Kasvua vai kehitystä Osa 1/7
(Olen luvannut pitää aiheesta ”Kasvua vai kehitystä – mitä pohjoismaisilla hyvinvointiyhteiskunnilla on edessään” esityksen torstaina Boardman-verkoston kaamosfoorumilla. Palastelen esityksen blogille pieninä palasina)
Pohjoismaat ovat aina kärkisijoilla, rankataan maat sitten elämänlaadun, kilpailukyvyn tai melkein minkä asian osalta hyvänsä. Mikä tekee Pohjoismaista niin hyviä?
Tuloerot ovat luonnostaan pieniä. Tämä johtaa siihen, että jokseenkin kaikki voidaan pitää mukana, yhteiskunnalliset vastakkainasettelut ovat maltillisia ja kansalaisten välinen luottamus on hyvää. Vähemmän voimavaroja pitää kohdistaa toisiaan vastaan varustautumiseen niin fyysisesti kuin yhteistyön sääntöjä hiottaessa. Koko kansan lahjakkuusreservit saadaan paremmin käytetyksi kuin hitaamman säätykierron luokkayhteiskunnissa. Yleinen koulutustaso on hyvä. Järjestäytyneissä yhteiskunnissa kaikki toimii.
Hyvinvointiyhteiskunta merkitsee muun muassa tuloerojen tasaamista rikkaiden ja köyhien välillä. Se tulee halvaksi, tasattavaa on niin vähän pienten luonnollisten tuloerojen vuoksi. Siksi on varaa paljon yltäkylläisempään hyvinvointivaltioon kuin samalla verotasolla muualla. Tätä edistää myös korkea työllisyysaste muissa Pohjoismaissa, joskaan ei Suomessa.
Pohjoismaat ovat olleet globalisaation voittajia – ainakin tähän asti. Omat vientituotteemme ovat olleet arvokkaita ja muut maat ovat tehneet meille kulutustavaroita halvalla. Pienet kotimarkkinat ovat lopulta koituneet siunaukseksi. Muualla huonompikin tuote on mennyt kotimarkkinoilla kaupaksi, meidän on ollut pakko menestyä muiden kotimarkkinoilla ja siksi on pitänyt olla vähän parempi. Kaupan avautuessa tästä on ollut hyötyä, kun taas suojatuista kotimarkkinoista on ollut muille haittaa.