli pikku-uutinen Helsingin väestön kehityksestä. En oikein usko, että filippiiniläisten määrän nopea kasvu tarkoittaa vain Filippiineiltä saapuvien sairaanhoitajien lisääntymistä. Suuri osa kotiapulaisista monissa Euroopan maissa on filippiiniläisiä.
Vaikka pääosa tulisikin tällä hetkellä ulkomailta muuttavien lapsiperheiden kotiavuksi, on suuntaus vanhustenhuollon kannalta hyvin tervetullut. Muutos on välttämätön, nykyisen kaltaiseen yhteiskuntavetoiseen järjestelmään rahamme eivät riitä.
Naulan kantaan, tavallaan. Mutta kerrohan, miksi ottaa itse vastuuta kun voi sysätä vastuun näkymättömän spagettihirviön/demokraattisen valtion hartioille? Mitä abstraktimmalle ja etäisemmälle taholle kaiken vastuun voi sysätä, sitä kivempaa oma elämä on?
Joskus on tullut kieli poskessa ajateltua että mitä jos Suomi perustaisi valtiollisen vanhussiirtokunnan jonnekin Afrikan rannikolle? Alkuun vaikka parikymmentä tuhatta vanhusta.
Vanhustenhoidon apuhenkilökunta (siivoojat, kokit, yms.) olisi hävyttömän halpaa. Rakentaminen samoin. Tuoreita vihanneksia ja hedelmiä saisi takapihalta polkuhintaan ympäri vuoden, eikä auringon paisteessa D-vitamiinin puutoksestakaan tarvitsisi huolehtia. Paikallisille voitaisiin perustaa viereen kouluja, joissa opetettaisiin tarpeellisia taitoja ja suomea; hyvin oppivat ja tehokkaiksi työtekijöiksi osoittautuneet voitaisiin sitten rekrytä Suomen kansalaiksi, ja paikata sitä kautta huoltosuhdetta. Turvallisuudesta vastaisi puolustusvoimien nopean toiminnan rauhanturvapataljoona, joka käyttäisi siirtokuntaa etuvartiotukikohtana ja koulutusalustana.
Koko homma voitaisiin naamioida kehitysyhteistyöksi (mitä se tietenkin myös osaltaan olisi), ja kerätä goodwilliä YK:ssa ja muualla esittelemällä korkeaa kehitysavun BKT osuutta.
Suomalaisille vanhuksille tällainen rantalomahoivakoti voitaisiin myydä lisämaksullisena palveluna, ja kattaa tuotolla vanhustenhoitoa kotimaassa.
Miten syrjäänvetäytynyt, yhteiskunnan tuilla elämään oppinut nuori voi huolehtia vanhemmistaan?
Pitäisi ajatella päinvastoin, että vanhempien vastuulla on huolehtia jälkeläisistään, jotta he tulevat toimeen ilman yhteiskunnan tukia.
Olemme 50 vuoden kuluttua tilanteessa, että vanhemmat ovat ikänsä eläneet yhteiskunnan varassa ja häntä hoitavat hänen lapsensa, jotka hekin elävät ja ovat eläneet ikänsä yhteiskunnan tuen varassa.
Miten siihen ajatukseen, että lapset ovat vastuussa vanhemmistaan, suhteutetaan lapsettomat?
Minä olen omasta tahdostani lapseton, joten minua kait voikin syrjiä, mutta mitenkäs ne, jotka kehitysmaahenkisesti ovat yrittäneet hankkia jälkikasvua huolehtimaan heistä vanhuuden päivinään, mutta eivät ole onnistuneet?
”Vanhusten elämä on paljon miellyttävämpää siellä, missä omat lapset ovat heistä hoivavastuussa.”
Tämä tietysti riippuu niistä lapsista, ja heidän suhteestaan vanhukseen. Kaikki lapset eivät ole kilttejä ja kaikki lasten ja vanhempien väliset suhteet eivät ole lämpimiä. Lisää siihen vielä elatusvelvollisuus ilman mitään irrottautumisen mahdollisuutta.
Vanhukset eivät olisi vain yleistetysti yhteiskunnan taakkoja kuten nykyisessä hyvinvointivaltiossamme, vaan taakkoja omalle lapselleen. Lämmittäisikö se vanhusten ja heidän lastensa välisiä suhteita?
Kansantaloudellisesti on tietenkin sitä parempi, mitä useampi vanhus ymmärtää lopettaa oman kalliin kituuttamisensa lyhyeen. Hyvinvaltiossa kuitenkin vastuu vanhuksista ja heikko-osaisista on hajautettu ja siitä syystä apu otetaan vastaan ilman syyllisyydentuntoja, se jopa mielletään omaksi oikeudeksi. Mielestäni tämä on hyvä asia.
Miksi lasten maksamat hoitopaikat olisivat sen miellyttävämpiä kuin valtion maksamat? Selvää on vain se, että hoidon taso tulee olemaan nykyistä vaihtelevampaa kun lapsille annettaisiin vapaus olla luovempia hoidon järjestämisen suhteen.
On myös huomattava, ettei nykyäänkään mikään estä lapsia huolehtimasta vanhemmistaan. Julkinen vanhustenhuolto ei kiellä keneltäkään rahan ja ajan käyttämistä ikääntyneiden vanhempiensa hyväksi. Osa lapsista varmasti on huolehtiikin vanhemmistaan rakkaudella – ja siis maksaa takaisin lapsena vastaanottamastansa hoivasta. Se on parasta mahdollista hoitoa – koska se on vapaaehtoista. Hölmöä on olettaa lain määrämän hoitovelvollisuuden tuottavan saman tuloksen.
Mielestäni yksi syy sille, että perinteistä perhekeskeistä sosiaaliturvaa on helppo esittää romanttisessa valossa, on se, että meillä ei ole vähään aikaan ollut kokemuksia sen negatiivisista puolista. On siis helppo unohtaa hyvinvointivaltion universaalimman sosiaaliturvan mukanaan tuomat positiiviset sosiologiset ja psykologiset vaikutukset.
Minulle on syntynyt se käsitys, että oikealle kallellaan olevat poiitikot yrittävät maalata romanttista kuvaa hyvinvointivaltion purkamisesta. Se esitetään paluuna aidompaan yhteisöllisyyteen ja välittämiseen. Perhe on paras yksikkö hoitamaan sosiaaliturvaa. Jostain syystä myös oletetaan, että kolmas sektori ottaa harteilleen julkisen sektorin hoivatehtäviä – ilmaiseksi tietenkin. Ikään kuin julkisen sektorin romuttaminen – se, että emme suostu huolehtimaan toisistamme – ei olisikaan sosiaalisen pääoman kurjistumista, vaan sosiaalista pääomaa lisäävä teko: Lapset rakastavat taas vanhempiaan ja vanhemmat lapsiaan, heikompiosaisia autetaan vapaaehtoisesti eikä kylmän valtiovallan pakottamana. Uskoo ken uskoo. Tutkimuksissa on kuintenkin havaittu sosiaalisen pääoman (luottamus, yhteisöllisyys jne.) olevan käänteisessä suhteessa sosioekonomisiin eroihin: Mitä leveämpi sosioekonominen haitari, sitä vähemmän ihmiset haluavat auttaa toisiaan tai yleensäkään puuhastella mitään yhdessä. En siis ymmärrä miten voi pyrkiä vähentämään sosioekonomisten erojen tasausta ja samalla olettaa yhteisöllisyyden ja välittämisen lisääntyvän vapaaehtoistyön muodossa.
Köyhien vamnhempien lapset, jotka muutenkin ovat saaneet heikommat eväät elämäänsä, saavat harteilleen vielä vanhempiensa elättämisen. Ei kuulosta ihan reilulta varsinkaan tilanteessa, jossa vanhemmat ovat laiminlyönneet lapsesta huolehtimisen. Vanhempiaan lapsi ei voi valita eikä myöskään heidän elintapojaan. Ode kannattaa näkökään luokkayhteiskuntaa.
Kaikki leikkaukset tekevät kipeää, mutta jostakinhan niitä säästöjä on nyt saatava aikaiseksi. Lapsia ei pidä laittaa vastuuseen, mutta vanhusten varallisuuteen pitää voida kajota.
Nykyisin vanhuksilla on huomattavia varallisuuksia erityisesti asunnoissa. Ne menevät perintönä kuusikymppisille ihmisille, joista useilla myös on jo paljon varallisuutta. Perinnöistä pitää olla oikeus ottaa rahaa hoitokuluihin.
Lisäksi asuntojen korkovähennysoikeuksia pitää heikentää ajateltua nopeammin, jolloin varallisuutta ei kerry niin paljon perintöihin.
