Mitä voimme tehdä vai voimmeko mitään?

Kun per­jan­tain järky­tyk­ses­tä alkaa pikkuhil­jaa pala­ta työkykyisek­si, on kat­sot­ta­va, mitä Oslon kam­mot­tavista tapah­tu­mista opimme. On paljon tärkeäm­pää etsiä syitä kuin syyllisiä.
On tun­neta­sol­la aivan eri asia, jos viat­tomat ihmiset kuol­e­vat tarkoituk­sel­lisen väki­val­lan uhreina kuin jos he kuoli­si­vat onnet­to­muudessa. Van­hempi­en ja mei­dän kaikkien olisi ollut helpom­pi hyväksyä, jos sata demar­in­uor­ta olisi ollut tilauskoneel­la matkalla demar­ileir­ille Itä­val­taan ja kone olisi syöksynyt matkalla maa­han. Yhtä kuollei­ta he silti oli­si­vat olleet. Nuori elämä olisi päät­tynyt ennenaikaisesti.

Taval­laan mie­len­vikaisen uhrik­si jou­tu­mi­nen on kuitenkin huonona tuu­ri­na ver­rat­tavis­sa onnet­to­muu­teen. Kirves­murhaa­ja Helsin­gin met­rossa ei juuri poikkea liiken­neon­net­to­muud­es­ta. Joka tapauk­ses­sa yksit­täi­nen mie­len­vikainen on kuitenkin lievem­pi vai­h­toe­hto, kuin suun­nitel­tu jär­jestäy­tynyt ter­rori. Moni huokaisi helpo­tuk­ses­ta, kun totu­us pal­jas­tuikin tällaiseksi.
Kos­ka tämä on poli­it­ti­nen blo­gi, en ryhdy enem­pää erit­telemään henkilöko­htaisia tun­to­jani, vaan keski­tyn siihen, mitä voimme tehdä, jot­ta sama ei toistuisi.
Suo­jelupoli­isin edus­ta­ja sanoi, ettei yksit­täisen henkilön tekemisiä voi juuri estää. Tietysti voi, mut­ta sen hin­tana olisi raju puut­tumi­nen kansalais­va­pauk­si­in. Kun kansalais­va­pauk­sia ja tur­val­lisu­ut­ta pun­ni­taan toisi­aan vas­ten, on oikein kat­soa, miten sama on ratkaistu muiden riskien suhteen.
Euroopan liiken­teessä kuolee päivit­täin yhtä paljon ihmisiä kuin Nor­ja ver­ilöy­lyis­sä kuoli. Tämä riski­ta­so on hyväksyt­ty. Melko vähäisin puut­tumisin autoil­i­joiden vapauk­si­in voitaisi­in säästää joka kuukausi yhtä paljon ihmishenkiä kuin Nor­jas­sa menetelti­in. Sel­l­aiset puut­tumiset kansalais­va­pauk­si­in, joi­ta suo­jau­tu­mi­nen yksit­täisiltä mie­len­vikaisil­ta edel­lyt­täisi, oli­si­vat aivan toista suuruusluokkaa.
En ryhdy kinaa­maan mieli­sairau­den määritelmästä asiantun­ti­joiden kanssa, mut­ta kansankielel­lä päässä on kyl­lä viiran­nut. Mie­len­ter­veysongel­maisia on maail­mas­sa paljon ja tulee aina ole­maan, eikä heitä kaikkia voi pan­na telkien taakse. Kuvitel­ma, että lääkäri voisi tun­nistaa riski­ta­pauk­set, on utoop­pinen. Siinä on kyse päät­täjien käsien­pe­sus­ta. Eikä sel­l­aista sosi­aali­val­tio­ta ole kenenkään kuvitelmis­sa, jos­sa ammat­ti­aut­ta­jat pysty­i­sivät tun­nista­maan kaik­ki ongelmis­sa ole­vat ja aut­ta­maan heitä tehokkaasti.
Suo­jelupoli­isin edus­ta­ja taitaa olla oikeassa.
Tai ainakin melkein oike­as­sa. Ase­lake­ja kan­nat­taisi harki­ta ainakin Nor­jas­sa, mut­ta kyl­lä myös Suomes­sa. Lehti­ti­eto­jen mukaan ampu­jal­la oli luvalli­nen ryn­näkkökivääri! Kone­tu­lia­sei­ta ei pitäisi olla kenel­läkään. Ymmärtääk­seni Suomes­sa ei sel­l­aisi­in voi saa­da lupaa, mut­ta voin olla väärässä. Ase­lait eivät tähän asti ole olleet eri­tyisen kiin­nos­tuk­seni kohteena. (Nyt pitänee opetel­la, kos­ka ne kuu­lu­vat hallinto­valiokun­nan toimialueeseen.)
