Kahtia jakautunut Eurooppa

Kierte­ly kuukau­den ver­ran Euroop­paa fil­lar­il­la ja junal­la osoit­ti konkreet­tis­es­ti Euroopan jakau­tuneisu­u­den. Ei tarvitse kat­soa talous­luku­ja. Sen näkee jopa fil­lar­in sat­u­las­ta. Pohjoises­sa, ger­maanisia kieliä puhu­val­la alueel­la kaik­ki toi­mi, oli kuri­nalaista ja kunnossa.

Fil­lar­il­la sen näki siinä, että pyöräteitä oli pohjoises­sa läh­es kaikkial­la ja niitä oli autoil­i­joil­ta saadun palaut­teen perus­teel­la myös syytä käyt­tää. Tur­val­lisu­us meni ajo­mukavu­u­den edelle. Pyörätei­den pin­noite oli suun­nitel­tu vauh­tia hidas­tavak­si ja risteyk­sistä ei voin­ut ajaa vauhdil­la läpi. Pyöräi­ly oli hidas­ta, kos­ka sitä hidastet­ti­in tarkoituksella.

Pohjoises­sa kaupunkien sisäi­nen liikenne oli voimakkaasti jäsen­nel­ty. Oli auto­jen ehdoil­la raken­netut alueet, jois­sa kaisto­ja oli paljon, ja risteyk­set suju­via ja jalankulk­i­joiden ehdoil­la raken­netut, jois­sa autol­la pääsi, mut­ta tiet oli­vat puss­in­per­iä ja jalankulku help­poa. Lop­putu­los oli ratio­naa­li­nen, mut­ta steri­ili ja kylmä.

Etelässä liikenne oli hal­lit­tua kaaos­ta. Pyöräti­etä oli siel­lä tääl­lä pätkit­täin, välil­lä pyöräteitä, koh­ta taas kaisto­ja. Autoli­ikenne tun­tui kaoot­tiselta ja liikenne kul­ki hitaasti. Pyöräl­lä ajet­ti­in, mis­tä parhait­en päästi­in ja se sopi kaikille. Kukaan ei protestoin­ut, vaik­ka pyöräil­i­jä ei käyt­tänyt kelvo­ton­ta pyörätietä.

Pohjoises­sa jalka­käytävil­lä kävelti­in nopeasti, etelässä hitaasti. Etelässä kau­pat oli­vat kiin­ni pari kolme tun­tia keskel­lä päivää, kos­ka kah­den tun­nin ruokatun­ti kuu­lui kaikille. Kaduil­la oli elämää ja kaikil­la tun­tui ole­van jouti­las­ta aikaa.

Näi­den kah­den maail­man raja oli yllät­tävän jyrkkä. Bel­gias­sa se kul­ki siinä, mis­sä katuk­il­vis­sä ”ruet” muut­tui­v­at ”straateik­si”. Raivos­tut­ta­vat pakol­liset ja huonos­ti toimi­vat pyöräti­et alkoi­vat heti.

Lomail­i­jan vaikutel­mak­si tuli, että etelässä on paljon mukavam­paa. Ymmär­rän suuresti ran­skalaisia, jot­ka halu­a­vat säi­lyt­tää per­in­teisen elämän­muo­ton­sa eivätkä halua kopi­oi­da sak­salaista tehokku­ut­ta. Tur­is­tikin menee mielu­um­min epära­tionaaliseen ja lep­poisaan etelään kun ratio­naaliseen Saksaan.

Tiedämme, että Etelä-Euroopan lep­poisa elämän­tyyli on taloudel­lises­sa kri­i­sis­sä, joka ei vielä ole saavut­tanut Ran­skaa, mut­ta saavut­taa pian. Tehokas, steri­ili ja kylmän ratio­naa­li­nen maail­ma voit­taa lep­poisan kaoot­tisen ja muka­van. Se on hyvin surullista.

En näe mitään syytä, mik­si lati­nalaisia kieliä puhu­va Euroop­pa ei voisi säi­lyt­tää mukavaa elämän­tyyliään. On vain hyväksyt­tävä, että jos tin­kii tehokku­ud­es­ta ja tuot­tavu­ud­es­ta muiden elämä­nar­vo­jen hyväk­si, on tin­git­tävä myös mate­ri­aalis­es­ta kulu­tus­ta­sos­ta. Se on val­in­ta, mut­ta voisi olla hyvinkin ratio­naa­li­nen valinta.

Onko Euro pakot­tanut Euroopan har­mon­isoi­tu­maan tehokku­u­den ehdoil­la? Ehkä, osit­tain. Euron mukana on niin help­po har­mon­isoi­da esimerkik­si palkkata­so­ja – tai ainakin vaikeampi pitää yllä eri­laisia palkkata­so­ja rin­nakkain.  Mut­ta ei sen näin tarvit­sisi olla. Jos ran­skalaiset halu­a­vat pitää kiin­ni per­in­teis­es­tä elämän­muo­dostaan, hei­dän on vain hyväksyt­tävä siihen elämän­muo­toon ja sen tarkoit­ta­maan tuot­tavu­u­teen kuu­lu­va palkkataso.

Eteläeu­roop­palaiseen tehot­to­muu­teen sisäl­tyy toki asioi­ta, joi­ta on vaikea puo­lus­taa. Kor­rup­tio­ta, luvan­varaisia elinkeino­ja, turhia julkisen hallinnon virko­ja ja niin edelleen. Niistä voi luop­ua, mut­ta se ei pako­ta kävelemään vauhdikkaasti kaduil­la eikä pako­ta luop­umaan pitkästä ruokatunnista.