Monet nykyisistä laitoshoidossa olevista ovat pääosin kansaneläkkeellä eläviä entisiä maaseudun maataloustyöntekijöitä. Heidän osaltaan kela ja kunta maksavat lähes kaikki laitoshoidon kustannukset.
Kuitenkin tällaisilla vanhuksilla usein on huomattavia omaisuuseriä metsien muodossa ja pankkitileillä. Näitä omaisuuseriä on kerrytetty keskustan politiikan tuella vanhuuden varalta sen sijaan, että oltaisiin maksettu työeläkemaksuja.
Jatkossa tilanne helpottuu, kun kohtuullisen kokoisia työeläkkeitä saavien osuus laitoshoidossa kasvaa.
Lasten vastuu vanhuksista kaatuu yksinkertaiseen kertolaskuun.
Yhden dementikon hoito kohtuullisella tasolla maksaa noin 5000 €/kk, 60 000 €/v. Jos näitä sattuu pari kappaletta perheelle, niin rahaa häviää 120 000 €/v. Tilanne voi jatkua vuosia.
Vaikka vastaavasti verotusta alennettaisiin, kohdalle osuessaan tämä olisi täysi katastrofi. Siihen on ihan syy, että yhteiskunta toimii vakuutusyhtiönä.
Aikaisemmin ja muualla näin ei toimita tai ole toimittu. Vanhustenhoidon toivottua heikompi tila on kuitenkin puheenaihe kaikkialla länsimaissa, koska ruumiin elinikä on nykyisellään monessa tapauksessa hengen elinikää pidempi. Eikä ole ihan varmaa sekään, että vanhusten elämä olisi menneinä vuosikymmeninä ollut sen rattoisampaa kuin nykyäänkään.
Toinen juttu on se, että lasten vastuu vanhemmistaan olisi täysin kohtuuton myös mm. alkoholistien lapsille. Pappa ryyppää itsensä hoitokotiin ja vie lapsetkin konkurssiin. Yleensä perintökin on ryypätty.
On helppo sanoa, että kohtuuttomat tapaukset voidaan välttää lainsäädännöllisesti. Siinä tapauksessa pitää ensin näyttää se lainsäädäntö, sitten voidaan keskustella.
Toisaalta ymmärrän aloitteen siinä mielessä, että yhteiskunnalle sillä on valtava ero, hoitaako joku vanhusta omaishoidon tuella, vai pitääkö yhteiskunnan tehdä se. Tähän pitäisi löytyä kannusteita siihen suuntaan, että omaiset voisivat useammassa tilanteessa hoitaa, koska se parantaisi elämänlaatua ja pienentäisi yhteiskunnan kustannuksia. Nyt raja on kovin terävä.
Jos on kärsinyt alkoholisoituneista vanhemmistaan lapsena, on velvoitettu huolehtimaan heistä täysi-ikäisenä? Sitten kun alkoholisoituneet vanhemmat asuvat eläkeikäisenä eronneina eri paikkakunnilla, aika kovia velvotteita ollaan lapsille lyömässä.
Ylemmän keskiluokan ehjille perheille tämäkään ongelma ei ole ongelma, sillä heillä on resursseja selvittää useimmat ongelmansa ilman yhteiskunnan tukea. Tämä ei ole ylemmän keskiluokan vika, mutta onko mielekästä rakentaa sosiaaliturvaa, joka toimii niiden ehdoilla, jotka eivät sitä kipeimmin tarvitse?
Mielestäni kirjoituksessa sanoin, että tuohon lasten vastuuseen ei voida enää palata, koska ihmiset ovat suunnitelleet elämänsä toisin. Jos lapsilla olisi ollut tuo vastuu.
1) Olisi kehitetty vakuutus normaaleja suurempia hoitomenoja ajatellen (dementoituneen vanhuiksen laitoshoito vuosia) tai olisi säädetty jokin katto lasten vastuulle, eli yhteiskunta olisi ottanut ne huolehtiakseen.
2) Lapsettoman henkilön, jolta on siis säästyneet kaikki lasten hoitoon liittyvät kulut (ml suurempi asunto) olisi pitänyt säästää itse vanhuuttaan varten ja/tai ottaa hoitovakuutus
3) Vanhuksen asuntovarallisuutta käytettäisiin yleisesti hänen hoitonsa maksamiseen
4) verotus olisi ollut selvbästi alempaa, jolloin kotitalouksille olisi jäänyt enemmän rahaa valmistautumiseen.
Kun näin ei ole tehty, näin ei ole tehty eikä tuohon järjestelmään siksi ole mahdollista palata. Niistä syistä, mitä täällä on esitetty, tuossa järjestelmässä olisi myös suuria aukkokohtia, jotka vaatisivat paikkausta. Singaporen malli pakkosäästämisestä olisi lähtökohtana paljon parempi. Siinäkin asuntovarallisuutta käytetään hoidon rahoittamiseen.
Todellisuudentaju ikäihmisten elämästä tuntuu vain puuttuvan
Ensiksi syntyy täysin teoreettinen idea lakkauttaa vanhainkoti ja sijoittaa puolet hoitajien työajasta autoiluun.
Muistsairas tai liikuntakyvytön ei vain selviä kotonaan tehostetussa kotihoidossa. Kokeilkaa itse.
Onkohan ehdotuksen asuntojen lunastamisesta ja vanhempien hoidon maksamisesta itse tehnyt mitään?
Yksi tuttuni maksoi vanhempansa hoidon, rahat ja asunto riittivät kahden vuoden hoitoon. Hänellä on uskottava mielipide näihin virityksiin.
Hoito on hyvää, huonoa ja kaikkea siltä väliltä, vaikuttavin syy on organisointi, ihmisten johtaminen ja tekijät. Tuurista kiinni.
Todellisuudessa me jo hoidamme vanhuksiamme. Ehdotus oli silkkaa keskisormea omaishoitajille, kiitos vain. Vanhainkodit ovat jo nyt itsepalvelusysyeemritä joissa syöttävät, nostavat ja ulkoiluttavat omaiset sen minkä ehtivät. Onneksi on työttömiä, kun työ hieman haittaa 24/7 vanhustenhoitoa.
Ei muuten paljoa puhuta ihmisarvosta. Pitäisi kait sotia enemmän niin saataisiin veteraaneja lisää.
Hyvä hyvä! Vanhusten hoitokustannukset voidaan siis kattaa myös vanhuksen omaisuudesta koska suku ei ole perusyksikkö. Tähän asti vain tulot (eläke, omaisuustulo) on vaikuttanut maksuihin.
Tätä ei tietenkään pidä toteuttaa karkeasti, esim. myymällä vanhuksen asuntoa, mökkiä tai muuta omaisuutta. Siirretään vain omistusoikeutta tasaisesti kunnan pikkiin, sitä mukaa kun laskua kertyy. Omaiset voivat tietysti lunastaa omaisuutta maksamalla kustannuksia, jos haluavat periä jotain, mutta mitään velvollisuutta tähän ei tietysti olisi.
Meidän pitäisi joka tapauksessa siirtyä kohti normaaleja eurooppalaisia tapoja järjestää hoiva- ja hoitopalvelut eikä ylläpitää omia eksoottisia virityksiämme. Jos muualla ei ole meidän instituutioitamme niin kyllä se virhe on suomalaisten puolella!
Naiset kotiin hoitamaan hoivapalveluita, päivähoito ja muu kunnallinen hoiva pitää lakkauttaa, sairaanhoito vakuutus pohjaiseksi, veroaste alemmalle tasolle, perheitä suosiva perheverotus käyttöön ja kaikki sosiaaliedut pitää jakaa verojärjestelmän kautta työtuloista vähennyksenä. Nämä nyt alkuun…
Ehdotin joskus että ottaisimme oppia Baijerista, Saksasta tulee setä Adolfin lisäksi myös hyviä juttuja! 🙂
Osmo, eikö valtiolla muka olisi mahdollisuuksia ottaa kertaluonteisesti velkaa ja laskelmien mukaan kompensoida tai lisäverottaa ihmisiä?
Vakuutusyhtiöt voisivat tarjota vakuutuksen jos valtio maksaa olemassaolevien dementikkojen odotetun hoitokulun niille. Lisäksi joillekin ihmisille olisi mahdollista antaa veronalennus ja könttäsumma rahaa. Lapsettomille voisi säätää lisäveron tai pakottaa luovuttamaan omaisuuttaan vakuutusyhtiölle tai valtiolle.
