Puheeni Espanjan pankkitukikeskustelussa 19.7.2012

Osoit­taako euroalueen kulkem­i­nen kri­i­sistä kri­isi­in yhteis­val­u­u­tan epäon­nis­tuneen? Meiltähän puut­tuu nyt se tas­apain­ot­ta­va mekanis­mi, kun val­u­ut­takurssit eivät enää tas­apain­o­ta kil­pailukykyä maid­en välillä.

Maid­en sisältä tämä mekanis­mi on puut­tunut aina. Niin­pä jokaisen val­tion sisälle on syn­tynyt taan­tu­vat ja kukois­ta­vat alueet, ja jokaisen val­tion on ollut täysin vält­tämätön­tä ottaa käyt­töön alue­poli­it­tisia tulon­si­ir­to­ja. Voiko tästä vetää sen johtopäätök­sen, että yhteis­val­u­u­tan toim­imi­nen kun­nol­la vaatisi samaa mekanis­mia val­tioit­ten välil­lä: niin kuin eteläi­nen Suo­mi tukee itäistä ja pohjoista Suomea, niin Euroopan vau­raat maat tuk­i­si­vat Euroopan köy­hiä maita?

Täl­lainen saat­taisi kyl­lä lop­ul­ta johtaa vahvem­paan ja parem­paan Euroop­paan, niin kuin Suomen alue­poli­it­tiset tulon­si­ir­rot ovat hyväk­si Suomelle kokon­aisu­udessa, mut­ta poli­it­tis­es­ti täl­lainen olisi täysin mah­do­ton­ta. Kuun­nelkaa vain tääl­läkin käy­tyä keskustelua.

Jos yhteis­val­u­ut­ta siis todel­la vaatii eri mait­ten välisiä tulon­si­ir­to­ja, erään­laista tulon­si­ir­tounio­nia, on help­po ennus­taa euroalueelle varsin lyhyt­tä ikää. On siis varaudut­ta­va myös euron hajoamiseen. Se olisi erit­täin surullista ainakin Suomen kannal­ta, sil­lä Suo­mi on hyö­tynyt eurosta aivan tavattomasti.

On esitet­ty, että vain Euroopan taloudel­lis­es­ti vahvo­jen maid­en tulisi jäädä euroalueeseen. Jos näin kävisi, on kyl­lä harkit­ta­va tarkoin, kan­nat­taisiko Suomen täl­laiseen val­u­ut­ta-alueeseen osal­lis­tua. Tuol­laisen hansaeu­ron kurssi nousisi niin korkeak­si, että se vaikut­taisi aivan tuhoisas­ti Suomen vien­ti­in ja talouteen. Se edel­lyt­täisi sisäistä deval­vaa­tio­ta eli palkko­jen alen­tamista. Ter­veisiä vaan SAK:hon!

Tai sit­ten vika on aivan muual­la. Esimerkik­si vuon­na 2008 Espan­jan val­tion­talous oli parem­mas­sa kun­nos­sa kuin Sak­san. Espan­jan vaikeudet alkoi­vat kiin­teistöku­plan puhkeamis­es­ta. Tuo­ta kuplaa ei puhal­tanut val­tio, vaan sen puhal­si­vat pankit, ja näin kävi pari vuot­ta aikaisem­min Yhdys­val­lois­sa. (Kari Rajamä­ki: Mis­tä rahaa?)

2000-luvun rahoi­tus­markki­nat ovat riistäy­tyneet täysin käsistä ja aiheut­ta­vat ryn­täi­lyl­lään kri­isin toisen­sa jäl­keen. Vält­tämätön­tä, ehkä jopa riit­tävää, euroalueen vakaudelle olisi suit­sia pankki­toim­intaa ja merkittävästi.

