Eurokriisin hinta ja perustuslaki

(Kom­ment­tipuheen­vuoroni eduskun­nas­sa jär­jeste­tyssä sem­i­naaris­sa Emu ja val­tiosään­nön rajat)

Eurokri­isin hin­ta Suomelle koos­t­uu pääasi­as­sa, ellei yksi­no­maan, siitä menete­tys­tä tuotan­nos­ta, jon­ka kri­isin tuot­ta­ma lama on Suomelle aiheut­tanut. Oheises­sa kuvas­sa yht­enäi­nen vii­va kuvaa toteu­tunut­ta BKT:ta vuo­den 2012 hin­tata­sos­sa ja katkovi­i­va sitä, mitä se olisi voin­ut olla ilman kri­isiä. Miedon­sin kuvaa olet­ta­mal­la nor­maa­likasvuk­si 2,5 %, vaik­ka kasvu edel­lis­inä vuosi­na oli ollut keskimäärin 3,2 %.

Yhteen­sä on jo menetet­ty yli sata mil­jar­dia euroa ja tahti sen kuin kiihtyy. Tänä vuon­na menee satamiljoon­aa euroa JOKA PÄIVÄ.

Tääl­lä eduskun­nas­sa olemme innokkaasti arvuutelleet, tuleeko Suomelle takki­in Kyproksen pankkikri­i­sistä. Aika pienistä rahoista siinä on kyse.

Ver­tailu­na voidaan käyt­tää vaikka­pa Yhdys­val­tain talouske­hi­tys­tä. Myös Yhdys­val­lat sai rahamarkki­nakri­i­sis­sä takki­in­sa, mut­ta ei jäänyt kan­veesi­in makaa­maan kuten Eurooppa.

Juris­tit ja ekonomistit

Tätä eurokeskustelua seu­ran­neena min­ulle on tul­lut vaikutel­mak­si, että juris­tit ajat­tel­e­vat rahan ole­van talouden tärkeim­män resurssin vielä niin, että rahaa on tiet­ty kiin­teä määrä. Jos rahan määrä lisään­tyy yhtääl­lä, sen on vähen­nyt­tävä toisaalla.

Talousti­eteil­i­jöille talouden resurssit ovat sel­l­aisia kuin työvoima, pääo­ma, osaami­nen ja luon­non­va­rat.  Näistä vain luon­non­va­ro­ja voidaan säästää. Mui­ta voidaan joko käyt­tää tai haaska­ta, mut­ta ei säästää. Raha on vain väline voimavaro­jen ohjaamises­sa, eikä rahan määrä suinkaan ole kiin­teä. EKP loi run­sas vuosi sit­ten tyhjästä 1,1 biljoon­aa (tuhat­ta mil­jar­dia) euroa. Satasen seteleinä se muo­dostaisi pinon, joka ulot­tuisi pitkälle ulkoavaru­u­teen. Jos olisi vain setelira­haa, ei tarvit­sisi sulkea paperitehtaita.

Voimavaro­jen käytössä tavoit­teena on

1)    saa­da voimavarat ylipään­sä käyttöön
2)    allokoi­da ne tuot­ta­maan mah­dol­lisim­man hyödyl­lisiä tuotteita
3)    jakaa tuotan­non tulos jotenkin oikein

On makua­sia, kumpi tavoite, 2) vai 3) on tärkeämpi, mut­ta tavoite 1) on ehdot­tomasti tärkein, sil­lä ilman sitä ei tavoit­tei­ta 2) ja 3) ole edes ole­mas­sa. Lama on hirvit­tävä epäonnistuminen

Eurokri­isin hoito ei ole ollut pitkään aikaan ollut taloustiedet­tä, vaan juridi­ikkaa. Niin­pä tässä pykälävi­idakos­sa ei ole etsit­ty järkev­in­tä toim­intal­in­jaa, vaan toim­intal­in­jaa, joka nyt edes aut­tavasti voisi toimia ja on edes aut­tavasti lailli­nen.  Juri­disia rajoit­tei­ta tarvi­taan, kos­ka euro­maat eivät luo­ta toisi­in­sa ja kos­ka perus­sopimuk­sen laati­jat eivät luo­ta poli­itikko­jen rehellisyy­teen, vaan pelkäävät hei­dän aja­van pop­ulis­tisu­udessaan koko Euroopan Zim­bab­wen tielle heti, kun silmä välttää.

Juristien tapa kahli­ta päätök­sen­tekoa on köm­pelö ja teho­ton ja monin tavoin haitalli­nen. Työka­lut eivät talous­poli­ti­ikan välineistöön vaan istu.

Paul Krug­manin mukaan Euroop­pa säästää itsen­sä hengiltä. Tähän euroop­palaiset talousti­eteil­i­jät vas­taa­vat, ettei Krug­man tunne Euroop­paa. Sel­l­ainen talouden­pito, joka nos­ti Yhdys­val­lat talouskri­i­sistä on Euroopas­sa EU:n perus­sopimuk­sen vas­taista. Kallis paperi. Euroop­pa menet­tää kokon­aisen vuosikymme­nen ja eteläisen Euroopan maat kokon­aisen sukupol­ven. Muu maail­ma ei pysähdy odot­tele­maan Euroopan nousemista jaloilleen, vaan viilet­tää vauhdil­la ohi.

