Terveisiä Roomasta (3): Työmarkkinajärjestöt

Tapasimme ensin työ­nan­ta­jia, jot­ka ker­toi­vat paljon samaa, jon­ka olimme jo kuulleet. Kokon­aiskysyn­nän suh­teen maal­la on ongelmia, kun val­tion­talouden tas­apain­ot­ta­mi­nen leikkaa yksi­ty­istä kulu­tus­ta rankasti julkisen kulu­tuk­sen lisäk­si. Ain­oa toi­vo olisi vien­nin elpymi­nen, mut­ta ei siitäkään tule mitään, kun koko Euroop­pa säästää. Selvästi toivoivat pohjoisen Euroopan vähän löysäävän kra­vat­tia niin kuin toivo­vat kovin mon­et muutkin.

Kovin pes­simistisiä olti­in siihen, miten kehit­tyy Ital­ian tuotan­tokyky, ehkä 0,5 pros­ent­tia vuodessa. Talous ei voi kovin pitkään nopeam­min kuin potentiaalinsa.

Kysyin, panevatko he toivon­sa siihen, että jon­akin päivänä kiinalaiset ovat niin rikkai­ta, että alka­vat ostaa Fer­rare­i­ta. Fer­rare­i­ta menee Kiinaan kuulem­ma jo nyt solkenaan.

Etelä-Italia muo­dostaa toiv­ot­ta­man riipan koko maan taloudelle. Ital­ias­sa palkkata­so on sama etelässä ja pohjoises­sa, vaik­ka tuot­tavu­us on aivan eri luokkaa. Tämä pitää etelän alike­hit­tyneenä. Sak­sas­sa on toisin: Län­siosas­sa palkat ovat selvästi korkeampia kuin itäosassa.

Saimme lopuk­si hengästyt­tävän lis­tan järkevöit­tämis­toimista, joi­ta ollaan tekemässä. Sitä oli tulkin väl­i­tyk­sel­lä vähän vaikea seu­ra­ta, kos­ka älyt­tömyyk­sille, joista ollaan luop­umas­sa, ei aina ole suomenkielistä nimeä.

Suurlähet­tiläs oli ker­tonut, että työre­formin oli­vat hyväksyneet ammat­tili­itoista yhtä luku­un otta­mat­ta kaik­ki. Kävimme siis tapaa­mas­sa sitä yhtä, joka on tosin myös suurin, kuusi miljoon­aa jäsentä.

Mitään työre­formia ei tarvi­ta, kos­ka kyl­lä Ital­ias­sa voi ihmisiä irti­sanoa. Kak­si miljoon­aa on irti­san­ot­tu. Kun kysy­imme, miten olisi pohjo­is­mainen käytän­tö, jos­sa irti­sanomi­nen on helpom­paa, mut­ta työt­tömyysko­r­vauk­set kohta­laiset hyvät. Vas­taus oli, että se olisi lois­tavaa, mut­ta ei sel­l­ainen onnis­tu kuin pienis­sä mais­sa, jois­sa maan pienu­u­den vuok­si työt­tömiä on vähän, jol­loin tämä ei tule niin kalli­ik­si. Kun Italia on iso maa, se tulisi Ital­ias­sa niin kalli­ik­si, ettei aja­tus ole realistinen.

Hei­dän esi­in­tymisen­sä vahvisti Kor­pisen väit­tämää, ettei tämä vyönkiristys voi onnis­tua poliittisesti.

= = =

Alun perin vähän epäilin, onko pikav­isi­it­timme Roomaan järkevä, mut­ta kyl­lä paljon oppi ja näki. Kan­nat­ti. Olin häm­men­nyk­sen tilas­sa, kun tulimme. Lähtiessä olin yhtä häm­men­tynyt, mut­ta häm­men­nys oli nous­sut korkeam­malle tasolle.

Kah­ta argu­ment­tia ei voin­ut kumota.

1)      Etelä-Euroopan maid­en on tas­apain­otet­ta­va talout­taan rajuin toimin. Ei ole muu­ta vaihtoehtoa.

2)      Rajut säästöt ovat poli­it­tis­es­ti mah­dot­to­mia ja taloudel­lis­es­ti hyödyt­tömiä. Poli­it­tis­es­ti mah­dot­to­mia, kos­ka demokraat­ti­sis­sa mais­sa kansa äänestää nurin tätä yrit­tävät hal­li­tuk­set; hyödyt­tömiä, kos­ka näin raju säästämi­nen tuot­taa työt­tömyyt­tä ja se tekee säästö­jen vaiku­tuk­sen valtin talouteen tyhjäksi.

Ital­ian osalta on jotain aihet­ta opti­mis­mi­in. Maas­sa on vah­va teolli­nen poten­ti­aali. Julkises­ta hallinnos­ta on siir­ret­tävä väkeä tuot­tavaan työhön. Se tapah­tuu nyt liian nopeasti, jol­loin väki vapau­tuukin työt­tömik­si. Työt­tömyys on lamaut­ta­va tau­ti, jos­ta ei olo­jen parantues­sakaan aina parane.

Kaik­ki olisi helpom­paa, jos vien­ti vetäisi. Euroopan tasol­la tarvi­taan kasvus­trate­giaa, jos­sa veto­vas­tuu on Sak­san, Hol­lan­nin, Ruotsin ja Suomen kaltaisil­la mail­la. Alka­a­han Euroopan lama purra myös Suomen vientiteollisuuteen.

Mitähän se Ran­skan uusi pres­i­dent­ti oikein aikoo?

Kreikalle en kek­si lohdu­tuk­sen sanaa.