Nämä muutokset olisi mahdollista tehdä, emme oikeasti ole riippuvaisia aiemmasta historiasta. Kyse on halusta!
Miksi tässä pitäisi lähteä siitä, että joku keskitetty ratkaisu pakottaa toimimaan tietyllä tavalla? Miksi ei tehdä niin kuin yllä ehdotetaan, eli että ihmiset maksavat ihan itse oman hoitonsa? Etukäteen jos tarvitaan. Jos hyvinvointivaltion idea halutaan säilyttää, niin valtio voi subventoida katastrofilainan, jonka vakuutena on omistusasunto ja/tai eläkevakuutus.
Luulisi vasemmalle kallellaan olevien hihkuvan innoissaan, tämä jos mikä tasaa omaisuuseroja, kun ei jää niitä asuntovarallisuuksia perinnöksi.
Osmo, kun katselee sairaan kallista lopputulosta, niin käyttämäsi termi ”suuresti kunnioittamani sosiaalipoliitikot” ei näytä oikein realistiselta. Herrat ovat juuri niitä haihattelevia typeryksiä, jotka ovat ajaneet Suomen talouden tähän jamaan.
Kun yhteiskunnan kokonaismenousta pitkälti yli 70% on sosiaali- ja terveysmenoja, pitää ymmärtää, että vain niihin tehdyillä leikkauksilla on merkitystä valtion pelastamisessa. Valitettavasti en usko, että Saari tai Hiilamo kykenisi suunnittelemaan 30% leikkaukset sisiaalimenoihin. Heidän aikansa on ohi. Nyt tarvitaan ihan toisenlaista alan osaamista.
Aivan järjetön ehdotus.
Ensinnäkin jo nyt eläkkeitä maksetaan yli 24 000 000 000 eurolla vuodessa.
On hemmetti kumma, jos se ei riitä 1 500 000 eläkeläisen hoitoon, kun sen lisäksi vielä upotetaan aika hurja summa euroja sosiaali- ja terveysmenoihin joka ikinen vuosi.
Yhteensä eläkkeisiin ja terveydenhuoltoon menee kymmeniä miljardeja euroja joka vuosi.
Kyllä tämä ehdotus kertoo juuri sen mikä Suomea riivaa.
Suomessa ajatellaan vain menneisyyttä, eikä tulevaisuutta.
Suurten ikäluokkien jälkeen Suomesta jää jäljelle vain rauniot.
Lisää eläkettä aurinkorantojen hiekoille! Säästetään kouluista! Lopetetaan lasten leikkipaikat!
Missään muussa maassa tällä planeetalla ei panosteta suhteessa niin paljoa vanhustenhoitoon, kuin Suomessa ja jos se ei riitä niin antaa olla!
Jokainen meistä tulee vanhaksi ja kuolee, mutta pitäisi sitä nyt jumalauta ajatella niitä tuleviakin sukupolvia!!!!!!
Olen ajatellut tehdä työtä 65 vuoden ikään asti, jos terveys sen sallii.
Jos tämä kyseinen lasten velvoittaminen lailla pitämään huolta vanhemmistaan, jostakin kumman syystä tulisi voimaan, niin lopettaisin työnteon välittömästi. Eläisin sitten yhteiskunnan tuilla ja hoitaisin vanhempiani.
Maksan noin 17 000€ veroa vuodessa. Voisin maksaa pari, kolme prosenttia lisää, mutta jos kovalla työllä ansaitsemani rahat menisivät siihen, mihin nuo verorahat on tarkoitettu, niin työntekoni loppuisi kuin seinään. Siinä ei olisi kahta sanaa sanottavana.
Kannatan filippiiniläisnaisten (ja muutenkin aasialaisten) voimakasta maahanmuuton lisäämistä. Paitsi että se toisi helpotusta vanhustenhuoltoon, niin myös yksinäiset miehet löytäisivät helpommin kumppanin ja tällä olisi miesten terveyttä edistäviä vaikutuksia.
Onhan meillä lasten päivähoidossakin tulorajat. Perintöverotukseen yhdistettynä tässä olisi mahdollisuuksia kehittää jotain nykyistä parempaa ja kyllä sen mukana tulisi jonkinlaista välittämistä ja sitoutumista. Näkee ainakin kuukausimaksun kuitista, etää äiti on olemassa. Tuo säästömalli avaa myös uusia mahdollisuuksia.
Helppoa ei ole, mutta saatiinhan tupakkakin pois ravintoloista.
Kyllä se ihan hyvä ajatus on, että lapset velvoitetaan huolehtimaan vanhemmistaan.
Aineellisen huolenpidon ohella yhtä merkittävä osa-alue on läheisyydestä huolehtiminen.
Jos lapset velvoitetaan näistä tarpeista huolehtimaan, tulisi myös keksiä keinot, miten vastuuta kantavat kaikki vanhuksen jälkeläiset yhtäläisesti. Käytännössähän vanhuksen jälkeläisestä huolta nykyjärjestelyissäkin kantaa vain se lapsista, joka on ”heikoin lenkki” eli se, jolla vastuunpakomahdollisuudet ovat heikoimmat ja jolla ei ole luontevia tekosyitä olla muissa maisemissa.
Onhan tämä nyt vähän kornia miettiä, että pitäisikö ihan lakiin kirjata velvollisuus huolehtia omaisistaan.
Kyllä te itse olette tämän tilanneet kuulkaa, ja juuri niillä juhlimillanne hienoilla yhteiskunnallisilla insinööritoimillanne.
Olette hävittäneet perherakenteet varsin tehokkaasti. Ne yksi tai kaksi lasta, joita naisten emansipaatio on sallinut, on hajotettu maailman tuuliin soittelemaan kiukkuisia puheluja vanhempiensa mahdollisesta huonosta hoidosta. Lisäksi nyt sitten vielä nuori älymystö moraalisen loistamisen tarpeensaan haluaa esiintyä koko maailman sosiaalitoimistona miltein reveten ”ihmisoikeuksien” moraalisesta paineesta palaen halusta päästä jakamaan toisten ihmisten rahoja.
Onnittelen.
Asetelma on vielä sitenkin nurinkurinen, että lapset eivät ole vanhempiensa tulevaisuuden turva, vaan juurikin päin vastoin. Näköalattomat ja myös kyvyttömät nuoret ja keski-ikäisetkin, joihin iskostettu asenne, että kivakin kuuluu ”ihmisoikeuksiin”, eivät tule koskaan saamaan niitä eläkkeitä ja toimeentuloa, mitä voisi ajatella. Varsin usein vanhemmat tukevat lapsiaan koko elinikänsä, vaikka pitäisi olla päin vastoin. Pieniä perintöjä riittää ehkä vielä yhdelle kierrokselle, mutta ei pidemmälle.
Yhteiskunnan koheesio on myös kiitettävästi hajotettu. Kaikki ihmisethän ovat vallitsevan ideologian mukaan atomistisia individejä vailla mitään siteitä mihinkään. Valtio ja yhteiskunta ovat vain hyvinvoinnin jakamiseen valitettavasti tarvittava allokaatiokoneisto, mutta oikea homo novus istuu kerrostalohuoneessaan pääasiassa tiedostaen maailman epäoikeudenmukaisuuksia ja seuraten performansseja, välillä marssien homojen oikeuksien puolesta.
Onnitteluni. Kohta kesällä menen taas pistäytymään Suviseuroilla. Sitä näkyä on kiva katsella. Arvatkaas, ketkä perivät maan.
Halvin ja toimiva keino yhteiskunnan kannalta on suoranainen heitteillejättö/ankein mahdollinen laitoshoito parakkimajoituksessa jos maksukykyä ei ole. Apuun rientää sitten sukulainen tai seurakunta toteuttamaan hoivaviettiään ilmaiseksi ja kaikki voittavat. Tähänhän ollaankin jo menossa.
Raha-automaattiyhdistys on maksimissaa 35%:lla tukenut yli 55 vuotiaitten asumisoikeusasuntojen rakentamissa. Tässä ratkaisussa ikäihmiset maksavat asumisoikeusestaan 15% ja hoitavat vanhuuttaan toinen toistaan tukien ja asunnot on suunniteltu esteettömiksi, että voivat aivan lopun elämää tässä kodissaan viettää.
Pohjoismaissa malli on yleinen, mutta ei vielä Suomessa ole kovin paljon yleistynyt.
Kauhavalle ollaan suunnitelemassa asumisoikeussenioritaloa ja hakea toukokuun loppuun mennessä Raha-automaatiyhdistyksen avustusta noin 4 milj.€ maksavaan 25 asuntoa käsittävään rakennukseen.
