On tiedetty vuosia, että Yhdysvaltain taloudessa rakennetaan valtavaa velkakuplaa, eikä heidän kaksoisvajeensa voi jatkua loputtomiin. Tämän ennustettiin johtavan kysyntälamaan, mutta ennustetta tällaisesta romahduksesta ei ainakaan minun kuullen kukaan esittänyt.
Tässä on takana rahoitusvalvonnan täydellinen pettäminen. Tosin joidenkin väitteiden mukaan valvojat olisivat varoittaneet, mutta poliitikot olisivat vaientaneet heidät. Kun hallinto uskoo sokeasta Jumalaan ja markkinoihin — ei välttämättä tässä järjestyksessä — ei tarvitse itse ajatella mitään.
Taustalla on ratkaisevassa osassa menettelyjä, joiden ainakin pitäisi olla rikollisia. Joskus vajaa vuosi sitten kuulin Suomen Pankin Antti Suvannon erinomaisde3n esityksen siitä, kuinka väärät kannustimet amerikkalaisilla asuntomarkkinoilla on.
Menneistä kannattaa oppia, mutta nyt pitäisi tietää, miten tästä eteenpäin.
Luottolamassa on kyse myös luottamuksen lamasta. Suomen kielen sanan “luotto” kaksoismerkitys on tässä suhteessa osuva. Keskuspankkien on vaikea työntää rahaa markkinoille, jos ne eivät etene pankeista mihinkään, kun pankiit eivät luota toisiinsa. Suomessa Finnveralle kannattaisi antaa kokonaan uusi rooli myös terveiden yritysten rahoittajana, jotta ne pysyisivät terveinä. Muuten vaikkapa Nordean vaikeudet Baltiassa ja laivanvarustuksen rahoittajana voivat syöstä aivan terveitä suomalaisia yrityksiä ahdinkoon.
Ajatus, että valtion harjoittava finanssielvytys syventäisi lamaa syrjäyttämällä pääomia yksityiseltä sektorilta on aivan absurdi. Jos haluaa tutustua asiaa tarkemmin, kannattaa vaikkapa googlata “liquidity trap”. Tai sitten voi katrsoa, mitä Nobel-palkittu Paul Krugman asiasta kirjoittaa.
Yhdysvalloissa korko, jonka valtio maksaa pankkien päivän talletuksista, on laskenut 0,03 prosenttiin. Ollaan siis narulla ei voi työntää ‑tilanteessa.
Lama ehkä tervehdyttää rakenteita, mutta sen hinta on aivan järjetön. Viime laman jäljiltä menetimme kymmeniä tuhansia yrittäjiä velkavankeuteen, työvoimasta menetimme pitkäaikaist5yöttömyyteen ehkä satatuhatta ihmistä ja aiemmin lähes velaton valtio otti velkaa 60 % ruttokansantuotteesta. Kunnon selvitystä 1990-luvun lamasta ei ole tehty, mutta minun intuitiivinen käsitykseni on, että talouspolitiikka paniikkisäästöineen epäonnistui tuolloin pahasti — rahapolitiikasta puhumattakaan — ja syvensi lamaa ja valtion velkaantumista. Vähemmällä olisi päästy, jos hermot olisivat pitäneet.
Nyt pitäisi elvyttää miljardeilla.
Vihreän liikkeen tärkein tehtävä pitäisi olla maailman pelastaminen ekokatastrofilta. Eikö lama, työttömyys, tehtaiden sulkeminen, kulutuksen ja rekkaliikenteen hiipuminen, rihkamakaupan väheneminen ole yksinomaan onnellinen asia?
“Tässä on takana rahoitusvalvonnan täydellinen pettäminen. Tosin joidenkin väitteiden mukaan valvojat olisivat varoittaneet, mutta poliitikot olisivat vaientaneet heidät.”
Spiegel-lehdessä oli vähän aikaa sitten valaiseva monen aukeaman kansijuttu siitä miten kriisi alkoi ja eteni vuodesta 1995 tähän päivään.
Siinä kerrottiin mm. että rahoitusvalvonta on USA:ssa jakautunut useammalle virastolle jotka osin kilpailevat keksenään ja joita investointipankit pystyivät pelaamaan toisiaan vastaan.
Mielenkiintoisimpiin kuului kohta jossa kerrottiin että yhden pääviraston osastoa, jonka vastuulla oli erityisesti valvoa näitä nyttemmin myrkyllisiksi osoittautuneita investointipankkien roskalainoja, systemaattisesti tyhjennettiin. Aluksi virastossa oli 150 työntekijää lopulta YKSI. Ja tämän hepun olisi pitänyt pitää hyppysissään koko CDS-sotkuja.
Kuinka ollakaan, tähän aikaan investointipankki Goldman Sachsia johti Henry Paulson, nykyinen USAn valtiovarainministeri. GS harjoitti juuri tuolloin kasvavassa määrin kauppaa CDS-sijoituksilla. Hallituksen puolella, vastuussa viraston henkilövähennyksistä oli GS:n entinen työntekijä…
Sylttytehdas ja silleen. Onneksi raukat saavat nyt sentään 700 miljardia lohturahaa.
Likviditeettiansa on kurja tilanne, niinkuin Japanista 1990-luvulla saattoi nähdä. Korot nollassa ja jatkuva deflaatio päällä. Siellä tosin oli sellainen kulttuuri, että isot firmat nyt vaan eivät joudu konkurssiin, koska siitä seuraisi kasvojen menetys. Ja jos helikopterista pudotettaisiin rahaa, ihmiset vain veisivät ne pankkiin.
Suomessa muuten rahapolitiikka oli merkittävä syy lamaan. Tai tarkemmin sanoen, syynä oli se, että rahapolitiikka, jota mainostettiin ja ajettiin ennen lamaa (ns. vahvan markan politiikka) ei ollut kestävällä pohjalla. Massiivinen konkurssiaalto oli kait pitkälti seurausta juuri ulkomaanvaluutassa noteerattujen lainojen äkillisestä kallistumisesta, kun ylintä johtoa myöten vakuuteltiin ettei devalvoida ja sitten se täytyi kuitenkin tehdä. Käsittääkseni nykyään on aika vahva konsensus siitä, että pienelle maalle yhdistelmä “kiinteät valuuttakurssit + vapaat pääomamarkkinat” on sama kuin laittaisi kansainvälisille valuuttamarkkinoille ilmoituksen: “tulkaa tänne, täältä saa ilmaista rahaa”.
