Esseitä tuloeroista (5): Tulonjaon arpajaiset

Se, että olemme niin paljon rikkaampia kuin sata vuot­ta sit­ten, ei johdu yliv­er­tais­es­ta ahkeru­ud­estamme vaan men­nei­den sukupolvien kehit­tämästä teknolo­gias­ta ja rak­en­ta­mas­ta infra­struk­tu­urista. Taval­laan nau­timme siis pääo­mat­u­loa siitä fyy­sis­es­tä ja henkises­tä pääo­mas­ta, jota aiem­mat sukupol­vet ovat kar­tut­ta­neet. Näin ajatellen tun­tuu perus­teet­toma­l­ta jakaa aineelli­nen hyvä yksipuolis­es­ti vain tämän­hetk­isten työ­panos­ten mukaan. Varhaisim­mat kansalais­palkka­teo­ri­at etsivät oikeu­tus­ta ajatuk­ses­ta jakaa men­nei­den sukupolvien työn hedelmät ainakin osit­tain kaikille, minkä lisäk­si kukin saisi palkkaa tekemän­sä työn mukaan.

Taloudel­lisen tehokku­u­den mukaista olisi mak­saa kullekin markki­nae­htoista palkkaa, joka riip­puisi työn mar­gin­aalis­es­ta tuot­tavu­ud­es­ta vipu­vaiku­tuksi­neen ja siitä, kuin­ka kor­vaa­mat­tomas­ta työ­panok­ses­ta on kyse.  Täl­laises­sa tulon­jaos­sa on kuitenkin se vika, että se on hyvin epäoikeu­den­mukainen ja muut­tuu jatku­vasti epäoikeu­den­mukaisem­mak­si, kun suorit­ta­van työn tek­i­jöistä on yli­tar­jon­taa ja lah­jakkaista luo­van työn tek­i­jöistä kilpaillaan.

Ihmiset ovat kehit­tyneet kyvy­iltään ja taipumuk­sil­taan eri­laisik­si var­maan sik­si, että tämä tar­joaa mah­dol­lisu­u­den tehokkaaseen työn­jakoon ja tekee sik­si yhteisöstä voimakkaamman.

Vielä sata vuot­ta sit­ten miehen tärkeim­mät omi­naisu­udet liit­tyivät kehoon; voima, nopeus ja kätevyys merk­it­sivät enem­män kuin kyky ab­straktiin teo­reet­tiseen ajat­telu­un. Jos Pekkaa san­ot­ti­in hin­teläk­si ja Kalles­ta, ettei täl­lä oikein ollut lukupäätä, Pekas­ta san­ot­ti­in pahem­min. Yhteiskun­ta tarvit­si myös rajoite­tun määrän val­opäitä hallintoon, kaup­paan ja joi­hinkin por­var­il­lisi­in ammat­tei­hin, mut­ta näi­den tarve oli rajalli­nen. Jo sil­loin tuo henkistä työtä tekevä eli­it­ti oli rah­vas­ta vau­raampi. Liekö noil­ta ajoil­ta peräisin se, että yleis­es­ti usko­taan noin viiden­nek­sen kansas­ta sovel­tuvan vaa­tivi­in luovi­in ammatteihin.

Kun koneet tekevät melkein kaiken fyy­sistä voimaa vaa­ti­van ja kun suorit­ta­van työn määrä on vähen­tynyt nopeasti, rius­ka mut­ta opin­nois­sa huonos­ti men­estyvä Kalle pär­jää huo­mat­tavasti huonom­min kuin hin­telä mut­ta teräväpäi­nen Pekka. Työelämän nopea muu­tos on suos­in­ut yksipuolis­es­ti kog­ni­ti­ivisia kykyjä. Älykkyysosamäärä on kaikkine puut­tei­neenkin on ennus­tanut hyvin men­estys­tä työelämässä. Olemme siir­tyneet nopeasti kog­ni­ti­ivisen eli­itin yli­val­taan. Kaikkial­la maail­mas­sa koulute­tut ja lah­jakkaat vetävät kaula mui­hin palkansaajiin.

Eri­ar­voisu­us ei rajoitu kog­ni­ti­ivisen eli­itin yli­val­taan. Eri­ar­voisu­us on suur­ta myös osaamista vaa­tivien alo­jen välil­lä niin, että human­isti­nen ja yhteiskun­nalli­nen koulu­tus tuot­ta­vat yleen­sä pienem­mät tulot kuin teknistaloudelli­nen, oikeusti­eteelli­nen tai lääketi­eteelli­nen. Tähän voi vas­ta­ta, että jokainen voi vali­ta, suun­tau­tuuko halu­a­malleen human­is­tiselle alalle, vaik­ka siihen liit­tyy paljon mata­lampi tulota­so kuin kau­pal­lisem­mil­la aloil­la. Palkat eivät olisi human­is­tisil­la aloil­la niin matalia ja kau­pal­lisil­la niin korkei­ta, ellei niin moni val­it­sisi human­is­tista koulutusta.

Valin­nan­va­pausar­gu­ment­ti on osa totu­ud­es­ta, mut­ta vain osa. On melkoista uhkapeliä yrit­tää arva­ta, mikä on kysyt­ty osaamisalue vuon­na 2040. Moni aiem­min hyvä­palkkainen ammat­ti on kadon­nut ja aivan kum­malli­sista osaamisalueista on tul­lut kysyt­tyjä – niin kuin nyt pelien suunnittelusta.

Voit­ta­ja vie kaiken ‑alo­jen sisäl­läkin men­estymi­nen on arpa­peliä. Vaik­ka muu­ta­ma pelialan yri­tys on osunut kul­ta­suoneen, suurin alan toim­i­joista joutuu tyy­tymään varsin arkipäiväiseen ansio­ta­soon. Tätä voi ver­ra­ta kul­lankaiva­jien tulon­jakoon. Jos kymme­nen­tuhat­ta ihmistä läh­tee etsimään kul­taa Klondikesta, vain muu­ta­ma palaa upporikkaana, mut­ta useim­mat eivät löy­dä mitään. Pelatak­seen var­man päälle kaiva­jien kan­nat­taisi perus­taa yhtiö, joka jakaisi löy­dök­set kaikkien kesken – tai vaik­ka vain puo­let löy­dök­sen arvos­ta, jot­ta jokaisel­la säi­ly­isi moti­vaa­tio tehdä itsekin jotain. (Muis­te­len ver­tauk­sen ole­van peräisin Paul Krug­manil­ta, mut­ta en pysty asi­aa tarkistamaan.)

Kaiken kaikki­aan näyt­tää siltä, että markki­nae­htoinen tulon­jako on kehit­tymässä hyvin han­kalaan suun­taan ajatellen niitä arvo­ja, joi­hin yhteiskun­tamme nojaa ja joi­ta ylivoimainen enem­mistö suo­ma­laista kan­nat­taa. Tilanne on kovin toisen­lainen kuin 1980-luvul­la, jol­loin teol­lisu­u­den nopea laa­jen­e­m­i­nen lisäsi myös suorit­ta­van työn kysyn­tää niin voimallis­es­ti, että kysyn­nän ja tar­jon­nan mukaiset palkat oli­si­vat ilman mitään tuposopimuk­si­akin johta­neet hyvin tasaiseen tulonjakoon.