Nyt on kuitenkin kantautunut tietoja, että vuodelle 2015 ei enää avustettaisi tällaisten rakennusten hankkeita. Tuntuu ihmeelliseltä, kun Valtioneuvosto teki joulukuussa periaatepäätöksen laitospaikkojen vähentämisestä ja edistämällä asumisoikeusasuntojen rakentamista saataisiin ikäihmiset laitoksista tällaisiin senioritaloihin.
Koetapa Osmo vaikuttaa siihen, että RAY päinvastoin lisäisi asumisioikeusrakennusten investointiavustusmäärärahoja.
Mitäs jos Helsinkikin keskittyisi tähän hoivaamiseen nyt vähän enemmän ja kaikkeen turhaan rönsyyn vähemmän.
Ja jos rahaa pitää säästää, mitäs jos ensiksi luovuttaisiin niistä työntekijöistä, joiden mielestä on järkevää käyttää työaikaa sen asian miettimiseen montako väriä ravitsemusliikkeen terassin sateenvarjossa saa olla.
Sitten voidaan jatkaa niistä kavereista, joiden mielestä kaupungin pitää määrätä siitä onko yleisötapahtumissa tarjolla reilun kaupan kahvia.
(Noh, tässä tapauksessa nyt taisi kyse olla poliitikoista, että jos halutaan säästää.. se päätös pitäisi sitten tulla kansalta vaaleissa.)
Ja jos rahasta on pulaa, voidaan miettiä siitä onko poliittisten kaupunginjohtajien palkankorotuksiin varaa.
Ja toivottavasti nyt kauheesti ei käytetä aikaa siihen, pitääkö pysäkit aurata ennen teitä.
Miten olisi? Siis jos keskityttäisiin ihan oikeesti tärkeisiin asioihin?
Aika yllättävää että liberaali, vihreä hyvinvointivaltion takuumies Soininaara liputtaa pohjoismaisen jonkun aasialaisen käytännön puolesta joka käytännössä orjuuttaisi työikäisiä naisia.
Singaporen malli ei onnistu koska Singaporessa joka, vaikka se on itsenäinen valtio, on vain yksi miljoonakaupunki, ja siellä voidaan taata että asunnon arvo säilyy. Suomessa jossa vanhempi väestö asuu paljolti maaseudulla ei heidän asunnoistaan saa kuin 1/3 – 1/4 siitä mitä kehäkolmosen sisäpuolella, mutta hoitomenot ovat samat.
Tuo professori Urpo Kankan ehdotus osoitti jälleen että suuret ikäluokat yrittävät viimeiseen asti kusettaa nuorempia.
Eikö sellainen suomalaisvanhusten siirtokunta ole jo olemassa Thaimaassa? Nyt he lisäksi haluavat että Suomen valtio kusttantaisi heidän terveydenhoitomenonsa. Toinen juttu on että he voisivat pärjätä pienemmillä asunnoilla. 5 h + k rivitaloasuntojen sijaan pitäisi vähän pienemmän riittää yhdelle pariskunnalle, mutta kun he kerran ovat itse sen maksaneet niin minkä sile voi?
Iso plussa taas Soininvaaralle tästä pohdiskelusta.
Miten sitten lapsettomien ihmisten hoito järjestetään? Vai pitääkö palata siihen meininkiin, että pitää tehdä monta lasta, että on sitten joku, joka pitää huolta vanhana?
Luulin, että oli ihan tarkoituksellista päästä tuollaisesta yhteiskunnasta eroon, varsinkin jos ajatellaan väestönkasvua. Tuo saattaa jopa olla yksi syy siihen, että väestönkasvu saattaa taittua, siis se, että ei *tarvitse* tehdä useampaa lasta oman elämänsä turvaamiseksi.
Täysin kuolleena syntynyt ajatus. Meidän pitäisi pyrkiä päinvastaiseen tilanteeseen, kenenkään ei pitäisi joutua tekemään lapsia eläketurvaksi. Lapsettomuuteen pitää kannustaa kaikin tavoin.
Soininvaara on hyvä esimerkki vanhasta vihreästä poliitikosta, jolta on matkan varrella karissut kaikki ympäristöajattelu ja kaikki tuntuma pienituloisen elämään.
Tämä on täsmälleen se oleellisin este.
Singaporen kaltaiseen malliin siirtyminen voitaisiin kai toteuttaa kohtuullisen oikeudenmukaisesti, mutta siirtymäaikaa tarvittaisiin lähemmäs 80 vuotta.
Valtiolla on mahdollisuus ottaa kertaluonteisesti velkaa, ja se on käyttänyt tätä mahdollisuutta jo monen monta kertaa. Lisäksi lisäveroja on päätetty kerätä ainakin yhtä monta kertaa ja Suomen herrat lyövät päätään ännättä kertaa Lafferin käyrään.
Kyllä ne lapset maksavat vanhusten hoidon nytkin. Verojen muodossa. Eikä suomalainen järjestelmä kokonaisuutena ajatellen ole varmaankaan edes kallis. Toki lapset voisivat osallistua vanhusten elämään huomattavasti enemmänkin. Nyt tilanne näyttää vain muuttuvan niin, että tuota veronmaksuhalukkuutta ei ole siinä määrin kuin aikaisemmin. On erinomainen asia, että verovarojen käyttö otetaan tälläkin tavalla keskustelunaiheeksi. Näin konkretisoituu se, mitä saamme verojen vastineeksi. Se on päässyt näköjään unohtumaan sitten v. 1970.
Verrattaessa verotusta Suomessa ja Keski-Euroopan maisa muisettava, että Suomessa verotuksen sisältyy vanhuksen hoidon pakkosäästöosuus Tosin toisessa muodossa kun Singaporessa.
Olemme samaa mieltä siitä, että vanhusten kotihoitoon tulisi kannustaa. Ja se edellyttää kohtuullista omaishoidon tukea.
Yksi esimerkki. jonka ehkä tiedätkin. Mirja asui Töölössä pitkään ja sitten vanhuksena oli heikkovoimainen. Hänen pitkäaikainen naapurinsa Leena, pukuompelija hoiti häntä työn ohessa. Kävi aamulla herättämässä, otti kotiinsa, joka oli samalla hänen työhuoneensa ja vei illalla levolle. Mirja katsoi televisiota, seurasi päivän tapahtumia ja selvästi viihtyi. (Nimet muutettu.)
Aktiivista työaikaa tämä vei Leenalta noin kaksi tuntia päivässä. Mirjalla itsellään ei ollut läheisiä sukulaisia, jahän testamenttasi asuntonsa Pelastusarmeijalle.
En oikein pidä ajatuksesta, että hoito kustannettaisiin ehdotetulla tavalla vanhuksen omaisuudesta. Monet ovat tehneet pitkää päivää ja eläneet säästäväisesti, jotta heidän lapsillaan ja lastenlapsillaan olisi helpommat lähtökohdat. Ja toiset taas eivät. Esimerkkejä kumpaankin suuntaan löytää itse kukin tuttavapiiristään.
Lisähuomio: kuvittelin esittäväni lyhyesti vain yhden näkökohdan. Ja silti tuli näin pitkä kommentti, ½ liuskaa.
Aivan kuin olisi unohdettu miksi vanhus- ja köyhäinhuollon kehittämisellä nykysuuntaan oli niin laaja kannatus jo 30-luvulta eteenpäin. Kunnan vaivaistaloon vaan kaikki, jotka eivät ole lapsiaan piiskanneet työelämän huipulle, ja burnoutin yli.
Arvokeskustelua auttaisi myös jos olisi järkeviä lukuja kuluista a) nyt b) 20 vuoden päästä, sekä menoista että c) hoidettavien eläkkeistä ja d) velvoitelasten tulotasosta ja maksamista veroista. Monta todennäköistä epätoivottua ulkoisvaikutusta on jo mainittu täällä. Eikä olisi pahitteeksi puhua siitä, mikä on kaikille tasa-arvoisesti kuuluva hoidon ”taso” (jota viranomainen ei voi evätä omasta tai muiden maksukyvystä riippumatta) ja mikä on ylimenevää, johon potilas tai mahdolliset lapsensa voivat käyttää omia resurssejaan. Vaikka vanhemmilla on kasvatusvelvollisuus, tosiasialliset keinot puuttua jälkipolvien toimiin ovat mitättömiä, joten järjestelmä olisi myös vanhusten oikeusturvan vastainen, kun heidän saamansa hoito olisi riippuvainen jonkun satunnaisen sukulaisen toiminnasta ja onnistumisista.
Asiaa tuntematta tulee ensimmäisenä mieleen hölmö säästäminen.