Kiinas­sa on alue­hallinnon tasol­la paljon pahempi velka­on­gel­ma kuin Euroopas­sa. En tiedä, miten se aio­taan ratkaista, mut­ta ainakaan tois­taisek­si kiinalaiset eivät ole otta­neet mallia Euroopas­ta ja paina­neet pani­ikki­nap­pu­laa pysäyt­täen talouske­hi­tyk­sen sik­si aikaa, kun velka­on­gel­ma on ratkaistu.

Eri­tyisen haitallisia ovat sel­l­aiset sään­nöt, jot­ka vaa­ti­vat yksimielisyyt­tä talous­poli­it­ti­sis­sa päätök­sis­sä. Me tietysti tur­vaamme eduskun­nan suvereenisu­u­den täl­lä yksimielisyy­del­lä, mut­ta annamme samal­la veto-oikeu­den myös Mal­talle, Kyprokselle ja vaikka­pa Lux­em­burgille. Mitä eduskun­nan suvereenisu­ut­ta se on, että estämme tekemästä sel­l­aisia järke­viä päätök­siä, joi­ta esimerkik­si mei­dän eduskun­tamme pitäisi hyvänä?

Iso osa ongel­maa on, että myös keskus­pankin kädet on sidot­tu. EKP on aset­tanut rahapoli­ti­ikan AINOAKSI tavoit­teek­si hin­tavakau­den, kun muual­la rahapoli­ti­ikalla pyritään ylläpitämään hyvää työl­lisyyt­tä ja kasvua. Erk­ki Liika­nen selit­tää tämän niin, että Sak­san men­neisyy­den kauhukoke­mus on hyper­in­flaa­tio (joka joh­tui ylim­i­toite­tu­ista sotako­r­vauk­sista) ja Yhdys­val­to­jen kauhukoke­mus on suuri lama. Sak­sa tor­juu yhä inflaa­tio­ta ja Yhdys­val­lat lamaa.

Kun keskus­pank­ki on vielä julk­istanut rahapoli­ti­ikkansa sään­nöt, se tekee kovin helpok­si muille hyö­tymisen Euroopan kus­tan­nuk­sel­la. Ne har­joit­ta­vat äärim­mäisen ekspan­si­ivista rahapoli­ti­ikkaa devalvoidak­seen val­u­ut­tansa arvoa ja saadak­seen näin hyö­tyä vientiteollisuudelleen.

Keskus­pankin toim­intaa säätelevät määräyk­set vaikut­ta­vat aivan kum­mallisil­ta. Täy­tyy olla juristi ymmärtääk­seen, mitä eroa on siinä, ostaako EKP Ital­ian uusia val­tion papere­i­ta suo­raan Ital­ian val­ti­ol­ta vai min­uutin viiveen jäl­keen jälki­markki­noil­ta. Tai mitä eroa on sil­lä, ostaako keskus­pank­ki val­tion velka­kir­jo­ja itse, vai antaako se lainaa pankille, joka ostaa niitä paper­it EKP:n rahal­la ja kiikut­taa ne keskus­pankki­in lainan vaku­udek­si sel­l­aisia määriä, että ris­ki ylit­tää pankin riskinkan­tokyvyn moninker­tais­es­ti. Kum­mallista, ettei ketään kiin­nos­ta se, että tuo välikäsi tien­aa tästä aika siivun rahaa: lainaa puolen pros­entin korol­la ja oblig­aa­tios­ta korkoa kuusi pros­ent­tia – ja ris­ki kuitenkin keskuspankilla.

Akti­ivisen keskus­pankkipoli­ti­ikan esteenä on tietysti kateus. Val­tion velan lain­oit­ta­mi­nen kohtuuko­rol­la suo­raan keskus­pankista voidaan tulki­ta tulon­si­ir­roksi EKP:n omis­ta­ja­maid­en välil­lä. On parem­pi kaataa maito maa­han, jos ei päästä yksimielisyy­teen siitä, miten se jaetaan.

Tulon­si­ir­tounionikaan ei toimisi

Yhdys­val­tain keskushallinto tasaa huo­mat­tavasti tulo­ja osaval­tioiden välil­lä. EU:ssa vahdi­taan vis­usti, ettei maid­en välisiä tulon­si­ir­to­ja ole. Euroopas­ta tulisi paljon parem­pi maanosa, jos maid­en välil­lä tulo­ero­ja tasat­taisi­in. Onhan jokainen maa kat­sonut aiheel­lisek­si tasa­ta ero­ja myös val­tioiden sisällä.

Tulon­si­ir­tounioni kuitenkin edel­lyt­täisi ylikansal­lista päätök­sen­tekoa monista asioista. Muuten­han yhteis­es­tä kuor­mas­ta syömi­nen olisi perin help­poa.  Tämä taas ei käy, kun halu­taan pitää kiin­ni jokaisen maan kansal­lis­es­ta suvereenisu­ud­es­ta. Me omas­tamme ja muut omistaan.

Sää­lik­si käy Eurooppaa.