Vähimmäispalkkojen nurjat puolet

Työ­suh­teen syn­tymisen estää peri­aat­teessa se, että alin palk­ka, jol­la työn­tek­i­jän kan­nat­taa ottaa työ vas­taan (reser­vaa­tiopalk­ka), ylit­tää ylim­män palkan, joka työ­nan­ta­jan kan­nat­taa työstä mak­saa. On myös mah­dol­lista, että työn­tek­i­jä ja työ­nan­ta­ja voisi­vat löytää keskenään molem­pia tyy­dyt­tävän palkkata­son, mut­ta yleis­si­to­va työe­htosopimus kieltää tämän. Tämä kiel­to on sil­loin tap­pi­olli­nen molem­mille, mut­ta se voi olla silti perustel­tu, kos­ka sil­lä suo­jel­laan kol­man­sia osa­puo­lia, lähin­nä siis mui­ta työn­tek­i­jöitä kil­pailul­ta, joka veisi heiltä työ­paikan tai pakot­taisi heitäkin suos­tu­maan alem­pi­in palkkoi­hin. Yhdys­val­lois­sa ammat­ti­jär­jestöjä kut­su­taankin kartelleiksi.

Hyödykkeitä myytäessä kartel­lit ovat melkein aina haitallisia, mut­ta palk­ka on kovin eri­lainen hin­ta kuin tavaroiden hin­nat. Sik­si palkkaeroo­sion estämi­nen kartellil­la ilmeis­es­ti johtaa pääsään­töis­es­ti onnel­lisem­paan yhteiskun­taan.  On kuitenkin tapauk­sia, jois­sa vähim­mäis­palkoista on selvää hait­taa. Huo­mat­takoon, että vapaasti määräy­tyvät palkat ovat pääsään­tö ja työe­htosopimusten minim­i­ta­sol­la ole­vat palkat ovat poikkeus, joten ammat­tili­it­to­jen kartel­lit suo­jaa­vat yleis­si­tovu­u­den kaut­ta vain pien­tä osaa palkansaajista.

Haja-asu­tusalueil­la yri­tys­ten toim­inta on kalli­im­paa ja sik­si niiden palka­n­mak­sukyky samas­ta työstä on pienem­pi kuin kaupungeis­sa. Voi käy­dä niin, että työstä, jos­sa kaupungis­sa pystytään mak­samaan työe­htosopimuk­sen edel­lyt­tämää palkkaa,  ei voi­da mak­saa sitä syr­jem­mäl­lä. Täl­löin olisi sekä työn­tek­i­jän, yri­tyk­sen että paikallisen kun­nan kannal­ta onnel­lista, että palk­ka voisi alit­taa sopimusten mukaisen palkan. Jos vähim­mäis­palk­ka on 1800 euroa ja yri­tys pystyy mak­samaan haja-asu­tusalueel­la vain 1600 euroa, työn­tek­i­jän olisi edullisem­paa hyväksyä tuo alem­pi palk­ka kuin muut­taa kaupunki­in tekemään työtä 1800 eurol­la ja mak­samaan asumis­es­ta 500 euroa kuus­sa enem­män. Erään­lainen hid­den agen­da tässä on pakot­taa muut­ta­maan taloudel­lisen tehokku­u­den nimis­sä kaupunkei­hin, mut­ta voi kysyä, onko tämä tehokas­ta, kun on pulaa asun­noista.  Tästä emme kuitenkaan tehneet Juhanan kanssa suosi­tus­ta vaan tyy­dy­imme mainit­se­maan asiasta.

Olisi paljon parem­pi, jos sovit­taisi­in korkeam­mista palkoista kaupungeis­sa. Tämä olisi parem­paa alue­poli­ti­ikkaa ja se olisi myös oikeu­den­mukaisem­paa, kos­ka asum­is­menot kaupungeis­sa ovat korkeam­mat. Useim­mil­la aloil­la näin onkin käytän­nössä, mut­ta ei kaikilla.

Kuu­lostaa sosi­aalis­es­ti hyvältä, että sel­l­aisellekin työn­hak­i­jalle, jol­la on jokin hand­i­cap työkyvyssään, pitää mak­saa samaa palkkaa kuin sat­apros­ent­tiselle työn­tek­i­jälle,  mut­ta tämä voi kään­tyä myös huono-osaisia vas­taan, kos­ka nämä eivät saa kom­pen­soi­da huonom­paa työkykyään alem­mal­la pal­ka­lla, jol­loin he häviävät työn­haus­sa aina. ”Esimerkik­si vaa­timus mak­saa maa­han­muut­ta­jille samaa palkkaa kuin syn­type­r­äisille suo­ma­laisille on sosi­aalis­es­ti ylevä, mut­ta heiken­tää maa­han­muut­ta­jien työl­lisyyt­tä, sil­lä onhan suomea äidinkie­lenään puhu­van mutkat­tomampi palkat­ta­va kuin huonos­ti suomea puhu­va” (Lain­aus raportis­tamme).  Kun palka­nsaa­ja­jär­jestöt vaa­ti­vat tiukasti, ettei maa­han­muut­ta­jia saa palkata alem­mal­la pal­ka­lla, kumpaa he suo­jel­e­vat, maa­han­muut­ta­jaa riis­tol­ta vain koti­maista työvoimaa kilpailulta?

Me emme kuitenkaan esit­täneet maa­han­muut­ta­jille alem­paa palkkaa vaan automaat­tista pien­tä työ­nan­ta­jalle mak­set­tavaa palkkatukea.