Me voimme kysyä, mitä tämä eurokri­isi on Suomelle mak­sanut. Välit­töminä kus­tan­nuksi­na olemme selvästi voitol­la: me val­tio saa nyt lainaa aivan olemat­toma­l­la korol­la, osit­tain jopa negati­ivisel­la. Euroopan keskus­pank­ki, jota me myös omis­tamme, hyö­tyy tavat­tomasti siitä, että pankit eivät luo­to­ta toisi­aan. Toiset pankit lainaa­vat yli yön lain­oina jät­timäisiä sum­mia EKP:stä ja toiset tal­let­ta­vat sen sinne takaisin, ja tästä välistä EKP otti viime kuukausi­in saak­ka mukavasti korko­mar­gin­aalia. Kri­isi on painanut euron kurssia mukavasti alaspäin, mikä on helpot­tanut Suomen vien­nin kri­isiä olen­nais­es­ti ja tuonut tänne paljon työ­paikko­ja. Mut­ta kaiken kaikki­aan olemme kuitenkin huo­mat­tavasti miinuk­sel­la, sil­lä me olemme menet­täneet mil­jarde­ja toisen­sa jäl­keen Euroopas­sa val­lit­se­van taan­tu­man takia.

Koko Euroop­pa on nyt erit­täin vakavas­sa tilanteessa. Euroopan inte­graa­tio astuu nyt joko ison askeleen eteen­päin tai sit­ten se ottaa ison askeleen taak­sepäin. Mei­dän tulisi keskit­tyä nyt pohti­maan sitä, miltä osin halu­amme inte­graa­tio­ta syven­tää ja miltä osin emme sitä kan­na­ta. Pankki­u­nion­in osalta var­maankin kan­natamme. EKP:n man­daat­tia kan­nat­taa laa­jen­taa. On hauskaa, että EKP ei saa laina­ta suo­raan rahaa val­ti­olle, mut­ta se voi laina­ta pankille 100 mil­jar­dia ja pank­ki lainaa sen saman min­uutin aikana sille val­ti­olle eteen­päin. Tarvit­see olla juristi ymmärtääk­seen, että tässä on jotain eroa.

Finanssipoli­ti­ikkaa var­maan kan­nat­taa koordi­noi­da, ei vain sitä, että kiel­letään joitakin otta­mas­ta liikaa velkaa, vaan velvoite­taan toisia mai­ta elvyt­tämään. Muuten­han tästä tulee jatku­van deflaa­tion alue. EU:n oma bud­jet­ti voisi olla huo­mat­tavasti isom­pi. Sil­lä voisi olla enem­män vas­tu­u­ta, niin kuin Yhdys­val­tain liit­to­val­ti­ol­la on.

Inte­graa­tion syven­tämisen vai­h­toe­htona voi hyvinkin olla Timo Soinin hah­mot­ta­ma löy­hä vapaakaup­pa-alue. Soi­ni on kovin sin­isilmäi­nen, jos kuvit­telee, että sel­l­ainen vapaakaup­pa-alue toimisi reilu­jen ja oikeu­den­mukaisten pelisään­tö­jen mukaan. Siinä jokainen yrit­täisi pienel­lä kepuli­toimel­la ajaa pro­tek­tion­is­min hengessä (Puhemies kop­ut­taa) omaa etu­aan, isot isosti ja pienet pien­esti. Pienelle syr­jäiselle vien­nistä riip­pu­vaiselle Suomelle sel­l­ainen olisi katastrofi.

Huonos­ti siinä kävisi koko Euroopan. Vaik­ka Euroopan maat ovat keskenään kovin eri­laisia, ne ovat varsin saman­laisia, jos niitä ver­taa Yhdys­val­toi­hin tai Aasian mai­hin. Euroop­palaisen hyv­in­voin­nin arvois­sa on puo­lus­tamista. Vaikeaa on euroop­palaista mallia puo­lus­taa, jos Euroop­pa hajoaa toisi­aan vas­taan tak­tikoiviksi irral­lisik­si val­tioik­si, jot­ka eivät pysty puo­lus­ta­maan yhteisiä etu­ja yhdessä.

(Kos­ka puhuin osit­tain ilman pape­ria, tätä ver­sio­ta on hiukan stil­isoitu eduskun­nan pöytäkir­jas­sa olevasta)