Suomessa päätettiin pelastaa pankit niillä miljardien lainoilla. (plus että ostettiinhan siinä hornetitkin.) Sillä rahalla olisi elvytetty tavattomasti, mutta jos KOP ja/tai SYP olisi kaatunut, seurauksia voi vain kuvitella. Silloin ei välttämättä ollut, tai ei ainakaan koettu olevan, kauheasti vaihtoehtoja.
Hei ja kiitos mielenkiintoisesta blogista! Muutama yleisluonteinen kommentti.
Media on toitottanut paljon Yhdysvaltojen talousongelmia. Hyvä näin, mutta liian pienelle painolle on mielestäni jäänyt muiden alueiden ongelmat. Kehittyvillä markkinoillam ja monella EU-maallakin on valtavia talousongelmia, jotka juontavat nekin velkarahalla tehdyistä hukkainvestoinneista. Tätä porsastelua ovat harrastaneet niin yritykset, valtiot kuin yksityisetkin kuluttajat.
Kysyntalamasta on puhuttu vuosia monessa luetuimmista jenkkiläisistä talousblogeista. Valtamediassa ei niinkään, mutta valtamedian jutut ovatkin pääasiassa amatöörien mielipiteitä.
Luottolamassa on myös kyse järjestä. Terveet yritykset eivät ota lainaa, koska laman alussa ei kannata investoida. Lainaa sen sijaan ottavat mielellään taloutensa kanssa painiskelevat yritykset, jotka sisältävät huomattavan luottoriskin. Pankkien (tai kenenkään muunkaan) ei yksinkertaisesti kannata lainata näillä koroilla. Holtittomasta lainaamisesta johtuvat ongelmat eivät parane holtittomalla lainaamisella.
Ei kannata asettaa kohtuuttomia odotuksia valtion talouspolitiikalle. Se ettei lama-aikaan toimittu jälkikäteen ajateltuna täydellisesti ei ole kovin rakentava huomio.
Valtion elvytys olisi tosiaan nyt todella kannatettavaa. Hyviä investointikohteita on vain vaikeampi keksiä. Aiemmin mainitsemasi jo suunnitellut rakennuskohteet kannattaisi tosiaan toteuttaa nyt, mutta mitä muuta niiden ja pienten veronalennusten lisäksi?
Tämän ennustettiin johtavan kysyntälamaan, mutta ennustetta tällaisesta romahduksesta ei ainakaan minun kuullen kukaan esittänyt.
Olihan noita, Nassim Taleb ja Peter Schiff etunenässä, mutta heidän näkemykset ei saanut tarpeeksi palstatilaa. Peter Schiff on jälkikäteen katsottuna ollut pelottavan tarkka profetioissaan, hänen lääkkeensä tilanteen hoitoon ei sitten välttämättä ole ne kannatettavimmat, eli antaa mennä vaan ja tuhkasta nousee parempi (ja vapaampi) markkinatilanne.
Tuo ruttokansantuote on mitä hilpein kirjoitusvirhe… Nyttemin taloushistorioitsijana toimiva Brad DeLong (Taloussanomissa, http://tinyurl.com/57qape) sanoi sen olennaisen:
“Yhdysvaltain valtiovarainministeriö ja keskuspankki kulkevat nyt polkua, joka päättyy siihen, että rahan hinnan lisäksi riskin hinta finanssimarkkinoilla muuttuu hallinnolliseksi hinnaksi.
“Keskuspankkitoiminta lähti alkujaan liikkeelle tästä päätelmästä: rahan hinnan jättäminen vain markkinoiden kontolle käy lopulta kalliiksi äänestäville liikemiehille ja hallitusten kaatoon kykeneville työläisille. Nyt ollaan yhtä lailla tekemässä sellaista päätelmää, että riskin hinnan jättäminen vain markkinoiden kontolle käy liian kalliiksi tämänpäivän äänestäjille ja puolueiden tukijoille.”
Erinomainen esitys (tosin englanniksi) siitä mitä se käytännössä tarkoitti kun kohteliaasti sanottuna “riskienhallinta petti” on Michael Lewisin artikkeli amerikkalaisista asuntolainoista ja niiden johdannaisista (http://tinyurl.com/5vj34l), henkilökohtainen reaktioni oli että tuollainen ei voi olla laillista missään maassa, kyse on systemaattisesta valehtelusta ja törkeästä huolimattomuudesta. Markkinat reagoivat informaatioon, jos perusdata on suoraan sanoen päin persettä niin markkinat eivät toimi.
Esimerksi jutussa haastatelu ryhmä analyytikkoja selvitteli koko lainavyyhtiä ja ihmetteli mm. että mikä oli luottaluokituslaitosten rooli: “He called Standard & Poor’s and asked what would happen to default rates if real estate prices fell. The man at S&P couldn’t say; its model for home prices had no ability to accept a negative number.”
Voi pyhä isä!
Osmo:” Ajatus, että valtion harjoittava finanssielvytys syventäisi lamaa syrjäyttämällä pääomia yksityiseltä sektorilta on aivan absurdi.”
Onhan se varmasti absurdi, jos lukee aina ja pelkästään niitä Keynsiläisiä taloustieteilijöitä, eikä lotkauta korviaan kritiikille. Sinusta on varmaan myös ihan absurdi väite, että USA:n valtion harjoittama finanssielvytys pitkitti 1929–3x lamaa.
Jos pystyisit mitenkään itse vastaamaan tähän kritiikkiin, niin se olisi vähän uskottavampaa. Krugmanin artikkeleiden heitteleminen ympäriinsä ei auta yhtään. Nämä asiat ovat meidänkin ymmärrettävissä, joten on ihan turha piiloutua jonkun auktoriteetin selän taakse.
