Olisi kaikkien kannalta järkevintä korvata hyvitysmaksu verorahoista annetulla avustuksella, mutta tämä taitaa törmätä budjettiraamiin.
On pitkään ollut käytäntönä, että hallituspuolueet sitovat omat kätensä budjettiraamilla, joka asettaa valtion menoille ylärajan. Osoittaa epäluottamusta itseensä, jos joutuu sitomaan omaa toimintaansa jollain abstraktilla rajalla. Tässä tapauksessa ongelmana on epäluottamus toisiin.
Budjettiraamissa säädellään vain menoja, mikä tuottaa monia loogisia epäkohtia. Se yllyttää korvaamaan avustuksia verovähennyksillä, koska avustus on meno, mutta verovähennys ei ole. Kun tästä tuli liian suosittua, verovähennykset alettiin laskea budjettiraamissa suurelta osin menoiksi, ei kuitenkaan johdonmukaisesti. Asuntoministeri ei saa rahaa raamiinsa, vaikka asuntolainojen korkojen verovähennysoikeutta rajoitetaan.
Ongelmana voi olla myös voittoa tuottavien toimintojen tuleminen mahdottomaksi, koska suurin osa valtionhallinnosta on bruttobudjetoinnissa. Menot näkyvät raamissa mutta tulot menevät valtion pohjattomaan kassaan.
Tällaiseen silkkaan hölmöilyyn ollaan törmäämässä kysymyksessä hyvitysmaksusta. Hyvitysmaksu määrättiin aikanaan C‑kaseteille korvaukseksi oikeudesta tallettaa laillisesti ostettua musiikkia omaan käyttöön. C‑kasettien myynti on hiipunut ja nyt korvausta haetaan mm. kännyköistä ja kameroiden muistikorteista. Asiaa ajaa kulttuuriministeri Paavo Arhinmäki. Asia on hallituksen neuvotteluissa pöydällä. Itse asetusluonnosta en ole nähnyt, joten olen lehtitietojen varassa.
Hyvitysmaksusta on tullut pelkkä pistevero, jossa ei ole juuri mitään tekemistä musiikin kanssa. Itse käytin aikanaan firmani tiedostojen varmuuskopioimiseen 500 gigatavun kovalevyjä, joihin olisin voinut tallettaa musiikkia yhden vuoden verran. Sittemmin olen siirtynyt teran kovalevyihin, joihin voisin tallettaa musiikkia kahden vuoden verran. Jälkimmäisissä on isompi hyvitysmaksu. Ei kai kukaan usko kenenkään hankkivan teran kovalevyä puolen teran sijasta saadakseen niihin mahtumaan enemmän musiikkia! Jokainen ymmärtänee, että tilantarve aiheutuu jostain muusta. Tietysti niillä pitäisi olla yhtä suuri hyvitysmaksu, koska pienempäänkin mahtuu musiikkia enemmän kuin kukaan pystyy kuuntelemaan ennen kuin kovalevy hajoaa.
Ymmärrän hyvin muusikkojen huolen rahojen katoamisesta. Siksi kannatan sitä, että tämä aivan sattumanvarainen ja epäoikeudenmukainen maksu muutetaan Norjan tapaan valtion rahoista maksettavaksi. Kyse on kymmenestä miljoonasta eurosta eli ei paljon mistään.
Väitän, että hyvitysmaksun maksaminen valtion rahoista tulisi myös selvästi halvemmaksi valtiolle. Hyvitysmaksulta nimittäin välttyy, kun tilaa muistitikkunsa ja ‑korttinsa ulkomaisesta nettikaupasta. Koska nettikauppa joka tapauksessa karsii alan kivijalkamyymälät, yhä suurempi osa tästä materiaalista tilataan mukavasti omalta tietokoneelta. Kun ostajat pakenevat ulkomaisiin nettikauppoihin, menetetään paitsi ne hyvitysmaksut, myös muut verotulot – valitettavan usein myös ALV, vaikka niin ei pitäisi tapahtua.
Nykyisin on tullut tavaksi erilaisissa seminaareissa jakaa seminaariaineisto muistitikulla, koska muistitikku suurina erinä ostettuna ei maksa juuri mitään. On aivan selvää, että jos mainostarkoituksiin käytetystä muistitikusta pitää maksaa sen tukkuhintaan nähden moninkertainen hyvitysmaksu, käytäntö loppuu tai ei niitä muistitikkuja ainakaan Suomesta hankita.
Hihasta vetämällä väitän, että valtio menettää hyvitysmaksun takia verotuloja enemmän kuin hyvitysmaksu tuottaa. Olisi siis halvempaa maksaa hyvitysmaksu valtion budjetista. Niin ei kuitenkaan tule tapahtumaan, vaikka väitteeni voitaisiin todistaa aukottomasti. Arhinmäen pitäisi kaivaa tuo kymmenen miljoonaa omista kehyksistään. Sen sijaan hänen kehyksiään ei syö, jos hänen asetuksensa aiheuttaa kahdenkymmenen miljoonan verotulojen menetyksen valtiolle.
Budjettiraami ei saisi olla esteenä järjen käytölle.
Katso myös
Varmuuskopioista teostomaksu