Luottolama — luottamus on lamassa

On tiedet­ty vuosia, että Yhdys­val­tain taloudessa raken­netaan val­tavaa velka­ku­plaa, eikä hei­dän kak­sois­va­jeen­sa voi jatkua lop­ut­tomi­in. Tämän ennustet­ti­in johta­van kysyn­täla­maan, mut­ta ennustet­ta täl­lais­es­ta rom­ah­duk­ses­ta ei ainakaan min­un kuullen kukaan esittänyt.

Tässä on takana rahoi­tus­valvon­nan täy­delli­nen pet­tämi­nen. Tosin joidenkin väit­tei­den mukaan valvo­jat oli­si­vat varoit­ta­neet, mut­ta poli­itikot oli­si­vat vaien­ta­neet hei­dät. Kun hallinto uskoo sokeas­ta Jumalaan ja markki­noi­hin — ei vält­tämät­tä tässä järjestyk­sessä —  ei tarvitse  itse ajatel­la mitään.

Taustal­la on ratkai­sevas­sa osas­sa menet­te­lyjä, joiden ainakin pitäisi olla rikol­lisia. Joskus vajaa vuosi sit­ten kuulin Suomen Pankin Antti Suvan­non erinomaisde3n esi­tyk­sen siitä, kuin­ka väärät kan­nus­timet amerikkalaisil­la asun­tomarkki­noil­la on.

Men­neistä kan­nat­taa oppia, mut­ta nyt pitäisi tietää, miten tästä eteenpäin.

Luot­to­la­mas­sa on kyse myös luot­ta­muk­sen lamas­ta. Suomen kie­len sanan “luot­to” kak­so­is­merk­i­tys on tässä suh­teessa osu­va. Keskus­pankkien on vaikea työn­tää rahaa markki­noille, jos ne eivät etene pankeista mihinkään, kun panki­it eivät luo­ta toisi­in­sa. Suomes­sa Finnver­alle kan­nat­taisi antaa kokon­aan uusi rooli myös ter­vei­den yri­tys­ten rahoit­ta­jana, jot­ta ne pysy­i­sivät ter­veinä. Muuten vaikka­pa Nordean vaikeudet Bal­ti­as­sa ja laivan­varus­tuk­sen rahoit­ta­jana voivat syöstä aivan ter­veitä suo­ma­laisia yri­tyk­siä ahdinkoon.

Aja­tus, että val­tion har­joit­ta­va finanssielvy­tys syven­täisi lamaa syr­jäyt­tämäl­lä pääo­mia yksi­tyiseltä sek­to­ril­ta on aivan absur­di. Jos halu­aa tutus­tua asi­aa tarkem­min, kan­nat­taa vaikka­pa googlata “liq­uid­i­ty trap”.  Tai sit­ten voi katr­soa, mitä Nobel-palkit­tu Paul Krug­man asi­as­ta kir­joit­taa.

Yhdys­val­lois­sa korko, jon­ka val­tio mak­saa pankkien päivän tal­letuk­sista, on laskenut 0,03 pros­ent­ti­in. Ollaan siis narul­la ei voi työn­tää ‑tilanteessa.

Lama ehkä ter­ve­hdyt­tää rak­en­tei­ta, mut­ta sen hin­ta on aivan jär­jetön. Viime laman jäljiltä mene­timme kym­meniä tuhan­sia yrit­täjiä velka­vankeu­teen, työvoimas­ta mene­timme pitkäaikaist5yöttömyyteen ehkä satatuhat­ta ihmistä ja aiem­min läh­es vela­ton val­tio otti velkaa 60 % rut­tokansan­tuot­teesta. Kun­non selvi­tys­tä 1990-luvun lamas­ta ei ole tehty, mut­ta min­un intu­iti­ivi­nen käsi­tyk­seni on, että talous­poli­ti­ik­ka pani­ikkisäästöi­neen epäon­nis­tui tuol­loin pahasti — rahapoli­ti­ikas­ta puhu­mat­takaan — ja syven­si lamaa ja val­tion velka­an­tu­mista. Vähem­mäl­lä olisi päästy, jos her­mot oli­si­vat pitäneet.

Nyt pitäisi elvyt­tää miljardeilla.