On aivan selvää, että jos kysyntä kasvaa ja tarjonta ei kasva, niin hinnat nousevat. Jos hintojen ei anneta nousta, niin syntyy pula. Jos hintojen ei anneta nousta, kysyntä kasvaa, mutta pulaa ei sallita, niin silloin TARJONNAN ON KASVETTAVA. Krugmanilta jää huomaamatta tämän olennainen seuraus: Rahan tarjonnan kasvattaminen tarkoittaa rahan painamista, joka on VERO rahan omistajille. Tämä ei ole finanssielvytystä yhtään sen enempää kuin veroasteen nosto, jotta valtio voi kuluttaa lisää.
Laman estämisen hinta on aivan järjetön. Resursseja tuhlaantuu tuottamattomissa tehtävissä, eivätkä kuluttajien tarpeet tule tyydytetyiksi. Kuvailemasi seuraukset johtuivat lamaa edeltäneestä politiikasta. Resursseja oli sijoitettu tuottamattomasti. Lama tarkoitti näiden resurssien sijoittamista tuottavasti, jotta ne tyydyttäisivät meidän tarpeitamme.
Arho laittoi jo edelliseen ketjuun tämän linkin, mutta ilmeisesti sinulta Osmo jäi lukematta: http://sfb649.wiwi.hu-berlin.de/papers/pdf/SFB649DP2005-039.pdf
tiivistelmä:
Our main results are that
* a surprise deficit-financed tax cut is the best fiscal policy to stimulate the economy
* a deficit[-financed government] spending shock weakly stimulates the economy.
* government spending shocks crowd out both residential and non-residential investment without causing interest rates to rise.
Toisessa tutkimuksessa todettiin:
“we find that both increases in taxes and increases in government spending have a strong negative effect on private investment spending. This effect is consistent with a neoclassical model with distortionary taxes, but more difficult to reconcile with Keynesian theory: while agnostic about the sign, Keynesian theory predicts opposite effects of tax and spending increases on private investment.”
http://www.mitpressjournals.org/doi/abs/10.1162/003355302320935043?cookieSet=1&journalCode=qjec
Asuin vuosituhannen vaihteen taitteessa Yhdysvalloissa, ja muistan kun esimerkiksi vuonna 2002 kirjoiteltiin laajalti Newsweekin ja Timen kaltaisissa aikakauslehdissä Pohjois-Kalifornian asuntokuplasta ja kansalaisten hurjista luottokorttiveloista. Muistan eräänkin haastattelun, jossa joku nuori opiskelija kertoi avoimesti tietävänsä etteivät kykene maksamaan luottokorttivelkojaan pois, mutta koska kaikki muutkin ovat samanlaisessa lirissä, ei usko että joutuu siitä kärsimään.
Jos pankinjohtaja ei ole edes tämän vertaa seurannut aikaansa ja osannut ennustaa että homma menee käteen, niin hän ei ole olut tehtäviensä tasalla. Silloin hänen kuuluisi henkilökohtaisesti vastata maksamattomista lainoista ja jos ei siihen kykene niin leivättömän pöydän ääreen vaan. Kyllä pankilla pitää olla vastuu huolehtia siitä että lainaa annetaan persaukisille vain sen verran että he pystyvät sen kohtuullisesti maksamaan takaisin. Varsinkin kun USA:ssa ne pääsevät varsin tarkasti syynäämään esimerkiksi palkkaasi ja muita luottotietojasi.
Sikäli Lewisin valitus osuu mielestäni harhaan.
Vielä vähän tästä:“Kun hallinto uskoo sokeasta Jumalaan ja markkinoihin — ei välttämättä tässä järjestyksessä — ei tarvitse itse ajatella mitään.”
Tämähän on juuri päin vastoin. Kun hallinto uskoi sokeasti voivansa säädellä markkinoita poliitikot loivat kannustimia ottaa liikaa riskiä. Jos poliitikot olisivat ymmärtäneet olla sorkkimatta markkinoita näitä kannustimia ei olisi ollut olemassa ja todennäköisesti kupla ei olisi kasvanut niin suureksi ennen puhkeamistaan.
Minusta on jotenkin huvittavaa, että kaikki ovat yhtä mieltä siitä, että markkinat muuttuvat koko ajan monimutkaisemmiksi. Toisten mielestä tästä seuraa se, että valta “ohjata” markkinoita pitää keskittää yhä pienemmälle porukalle. Toisten, että valtaa ei pidä missään nimessä keskittää, vaan hajauttaa mahdollisimman laajalle. Osmo kuuluu ensimmäiseen leiriin.
Jos jätetään rakentaminen pois, mitä elvytyskeinoja meillä oikein on käytössä?
Rakentaminen elvyttää vain sangen pientä osaa kansantaloudesta, joten pelkästään siihen keskittyminen on nähdäkseni enemmänkin rakentamispolitiikkaa (rakennetaan halvalla nyt eikä kalliilla myöhemmin) eikä elvytystä varsinkin kun rakennusliikkeet tuppaavat olemaan ulkomaisia.
Tuloverojen alentaminen? Vai valuuko lisäraha tuontitavaran ostamiseen eikä elvytä?
Arvonlisäveron alentaminen? Tämä valuu lähinnä kaupustelijoiden taskuihin eikä myöskään pahemmin taida elvyttää.
Tulonsiirtojen lisääminen? Työllistääkö se ketään vai vaihtuuko lauantaimakkara meetwurstiin?
Työn sivukulujen leikkaaminen? Lisääntyykö taloudellinen toimeliaisuus vai paranevatko yritysten voitot?
Eli jos elvyttää pitäisi miljardeilla, niin millainen elvytys pitäisi duunarit töissä tehtaissa, palvelusektoriväen liikkeissään ja valkokaulusduunarit toimistoissa? Jos ei minkäänlainen, miksi asiaa kutsutaan elvyttämiseksi jos kyse on pääasiassa tulonsiirrosta rakennusliikkeiden ruotsalaisille omistajille?
