Joskus 1970-luvulla väestöräjähdys oli maailman vaikein ja samalla toivottomin ongelma oli. Toivottomin siksi, ettei sille tuntunut olevan mitään tehtävissä. Väkiluku kaksinkertaistui noin 40 vuodessa, eli 32 kertaistui 200 vuodessa. Loputtomiin tämä ei olisi jatkunut. Kuudentuhannen vuoden kuluttua ihmiskunta muodostaisi pallon, jonka säde laajenisi valon nopeudella…
Maailman väkiluku kasvoi vuonna 1970 75 miljoonalla hengellä ja viime vuonna 78 miljoonalla. Silti väestötieteilijät suhtautuvat tähän rauhallisesti ja pitävät väestöräjähdystä lähes voitettuna ongelmana. Syntyvyys ei ole enää korkealla siksi, että naiset synnyttäisivät paljon lapsia vaan vain siksi, että synnytisiässä olevia on niin paljon. Parhaan kuvan asiasta saa, kun katsoaa montako tyttöä naiset keskimäärin synnyttävät. Tätä kutsutaan nettouusiutumisluvuksi. Jos tuo luku on yli ykisi, väestö kasvaa pitkällä aikavälillä ja jos se on alle yksi, väestömäärä kääntyy ennen pitkää laskuun.
Koko maailman osalta nettouusiutumisluvun kehitys näyttää tältä
Yhtenäinen viiva kuvaa toteutunutta kehitystä, katkoviiva on YK:n ennusteen keskimmäinen vaihtoehto. Aika lähelle tasapainoa merkitsevää yhtä se on jo laskenut. Väestönkasvu näyttäisi todella voitetulta ongelmalta.
Kaikkialla maailmassa ei kuitenkaan mene näin onnellisesti. Afrikassa tahti jatkuu lähes ennallaan. Syntyvyys on alentunut, mutta aivan liian hitaasti. YK tosin ennustaa syntyvyyden alentuvan vuoteen 2050 mennessä, mutta se on vain ennuste ja sitä ennen Afrikan väkiluku ehtii nousta tolkuttomasti yli maanosan kantokyvyn — kantokyvyn, jota ilmastonmuutos vielä alentaa. Enkä kertakaikkisesti löydä ratkaisua tähän ongelmaan. Eräänlainen ratkaisu sekin tietysti on, että Kongon sisällissodassa on kuollut jo yli viisi miljoonaa ihmistä.
Varsinainen yllätys on kuitenkin Iran, jonka syntyvyys näyttää tältä.
Tämä on maailman nopeimpia syntyvyyden alenemisia. Koska se alkoi? Heti islamistisen vallankumouksen jälkeen! Mitä ihmettä!