Pankit.
Minun konservatiivisuuteni rajat kulkevat siinä, että vanhempien pitäisi ottaa enemmän vastuuta lapsistaan heidän täysi-ikäisyyteensä asti, mutta ei lapsia voida sentään velvoittaa kantamaan vastuuta omista vanhemmistaan. Atomisoitunutta yhteiskuntaa ei saa yhteisöllisemmäksi sillä, että 70-vuotiaalle kerrotaan, että hänen pitäisi välittää enemmän 100-vuotiaista vanhemmistaan, joiden kanssa on tullut välirikko 50 vuotta aiemmin.
Sen sijaan minusta on täysin hyväksyttävää se, että esimerkiksi perustilin kaltaisella mekanismilla yksilö on itse vastuussa hoidostaan niin, että sitten kuoleman jälkeen myydään asunto ja sillä maksetaan takaisin vainajan velka yhteiskunnalle.
Voi minkälainen olisikaan sellainen yhteiskunta, jossa vanhukset olisivat lastensa avun varassa?
Asiassa on muitakin sävyjä, kuin pelkästään yhteiskunnan vastuulla tai lasten vastuulla.
Varoitus herkemmille vanhoille: linkki sisältää raakaa tekstiä.
Blogimerkintö nimimerkki Ruukinmatruunan blogista Takkirauta: Sukujyrkkämä.
Kun muistaa, minkälaatuisista kirjoituksista viime aikoina on kirjoittajille annettu rapsuja, niin voisi kuvitella että tässä olisi aineksia rapsuille. Tai olen ehkä liian herkkä, kun suoraan sanotaan että minut (meidät) pitää tappaa. Ilmoittaapa Ruukinmatruuna että hänellä on ainettakin asian hoitamiseksi.
Tiedän ettei enää tässä iässä pitäisi olla hengissä ja ahdistun siitä että vielä henki pihisee, mutta en saa itseäni psyykattua kaulakiikkuun. Ruukinmatruunan iloksi en uhrautuisi, mutta välttääkseni laitoksen toivoisin pystyväni hoitamaan asian, mutta olen liian jänishousu.
Vähän järkytyksestä toivuttuani hymyilyttää se, miten sika-apinaraivona Ruukinmatruuna on ajatuksesta että ei perisikään mitään, jos (kun) vanhempien laitoshoito maksatetaan vanhojen omalla rahalla ja omaisuudella. Hähä.
En ymmärrä tätä argumenttia.
Kuvitteletteko että että väestöräjähdys ehkäistään sillä, että steriloidaan joka toinen suomalainen?
Vai tarkoitatko, että pitäisi kannustaa globaalisti lapsettomuuteen, kuten esim. Kiina tekee? Pakkoabortteja, joukkosterilointeja tms. kaikille mantereille jossa on liiallinen väestöntiheys?
Tai ehkä pitäisi kannustaa vain Helsinkiläisiä lapsettomuuteen, koska Kajaanissa ja muualla on edullisia perheasuntoja. Koko uudenmaan lapsilisät voisi siis oikeastaan lakkautta, hyvä idea?
Eikö maailmassa nimenomaan ole pulaa koulutetuista tasa-arvoisista skandinaaveista, ja aivan liikaa ylitarjontaa kouluttamattomista fanaattisista etelän asukeista köyhissä maissa?
Jos lapsettomuuteen pitää kannustaa _Suomessa_, eikö silloin pitäisi samoin perustein lakkauttaa humanitäärinen maahanmuutto ja kehitysapu Suomesta maihin, joissa on voimakas väestönkasvu?
Hyväksyn sen, että ihmisen pitää itse kustantaa oma elämisensä ja ylläpitonsa niin pitkälle kuin pystyy. Myös vanhan. Omat varat kuitenkin riittävät harvoilla kovin kauan, jos laitoshoitonsa maksaa. Blogi-isäntä pohdiskelee asiaa hyvin.
Ironia-antennini on yleensä herkkä, mutta yllä linkittämästäni Ruukinmatruunan kirjoituksesta se ei värähtänyt. Asiaan vaikuttavat mainitun bloggarin aiemmat suureen ikäluokkaan kohdistuvat vihaa uhkuvat kirjoitukset. Niiden ja edellä linkittämäni kirjoituksen yhteisviesti on, että tapetaan pois. Aivan eri viesti kuin esimerkiksi Kaari Utrion aiemmassa suurta närkästystä herättäneessä kirjoituksessa vanhusten eutanasiapilleristä.
Mamupuheiden kovenemista kauhistellaan, eikä siitä teemasta sentään sanota muuta kuin että pitää pysäyttää humanitaarinen maahanmuutto ja lopettaa rahan antaminen. Meidät uhataan suoraan tappaa, eikä sitä pidetä minään, päinvastoin kannatetaan.
Joitain asioita vaan tulee tehtyä, koska kokee, että niin kuuluu tehdä.
Leppoistaessa voi myös miettiä sitä, miten avokätisesti jotkut jakavat kaikenlaisia ”oikeuksia” vaadittaviksi yhä kiihtyvällä tahdilla varmoina siitä, että _he_ eivät kyllä ole niitä yksilöityjä ihmisiä, joiden sitten pitää yrittää näihin vaatimuksiin toisen ihmisen kohdalla vastata.
Voitte vaikka katsoa minun olevan henkilökohtaisessa lakossa.
Vastaan niistä velvollisuuksista, jotka koen velvollisuuksiani olevan, vaikka minun on hyvin vaikea edes sanaa mieltää. Niin vaan tehdään.
”Tällaiset tapaukset on toki mahdollista kohtuullistaa, mutta lasten vastuuta vielä parempi olisi Singaporen mallin mukainen pakkosäästämisjärjestelmä.”
Meillä on tällainen järjestelmä, sen nimi on verot. Singaporessa ehkä kerätään verojen lisäksi erillistä hoitorahaa, mutta siellä onkin paljon matalammat verot.
Jos sukulaiset velvoitettaisiin vanhempiensa hoitamiseen, pitäisi verojen vastaavasti laskea. Jotenkin luulen, että näin ei kuitenkaan kävisi.
Vastaavasti voidaan kysyä, että jos vanhustenhuolto ei ole hyvä kohde verorahoille, mikä on? Kun kaikki sellainen, johon ihmisiltä liikenee vapaaehtoisesti rahaa, kuten vanhempien hoito tai lastensairaala irrotetaan verovaroista, mitä jää jäljelle? Sosiaalijohtajan design-huonekalut?
Ehdotushan on jokseenkin päätön, eikä saa varmaan Suomessa sen vertaa kannatusta, että sitä tarvitsisi kovin kiihkeästi vastustaa.
Minua jäi kuitenkin kiinnostamaan tuo Saksan malli. Tietääkö joku tarkemmin, kuinka se toimii? Kuulin, että aikuiselle lapselle pitää itselleen jäädä 1600€, ja ylimenevästä osasta sitten kustannetaan oman vanhemman hoitoa. Mutta miten tuo 1600€ määritellään? Bruttona vai puhtaana käteen? Entä henkilön oma perhe? Kuinka summaan vaikuttaa, jos hänellä on elätettävänä ala- tai täysi-ikäisiä lapsia? Tai puoliso? Eikö tuosta tule aikamoinen kannustinloukku?
Mietin myös, että ei kai Saksassakaan jokainen ole kiinteäpalkkaisessa vakityösuhteessa. Lasketaanko elatusvelvollisuus kuukausittain? Ja vaikuttavatkohan elatusvelvollisen säästöt vai ainoastaan tulot? Jos säästöt vaikuttavat, kuinka otetaan huomioon se, että sen hetkisellä perheellä on kai yhteinen talous? Vai pitääkö myös appivanhempia olla valmis elättämään?
Ihan vain mielenkiinnosta kyselen. Hassua, miten vähän tiedämme ( miten vähän minä tiedän) muiden EU-maiden sosiaaliturva- ja verotusasioista.
Minusta tässä menee sekaisin kaksi vähän erilaista ehdotusta.
Ensimmäinen olisi se, että varakkaat lapset olisivat velvoitettuja elättämään hoidossa olevat vanhempansa, oli perintöä tulossa tai ei. Ylen jutun perusteella professorin ehdotuksen voi ymmärtää tällä tavalla.
Toinen tapa ymmärtää ehdotus olisi se, että jos vanhemmilla on omaisuutta, he kustantaisivat hoitonsa ensisijaisesti tällä omaisuudella ja siten lasten myöhemmin saama perintö pienenisi jos he eivät auta vanhempiaan.