Nyt on hirveä hätä, kun talous ei tuota kasvunumeroita. Mikä maailmanluokan onnettomuus siitä seuraa, jos kasvu on esim nolla pari seutaavaa vuotta. Teollisuus tuottaa esim autoja vähemmän tai yhtä paljon kuin tänä vuonna. Miksi on pakko kasvaa.
Ihan irrallinen huomio. Olisiko tyhmä juttu, jos kotitalousvähennyksen määrä esim viisinkertaistettaisiin tms pariksi vuodeksi. Arvelen, että ne rahat eivät ainakaan kaikki valu kiinaan. Ja vähennysoikeus myös taloyhtiöille.
JL
“Rakentaminen elvyttää vain sangen pientä osaa kansantaloudesta, joten pelkästään siihen keskittyminen on nähdäkseni enemmänkin rakentamispolitiikkaa ”
Joskus ennenkin mainittu mutta rakennetun ympäristön tuottamiseen ja ylläpitoon menee puolet bkt:sta, abaut 85 miljardia.
Pelkkä rakennustuotannon arvo vuonna 2006 oli yli 24 miljardia.
http://www.rakennuslehti.fi/tietoa/
“Rakentaminen elvyttää vain sangen pientä osaa kansantaloudesta, joten pelkästään siihen keskittyminen on nähdäkseni enemmänkin rakentamispolitiikkaa ”
Tuota tuota,
Jos rakennusmiehellä on työtä, hänellä on varaa ostaa pizzaa, Kun pizzan paistajalla on työtä, hänellä on varaa käydä parturissa, kun parturilla on työtä…
Elvytetään mitä sektoria hyvänsä, se säteilee ympäristöönsä. Niinpä pyramidien rakentaminen on yhtä hyvää elvytystä kuin veroelvytys ja muun rakentamisen paremmuus veroelvytykseen on yhtä suuri kuin on sen kohteen ero hyödyllisyydessä suhteessa pyramideihin. Mitä hyödyllisempää rakennetaan, sitä parempi.
Jos kyse on välttämättömän investoinnin aikaistamisesta, vieläkin parempi.
Miksi minä haluan elvyttää rakentamalla asuntoja kasvukeskuspaikkakunnille johtuu siitä aluepoliittisesta näkemyksestä, että niitä tarvitaan lähivuosikymmeninä paljon.
Tuota tuota, kun täällä puhutaan rakentamalla elvyttämisestä ja rakennetun ympäristön tuottamisen bkt-osuudesta, nousee mieleen kysymys siitä, miten pitäisi elvyttää, jos elvytetään.
Anni Sinnemäki esitti tästä Vihreiden viimeisimmässä valtuuskunnassa joitakin teesejä, joiden yleiskuva oli, että toimien tulee kytkeytyä samanaikaisesti paitsi talous‑, myös energia- ja ilmastokriisin ratkaisuun. (Teesit ja puhe löytyvät Vihreiden sivuilta.)
Osmo, onko sinulla kantaa Sinnemäen esittämiin kahdeksaan teesiin, yleisesti tai erikseen?
Osmo: “Niinpä pyramidien rakentaminen on yhtä hyvää elvytystä kuin veroelvytys”
Eli rahan lapioiminen kaivoon on sama kuin sen antaminen kansalle, koska kansa on niin älyttömän tyhmää, että ei mitenkään pysty käyttämään rahaa mihinkään mikä parantaa heidän elintasoaan. Kansalaiset eivät myöskään reagoi kannustimiin ollenkaan.
“Miksi minä haluan elvyttää rakentamalla asuntoja kasvukeskuspaikkakunnille johtuu siitä aluepoliittisesta näkemyksestä, että niitä tarvitaan lähivuosikymmeninä paljon.”
Eli sinä väität tietäväsi paremmin kuin ne ihmiset, jotka “lyövät vetoa” tästä asiasta omilla rahoillaan ja joilla on huomattavasti enemmän hävittävää, jos ovat väärässä ja vastaavasti huomattavasti enemmän voitettavaa, jos ovat oikeassa. Miksi näin?
En minä sinänsä rakennushankkeiden aikaistamista vastusta. Jos pitää rakentaa, se nimenomaan kannattaa tehdä nyt.
En vain pidä tätä kovin “elvyttävänä”. Tunnen jokusen rakennusmiehen, ja ainakaan heillä lama ei käytännössä tunnu missään muussa kuin epävarmuuden kasvamisessa, koska työttömyyskorvaus plus pimeät keikat tuovat samat nettotulot kuin työssä oleminenkin. Riittävällä tarkkuudella.
Joten rakennusmies ostaa osuutensa pizzoista ja parturipalveluista jokseenkin siitä huolimatta, onko hän säännöllisessä ja verollisessa päivätyössä vai ansiosidonnaisella, jos tuota vähäistä esimerkkiotantaani on uskominen.
Eli siis rakennetaan kaikin mokomin sitä, mitä rakentaa pitää, mutta jos nyt annetaan poliitikoille easy way out kutsumalla sitä elvytykseksi vaikkei mikään siitä elvykään, se antaa moraalisen oikeuden pestä kädet kun on kerran tehty jotakin.
Rakentamisen lisäksi pitäisi miettiä, millä motivoidaan firmoja pitämään toimintaa Suomessa. Ja lisäksi pitäisi miettiä jotain toimenpiteitä niille, jotka menettävät työpaikkansa todennäköisesti pysyvästi laman seurauksena eikä ainoastaan lamavuosiksi. Heitä tuli viime laman aikaan monesta paikasta eikä heille silloin tehty mitään.
Lähinnä toivon, että tätä virhettä ei toisteta vaan osa “elvytyksestä” tehdään jälkipainotteisesti sen jälkeen kun on nähty, keitä tämä lama oikein kolhaisi. Rakennusmiehet putoavat aina lopulta jaloilleen jos eivät alkoholisoidu, mutta muilla on vaikeampaa kun edessä on alanvaihto.
