EU valitsi kalliimman tien

len lehti­ti­eto­jen varas­sa EU:n tuoreen ilmastopäätök­sen suh­teen, joten tietoni voivat olla myös vääriä. Sen mukaan EU olisi pyörtänyt päätök­sen­sä huu­tokau­pa­ta päästöoikeudet ja on pää­tynyt jaka­maan ne — ymmärtääk­seni — tuotan­non suh­teessa käyt­täen perus­teena sitä, kuin­ka paljon päästöjä kyseinen tuotan­to syn­nyt­tää parhaal­la teknologialla.

(Tämä tulk­in­ta voi olla väärä. Aamun Hesari keskit­tyi kuvaa­maan sitä, mitä mieltä kukin oli päätök­ses­tä, mut­ta ei pitänyt tarpeel­lise­na ker­toa, mitä päätettiin)

Tämä on se tavoite, juo­ta ener­giasyöp­pö teol­lisu­us on ajanut koko ajan. Teol­lisu­u­den ei kan­nat­taisi tästä “voitostaan” iloi­ta, kos­ka tämä jär­jeste­ly on taloudel­lis­es­ti teho­ton. Jos asete­tut päästövähen­nys­tavoit­teet kuitenkin pitää saavut­taa, menet­te­lyn tehot­to­muus merk­it­see sitä, että ilmastopoli­ti­ikan kokon­aish­in­ta nousee ja paljon.

Vaik­ka ympäristön­suo­jeli­jat ovat päätök­ses­tä raivois­saan, ilmas­to ei tästä kär­si, jos EU kuitenkin pitää kiin­ni päästö­tavoit­teestaan. Kulut­ta­jat kär­sivät, palvelu­am­matit kär­sivät ja suurin osa teol­lisu­ud­es­ta kärsii.

Valit­tu malli merk­it­see, että kukin ala opti­moi omaa tuotan­to­ta­paansa, mut­ta kulut­ta­jaa ei kan­nuste­ta opti­moimaan eri tuot­tei­den välil­lä eikä teol­lisu­ut­ta siir­tym­nään vähem­män ener­giaa vaa­tivi­in mate­ri­aalei­hin tai kierrätykseen.

Betonin valmis­t­a­mi­nen on hyvin saas­tut­tavaa. Nyt yritetään saa­da kukin beton­in­tuot­ta­ja vähen­tämään päästöjään, mis­sä mah­dol­lisu­udet ovat hyvin vähäiset, mut­ta ei kan­nuste­ta rak­en­ta­jia vai­h­ta­maan beto­nia puuhun, mis­sä säästömah­dol­lisu­udet oli­si­vat huo­mat­ta­vat. Samaa kos­kee alu­mi­inia, jon­ka valmis­t­a­mi­nen kulut­taa tavat­tomasti ener­giaa, mut­ta jos­ta ei nyt kan­nuste­ta siire­t­ymään vähem­män saas­tut­tavi­in raa­ka-aineisi­in. Ja niin edelleen

Jos päästöoikeudet huu­tokau­pat­taisi­in, se tarkoit­taisi, että paljon saas­tut­ta­vat tuot­teet tuli­si­vat kalli­im­mik­si ja vähän saas­tut­ta­vat halvem­mik­si, jol­loin kulut­ta­jan kan­nat­taisi muut­taa kulu­tusko­ri­aan vähem­män saas­tut­tavaan suun­taan. Kun tämä sopeu­tu­mis­mekanis­mi näinjäte3tään käyt­tämät­tä, päästövähen­nys­ten kansan­taloudelli­nen hin­ta nousee ehkä jopa moninkertaiseksi.

Pieni varaus: siir­tyvätkö päästöoikeuk­sien hin­nat lop­putuot­tei­den hin­taan, vaik­ka alku­jako olisi ilmainen? Näin­hän on käynyt sähkön­tuotan­nos­sa. Tämä riip­puu ratkai­sev­asti siitä, jae­taanko ilmaiset päästöoikeud­fet entis­ten päästö­jen mukaan vai suh­teessa toteu­tuneisi­in tuotan­tomääri­in. Jos ilmais­ten päästöoikeuk­sien määrä las­ke­taan aiem­man tuotan­non mukaan, oikeuk­sien hin­ta siir­tyy sel­l­aise­naan tuot­tei­den hin­taan ja ilmaisu­us on vain lahjoi­tus valmis­ta­jille. Ilmaiset päästöoikeudet toi­vat tavat­tomasti rahaa hiilivoimaloiden omis­ta­jille samal­la kun ne kan­nus­ti­vat seitot­ta­maan voimaloi­ta.  Jos taas päästöoikeuk­sien määrä riip­puu tuotan­non määrästä, päästöoikeuk­sien markki­nahin­ta ei siir­ry tuot­tei­den hin­toi­hin. Miten tästä päätet­ti­in, sitä aamun HS ei kertonut.