Tuo ensimmäinen olisi kohtuutonta. Eihän lapset voi olla vastuussa siitä, että vanhemmat ovat heidät hankkineet. Eikä lapsi voi pakottaa vanhempiaan elämään säästäväisesti, eikä siksi voi olla vastuussa heidän elätyksestäänkään.
Sen sijaan en ymmärrä mitä väärää tuossa jälkimmäisessä tulkinnassa olisi. Onhan se nyt väärin ottaa varakkaiden vanhusten hoitokustannukset verovaroista sen sijaan että ne otettaisiin näiden ihmisten omista varoista. Eikä tuo varallisuus ole lasten varallisuutta ennen kuin vanhemmat ovat kuolleet, vaikka ahneus perintöä kohtaan toki monia vaivaakin.
Vanhempien hoidon kustannusten siirto lapsille on suorastaan nerokas idea. Tästä luovuttiin jo kertaalleen 1970, jonka jälkeen, kas kummaa, mm. suuret ikäluokat saivat hoidatettua omat vanhempansa hautaan saakka yhteiskunnan kustannuksella. Tai no, kun katselee julkisen sektorin velkaantumista, oikeampi tulkinta lienee se, että suuret ikäluokat hoidattivat vanhempansa velaksi.
Ja kas, nyt voikin sitten siirtyä eläkkeelle (aiemmin, ja paremmalla eläkkeellä kuin nuoremmat polvet), ja siirtää aiemmin syntyneet velat, että tulevat hoivamenot lasten maksettavaksi.
Uppoaako tämä pyramidihuijaus vielä jollekin?
”Urpo Kangas on esittänyt, että Suomessakin, kuten melkein kaikissa muissa maissa, vastuu omien vanhempien vanhuuden hoivasta tulisi olla lapsilla, ainakin jos nämä ovat varakkaita”
Varakkailta kerättävää rahoitusta kutsutaan verotukseksi SITÄ voi toki kiristää jos yhteiskunta ei pysty huolehtimaan perustuslaissa sille määräystä VELVOITTEISTA. MONISSA muissa maissa (kuten Ranskassa) näin tehdäänkin.
Ei ihmistä voida velvoittaa sellaiseen mitä ihminen ei velvollisuutena koe. Voidaan säätää toki laki, mutta sen voi aina lopultakin kiertää. Kannustimet kannattaisi aina miettiä kuntoon.
Olisihan se pitänyt jo arvata aiemmista viesteistä.
Taisit ymmärtää blogin vähän väärin, luepa se uudestaan..
Minä en ihan nyt ymmärrä, mistä puhutaan. Miten vanhusten elämä on kolkkoa?
Varmaankaan kyse ei ole kaikista vanhuksista vaikka tekstissä niin lukeekin. Vanhukset elävät nykyään paremmin kuin koskaan.
Puhutaanko siis siitä parista prosentista, joka on vanhainkodissa? Olisi aikamoinen antilottovoitto, jos sattuisi kuulumaan siihen muutamaan prosentiin, jonka vanhemmat joutuvat kalliiseen laitoshoitoon. Kaiken kurjuuden keskellä joutuisi vielä maksamaan kalliita laskuja.
(Äkkiseltään en löytänyt tietoa siitä, kuinka suuri osuus ihmisistä joutuu vanhainkotiin elämänsä aikana. Jos oikein muistan luku on kymmenisen prosenttia.)
Minusta ei voi vaatia, että lapset ottavat vastuuta vanhustenhoidon kustannuksista laitoksista muuten kuin olemalla kunnon kansalaisia ja maksamalla veroja. Myös vanhusten usein todella pitkän työuran verokertymän pitäisi riittää ihan viimeisiin vuosiin, se pitäisi olla niin laskettu. Mihin kankkulan kaivoon ja konnain kukkaroon sitä rahaa oikein syydetäänkään. Ainahan on poikkeuksia, joilta tällainen veronmaksu ei valitettavasti onnistu, vaikka jo koulussa yritetään kaikenlaisia tukitoimia, mutta he olkoot poikkeuksia. Kyllä lähtökohta täytyy olla hyvinvointiyhteiskunnan rakkaudella vaaliminen ja säilyttäminen ihan jokaisen ihmisen parhaaksi Suomenniemellä.
Työelämän ja asumisen joustavuudella saavutettasiin varmaan olennaisia parannuksia nykytilanteeseen, sillä uskon, että ”positiivisissa” jälkeläinen – vanhempisuhteissa hoivaa ja välittämistä tarjottaisiin automaattisesti, jos se oman työn tai asuinpaikan suhteen olisi paremmin järjestettävissä.
Siksi ehdottaisinkin, että:
1) Vanhuksiaan tukevat jälkeläiset olisivat oikeutettuja lyhennettyyn työpäivään esim. 6h.
2) Asuntotuotannossa edistetään ja tuetaan ryhmäasuntoja, omakotitalojen piharakennusten tai ylimääräisen rakennusoikeuden muuttamista ”elämänvaiheasunnoiksi” joko vanhuksille tai opiskelijoille.
sekä
3) vanhempi -käsite nähdään laajemmin kuin vain omina vanhempina. Joku innovaatio pitäisi keksiä taloyhtiöiden ja asuntoalueiden vanhusten ja muun ikäisten nykyistä luontevampaan kohtaamiseen ja tutustumiseen. Lämpimien maiden kaupunkikulttuurihan on pitkälti sellaista.
Vanhusten tilanteen ja hoidon ongelmat johtuvat meidän kulttuurista, jossa kaikki tehdään itse tai ydinperheen piirissä niin, että äärimmillään vanhana sitten yritetään viimeiseen asti lämmittää kauppalaatikoita mikrossa ja katsoa telkkaria (odottaessa…). Vanhalla ihmisellä pitäisi olla mielekäs rooli yhteisössä loppuun saakka. Kysymys ei ole hoivan maksajasta vaan elämänlaadusta. Jos joku keksii tähän elämänlaatuun jonkun ”vivun” niin myös vanhustenhuollon kustannukset lähtevät putoamaan.
Kyllähän on ehdotuksia, lapsien maksaa vanhempiensa hoito tai säästää omat hoitorahansa…
Kyllä kait sitä maksais mielellään vaikka mitä vanhemmilleen, jos olisi mistä maksaa… Hyvä kun saa pidettyä edes lapsensa ruuassa ja vaatteissa. Ei olla lomailtu ulkomailla tai yleensä missään, vaan olen itse pitkällä sairaslomalla ja tulot todella pienet!!! Säästä siitä sitten… Grrrrr…
Jotenkin tulee kovin ukrainalainen olo tuosta Kankaan ehdotuksesta.
Tällä kaavalla ajetaan musiikkitaloja ja pisararatoja. Ja tätäkin hoivahanketta:
1) Keksitään ongelma kuten ”Linnunlaulu junaliikenteen pullonkaulana” tai ”Finlandia-talon kelvoton akustiikka”. Nostetaan hiivan avulla ongelma kansalliseksi häpeäpilkuksi. Tässä tapauksessa esim. sanotaan:
”En tarkoita hoito olisi ammatillisesti huonoa vaan, että vanhusten elämä Suomessa on kolkkoa ja epätyydyttävää.”
2) Sitten esitetään että miljardien pisararata tai musiikkitalo tai lapsien velvoittaminen vanhustenhoitoon on ratkaisu joka tekee Suomesta Houkuttelevan ja Kilpailukykyisen ja saa vanhuksetkin hymyilemään.
3) Tätä rummutetaan eri tiedotusvälineissä ja pyydetään ”asiantuntijalausuntoja” vain hanketta kannattavilta. Epäkohdista kustannuksineen ei kerrota eikä hanketta vastustaville anneta puheenvuoroa ainakaan tiedotusvälineissä.
Itse olen täysin tyytyväinen vanhempieni saamaan hoivaan. Halvaantunut pyörätuolipotilas ja sairaudessaan pitkälle edennyt dementikko eivät ole missään tapauksessa kenenkään ammattitaidottoman lapsen/sukulaisen hoidettavia. Kustannukset he ovat veroina elämänsä aikana maksaneet, joten ei liene tarpeellista enää lisätä heidän ahdistustaan sillä, että pelkäävät syöksevänsä ainoan lapsensa ahdinkoon hoitomaksuillaan. Minä kyllä suostun osallistumaan kustannuksiin heti kun mm. nämä turhat tuhlatut eurot saadaan ensin järkevään käyttöön:
Otteita valtion talousarvioesityksestä 2014
Eräät jäsenmaksut ja rahoitusosuudet 86 507 000 euroa
Itämeren, Barentsin ja arktisen alueen yhteistyö 3 200 000 euroa
Suomalaisten kriisinhallintajoukkojen ylläpitomenot 56 302 000 euroa
Teollisen yhteistyön rahasto Oy
pääoman korottaminen 10 000 000
Varsinainen kehitysyhteistyö 891 844 000 euroa
Ja EU:n pohjattoman pussin kautta Englantiin kruunun pönkittämiseen tänä vuonna 136 000 000 euroa
Maailmalle hassatut rahat ovat muuten peräisin meiltä veronmaksajilta.