Alanvaihdot taas ovat hankalia, koska työvoimaa vapautuu kohtuullisen hyvin palkatusta savupiipputeollisuudesta ja insinöörityöstä, ja työvoiman tarve on pienipalkkaisessa paperinpyörityksessä ja pienipalkkaisella hoivasektorilla, joista jälkimmäinen vaatii lisäksi määrämuotoisen tutkinnon eikä käytännössä ole tie keski-ikäiselle teollisuudesta pois potkaistulle.
Tässä saattaa kyteä iso pommi ja jos kaikki paukut pannaan nyt rakentamiseen ja tämä väki jätetään heitteille kuten viimeksikin, vaikutusten voidaan odottaa olevan yhtä rumia.
Yhden korkeasuhdanteen huipun aikana jopa seitsemälle raksamiehelle palkkaa maksaneena remontoijana täytyy sanoa, että pakko olla samaa mieltä Hannu Vistin kanssa alan toimintatavoista: sille alalle on pesiytynyt harvinaisen paljon jengiä, joka osaa rytmittää omat työnsä suhdannevaihtelun kanssa.
Kun on rakentamisen korkeasuhdanne, nyljetään kaikki kertarakentajat: ne tekee sen vain kerran elämässään ja korkeasuhdanteessa on myyjän markkinat. Kun on matalasuhdanne, rakennetaan ansiosidonnaisen päivärahan turvin itselle uusi talo ja jos suhdanne jatkuu riittävän pitkään, rakennetaan toinen oma talo, ja sen ekan voi verotta myydä kahden vuoden jälkeen (kun 500 päivän ansiosidonnainen loppuu).
Yleensä tämän jälkeen onkin jo noususuhdanne, ja yllättäen töitä löytyy ja ne otetaan vastaan, jotta olisi taas uudet ansiosidonnaiset hoidossa.
Touko Mettinen
hiljattain remontoinut
Hauskasti Artturi Björk ja Hannu Visti argumentoivat, että köyhän saamat lisätulot eivät mene kulutuksen lisäämiseen, vaikka uskovat kasvupohjaiseen markkinatalouteen joka pysähtyisi heti jos lisätulot eivät lisäisi kulutusta.
Samalla he kuvittelevat että köyhä on samanlainen kuin he itse, eli pystyy jo nyt ostamaan kaiken mitä haluaa, joten kaikki lisääntynyt kulutus menisi joko säästöön tai laadun parantamiseen.
Vinkki: kaikki eivät ole niinkuin te. Köyhällä ei ihan oikeasti ole varaa ostaa kaikkea mitä hän haluaa. Siihen koko markkinatalouden oravanpyörä perustuu. Ja siksi köyhille suunnattu elvytys menee lähes suoraan kulutukseen.
“Miksi minä haluan elvyttää rakentamalla asuntoja kasvukeskuspaikkakunnille johtuu siitä aluepoliittisesta näkemyksestä, että niitä tarvitaan lähivuosikymmeninä paljon.”
Tuohan ei ole edes elvyttämistä, vaan rationaalista rakennuttamista ja sijoitustoimintaa. Oikeastaan on kummallista, ettei yksityisiä toimijoita kiinnosta toimia niin pitkäjänteisesti, että käyttäisivät tarjoutuvan tilaisuuden hyväkseen.
Miksi yksityiset eivät rakenna?
1) Rakennusliikkeiden on nyt aivan oikeasti vaikea saada rahoitusta järkevälläö hinnalla.’
2) Asuntokauppa on seisahduksissa lainaehtojen tiukennuttua ja psykologisista syistä. Uudet asunnot eivät mene kaupaksi, koska vanhoja ei saada myydyksi.
3) Rakennusliikkeillä on noin 3000 myymätöntä asuntoa, josta ne eivät saa haaveilemaansa hintaa. Jos ne rakentaisivat lisää, ne joutuisivat myymään nämä asunnot entistäkin halvemmalla. Kun ne näin menettelevät, osoittaa se minusta, että markkinoilla on nmonopolistisia piirteitä.
Miksi yhteiskunnan kuitenkin kannattaa rakentaa
1) Julkinen valta maksaa joka tapauksessa rakennusmiesten työttömyyskorvaukset, joten rakentamisween hinta on julkiselle vallalle vain palkan ja työttömyyskorvauksen erotus.
2) Julkisen vallan intressissä on alentaa asuntojen hintoja kun taas rakennusliikkeiden intressissä on…
3) Julkinen valta saa vielä lainaa
Rakentamisessa yksi ongelma on, että rakennusliikkeet ja rakennuttajat ovat yksi ja sama yritys, usein vielä niin, että kiinteistöbisnes on se joka tuo isot tuotot ja rakentaminen on “välttämätön paha”. Voisi ehkä ajatella, että yhteiskunnan ryhtyessä rakennuttamaan suuressa määrin, tätä vinouma voitaisiin murtaa. Tämä ehkä edellyttää, että kilpailutukseen otetaan myös ulkomaisia rakennusliikkeitä mukaan, jolloin elvytysvaikutus jää heikommaksi…
Visti:
“työvoiman tarve on pienipalkkaisessa paperinpyörityksessä ja pienipalkkaisella hoivasektorilla, joista jälkimmäinen vaatii lisäksi määrämuotoisen tutkinnon eikä käytännössä ole tie keski-ikäiselle teollisuudesta pois potkaistulle.”
Miksei ole? Lähihoitajan tutkinnon lukee aikuisopiskelijana kahdessa vuodessa. Lähihoitajan hommissakin on paljon sellaisia, jossa tarvittaisiin enemmän riuskaa miestä kuin hentoa tyttöstä. Mutta toisaalta, kuka lähtee lukemaan matalapalkkaiseen työhön jos ansiosidonnaisella saa enemmän kuin töissä? Tämä on mielestäni yksi paha alanvaihdon ongelma.