Minus­ta pitäisi harki­ta myös itse lataavien asei­den kiel­toa. Ilman sel­l­aista mas­samurha olisi paljon vaikeampi, kos­ka laukausten välil­lä ampu­ja on asee­ton. Tämä rajoit­taa jonkin ver­ran ampuma­har­ras­tus­ta, mut­ta ei paljon.
Entä mikä on vihakir­joi­tusten osuus?
Mietitään­pä vähän, mitä tarkoite­taan sanal­la syy.
Olet­takaamme, että juuri kun henkilö on lähdössä töistä koti­in, puhe­lin soi ja viivyt­tää lähtöä kolmel­la min­uu­til­la. Sen jäl­keen henkilö läh­tee autol­la koti­in­sa, tör­mää risteyk­sessä rekkaan ja kuolee. Emme taval­lis­es­ti sano, että tuo puhelu aiheut­ti kuole­man, kos­ka se ei ex ante lisän­nyt mitenkään onnet­to­muu­den toden­näköisyyt­tä. Mut­ta ilman tuo­ta puhelua hän tuskin olisi ollut siinä risteyk­sessä samanaikaises­ti sen rekan kanssa.
Vähin­täänkin tässä puhe­lin­soit­tomielessä ulko­maalais­poli­ti­ikkaan liit­tyvä vihakir­joit­telu on aiheut­tanut ver­ilöy­lyn. Ehkä sairas mieli olisi löytänyt jonkin toisen purkau­tu­mistien, mut­ta olisiko kohteek­si valikoitunut demar­in­uorten leiri? Kaik­ki sairaat mielet eivät päädy mas­samurhaa­jik­si. Sik­si pidän toden­näköisenä, että ilman vihakir­joit­ta­jien aiheut­ta­maa altistus­ta hänestä ei olisi tul­lut massamurhaajaa.
Eri­tyisen kum­mallista on, että ne, joiden mielestä viha­puheil­la ei voi olla mitään vaiku­tus­ta mie­len­vikaisi­in tekoi­hin, ovat kuitenkin niin huolestunei­ta moskei­joiden vihapuheista.
Pitäisikö net­tiä alkaa sen­suroi­da? En usko, että se on mah­dol­lista enkä edes usko, että yri­tyk­setkään siihen suun­taan toimi­si­vat oikein päin puheena ole­van riskin kannal­ta. Aivan muista syistä – vaikka­pa kau­pal­li­sista – lehtien net­ti­pal­sto­jen moderoi­jat voisi­vat nos­taa rimaa ja merkit­tävät mielipi­de­vaikut­ta­jat voisi­vat kat­soa, mitä kirjoittavat.
Netis­sä käytävä maa­han­muut­tokeskustelu on rasit­tavaa. Täl­lä blogilla ei juuri tarvitse kom­ment­te­ja sen­suroi­da (tieto sen­su­urista näyt­tää toimi­van ennal­taehkäi­sevästi) mut­ta kun maini­taan sana maa­han­muut­ta­ja tai Hal­la-aho, aivan sairas­ta tek­stiä tulee rop­pakau­pal­la. Maa­han­muut­to­teema näyt­tää imevän sairai­ta mieliä kuin kär­päs­pa­peri. Juuri sik­si minäkin vält­te­len aihetta.
Maa­han­muut­tokeskustelua ei pidä silti yrit­tääkään raja­ta. Ongel­mana ei ole, että maa­han­muu­tos­ta keskustel­laan julk­isu­udessa liian paljon vaan siitä keskustel­laan liian vähän. Onhan se koko Euroop­paa koske­vista haasteista merkit­tävin ja vaikein – vaikein siinä tarkoituk­ses­sa, että se vaatii päät­täjiltä taitoa, ei vaikein merk­i­tyk­sessä vaikeasti haavoit­tunut. Paljon on esimerkke­jä epäonnistumisista.
Vas­tu­un­tun­toiset päät­täjät kyl­lä keskuste­lat maa­han­muut­toon liit­tyvistä asioista paljon, mut­ta sisäis­es­ti julk­isu­udessa suo­jat­tuna. Näin julk­isu­u­den keskustelu on annet­tu kaiken maail­man pig­ment­tikri­it­tis­ten mel­las­tusken­täk­si. Vihakir­joi­tusten tehoa vähen­täisi, jos ulko­maalais­poli­ti­ikas­ta käytäisi­in julk­isu­udessa myös asial­lista, ana­lyyt­tista ja ongelmia kai­h­tam­a­ton­ta keskustelua.