Joku ehdotti, että jos on velvollisuus elättää vanhempiaan, saisi samalla myös oikeuden päättää joistain heidän asioistaan.
Yksi päätettävä asia voisi olla hoiva-/laitospaikan sijainti: miksi vanhemman annetaan asua liian pitkään liian isossa kodissaan huonosti pärjäten tai vähintään samalla paikkakunnalla, kun alkushokin jälkeen elämä samalla paikkakunnalla kuin jälkikasvu voisi olla helpompaa ja sosiaalisesti parempaa?
Tuo vaikeus kaipaisi kyllä merkittävästi tarkempaa analyysiä, alkaen siitä onko kyseessä poliittinen vai jokin muu vaikeus. En ymmärrä mikä ongelma olisi huomenna ilmoittaa, että yli 65-vuotiaat voivat täysin vapaasti valita, maksavatko hoitonsa itse, vai ottavatko hoitoa varten valtiolta korotonta (tai ehkä kuitenkin inflaatiokorjattua) lyhennysvapaata lainaa, jonka perikunta aikanaan maksaa perinnöstä pois. Jos valitsee lainan, sitä saa 70%:iin asti kiinteän varallisuuden arvosta, joka annetaan lainan vakuudeksi, ja jos hoitokulut nousevat tuon yli, valtio maksaa lystin.
Tai no, ymmärränhän minä. Tuo rikkoisi perijöiden pyhää oikeutta perittävään omaisuuteen.
Koko kestävyysvaje voidaan paikata moninkertaisesti jos palataan markkinamekanismin huomioimiseen lasten ja vanhustenhoidossa. Perheet hoitavat vanhukset ja lapset itse kolmasosan maksavalla palvelusetelillä, jos vaihtoehtona on maksaa edes kolmasosa todellisista kustannuksista kunnille. Samalla lapset ja vanhukset saavat parempaa hoivaa. Ei korvatulehduskierteitä, ja sängyn pohjalla kuivaamista.
Ihmisten asioita ei voi päättää pitämällä heitä vain pelinappuloina. Pitää ottaa todellisuus huomioon.
Tulotasoa pyritään laskemaan koko ajan. Suomalaiset kotitaloudet ovat tutkimuksen mukaan Euroopan viidenneksi köyhimpiä. Ostovoima on heikko, ruoka on kalleinta Euroopassa, vuokra-asumisen hintojen on annettu nousta pilviin. Halpatyövoimaa halutaan tuottaa maahan, jotta työehtosopimusten mukaista palkkaa ei tarvitse maksaa. Yritykset eivät palkkaa nuoria, koska työkokemusta puuttuu, mutta eivät tarjoa edes kesätyöpaikkoja, joista työkokemusta saisi.
Miten tällaisissa olosuhteissa olisi mahdollista säästää vanhuuden varalle omia hoitokustannuksiaan varten? Eikö verotus ole juuri sitä pakkosäästämistä? Sen hienous on ollut, että jokainen maksoi maksukykynsä mukaan ja sai tarpeensa mukaan, mutta nyttemminhän tasaverot kohdistavat verorasituksen kovempana pienituloisiin ja lapsiperheisiin.
Ajatusvirhe on myös siinä, että lapsia pitäisi perinnön katoamispelotteella pakottaa huolehtimaan vanhemmistaan. Lapset hoitavat vanhempiaan sen mukaan, miten he omien olosuhteittensa puitteissa voivat, myös oman luonteenlaatunsa mukaan. On aika karua, jos joku vastentahtoinen pakkosyistä käy hoivaamassa vanhustaan – kohtelu ei välttämättä ole parhaasta päästä.
Huolehtivatkin lapset puolestaan lopulta joutuvat tilanteeseeen, jossa ympärivuorokautinen hoiva on tarpeen. Jos työn tai terveydentilan vuoksi siihen ei voi irrottautua, kokee suuren järkytyksen, kun joutuu tutustumaan vanhustenhoidon tasoon. Laadukkaan työn tekemiseen motivoituneet ovat pakenemassa alalta huonon työnmitoituksen takia, he ovat väsyneet myötäkärsimään potilaitten rinnalla.
Mitä asunnon ottamiseen hoidon vastikkeena tulee, se on väärin. Moni on koko työuransa maksanut veroissaan muiden saamaa hoitoa ja hoivaa, ja samalla säästänyt ainoaa omaisuuttaan, kotia, perinnöksi lapsilleen. Kodista on maksettu ensin palkasta verot, sitten rakentamiseen liittyvät verot, kiinteistöverot ja kaikki muut verot. On väärin, että vanhukset ovat ensin joutuneet maksamaan muiden hoidon ja sen jälkeen joutuisivat kodillaan maksamaan oman hoitonsa (ja mitä ties muuta sitten keksittäisiin laskuttaakaan.)
Professorin kirjoitus koski varakkaita lapsia. Todennäköisesti he jo nytkin ostavat vanhemmilleen parempaa palvelua. Pienituloisilla siihen ei ole mahdollisuutta, eli miksi ylipäätään koko kirjoitus julkaistiin?
Noin kävi Uuden Seelannin hyvinvointiyhteiskunnalle, kun eivät älynneet säätää tukia ajoissa vähän pienemmiksi, niin koko järjestelmä romuttui. Pelkään, että Suomen tulevaisuus on samanlainen. 🙁
Omista vanhemmista huolehtiminen ei ole ajatuksena huono, mutta perustelut nykyiselle palkkaverotuksen tasolle murenevat yksi kerrallaan.
Koulutettu toimihenkilöperhe ajautuu julkisten palvelujen maksajaksi korkean palkkaverotuksen kautta, mutta samanaikaisesti ns. hyvätuloisena vanhempien odotetaan maksavan yksityisista palveluista yhä laajemmin. Tästä tulee vähitellen kaikkien kannustinloukkujen äiti.
Julkisuudessa huomiota saa pieni suurituloisten joukko, mutta suurin osa talouselämää pystyssä pitävästä keskiluokasta ei ansaitse niin paljon, että verojen jälkeen mitään yksityisiä hoivapalveluja pystyy maksamaan vaikka kuinka haluaisi.
Ratkaisu tähänkin löytyy: Yksityisten hoiva-, lääkäri- ja muiden sosiaalipalvelujen kulut 100% vähennyskelpoisiksi sekä kunnallis-, että valtionverotuksessa.
Tämä summa menee ihmisten auttamiseen maailmalla.
Mites jos lapset työttömiä vaikka yli 50 vuotiaita aina töissä oleet aiemmin.
Te-toimisto kieltää auttamasta vanhempia karenssin uhalla joka koettu että pitäs hoitaa auttajat kunnalta tai yksityiseltä joka kirjattu.
Eli lapsien pitäs olla töissä tai eläkkeellä jotta voivat auttaa vanhempia.
Tämä yhteiskunta on sairas ja päättäjät aivan erkaantuneet kaikesta.
Ihmisten kehon korjaamisen tason kohoaminen on myös yksi aiheeseen liittyvä tekijä, josta keskustelu tulee olemaan tasa-arvoiselle, sosiaalidemokraattiselta kivijalalta ponnistaneelle yhteiskunnalle vaikeaa: mitä hoitoja yhteiskunnan varoista kustannetaan? Kuinka vanhoja/vaivaisia vielä korjataan? Kaikkeen ei ole varaa, eikä sitä varaa olisi lapsillakaan muutamia varakkaita lukuun ottamatta.
Toinen asia mitä kannattaisi analysoida tilastollisesti: kuinka usein varakkaat lapset korreloivat niin varakkaiden vanhempien kanssa, että vanhemmat kuitenkin kykenisivät kustantamaan oman hoitonsa ja kuinka usein varattomuus korreloi niin, että hoitoa ei kuitenkaan pystyttäisi kustantamaan.
Mutta kaiken kaikkiaan kysymys on välittämisestä, jota lainsäädännöllä ei voida ohjata, mutta jonka toteutumista esimerkiksi yhdyskuntasuunnittelulla, työelämän joustoilla ja kohdennetuilla tuilla voidaan edistää. Keskustelun avaus tärkeästä aiheesta ei ole rakentava (lapset vastuuseen), koska se on syyllistävä.