Keski-iässä on jo ehtinyt kiipimään hyväpalkkaiseen duuniin ja alanvaihto merkkaa yleensä aina matalampaa palkkausta koska uudella alalla joutuu aloittamaan nollista -> jopa työttömyyskorvaus voi olla nettona melkein saman verran kuin uusi palkka (sitten joskus kun valmistuu)
Mikko A: Työllistämisen mielessä vasta palveluja kuluttava väki työllistää merkittävässä määrin suomalaisia. Kuluttavatko kaikkein pienituloisimmat näitä kotimaisia palveluja vai ostavatko he (tuonti)tavaraa? Tässä taas hyötysuhde tuppaa olemaan aika huono, eli yhden suomalaisen työllistämiseen menevän rahan ohella virtaa viisin- tai kymmenkertainen määrä johonkin muualle.
Sylvesteri: Teoriassa tietysti voi opiskella lähihoitajaksi, mutta mistä siihen saa motivaation? Kun alun alkaenkaan ei hakeutunut hoiva-alalle vaan tehtaaseen, mikä nyt on muuttunut ja hoiva-ala huutelee kutsuen?
Sinänsä olet oikeassa, että käytännössä varmaankin joudumme laman jälkihoitona muunmuassa puuttumaan siihen, saako ansiosidonnaisella opiskella vai täytyykö tyytyä opintotukeen jos meinaa itsensä uudelleenkouluttaa. Koska uudelleenkoulutusta tarvitaan.
Mutta en usko, että voimme työntää ihmisiä narulla hoiva-alalle. Palkka on parhaimmillaankin alle puolet siitä, mitä tehtaassa sai ja työ on erilailla rytmitettyä. Hoiva-alalla taas en usko pärjäävän kovin hyvin henkilön, jota ei työ kiinnosta edes etäisesti, joten heidän hätistämisensä noihin hommiin vain laskee alan tasoa.
Eli jos joku haluaa niin siitä vain ja tätä pitäisi suosia, mutta jos ei, täytynee tunnustaa realiteetteja ja todeta, ettei ikänsä jotain konetta valvoneesta tule välttämättä ihmisläheisen hoivatyön ammattilaista.
Julkinen pitkäjänteisen suunnitelman mukainen rakentaminen ja laajempi kotitalousvähennys ovat hyviä elvytyskeinoja. Tuloveron alentaminen on kohtalainen keino, mutta sisältää riskin, että hyvätuloiset eivät lisää kulutustaan, vaan säästävät vaikkapa lyhentämällä asuntolainaansa.
Suorat yritystuet ovat vahingollisia, koska ne mahdollistavat kannattamattoman liiketoiminnan jatkamisen, joka on aina huono idea. Nyt kuitenkin kun yritysten on vaikea saada lainaa, oikein kohdistettu lainoitus on järkevää elvytystä. Yksi esimerkki: Investointivaltaisten alojen vientiyritysten täytyy usein pystyä tarjoamaan asiakkailleen rahoitusta. Niiltä osin kun vientiyritysten myynti takkuaa vain tästä syystä, niiden asiakasrahoitusta varten kannattaisi antaa valtionlainaa.
Lisäksi elinkeinorakenteen uudistumista kannattaa tukea ylläpitämällä pienten kasvuyritysten kasvua. Niiltä osin kuin riskisijoitusmarkkinat taantuvat, valtio voi kasvattaa vaikkapa Sitran toiminnan volyymiä rahoitusvajeen paikkaamiseksi, tai perustaa Sitralle rinnakkainen organisaatio, jos erilaiselle sijoitusprofiloinnille on tarvetta.
“Mutta toisaalta, kuka lähtee lukemaan matalapalkkaiseen työhön jos ansiosidonnaisella saa enemmän kuin töissä? ”
On ikävä havaita, että väitteet korkeasta ansiopäivärahasta on uskottu. Voimakkaan leikkurin vuoksi jo aiemmin keskituloinen palkansaaja ajautuu ansiopäivärahallaan toimeentulominimille, siis äärimmäiseen köyhyyteen.
Tässä kaksi linkkiä, joiden tiedot yhdistämällä huomaa, että ansiopäiväraha on käytännössä useimmin vain sosiaalituen perustoimeentulon suuruinen, 8–12 €/päivä.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Toimeentulotuki
ja
http://www.tyj.fi/default.asp?id=24
Jos saa pyytää, perehtykää noihin, ja käyttäkää ansiopäiväraha-argumenttia sitten tosiasioihin nojaten. En liene kohtuuton?
Luottolamasta, kuten sanot, on syytetty rahoitusvalvonnan pettämistä, liian löysää luotonantoa. Kuitenkin nimenomaan tuo suhteellisen “löysä luotonanto” oli edellytys rahajärjestelmän toiminnalle viimeisen vuosikymmenen aikana.
Vellalla taattuun rahaan perustuvassa rahajärjestelmässä rahan määrän kasvu rajoittuu ihmisten kykyyn hoitaa velkaa. Samalla ihmisten kyky hoitaa velkaa, eli minimissään maksaa velalle korkoa, edellyttää uuden velan syntymistä. (Jälkimmäinen pätee kaikkiin rahajärjestelmiin joissa rahaan on liitetty korko.) Jos luotonannon rajoja ei olisi järjestelmällisesti laskettu, olisi edellytykset hoitaa velkaa loppuneet aikaisemmin. Luultavasti nykyisen järjestelmän potentiaali kasvattaa rahamäärää on nähty, ja vaikutukset ovat alkaneet näkymään myös reaalitalouden puolella.
Jos ongelman ydin ei ole reaalitaloudessa, ei sen elvytys auta. Mahdollisesti jopa päinvastoin. Lisäksi ihmetyttää miksi jatkuvasti yritetään perustella ongelman ratkaisuksi oppeja, jotka olisivat toimineet jossain aikaisemmassa järjestelmässä.
Kiitos blogistasi.
“Kuluttavatko kaikkein pienituloisimmat näitä kotimaisia palveluja vai ostavatko he (tuonti)tavaraa? Tässä taas hyötysuhde tuppaa olemaan aika huono, eli yhden suomalaisen työllistämiseen menevän rahan ohella virtaa viisin- tai kymmenkertainen määrä johonkin muualle.”
Kyllähän pienituloiset tutkitusti ja tiedetysti käyttävät enimmän osan lisätuloistaan ja tuloista ylipäätään kotimaiseen: ruoka, juoma, palvelut ja vaikkapa kierrätysvaatteet.
