Inkrementalismista ei ole suunnitteluperiaatteeksi

Inkre­men­tal­is­mil­la tarkoite­taan kaupun­gin suun­nit­telemista pala palal­ta ilman kokon­ais­su­un­nitel­maa jokaista päätöstä erik­seen opti­moiden. Yleinen käsi­tys ja koke­mus on, että näin toteutetus­ta kaupungista tulee huono.

Ei ole mitään syytä, mik­si osit­taisop­ti­moin­ti johtaisi hyvään tulok­seen. Tämä on help­po osoit­taa jopa yksinker­taises­sa kah­den osa­puolen kisas­sa: miten sijoit­taa kak­si rantakioskia kilo­metrin pituiselle ran­nalle? Suun­nit­teli­ja sijoit­taisi ne pis­teisi­in 250 m ja 750 m, mikä min­i­moisi keskimääräisen matkan lähim­pään kioski­in.  Näi­den markki­na-aluei­den raja olisi ran­nan puolivälissä.

Kioskien vapaa sijoit­tumi­nen ei johtaisi tähän, kos­ka molem­pi­en kan­nat­taa siir­tyä lähem­mäs toista val­latak­seen markki­na-aluet­ta. Lop­ul­ta ne ovat molem­mat ran­nan keskel­lä vierekkäin.

Näin siis jopa staat­tises­sa tilanteessa ja vain kah­den osa­puolen välisessä kisas­sa. Puhu­mat­takaan dynaamis­es­ta pelistä, jos­sa on tuhan­sia osa­puo­lia. Ajatel­laan, että ensin kaik­ki osa­puo­let ovat opti­maalises­sa tilanteessa. Sit­ten joukkoon tulee yksi uusi toim­i­ja, joka opti­moi oman tilanteen­sa. Kos­ka tämä vaikut­taa kaikkien muiden ase­maan, nämä tai ainakin mon­et näistä, ovat sen jäl­keen epäop­ti­maalises­sa tilanteessa, mut­ta raken­nuk­set eivät ole pyörillä.

Kaupunkisu­un­nit­telua ei voi kor­va­ta peri­aat­teel­la, että kuka vain voi rak­en­taa mitä vain mihin vain. Se ei joh­da hyvään vaan huonoon kaupunkiin.