Yhdyskuntasuunnittelun roolia ja vaikutuksia vanhustenhuollon kustannuksissa ja elämänlaatuun pitäisi tuoda esille paljon nykyistä enemmän. Esimerkiksi mitä vaikutuksia vanhojen ihmisten pärjäämiseen on lähikauppa- ja terveyskeskusverkoston harvenemisella? Taksikuluja ja kotipalvelukustannuksia näin ainakin saadaan aikaan mutta vakavampi seuraus on omatoimisuuden kuoleminen.
Lopuksi haluan sanoa myös kaikille vanhemmille, jotka kokevat, että heistä ei välitetä heidän olettamallaan tavalla. Oletteko ajatelleet omaa käytöstänne? Kuinka lapset jaksaisivat välittää, jos jokainen kohtaaminen on täynnä katkeruusryöppyjä ja arvostelua? Myös vanhempien tulisi pyrkiä käyttäytymään niin, että heitä voi kunnioittaa eli kohdata.
Eiköhän kannata yrittää hoitaa talous kuntoon että olisi töitä ja sitä kautta veroja. Ehkä se olisi helpoin reitti edetä. Mutta näköjää sekin on ongelma.
30 vee ihmisilläkään ei ole kunnon töitä, niin tuskin nämä ehtivät vanhuksiakaan hoitamaan koska itse työskentelevät vanhuksena. jne.
Loistava esitys valtion ja kuntien kannalta. Aloitteesta on heti sorvattava laki. Se voisi kompata vanhempien elatusvelvollisuutta lapsiaan kohtaan. Esimerkiksi avioerotilanteessa yleensä mies maksaa elatusapumaksuja yhteisille lapsille ja mahdollisesti vaimon entisen liiton lapsille.
Samoin miehen tulisi uuden lain mukaan maksaa entisen vaimon vanhempien hoitomaksut, mielelläään kokonaan, mutta ainakin suuren osan niistä. Tällä lakiuudistuksella saataisiin suomalainen hoitosuhde positiiviseksi ja maksut leveämmille hartioille.
Tokihan näillä useamman pesueen perustavilla alfauroksilla on varaa maksaa, vaikkakin kalliit ovat laulujen lunnaat. Ovathan he usein vielä myös yhteiskuntamme kellokkaita.
Uudistuksella tulee olemaan toinenkin yhteiskunnan ansaintamalli, nimittäin uusi verotuskohde, ja niistähän on aina pula. Kun jotkut perheet hoitavat vanhempiaan itse, niin kysehän on talkootyöstä. Ja eihän nyt sovi, että kukaan tekee työtä maksmatta siitä veroa, joten tällainen talkootyö verolle. Veroprosentti voisi olla 50 – 60 luokkaa, sillä onhan kyse palkkatyön lisäksi tehtävästä , toisesta työstä.
Tällä uudistuksella Suomi nousee AAA-luokituksessa platinatasolle.
Nyt kannattaisi puhua laitoksesta _de facto_, eikä siitä, mitä ovessa sattuu lukemaan.
”Siinä jokaisen on säästettävä tietty osa ansiotuloistaan muun muassa omiin hoivamenoihinsa.”
Joka kuukausihan palkasta maksetaan eläkemaksuja sun muita.
Tämän lähteen haluaisin mieluusti nähdä.
Soininvaaran idean absurdius piilee verotuksen filosofiassa. Suhteellisen hyvätuloisena olisin koska vain valmis systeemiin, jossa maksan itse sairaanhoidostani / lasten koulutuksesta / vanhempien hoidosta ja tuloverot laskevat saman verran.
On kuitenkin kohtuutonta ajatella ”nettomaksajien” – so. äänestäjien – hyväksyvän tilannetta, jossa palvelutaso alenee mutta maksettavat verot eivät.
Perusongelma tällaisissa malleissa on se, että niiden ympäri kikkailu on ihan liian helppoa. Tuossa kun vanhus jakaa ennakkoperintönä kaiken omaisuutensa ennen sinne valtion luukulle menoa, niin sitten ollaan heti ensimmäisestä hoitokulueurosta lähtien siinä ”valtio maksaa” -kategoriassa.
Ne, jotka eivät kikkaile, maksavat sitten itsensä kipeäksi. Olen Viherinssin kanssa samaa mieltä, että paljon järkevämpää on koittaa luoda insentiivisysteemi, joka kannustaa sekä siihen, että itse huolehditaan omista hoitokuluista, että siihen, että lapset mahdollisimman paljon kantavat taakkaa hoitamisesta, sen sijaan, että luodaan systeemi, jossa kaikkien insentiivit ovat vain koittaa kiertää sitä omaa vastuuta ja saada kaadettua kaikki muun yhteiskunnan maksettavaksi.
Jos ihmiset halutaan saada vastaamaan itse omasta vanhushoidostaan, niin systeemin tulee olla sellainen, että he oikeasti hyötyvät siitä, että niin tekevät valtion varaan heittäytymisen sijaan.
Niissä mnaissa, joissa omaisuus vaikuttaa hoitomaksuun, ennakkoperintö otettaan huomioon maksua määrättäessä.
Tähän ongelmaan on vastauksena juuri tuo lapsen velvollisuus huolehtia vanhemmistaan, silloin ei ole väliä, kenen nimissä omaisuus on.
Voitaisiin myös ajatella mallia, että omaisuuteen ei kajottaisi, jos lapset huolehtisivat hoitomaksusta.
Minä näkisin, että perusongelma on, että ei ole poliittista halua luoda säännöstöä, mikä tekisi tuon kikkailun riittävän vähän haluttavaksi vaihtoehdoksi. Aloitetaan vähän oikoen sillä, että tuohon lainan vakuudeksi kelpaavaan arvoon lasketaan kaikkien sellaisten luovutusten todellinen markkina-arvo luovutushetkellä, mitä ei ole seurannut kalliimman asunnon osto, oli kyseessä sitten myynti, ennakkoperintö tai lahja jälkipolville tai jollekin muulle. Ellei tuosta kiinteistön luovutuksesta siirretä tähän tarkoitukseen pantatulle sijoitustilille koko asunnon markkina-arvoa, tuo takaus siirtyy rasitteena kiinteistön mukana. Omassa hallinnassa olevan yrityksen tai säätiön asunnossa asuminen vuokralla aiheuttaa samat toimenpiteet.
Ja jos sitten joku tuota kiertää jonkun ulkomaisen rakenteen kautta, niin kysynpä vaan, että miksi Suomen Tasavallaksi kutsutun mafian pitäisi tarjota omaisuudensuojapalveluita omaisuuserille, mistä suojelurahaa ei ole maksettu? Jos kierrosta jää kiinni, koko kiinteistö valtiolle, 50% sakot päälle ja törkeämmmissä tapauksissa vähän linnaa niin se kiertäminen alkaa jäämään aika vähiin.
Kuinka monta ääntä luulet, että tällä vaalipuheella saisi eduskuntavaaleissa? Omista menoista vastaaminen ei nyt vain ole poliittisesti kovin suosittua. Edes Kokoomuksen piirissä. (Todettakoon varmuuden vuoksi, että ihan noin tylyä säännöstöä en itsekään kannattaisi, mutta tuo nyt tuli ulos riittävän pienellä miettimisellä.)
Kannatan tätä ehdotusta. Tärkeää on, että asia huomioidaan myös kaavoituksessa. Ts. rakennetaan asuntoja, joissa 3 sukupolvea pystyvät yhdessä mukavasti asumaan. Townhouse-konsepti sopii mielestäni hienosti tähän tarkoitukseen.
Perheitä EI pidä suosia mitenkään. Jos lapsia hankkii niin pitää olla rahaa millä ne elättää.
Todella hyvä kirjoitus. Olen asiaa pohtinut itsekin. Tuo Singaporen malli voisi olla hyvä. Mutta eikl nykyinen sosiaaliturvalla tapahtuva hoito käytännössä ole sitä. Rahastointia vain pitäisi lisätä. Kuten eläkkeissäkin. Lapsilla ei varsinaisesti ole mitään tarvetta perintöön. Eli jokaisen aikuisen ihmisen tulisi voida tulla toimeen omillaan. Entiseen perhekeskeiseen malliin ei ole paluuta. Lapsen asuavat mmailmalla eivätkä enä samassa kylässä lapsia hoitamassa. Ellei työn luonne muutu 100% tämän malliin ei ole mitään mahdollisuutta palata. Hyviä kommentteja, kerrankin.