Jos pienituloiset sattuisivat ostamaan maanviljelijän kauhuksi ruokaa myös Lidlistä, se ei merkitse, että ulkomailta.
(Lienevätkö kuulemani Lidlin tonttivaikeudet maakunnissa juuri tuollaista maajussi-Keskusta-Nova-Osuuskauppa-Valio ‑perua? Uskon hieman, että ovat.)
Mikko Ahonen: Minä en missään nimessä ole argumentoinut, että köyhän saama lisäraha ei menisi kulutukseen.
Sinä et tiedä minusta etkä Hannu Vististä yhtään mitään. Jos kuitenkin tunnet pakonomaista halua fantasioida meistä kotikoneesi ääressä ja laukeat taas näppäimistöllesi, niin jätä painamatta Kommentoi-nappia.
Osmo: “1) Rakennusliikkeiden on nyt aivan oikeasti vaikea saada rahoitusta järkevälläö hinnalla.’”
Rakennusliikkeet saavat rahoitusta nimen omaan järkevällä hinnalla. Järjettömän alhaisella hinnalla heille ei olla valmiita sitä lainaamaan.
“3) Rakennusliikkeillä on noin 3000 myymätöntä asuntoa, josta ne eivät saa haaveilemaansa hintaa. Jos ne rakentaisivat lisää, ne joutuisivat myymään nämä asunnot entistäkin halvemmalla. Kun ne näin menettelevät, osoittaa se minusta, että markkinoilla on nmonopolistisia piirteitä.”
Jälleen tämä virhepäätelmä. Rakennusliikkeiden omistuksessa olevat 3000 asuntoa kilpailevat kaikkien markkinoilla olevien asuntojen kanssa. Jos ne rakentavat lisää niiden varastossa olevien asuntojen hinta ei juurikaan tipu. Tämä ei todista mitään monopoleista.
Oon samaa mieltä kohdista 1 ja 3 miksi julkisen vallan kannattaa rakentaa. Kohta 2 on typerä. Ei julkisen vallan intressissä ole alentaa asuntojen hintoja. Julkisen vallan intressissä on, että asunnot maksavat sen verran, että kysyntä ja tarjonta kohtaavat. (Muuten syntyy ylituotantoa tai pulaa…)
Nimi on: “Voimakkaan leikkurin vuoksi jo aiemmin keskituloinen palkansaaja ajautuu ansiopäivärahallaan toimeentulominimille, siis äärimmäiseen köyhyyteen.”
Et voi tosissasi uskoa, että Suomessa joutuminen toimeentulominimille on sama kuin äärimmäinen köyhyys. Elääkö loppumaailma jossain infernaalisessa köyhyydessä vai?
(psssst. suomalainen ruoka on ulkomaista kalliimpaa…)
Osmo:
“Kunnon selvitystä 1990-luvun lamasta ei ole tehty, mutta minun intuitiivinen käsitykseni on, että talouspolitiikka paniikkisäästöineen epäonnistui tuolloin pahasti — rahapolitiikasta puhumattakaan — ja syvensi lamaa ja valtion velkaantumista. — - Nyt pitäisi elvyttää miljardeilla.”
Olen aivan samaa mieltä. Se ei kuitenkaan ole syy kommenttiini, vaan haluan nostaa esiin erään unohtuneen näkökohdan.
Nyt on tämän nykyisen talouskriisin yhteydessä paljon puhuttu “keynesiläisyyden paluusta” Krugmanin Nobel-palkintoon liittyen ja muutenkin, mutta Suomessa siitä on kyllä hieman hankala puhua, koska keynesiläisyys ei koskaan oikeastaan edes saapunut Suomeen. Suomen poliittisessa kulttuurissa on yksinkertaisesti ollut ideologisesti kiellettyä edes ehdottaa suhdannevaihtelujen tasaamista perinteisin keynesiläisin keinoin, kuten valtion infrastruktuuri-investoinnein ja muuten käyttämällä valtion kassassa olevaa rahaa. Lama on aina nähty Suomessa yksipuolisesti kustannuskriisiksi ja ainoa keino siitä pääsemiseksi — pelkän fatalistisen parempien aikojen odottelun lisäksi — on ollut työn hinnan alentaminen. Ja mittari sille, toimiiko työn hinnan alentaminen, on ollut puolestaan pakonomainen tuijottaminen ulkomaankaupan tiettyjen tilastollisten indikaattoreiden hetkellisiin muutoksiin. (Tämä oli tietenkin osasyynä myös siihen, että markka-aikana Suomen tärkein talouspoliittinen väline oli vuosikymmenestä toiseen devalvaatio.)
Tämä ei ole mitään keynesiläisyyttä vaan sen historiallista edeltäjää, 1800-luvun neoklassismia — ja ulkomaankaupan merkityksen epärealistisessa paisuttelussa on jäämiä jopa kapitalistisen tuotantotavan syntyä edeltävästä 1600–1700-luvun merkantilismista ja kameralismista, jonka mukaan ainoa kansakunnan hyvinvoinnin mitta on maahan sisään ja maasta ulos virtaavien omaisuusmäärien suhde.
Tuolla aiemmissa kommenteissa muisteltiin, kuinka “1970-luku tarjoaa kauhuesimerkkejä, kun Keynesiä huutaen alettiin tehdä täsmäelvytystä mm. laskemalla liikevaihtoveroa kotimaisilta autoilta jne.” Tällainen näpertelevä “täsmäelvytys” ei ole keynesiläisyyttä vaan eräänlainen tyypillisesti suomalainen huononnettu versio siitä. Kun huomataan, että ei-keynesiläinen talouspolitiikka ei enää toimi, otetaan sitten pakon edessä vastahankaisesti keynesiläisyydestä jokin yksittäinen irrallinen piirre ja aletaan soveltaa sitä. (Ja kun sekään ei toimi, julistetaan keynesiläisyyden tällä perusteella kumoutuneen ja palataan takaisin vanhaan fatalistiseen odotteluun.)
