(Teksti on osa puheestani Heurekassa Vantaan kohtuuhintaisen asumisen seminaarissa 15.10.2013)
Vaikka asuntojen korkea hinta on itsessään paha asia, se on silti hyvä merkki. Asuinalue on haluttu. Asunnoista saisi halpoja tekemällä huonoa asuinympäristöä tai epäonnistumalla elinkeinopolitiikassa ja tuottamalla työttömyyttä.
Positiivisia keinoja alentaa asumisen hintaa Helsingin seudulla olisi rakentaa VALTAVASTI lisää ja ennen kaikkea se, että muut kaupungit Suomessa menestyisivät elinkeinopolitiikassaan paremmin. Tosin voi olla, että rakentamisen nopeuttaminen vaikuttaisi vain tilapäisesti, koska se tietysti kasvattaisi asukaslukua. Yleensä asuminen on sitä kalliimpaa, mitä isompi on kaupunki. Jos seudun asukasluku olisi kolme miljoonaa, asuminen saattaisi olla vieläkin kalliimpaa.
Urbaanien arvojen nousu
Vantaan suuri haaste on se, että kaikkialla maailmassa urbaanit arvot ja keskusta-asumisen suosio ovat lisääntyneet. Sen näkee Helsingin seudulla vanhojen asuntojen neliöhintojen noususta ja seuraavasta kuvasta, jonka voisi ristiä vaikka ”Kehyskuntien nousu ja tuho”: kehyskuntiin ei enää muuteta. (Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan monen kehyskunnan asukasluku on kääntynyt tänä vuonna laskuun!) Asuntojen hintaa koskevassa kuvassa ovat mukana vain kerrostaloasunnot. Ne eivät ole kehyskuntien varsinaisia sisäänheittotuotteita, mutta omakotiasuntojen hinnat kehyskunnissa ovat kääntyneet laskuun jopa nimellisesti.
Urbaanin asumisen suosio kasvaa kaikkialla länsimaissa ja nopeasti. Samalla nuoret eivät enää hanki edes ajokorttia. Tämä ei johdu Suomen ajokorttiuudistuksesta, sillä se ei voi vaikuttaa ajokorttien hankkimiseen vaikkapa Vancouverissa.
Oma selitykseni ilmiöön näkyy oheisesta HSL:n kuvasta. Sen tarkoitus on esittää joukkoliikenteen osuutta matkoista, mutta unohdetaan pylväiden värit ja katsotaan vain pituuksia. Ennen matkat olivat lähinnä työmatkoja, nyt pääasiassa vapaa-ajan matkoja. Tästä seuraa, että asunnon valinnan kannalta vapaa-ajan matkat – ennen kaikkea siis matkat erilaisiin palveluihin – ovat olennaisempia. Niihin pääsee kävellen, kun asuu keskustassa.
Nauhakaupunki ei enää toimi
Olen ollut aiemmin voimakas nauhakaupungin kannattaja, mutta tämä uusi vapaa-aikakeskeinen suuntaus ja seudun kasvu molemmat heikentävät nauhakaupungin toimintaa. Nauhakaupunkia pitkin pääsee lähiöistä keskustaan, mutta ylivoimaisesti nopeimmin kasvaa poikittaisliikenne nauhalta toiselle. Nauhakaupunki toimii vain, jos nauhoilla matkustetaan nukkumaan ja keskustassa ollaan täissä, eikä tämä toimi enää.
Ei lähiöitä vaan pkkukaupunkeja
Radanvarsilähiöiden houkuttelevuus heikkenee kaikkialla maailmassa. Sen sijaan radanvarren pikkukaupunkien suosio säilyy. Vantaan suuri haaste on, miten lähiöistä, vaikkapa Koivukylästä, saisi Keravan. Vantaalla on tässä aivan ilmeinen riski, sillä eiväthän uutiset Vantaan taloudellisesta tilanteesta ole nytkään kovin ilahduttavia. Kehäradan lähiöistä pitää tehdä pikkukaupunkeja!
Lähiön muuttaminen pikkukaupungiksi on vaikeaa, koska pikkukaupungin ytimenä on pääkatu, jonka varrella on kaikki. Nukkumalähiöissä on haluttu turvata unen laatu ennemminkin kuin alueen toimivuus ja siksi koko lähiö yleensä kääntää selkänsä sisääntulotielle.
Toinen vaikea haaste on yrittää tehdä lähiöistä asujaimistoltaan omaleimaisia, saattaa samanmielisiä yhteen (positiivinen segregaatio). Helsingissä on kaksi aivan erilaista asuinaluetta, joiden sosiaalinen status on suunnilleen yhtä hyvä: Kumpula ja Pakila. Kumpulassa äänestetään vihreitä ja vasemmistoliittoa, Pakilassa kokoomusta. Erillään nämä alueet toimivat paljon paremmin kuin ne toimisivat, jos niiden asukkaat sekoitettaisiin keskenään. Kalliosta on tullut kulttikaupunginosa vain, koska nuoret hipsterit ovat löytäneet sen ja pyrkivät muuttamaan toistensa naapureiksi.
Kannattaa rakentaa vain hyville paikoille
Kannattaako rakentaa huonoihin paikkoihin, jotta asunnoista tulisi halpoja. Tätähän pääministerikautenaan esitti Matti Vanhanen: asumisen tiivistäminen hyvien joukkoliikenneyhteyksien varrelle synnyttää vain kalliita asuntoja ja tarvitsemme myös halpoja.
On totta, että jos tekisimme korkeita kerrostaloja kaatopaikan viereen, NÄISTÄ asunnoista tulisi halpoja. Halpoja saisi myös tekemällä asunnoista yksinkertaisesti vain huonoja. Surkea pohjapiirros; keittiö, jossa ei mahdu tekemään ruokaa ja niin edelleen. Tässä ei ole mitään järkeä.
Jos tehdään asuntoja lisää huonoille paikoille, nämä asunnot ja asunnot huonoilla paikoilla ylipäätänsäkin halpenisivat, koska tässä segmentissä tarjonta lisääntyisi. Kun tehdään asuntoja hyville paikoille, alenevat kaikkien asuntojen hinnat, koska parhaille paikoille muutetaan toiseksi parhailta, toiseksi parhaille kolmanneksi parhailta jne.
Vantaan ei kannata – sillä ei ole varaa – tehdä huonoja asuinalueita. Ei siis huonoilla paikoille mitään ja hyville paikoillekin vain hyvää.
Ottakaa tonteista täysi hinta ja rakentakaa nopeammin
Jos ette säännöstele asuntojen ulosmyyntihintoja, kuten Helsinki tekee HITAS-tuotannossa, ottakaa tonteista niin hyvä hinta kuin saatte. Rakennusliike myy asunnot joka tapauksessa korkeimpaan mahdolliseen hintaan ja panee tontin hinnan alennuksen taskuunsa. Maanmyynnistä (tai vuokrauksesta) saaduilla rahoilla voitte rakentaa kouluja, katuja, päiväkoteja, viemäreitä, vesijohtoja ja kaikkea sitä, mitä kaupungin kasvu edellyttää.
Helsingin seudulla rakentamista jarruttaa se, ettei kaupungeilla ole varaa nopeaan väestönkasvuun, koska kasvava väestö tulee kalliiksi. Vain nopeampi rakentaminen on toimiva keino alentaa asumisen kustannuksia. Käyttäkää kallis maanhinta siihen, että pystytte kasvamaan nopeammin!