Jukka Pekkarinen ja Juhana Vartiainen, kaksi Suomen ehkäpä terävintä ja meritoituneinta akateemista kansantaloustietelijää, esittivät tästä Suomen kulttuurisesta poikkeamasta perusteellisen historiallisen yhteenvedon edellisen laman aikoihin laajassa teoksessaan Suomen talouspolitiikan pitkä linja, joka on edelleen erittäin suositeltava — eräänlainen monisatasivuinen kansantaloustieteellinen perustelu sille, miksi tuo Osmolta kursivoituna siteeraamani kohta todella pitää paikkansa. Jo sitä edellisen laman aikana, vuonna 1977, Pekkarinen esitti erittäin kiintoisassa kirjoituksessaan “Suhdannedefaitismin aatetaustaa”, että Suomessa ei itse asiassa ole koskaan ollut myöskään mitään merkittävää poliittista puoluetta, jonka talouspoliittinen linja olisi perustunut keynesiläisyyteen. Tämä tuntuu edelleen olevan totta — sittemmin puoluekartalle tulleet vihreätkään eivät ole suurempaa kiinnostusta asiaan ikinä tunteneet.
Tämä Suomen poliittisen kulttuurin ero muihin länsimaihin selittää senkin, miksi “Euroopan parhaan valtiovarainministerin” linjaukset eroavat Osmoa ihmetyttäneellä tavalla niin jyrkästi Ruotsin linjauksista. Ruotsissa, toisin kuin Suomessa on ideologisesti sallittua elvyttää, joten siellä myös elvytetään — ja elvytetään niin nyt kuin 1990-luvun alussakin nimenomaan porvarihallituksen ja sen oikeistolaisen valtiovarainministerin toimesta, kun taas Suomessa elvytys on leimautunut jotenkin vielä vasemmistopuolueistakin vasemmalla olevaksi, melkeinpä kommunistiseksi ratkaisuksi.
(Itse asiassa voisi sanoa, että keynesiläisyyden kulta-aikana 1960–1970-luvulla Suomen työttömyyttä hoidettiin kyllä keynesiläisellä talouspolitiikalla kuten muidenkin länsimaiden, mutta että hoitaja oli tuolloin juuri Ruotsi, joka noudatti perin puhdasoppista keynesiläistä suhdannepolitiikkaa ja loi näin työpaikat kymmenille tuhansille suomalaisille, joita Suomen fatalistinen, jahkaileva ja aina mieluummin leikkaava kuin elvyttävä talouspolitiikka ei kyennyt pitämään töissä…)
Hmm… Björkin väite tuosta crowding-out- ilmiöstä on vähän kyseenalainen tässä tilanteessa. Jos rahaa hordataan, se tarkoittaa että rahan kysyntä on jäykkää. On paljon paljon parempi siirtää verotuksen painopistettä työnteosta ja investoinneista rahan omistamiseen tällaisessa tilanteessa jo ihan perinteisessä mielessä.
“Et voi tosissasi uskoa, että Suomessa joutuminen toimeentulominimille on sama kuin äärimmäinen köyhyys. Elääkö loppumaailma jossain infernaalisessa köyhyydessä vai?
(psssst. suomalainen ruoka on ulkomaista kalliimpaa…)”
Linkitin laskurin ja toimeentulonormit. Jos 8–12 €/pv ansiosidonnaisellakin olevalle työttömälle ei ole Suomessa tarpeeksi vähän ja sen seurausta ei voi kutsua köyhyydeksi, mitä sitten?
Ai niin, tulee osoittaa suhteellisuudentajua ja tarkastella elintasoaan suhteessa — ei naapuriin vaan veljeen siellä Bangladeshissa. Kaikki yli riisimukillisen on riistoa ja ylellisyyttä…
Tommi Uschanov: Kiitos, valaiseva puheenvuoro.
Kysyin tuossa ylempänä Soininvaaran kantaa vihreiden viimeisimpiin talousteeseihin (ymmärsin sittemmin, ettei sen saaminen ole todennäköistä, koska Osmo on “valtakunnanpolitiikan jättänyt”). Kun sanot, että vihreitäkään ei (todellinen) Keynesiläisyys ole suuremmin kiinnostanut — onko esim. sinulla kantaa (vaikka nyt sitten elvyttävyyden/elinkeinorakenteen kannalta) mainittuihin teeseihin?
(En ole nähnyt niistä juurikaan julkista keskustelua, mutta olisin kiinnostunut kuulemaan/lukemaan niitä koskevia vasta- tai myötäväitteitä.)
Tiedemies: Minä en ole missään vastustanut verotuksen painopisteen siirtämistä työn verotuksesta rahan hordaamiseen.
Minä vastustin tukiaisia valtion valitsemille kohteille ja pidin parempana elvytyksenä verojen alentamista. Ensimmäisessä on vaaran, että valtio tekee suuria virheitä jakaessaan rahaa, se kasvattaa valtion roolia talouden säätelijänä, altistaa poliittiset päättäjät korruptiolle ja luo kannustimia teollisuudelle tavoitella voittoja vaikuttamalla poliittiseen päätöksentekoon.
Verojen alentaminen sen sijaan ohjaa rahat kuluttajien valitsemiin kohteisiin, eli tyydyttää heidän tarpeitaan ja sen lisäksi kasvattaa kannustimia tuottaa hyvinvointia.
Crowdin-out ilmiö ei ole kyseenalainen edelle mainitsemistani syistä riippumatta tilanteesta.
“Jos rahaa hordataan, se tarkoittaa että rahan kysyntä on jäykkää.”
Miten niin?
Kuten siinä Arnold Klinginkin linkissä sanottiin, likviditeettipreferensseistä voi rangaista ilman inflaatiotakin. Inflaatiohan haittaa juuri niitä, jotka pitävät hallussaan rahaa. Tietysti voi ajatella, että rikkailla on paljon rahaa, mutta heidän on myös huomattavasti helpompi suojata omaisuutensa inflaatiolta kuin köyhien. Köyhillä ei oikein ole muuta tapaa säästää kuin pankkitili ja sen suojaaminen inflaatiolta ei ole mahdollista.